Runonurkkassa

Ihanasti runoja tuli
nurkkaan edelliseen,
siinä sydänkin suli
niissä matkoja teen.

Matkustaa voi runonmailla
yhdessä ystävien,
niin kuin puron lailla
yli kivien ja kantojen.

Tervetulleita kaikki runoset,
ilo niissä hehkuu kovin.
Mukavia on runon aatokset
runoja nurkka kaipaa avatuin ovin.
Taas runosi tänne heitä
ilostuttain kaikkia meitä.
612202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Kevättä harmaata
aika sen on.
Kellot jo sanoi
aika sen on.
Jos ei paista
sataa vaan
silti aika sen on.
Aurinko jos nukkuu
silti aika sen on.
Nautitaan keväästä
kun sen aika jo on.

Äänestä

Pieni runo pikkarainen,
sana sanalta muodostui.
Ajatusten kierto kulku,
siitä pian hahmottui.
Pikkarainen pieni niin,
omaa paikkaa etsii.
mistä sivun sellaisen,
johon mahtuis kokonaan.
Mahtuiskohan lehteen,
jossa runot julkaistaan.
Pikkuruno pikkarainen,
miettii sitä hetken vaan.
eihän paikkaa isoa kaipaa,
pienen, pienen vaan.
Paikallis lehti pieni niin,
se nyt pikkaraisen saa.

Äänestä

Jos luokaltani pääsisin,
sen ilon vielä kokisin,
se ilo suuri oisi.
Vaikk´ ehdotkin mä englannista saisin,
se ei viel´ mitään oisi,
vaikk´ kahdetkin,
mutt´ silloin kesä piloill´ oisi!

Näin vakavia runoilin ja pelkäsin joskus viisikymmenluvulla. Ei kevät ole aina kaikille sitä iloisinta aikaa!
Kohdallani asiat menivät hyvin, en saanut ehtoja. Todistuksessa oli kaksi vitosta, toinen englannin-, toinen saksankielessä!

Huvittaa vaan tuo runoni, se syöpyi syvälle aivolokerooni, koskapa sen vieläkin muistan!

Äänestä

Vettä sataa,
lumen surmaa,
näin aina mainitaan.
Jo olis aika kevään tulla,
pajunkissat kukkimaan.
Kevään kukat alla lumen,
kuulostelee joko saan,
nousta kevät ilon tuomaan,
ihmismieleen apeaan.
Kohta nousee kukkanen,
lentää lintu pienoinen,
tervehdyksen meille tuoden
kaukaa mailta vieraiden.
Aurinko armas paista meille,
lapsosille, aikuisille,
kevät mielen esiin saat,
siitä kaikki iloitaan.

Äänestä
  • Niin pienen runonko
    aikaan saisin.

    Kun värisen enkä
    ymmärrä laisin.


    Miks'kevät ja talvi
    vain taistelee.

    Kun mullan suojassa
    valmius on,

    Sen lämmön,lemmen
    ja auringon.

    Äänestä

Hepokatin soitto

Silloin vasta riemu pihamaalla koitti,
kun hepokatti viuluaan iloisesti soitti.
Perhoset tanssivat kukkien yllä,
kimalaiset kisailivat pörräilyllä.

Surviaiset tanssivat ylös ja alas
kirjava sukka toisessa jalas.
Leppäkertut tanssivat varovasti
etteivät putoaisi nurmikolle asti.

Korento komeasti mallia näytti
suuria siipiään purjeina käytti.
Välillä pysähtyi kokonaan,
saadakseen toiset katsomaan.

Hepokatti lisäsi tahtia,
tämä on jo melkein jahtia
huusivat surviaiset hädissään
ja heiluttivat sukkaa käsissään.

Iloista kesän odotusta!

Äänestä
  • Tiskit altaan koneeseen mä lastaan,
    pesujauheen mukaan laittelen.
    Napin painallus ja taasen hyriseepi,
    huolet astioista unohdan.

    Joka päivä kaikki toimet hoidan,
    aatokset jo kevääss' askaroi.
    Nukun yöni, herään aamuun uuteen,
    kaikki ajat meille hyvät on.

    Joskus öisin minä kauas kuljen,
    lapsuusmaahan asti vaellan.
    Puutarhassa pienen portin suljen,
    siinä haka sekä lenkki pien'.

    Kuljen kauan, tutut pensaat nähden,
    katson sisään keittiön ikkunaan.
    Äitiä en siellä enää nähdä
    voi, en isää enää konsaaan.

    Paljon sain mä elämältä täällä,
    silti kotiin aina kaipailen.
    Aamusella herätessäni mä
    tiedän jostain kaukaa tulleeni.

    Kiitän Luojaani mä kaiken aikaa,
    Hän on aina hädäss' auttanut.
    Hänen kanssaan elän elämääni,
    kunnes kotiin viimein palajan.

    *****************************

    Äänestä

  • Satu* kirjoitti:

    Tiskit altaan koneeseen mä lastaan,
    pesujauheen mukaan laittelen.
    Napin painallus ja taasen hyriseepi,
    huolet astioista unohdan.

    Joka päivä kaikki toimet hoidan,
    aatokset jo kevääss' askaroi.
    Nukun yöni, herään aamuun uuteen,
    kaikki ajat meille hyvät on.

