Opiskelin 90-luvun alussa, jolloin nostin opintolainaa. Sairauksien, työttömyyden ja taloudellisten vaikeuksien vuoksi en ole juuri pystynyt lyhentämään lainaani. Vuonna 2001 opintotukikeskus maksoi sen pankille. Onko luottotiettoni menneet tämän takia? Eräs ihminen väitti, ettei ole, koska sama pankki uusii edelleen pankkikorttini. En ole yrittänyt viime vuosina ostaa mitään osamaksulla, avata puhelinliittymää tms. jonka perusteella tietäisin luottotietojeni menetyksestä. Opintotukikeskus ilmoittaa kaksi kertaa vuodessa, paljonko olen sinne velkaa. Hirvittää, kun ei ole enää toivoakaan töihin pääsystä. Olen kai ikuisessa velkavankeudessa aikuisopiskeluni vuoksi?
luottotiedot
Minna
141351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ihmisellä on oikeus kerran vuodessa tarkistaa luottotietonsa ilmaiseksi nimismiehenkansliasta.
Vai nimismiehenkansliasta, mistäs vallesmanni tuollaiset tietäisi. Kas kunnei kirkkoherranvirastosta.
Oikeampi osoite on luottohäiriörekisterin ylläpitäjä, Suomen Asiakastieto http://www.asiakastieto.fi
Asiakastiedon pitäisi kyllä lähettää häiriömerkinnän saaneelle tieto merkinnästä, eli tuosta voisi olettaa että kysyjällä ei ole merkittyjä luottohäiriöitä.
"Omat tiedot voi tarkistaa lähettämällä tai faksaamalla kirjallisen pyynnön Suomen Asiakastietoon tai käymällä rekisterinpitäjän luona."
Edellä olevassa lauseessa mainitaan rekisterinpitäjä.
Se on pienessä kunnissa nimismiehenkanslia.
mutta lyhyesti sanoen LUOTTOTIEDOT EIVÄT KOSKAAN MENE "VAHINGOSSA", eli sellaisia tilanteita ei missään tilanteessa tule että häiriömerkintä, ainakaan ensimmäinen, tulisi niin että siitä ei kissankokoisin kirjaimin tulisi ilmoitusta ja postia itselle.
Ainahan kuulee kaikenmaailman legendoja että "hain sitä ja sitä juttua ja yks kaks selvisikin että olen aivan luottotiedoton enkä koskaan ole asiasta tiennyt". Tokihan jos nyt ihan urakalla merkintöjä hankkii niin voi vähän pienempinä tulla tilanteesta riippuen seuraavat mutta jo ensimmäinen käy läpi sen verran monta paikkaakin että kärryillä tilanteesta on jokainen joka vähänkin haluaa mukana jutussa pysyä ja ajan hermolla missä oma tilanne menee.
Kaikista merkinnöistä kuitenkin tulee asianmukainen tieto eli jos nyt postiasi olet seurannut sillä varmuudella että voit olla varma ettei mitään merkintäiloitusta tai siihen viittavaa ole tullut niin sitten ovat tietosi tallella.
Kiitos tiedoista.
Minäkin olen kuullut noita juttuja, että kaupassa on kieltäydytty jostain, kun luottotiedot on mennyt. Siksi olen kuvitellut, ettei siitä ilmoiteta.
Olen tosiaan aivan varma, että ilmoitusta ei ole minulle tullut. Kaikki muut laskut yms. olen kyennyt hoitamaan kunnolla.
Se lainahan on valtion takaama, ei siitä voi mennä luottotiedot
Eihän ne voi mennä tuolla tavalla, kun luotto on kerran tullut maksetuksi opintotukikeskuksen toimesta.
Opintotukikeskus voisi tietenkin perinnän johdosta sitten ilmoitella luottohäiriöitä, mutta eihän ne ole niin ikäviä sentään. Valtiontakauksen tarkoitushan on olla osa opintotukea eikä sen pidä vahingoittaa opiskelijaa, jos hän omatta syyttään ei ole töitä saanut.
Eli ollos huoleton! :)
Mitä puppua se täällä jauhaa. Opintolaina ei todellakaan ole ilmaista lainaa, vaan jos se jää maksamatta maksaa kela sen pankille ja perii sitten itse opiskelijalta.
Luottotiedot lähtevät ihan varmasti jossakin vaiheessa jos maksuja ei ala tulemaan.
Vilpittömästi ihmettelen sanomaasi.
Kirjotin: "Opintotukikeskus voisi tietenkin perinnän johdosta sitten ilmoitella luottohäiriöitä,"
Kuitenkin väität minun pitävän opintolainaa ilmaisena. Siis tottakai opintotukikeskus (OTK) perii sen opiskelijalta. Tästä voi aikanaan tulla luottohäiriömerkintä, jos OTK sen ilmoittaa eteenpäin.
Tiedän kuitenkin, että opintolainoja on annettu anteeksi, koska henkilö ei ole pitkäaikaistyöttömyyden vuoksi voinut lainaa maksaa takaisin. Mutta tämä on toki harkinnanvaraista ja tapauskohtaista.
Opintotukikeskuksesta sanoivat, että he eivät ilmoita koskaan luottotietorekisteriin. Pankki on voinut tehdä sen ennen kuin laina siirtyi Otk:n maksettavaksi. Siis käytäntö on pankkikohtainen.
minäkin oletin. :)
Lisääkö otk kokoajan korkoa pääomaan?
Velkani otk:lle kasvaa koko ajan huimasti, koska en pysty lyhentämään lainaa. Olen työtön ja saan Kelan työmarkkinatukea. Sairauksien vuoksi työsaanti on toivotonta. Velan anteeksiantoa voisin anoa, jos olisin pysyvästi työkyvytön.
Sinulle tulee maksuhäiriömerkintä, mikäli opintolaina on ulosotossa ja se palautetaan sieltä ns. varattomuusmerkinnällä.
Mikäli laina menee ulosottoon, voi vielä maksuhäiriömerkintää pyrkiä välttämään pyytämällä, että opintotukikeskus peruuttaisi ulosoton. Tällöin tietenkin täytyy saada opintotukikeskus vakuuttuneeksi varattomuudestasi.
Lainan suhteen pitää olla 10 (5 v?) välein jotain todistettavaa tapahtumaa (perintä tai maksu), ettei saatava vanhene.