    Joskus öisin minä kauas kuljen,
    lapsuusmaahan asti vaellan.
    Puutarhassa pienen portin suljen,
    siinä haka sekä lenkki pien'.

    Kuljen kauan, tutut pensaat nähden,
    katson sisään keittiön ikkunaan.
    Äitiä en siellä enää nähdä
    voi, en isää enää konsaaan.

    Paljon sain mä elämältä täällä,
    silti kotiin aina kaipailen.
    Aamusella herätessäni mä
    tiedän jostain kaukaa tulleeni.

    Kiitän Luojaani mä kaiken aikaa,
    Hän on aina hädäss' auttanut.
    Hänen kanssaan elän elämääni,
    kunnes kotiin viimein palajan.

    *****************************

    Vaari ja muorikin pirtissä pyöri
    viitisen pikkuista jaloissa hyöri
    ilo oli korkealla katossa
    tuossa elämisen riemun ratossa.

    Tuli siinä vieraskin pirttiin sisään
    tyttären haki vaikka vilkaskin isään
    Tyttö laittoi kätensä kaulalleen
    altis oli poika lemmen paulalle.

    Siinäpä kävi sitten sellainen vuoksi
    tyttö jo nauraen pihalle juoksi
    puimaladon ovesta pujahti sisään
    piilohon juoksi ja pelkäsi isää
    vaan poika silti soman suukkosen sai
    ja aikanansa heistä tuli pari kai.

    Äänestä

  • emäntä* kirjoitti:

    Vaari ja muorikin pirtissä pyöri
    viitisen pikkuista jaloissa hyöri
    ilo oli korkealla katossa
    tuossa elämisen riemun ratossa.

    Tuli siinä vieraskin pirttiin sisään
    tyttären haki vaikka vilkaskin isään
    Tyttö laittoi kätensä kaulalleen
    altis oli poika lemmen paulalle.

    Siinäpä kävi sitten sellainen vuoksi
    tyttö jo nauraen pihalle juoksi
    puimaladon ovesta pujahti sisään
    piilohon juoksi ja pelkäsi isää
    vaan poika silti soman suukkosen sai
    ja aikanansa heistä tuli pari kai.

    Kaunis on keväinen kukka,
    alla sammalnukka,
    liilahtavat kukat nuo,
    hedelmää ne syksyyn tuo.

    Kaunis varsi on ja hento,
    toden totta aika rento,
    kukinto kun ohi on
    kehittää tuon karpalon.

    Kiisselinä maukas on,
    salaateissa verraton.
    Terveyspommi arvatkaas
    puolijäinen haukatkaas.

    Silmät kostuu, vääntää suun
    voittaa vitamiinin muun,
    arvomarja, siis poimitte,
    hukkaan eivät jouda ne!

    Äänestä

koskaan enää palaa
vaan kirjoitan tänne salaa
ajanrattaat eteenpäin pyörii
mummot vaarit ympärillä hyörii

illanjatkoa kaikille:)

Äänestä
  • On se kumma tämä vanhuus,
    vaikka lapsuudesta on ikuisuus,
    muistot vain mieleen palaa,
    ikäänkuin aivan salaa.

    Koti pieni laidass´metsän,
    leikit metsän siimeksessä.
    Kaikki kaverit niin monet,
    pojat sekä tyttöset.

    Yhdess´kouluun kuljettiin,
    pitkä matka oli niin.
    Oli sadetta tai pakkasta,
    aina nautimme me matkasta.

    Voisin tässä vaikka lainata,
    osaa kuuluisasta runosta.
    Se kertoo siitä unesta,
    tuosta näystä toistuvasta.

    Olen unessa useasti,
    sinun kaduillas`koulutie,
    kotiportilta kouluun asti
    mun askeleeni vie.

    Äänestä

Hiljaa hiivin runonurkan luo
kun muut nukkuu, runoni tuon

aihetta runoon löydä en
keväästä kuitenkin kertoen

Pian aurinko sulattaa roudan
kevät tuo myöskin poudan

kesään aikaa on vain vähän
siks runoni kirjoitin tähän

luen runoja niin loistavia
toinen toisiaan parempia

siitä kiitosta pitää antaa
jokaiselle joka runoja rustaa

runonurkan hellään huomaan
niin monille iloa tuomaan.

Äänestä

Kevät toi runon elämään
sulatti rinnastakin jään.
Lintujen kevät lauluihin
niiden suloisiin sointuihin
yhtyä tahdon laulamaan
kevään onnesta kertomaan.
Talven lumi ja pakkas sää
kevään mukana häviää.
Aurinko ruodan sulattaa
maa lämpöään rakastaa.
Henkäyksen hellän, lempeän
kuulen sanoista ystävän.
Löytyi lämmin tunne kevään
kuin nuortuneena herään.

Äänestä
  • Keloja siirrettiin
    kohti kesää.
    Aurinko ei
    huomannut sitä.
    Nytkin vaan
    kylkeä kääntää
    huokaillen
    unissaan.
    Usva sumu
    lunta sulattaa
    ja kesää odottaa.

    Äänestä

  • ajastin kirjoitti:

    Keloja siirrettiin
    kohti kesää.
    Aurinko ei
    huomannut sitä.
    Nytkin vaan
    kylkeä kääntää
    huokaillen
    unissaan.
    Usva sumu
    lunta sulattaa
    ja kesää odottaa.

    Aikakin on kellot siirtää
    aurinko jo taivaankantta piirtää
    linnut pariansa hakee
    visertelee pitkin mäkee
    nuoret uskaliaat rakastuneet
    kihlat kaupungista hakeneet
    pelänneet ei suurta lamaa
    huonoakaan elämisen jamaa
    lumet mäiltä pakenee
    roudat mailta sulanee
    näyttää vanhan silmin
    kuin uusintoja filmin.

    Äänestä

  • jjoutava kirjoitti:

    Aikakin on kellot siirtää
    aurinko jo taivaankantta piirtää
    linnut pariansa hakee
    visertelee pitkin mäkee
    nuoret uskaliaat rakastuneet
    kihlat kaupungista hakeneet
    pelänneet ei suurta lamaa
    huonoakaan elämisen jamaa
    lumet mäiltä pakenee
    roudat mailta sulanee
    näyttää vanhan silmin
    kuin uusintoja filmin.

    Ulkona väki siristäin
    silmiään auringossa.
    Aiheita runoon tiristäin
    ovat mielen piilossa.

    Voi kuin kaunis on
    kevään alun hetki.
    Mieli malttamaton
    ulkona tehtävä retki.

    Ilta kun koittaa
    runot pulputa voi.
    Kirjoittaminen voittaa
    ken kaikesta unelmoi.

    Kevät aikaan saa
    iloisen mielen.
    Kasvoja koristaa
    hymy kaikkien.

    Runo auringolle,
    runo elämälle,
    runo ystävälle
    myös nurkkaselle.
    Kaikille meille
    kevään teille.

    Äänestä

  • jjoutava kirjoitti:

    Aikakin on kellot siirtää
    aurinko jo taivaankantta piirtää
    linnut pariansa hakee
    visertelee pitkin mäkee
    nuoret uskaliaat rakastuneet
    kihlat kaupungista hakeneet
    pelänneet ei suurta lamaa
    huonoakaan elämisen jamaa
    lumet mäiltä pakenee
    roudat mailta sulanee
    näyttää vanhan silmin
    kuin uusintoja filmin.

    Mä kuljin polkua kaitaa
    se oli lapsuus aikaa
    halki metsä haan
    postia hakemaan.

    Se oli mummoni lehmihaka
    oli mukanani paperinpala
    istuin kannolle kirjoittamaan
    ikävääni kertomaan.

    Siinä itkin ja kirjoitin
    äidille tietenkin
    postini lähetin
    sen sallaa mummolta sujautin.

    mummon kirjeeseen tietenkin
    pienen aukon repäisin
    kirjekuoresta tietenkin
    ja lappuni sinne sujautin

    Äänestä

  • tulenlieskat kirjoitti:

    Ulkona väki siristäin
    silmiään auringossa.
    Aiheita runoon tiristäin
    ovat mielen piilossa.

    Voi kuin kaunis on
    kevään alun hetki.
    Mieli malttamaton
    ulkona tehtävä retki.

    Ilta kun koittaa
    runot pulputa voi.
    Kirjoittaminen voittaa
    ken kaikesta unelmoi.

    Kevät aikaan saa
    iloisen mielen.
    Kasvoja koristaa
    hymy kaikkien.

    Runo auringolle,
    runo elämälle,
    runo ystävälle
    myös nurkkaselle.
    Kaikille meille
    kevään teille.

    Tuli nuotiossa himmenee,
    ympärillä kaikki hiljenee

    Värit hiilloksen kun nään,
    hetkeksi mä vielä jään

    Siinä oranssit ja tuhka tumma
    yhteen liittyy, ilon, surun summa.

    Ilon värit oransseina on,
    tummat, väri surun kohtalon.

    Siinä katson hehkuun hiilloksen,
    siinä matka mainen ihmisen.

    Ilta tummuu, läikkyy pinta veen,
    hiillos kuuluu päivään eiliseen.

    Ilta on niin tyyni, kesäinen,
    tästä nautin, hiljaa hyräilen.

    Laps' Suomen ethän vaihda pois,
    mut' näin mun hyvä olla ois.

    Luonto lepää, nukkuu lintusetkin,
    uusi aamu, avaa kukkasetkin.

    ,

    Äänestä

  • old_profile_32794 kirjoitti:

    Mä kuljin polkua kaitaa
    se oli lapsuus aikaa
    halki metsä haan
    postia hakemaan.

    Se oli mummoni lehmihaka
    oli mukanani paperinpala
    istuin kannolle kirjoittamaan
    ikävääni kertomaan.

    Siinä itkin ja kirjoitin
    äidille tietenkin
    postini lähetin
    sen sallaa mummolta sujautin.

    mummon kirjeeseen tietenkin
    pienen aukon repäisin
    kirjekuoresta tietenkin
    ja lappuni sinne sujautin

    Vain tuokio tuo
    joka palaa,
    mieleeni
    aina kuin salaa.

    Rantakallion suojassa
    näin sen,
    Suomen jalon,
    valkoisen joutsenen.

    Lipui ääneti
    kaislikon reunaa,
    sinne poukamaan
    tuulilta suojaan.

    Siinä mättäitä,
    pieni on luoto,
    siihen kaisloista
    pesän muoto.

    Joutsen parilla
    rauhaisa ranta,
    kirkas vesi,
    suojakivet ja santa.

    Näkyvyyttä on,
    varjot ja valot,
    Ei häiriöks'
    naapuri talot.

    Äänestä

  • Pirkko 3 kirjoitti:

    Vain tuokio tuo
    joka palaa,
    mieleeni
    aina kuin salaa.

    Rantakallion suojassa
    näin sen,
    Suomen jalon,
    valkoisen joutsenen.

    Lipui ääneti
    kaislikon reunaa,
    sinne poukamaan
    tuulilta suojaan.

    Siinä mättäitä,
    pieni on luoto,
    siihen kaisloista
    pesän muoto.

    Joutsen parilla
    rauhaisa ranta,
    kirkas vesi,
    suojakivet ja santa.

    Näkyvyyttä on,
    varjot ja valot,
    Ei häiriöks'
    naapuri talot.

    On kevättä ilmassa, on,
    laulu lintujen soi loputon.

    Ikkunastain katselen
    touhua eläinparien.

    Rusakkokin valittunsa
    tuo ja esittelee onneansa.

    Entäs mustarastaani,
    erakkoni, onnenlintuni.

    Löytänyt on puolison,
    aivan sovussa nyt on.

    Yhdessä nyt piipertävät,
    väliin mäntyyn pyrähtävät.

    Parittain nyt kaikki vaan
    ovat tosi onnessaan.

    Äänestä

  • Atolfia kirjoitti:

    On kevättä ilmassa, on,
    laulu lintujen soi loputon.

    Ikkunastain katselen
    touhua eläinparien.

    Rusakkokin valittunsa
    tuo ja esittelee onneansa.

    Entäs mustarastaani,
    erakkoni, onnenlintuni.

    Löytänyt on puolison,
    aivan sovussa nyt on.

    Yhdessä nyt piipertävät,
    väliin mäntyyn pyrähtävät.

    Parittain nyt kaikki vaan
    ovat tosi onnessaan.

    kevään olen kuullut
    muuttolintujen laulussa
    mahtavassa ryskeessä
    veden viedessä
    tunturien valkoisen itkun
    kauaksi merelle
    kevään olen maistanut
    auringonlämpimässä tuulessa
    rakkaani katseessa
    itse olen avannut ikkunani
    kevättuulien kulkea
    huoneeni seinät

    Äänestä

  • kulkurin poika kirjoitti:

    kevään olen kuullut
    muuttolintujen laulussa
    mahtavassa ryskeessä
    veden viedessä
    tunturien valkoisen itkun
    kauaksi merelle
    kevään olen maistanut
    auringonlämpimässä tuulessa
    rakkaani katseessa
    itse olen avannut ikkunani
    kevättuulien kulkea
    huoneeni seinät

    meren vesi uurtaa
    jään hajoavaksi
    levottomat aallot
    sitä kuluttavat
    uupumattomasti

    puro uurtaa
    hennon uomansa
    kaukaa niityiltä
    vihdoin yhtyy
    meren syliin

    meren yllä aurinko
    hyväilyynsä sulkee
    taivas sineen hukuttaa

    Äänestä

Kaikki runonon ystävät pääkaupunkiseudulla.
Tänään Vuosaaren kirjastossa, kahvila Pokkarissa klo 18.00 on mahdollisuus kuulla kirjoittamani kirjan Ketun kauppa runoja. Näyte kirjasta yllä kts. Hepokatin soitto. En tiedä montako runoa tilaisuudessa voi lukea.

Äänestä
  • Kutsuu päivän
    kauneus aurinkoon,
    kutsuu kevät,
    kutsuu huhtikuu.
    Tuulettamaan
    keuhkot haukkovat
    ulos aurinkoon.

    Äänestä

  • ajastin kirjoitti:

    Kutsuu päivän
    kauneus aurinkoon,
    kutsuu kevät,
    kutsuu huhtikuu.
    Tuulettamaan
    keuhkot haukkovat
    ulos aurinkoon.

    On virrannut paljon vettä,
    ja huuhtonut saariston rantaa.

    Niin kaunis on kallion pinta,
    niin sileä puhdaskin lie,
    niin usein aatoksissain
    käy jälleen sinne tie.

    Missä kesät keralla lasten,
    usein soudimme tuulta vasten.
    Me kalaa siellä hyvin saimme,
    illalla maitoa talosta haimme.

    Lauantaisin ootimme isän tuloa,
    nuorin sylissä,me juostiin rantaan.
    Vauva istumaan alas santaan,
    Sinä tulit,voi tervetuloa,
    Ihmiselämän korkeinta suloa!
    =============================

    Äänestä

  • Nimetön* kirjoitti:

    On virrannut paljon vettä,
    ja huuhtonut saariston rantaa.

    Niin kaunis on kallion pinta,
    niin sileä puhdaskin lie,
    niin usein aatoksissain
    käy jälleen sinne tie.

    Missä kesät keralla lasten,
    usein soudimme tuulta vasten.
    Me kalaa siellä hyvin saimme,
    illalla maitoa talosta haimme.

    Lauantaisin ootimme isän tuloa,
    nuorin sylissä,me juostiin rantaan.
    Vauva istumaan alas santaan,
    Sinä tulit,voi tervetuloa,
    Ihmiselämän korkeinta suloa!
    =============================

    Yö huhtikuun keväisen
    oudon etäisen
    unen pois karkoitti
    minut vain unhoitti.
    Pyysin uneen mukaan
    ei huolittukaan,
    kierin pyörin lakanoissa
    vaaleissa noissa
    aamun kai asti.

    Äänestä

  • lollonen kirjoitti:

    Yö huhtikuun keväisen
    oudon etäisen
    unen pois karkoitti
    minut vain unhoitti.
    Pyysin uneen mukaan
    ei huolittukaan,
    kierin pyörin lakanoissa
    vaaleissa noissa
    aamun kai asti.

    Tänään otin sauvat mukaan
    läksin ulos tuulentupaan,
    Kevätilma raikas niin
    luihin käy ja lihaksiin.
    Laitoin oikein myssyn päähän
    ettei mene aivot jäähän,
    sitten reippain askelin
    itseäni liikutin.

    Päätös vahva pitikin,
    kilometrit saavutin,
    mittari kun mulla aina
    taskussa ei paljon paina.
    Numerot ne siihen piirtyy
    aina kun vain jalka siirtyy.
    Tuli siinä lämminkin
    ennen kuin mä odotin.

    Maisematkin vaihtui kovin
    kävellen ja reipas olin,
    hyvän mielen sieltä sain,
    pajunkissat vaasiin hain.
    tullessa hain kaupan kalaa
    ettei pääse nälkä salaa,
    vatsassani kurnimaan
    laitoin sen jo paistumaan.

    Äänestä

  • Pirkko 3 kirjoitti:

    Tänään otin sauvat mukaan
    läksin ulos tuulentupaan,
    Kevätilma raikas niin
    luihin käy ja lihaksiin.
    Laitoin oikein myssyn päähän
    ettei mene aivot jäähän,
    sitten reippain askelin
    itseäni liikutin.

    Päätös vahva pitikin,
    kilometrit saavutin,
    mittari kun mulla aina
    taskussa ei paljon paina.
    Numerot ne siihen piirtyy
    aina kun vain jalka siirtyy.
    Tuli siinä lämminkin
    ennen kuin mä odotin.

    Maisematkin vaihtui kovin
    kävellen ja reipas olin,
    hyvän mielen sieltä sain,
    pajunkissat vaasiin hain.
    tullessa hain kaupan kalaa
    ettei pääse nälkä salaa,
    vatsassani kurnimaan
    laitoin sen jo paistumaan.

    Pienen kevätkeijun suru.

    Oli ystävänsä hukannut,
    niin monen vieraan joukkoon.
    Hän oli kuin ihan eksynyt,
    kun ketään ei tuntenut tutukseen,
    eikä keltään voinut kysyäkkään.
    Ei nimiä keiju tienyt,ei yhtään,yhtään.

    Sydänkeiju huomasi hädän tuon
    ja kuiskasi korvaan nimen.
    Sai kertoa huolensa, avun sai
    oli tunne kuin kauniin sunnuntain!

    Kevätviirissä aaltoilee kiitos!


    Haisunäätiä keiju ei siedä,
    ne saisi jonnekin Timbuktuun viedä!

    Äänestä

  • niityllä kirjoitti:

    Pienen kevätkeijun suru.

    Oli ystävänsä hukannut,
    niin monen vieraan joukkoon.
    Hän oli kuin ihan eksynyt,
    kun ketään ei tuntenut tutukseen,
    eikä keltään voinut kysyäkkään.
    Ei nimiä keiju tienyt,ei yhtään,yhtään.

    Sydänkeiju huomasi hädän tuon
    ja kuiskasi korvaan nimen.
    Sai kertoa huolensa, avun sai
    oli tunne kuin kauniin sunnuntain!

    Kevätviirissä aaltoilee kiitos!


    Haisunäätiä keiju ei siedä,
    ne saisi jonnekin Timbuktuun viedä!

    Soi puron laulu riemuaan,se hyppii loiskien kivien yli,
    vaipuen hiljaseen odotukseen,suvannon luona uinuakseen.
    Kuin hienointa, hennointa aavistaen, peilautuu
    auringon kuva.
    Et levätä saa, taas
    nousee tulva,ja riemulla menosta nauttien, se onnestansa laulaa

    Äänestä

  • niityllä kirjoitti:

    Soi puron laulu riemuaan,se hyppii loiskien kivien yli,
    vaipuen hiljaseen odotukseen,suvannon luona uinuakseen.
    Kuin hienointa, hennointa aavistaen, peilautuu
    auringon kuva.
    Et levätä saa, taas
    nousee tulva,ja riemulla menosta nauttien, se onnestansa laulaa

    Taivaankansi peittynyt on
    sadepilveen tummanpuhuvaan.
    Huhtikuun päivä valoton,
    sataa, saa sisällä istumaan.

    Säätieteiliä huomiseksi lupaa
    auringon kirkkautta.
    Kevät tuo iloa hupaa
    kukantuoksua uutta.

    Kevätsade pois pesee
    talven kylmät yöt.
    Kevätsade ropisee
    puutarhassa alkaa työt.

    Äänestä

  • tulenlieskat kirjoitti:

    Taivaankansi peittynyt on
    sadepilveen tummanpuhuvaan.
    Huhtikuun päivä valoton,
    sataa, saa sisällä istumaan.

    Säätieteiliä huomiseksi lupaa
    auringon kirkkautta.
    Kevät tuo iloa hupaa
    kukantuoksua uutta.

    Kevätsade pois pesee
    talven kylmät yöt.
    Kevätsade ropisee
    puutarhassa alkaa työt.

    Jos laulun tehdä osaisin,
    sen heti kohta tekisin.

    Vuodenajoista kirjoittaisin,
    soman sävelen tekisin.

    Kevät antaisi aiheita,
    monenlaisia tunnelmoita.

    Kaikki odotamme kesää,
    siitä tuliskin juttua lisää.

    Syksy väriruskassaan,
    antais´aiheen laulamaan.

    Unohtamatta talveamme,
    valkoisia, kauniita hankiamme.

    Turha edes yrittää,
    antaa viisaampien virittää.

    Äänestä

  • Atolfia kirjoitti:

    Jos laulun tehdä osaisin,
    sen heti kohta tekisin.

    Vuodenajoista kirjoittaisin,
    soman sävelen tekisin.

    Kevät antaisi aiheita,
    monenlaisia tunnelmoita.

    Kaikki odotamme kesää,
    siitä tuliskin juttua lisää.

    Syksy väriruskassaan,
    antais´aiheen laulamaan.

    Unohtamatta talveamme,
    valkoisia, kauniita hankiamme.

    Turha edes yrittää,
    antaa viisaampien virittää.

    Niin kauniin hellyyttävä runo,
    Nyt lisää ajatuksia puno!

    Se meille antaa
    ja yli kantaa,
    tään murroskauden yli!

    Ei runo meiltä vaadi
    ei minkäänlainen raati.
    Voi estää sanomasta miten,
    vain itseämme siten,kuin tarpeemme on tuoda,
    ja toisillemme sisintämme tuoda!

    Äänestä

  • sulka* kirjoitti:

    Niin kauniin hellyyttävä runo,
    Nyt lisää ajatuksia puno!

    Se meille antaa
    ja yli kantaa,
    tään murroskauden yli!

    Ei runo meiltä vaadi
    ei minkäänlainen raati.
    Voi estää sanomasta miten,
    vain itseämme siten,kuin tarpeemme on tuoda,
    ja toisillemme sisintämme tuoda!

    samaan paikkaan aina avoimeen
    kirjoitetaan milloin vaan
    ei vuoroa ei aikamäärää
    ystävä niin vapaa olla haluaa
    mutta tiedän että haluan
    sen ajatuksen hänen lukevan
    ajatuksensa tarkasti luen
    en kirjoita, olet tärkeä
    ei minuakaan tärkeäksi
    sana kirjoitetaan
    ajatuksin hetken vaan.

    Äänestä

  • jjoutava kirjoitti:

    samaan paikkaan aina avoimeen
    kirjoitetaan milloin vaan
    ei vuoroa ei aikamäärää
    ystävä niin vapaa olla haluaa
    mutta tiedän että haluan
    sen ajatuksen hänen lukevan
    ajatuksensa tarkasti luen
    en kirjoita, olet tärkeä
    ei minuakaan tärkeäksi
    sana kirjoitetaan
    ajatuksin hetken vaan.

    Niin tärkeä
    on omistaa ystävä
    joka ymmärtää
    vaikkei aina järkeä
    jutuissani lie
    hän aatokseni vie
    pois arkipäivän ympyröistä
    lepohetken antaa
    sanoillansa kantaa
    jos hetken heikkona horjun
    apeutta mielestä torjun
    hän runoillaankin joskus ilahduttaa.

    Äänestä

  • onkkelis kirjoitti:

    Niin tärkeä
    on omistaa ystävä
    joka ymmärtää
    vaikkei aina järkeä
    jutuissani lie
    hän aatokseni vie
    pois arkipäivän ympyröistä
    lepohetken antaa
    sanoillansa kantaa
    jos hetken heikkona horjun
    apeutta mielestä torjun
    hän runoillaankin joskus ilahduttaa.

    Sekö se aina on tärkeä,ei,ei se niin voi olla! "Ken kerran voi itsensä unhoittaa, se unten onnen saapi" E.Leino
    tiedän olevan paljon tärkeämpää!

    Se, jos mikä antaa tunteen eletystä elämästä, onnenstakin----,joka on paljon suurempi kuin
    henkilökohtainen onni.

    Aatteita yönselkään.... yhdeltä runonurkan ystävältä:)

    Äänestä

  • pilvi* kirjoitti:

    Sekö se aina on tärkeä,ei,ei se niin voi olla! "Ken kerran voi itsensä unhoittaa, se unten onnen saapi" E.Leino
    tiedän olevan paljon tärkeämpää!

    Se, jos mikä antaa tunteen eletystä elämästä, onnenstakin----,joka on paljon suurempi kuin
    henkilökohtainen onni.

    Aatteita yönselkään.... yhdeltä runonurkan ystävältä:)

    Kuitenkin
    jokaiselle
    ihmiselle
    oma itse
    on läheisin ystävä
    pitkäaikaisin
    tutuin
    viimeiseen hengenvetoon saakka
    kun rakastaa itseään
    rakastaa varmaan muitakin.

    Äänestä

  • onkkelis kirjoitti:

    Kuitenkin
    jokaiselle
    ihmiselle
    oma itse
    on läheisin ystävä
    pitkäaikaisin
    tutuin
    viimeiseen hengenvetoon saakka
    kun rakastaa itseään
    rakastaa varmaan muitakin.

    oisinhan onneton
    jos itse ei mulle tärkeä ois
    se olkoon minusta pois!

    Vaan joskus meiltä vaaditaan niin,
    että toisen ihmisen ajatuksiin
    on oikein itsensä antaa.
    Myötäelää,kuunnella ja tukea
    kai tästä jotakin vois lukea!

    Ja sitäpaitsi minä olen ihana:D

    Äänestä

Palmusunnuntain aamu koittaa,
se kevään äänin meille soittaa.
Päivä alkamassa jo on,
aurinko taivaalle tulkohon.
Luvassa meille kyllä on,
tuo nousu myöskin auringon.

Pajunoksia keräämään lähden,
maljakkoon laitan pääsiäisen tähden.
Tuo tunneta pääsiäisen eloon,
siitä riemua koko elämän menoon.
Muutaman oksan kranssiksi väännän,
puputja tiput oksille käännän.
Rusetti vielä nauhoineen,
somapa tuli kaikkineen.

Pääsiäisleivontaan rahkaa käytän,
munia keitän pöytään laitan.
Mämmiä vielä kun kaupasta ostan,
siitäpä mielen korkeelle nostan.
Näitä nyt mietin, pyhänä tässä,
mitä kaikkea olenkaan tekemässä.
Vieläpä aikaa on mulla tovi,
mietteeni muutan, jos ei nämä sovi.

Hyvää Palmusunnuntaita kaikille runonurkkalaisille!

Äänestä
  • On aamu palmusunnuntain,
    ovikelloa joku kilkuttaa.
    Viisi noitaa rappusellain
    mulle vilkuttaa.

    Käsikaarin virpoen,varpoen,
    silmät kirkkaina, noidat hymyää.
    Koriin makeisia antaen
    mummo, pappa kaapillensa lymyää.

    Pisamaiset kasvot pikkupojan,
    huivin alta pilkistää.
    Siskokset koristaneet ovat
    myös kasvot veljen tään.

    Halit pikkunoidat saa
    he ilosena päivää jatkaa.
    Noitia kovin naurattaa
    jatkaessaan matkaa.

    Äänestä

Mä arkistoja katselin
kun jo arkistoa itsekin
olen.
Jo vuonna 200kuus
tää runo mulla oli uus,
uudelleen sen tänne tuon
ja kopion nyt teille luon.
--------------------------
Vanhana naisena
hyvä on olla,
vaikk' ei aina
säteile polla.
kadulla rauhassa
kulkea saa
ei sua miehet enää
käänny katsomaan.

Aivan nuori mies,
huomannut olen,
on ihan kohtelias kuitenkin
ja aukaisee oven.

Hän bussissakin
paikan antaa
ja laukun painavankin
sisään kantaa.

Mutta ehkä kevätaika tää
myös vanhat herrat herättää,
mulle katseen kauniin suo
ja tulipunaruusun tuo.

Äänestä
  • niinhän se varmaan onkin
    vanhat miehet luokin
    katseensa muualle päin
    kun mieliteko on nuoriinpäin.

    Eihän se ole ihmekkään
    mies kun ihailee itseään
    mielestään vuosia karistaa
    ja naisen vaihtaa nuorempaan.

    Mut nuoret miehet vallattomat
    vanhempaa hyvin kohtelevat
    ovet oikein aukaisevat
    arvoa naisille antelevat.

    Mitäpä muuta voin sanoa
    kun mies lempeä janoaa
    mikään siihen ei auta
    se on tauti, jukulauta

    Mut ollaan naiset varmoja
    et onni suosii harvoja
    vanhat miehet kuitenkin
    arvoa antaa meillekin.

    Äänestä

  • old_profile_32794 kirjoitti:

    niinhän se varmaan onkin
    vanhat miehet luokin
    katseensa muualle päin
    kun mieliteko on nuoriinpäin.

    Eihän se ole ihmekkään
    mies kun ihailee itseään
    mielestään vuosia karistaa
    ja naisen vaihtaa nuorempaan.

    Mut nuoret miehet vallattomat
    vanhempaa hyvin kohtelevat
    ovet oikein aukaisevat
    arvoa naisille antelevat.

    Mitäpä muuta voin sanoa
    kun mies lempeä janoaa
    mikään siihen ei auta
    se on tauti, jukulauta

    Mut ollaan naiset varmoja
    et onni suosii harvoja
    vanhat miehet kuitenkin
    arvoa antaa meillekin.

    Jokohan runokonini laukkaisi
    joko vihreää ruohoa haukkaisi
    pitkään ollut on muilla mailla
    ihan kuin jotain ollut ois vailla
    pikkuhiljaa ruohoa haukkaa
    kohta jo meneekin täyttä laukkaa.

    Äänestä

  • Vanhuutta eihän toki meidän ikä
    pitää ihan miettiä, että mikä
    on ikäkausi menossa parhaimmillaan
    kun tunteetkin kuohuvat kuumimmillaan.

    Nuoret herrat kumrtavat, pokkaavat syvään
    monet lupaavat kuljettaa onneen ja hyvään,
    mutta varottava on miehiä moisia.
    Haluavat vain laiskoina vuotella koisia.

    Ovat kohteliaita ikäisemmekin herrat
    sen kokea olen saanut monet kerrat.
    Vievät valssiin ja jenkkaan kuin vanhaan aikaan
    ja minä kun uskon tanssin liikkeen taikaan.

    Kevät herättää lemmen vanhaan ja nuoreen
    kunhan osuu kohdalle mahlan tuoreen.
    Sellaisesta ei irti halua heti päästää,
    mutta onko mieltä kohteliaisuuksia säästää.

    Paras katsoa on suoraan kun kohtaa hienon miehen.
    Ei ole aihetta kääntää katsetta alas tiehen,
    vaan silmäniskulla voit herättää kiinnostuksen
    joka avata voi elämään ihan uuden uksen.

    Kokeillaan huomenna mikä taika hymyllä on.
    Ei kaikki ole aina kädessä kohtalon.
    Herralle vanhemmalle hurmaavin hymysi suo
    hän jo huomenissa niitä ruusuja sinulle tuo.

    Kevät herättää unelmat alta kuoren
    saa romanttiseksi vanhan ja nuoren.
    Uusi runo tänä vuonna kirjoitetaan.
    Uusi lemmen tarina keväässä aloitetaan.

    Äänestä

  • tuoksuvattu kirjoitti:

    Vanhuutta eihän toki meidän ikä
    pitää ihan miettiä, että mikä
    on ikäkausi menossa parhaimmillaan
    kun tunteetkin kuohuvat kuumimmillaan.

    Nuoret herrat kumrtavat, pokkaavat syvään
    monet lupaavat kuljettaa onneen ja hyvään,
    mutta varottava on miehiä moisia.
    Haluavat vain laiskoina vuotella koisia.

    Ovat kohteliaita ikäisemmekin herrat
    sen kokea olen saanut monet kerrat.
    Vievät valssiin ja jenkkaan kuin vanhaan aikaan
    ja minä kun uskon tanssin liikkeen taikaan.

    Kevät herättää lemmen vanhaan ja nuoreen
    kunhan osuu kohdalle mahlan tuoreen.
    Sellaisesta ei irti halua heti päästää,
    mutta onko mieltä kohteliaisuuksia säästää.

    Paras katsoa on suoraan kun kohtaa hienon miehen.
    Ei ole aihetta kääntää katsetta alas tiehen,
    vaan silmäniskulla voit herättää kiinnostuksen
    joka avata voi elämään ihan uuden uksen.

    Kokeillaan huomenna mikä taika hymyllä on.
    Ei kaikki ole aina kädessä kohtalon.
    Herralle vanhemmalle hurmaavin hymysi suo
    hän jo huomenissa niitä ruusuja sinulle tuo.

    Kevät herättää unelmat alta kuoren
    saa romanttiseksi vanhan ja nuoren.
    Uusi runo tänä vuonna kirjoitetaan.
    Uusi lemmen tarina keväässä aloitetaan.

    Tämä harmaus,
    vesipisarat koivun oksilla.
    Lämmin sää,
    mutta tarvitaan talvivaatteita.
    Kesän odotusta,
    milloin kukkii pihassani narsissi.
    Kukat pääsiäiseksi,
    pajun oksat kissoineen palmuiksi.
    Missä aurinko,
    kaikki on nyt kiinni valosta.
    On tyyntä,
    tunnen kasvoillani kostean viiman.
    Aikainen kevät,
    kylmää ja räntäsadetta odotettavissa.

    Äänestä

  • Pirkko 3 kirjoitti:

    Tämä harmaus,
    vesipisarat koivun oksilla.
    Lämmin sää,
    mutta tarvitaan talvivaatteita.
    Kesän odotusta,
    milloin kukkii pihassani narsissi.
    Kukat pääsiäiseksi,
    pajun oksat kissoineen palmuiksi.
    Missä aurinko,
    kaikki on nyt kiinni valosta.
    On tyyntä,
    tunnen kasvoillani kostean viiman.
    Aikainen kevät,
    kylmää ja räntäsadetta odotettavissa.

    aamua on ankea harmaa.....
    katson mä pellon sarkaa
    joko pian se vihertäis
    ja viljaa kasvattais
    mutta harmaana on
    ja niin lohduton
    on keväänkin odotus.

    Äänestä

  • Pirkko 3 kirjoitti:

    Tämä harmaus,
    vesipisarat koivun oksilla.
    Lämmin sää,
    mutta tarvitaan talvivaatteita.
    Kesän odotusta,
    milloin kukkii pihassani narsissi.
    Kukat pääsiäiseksi,
    pajun oksat kissoineen palmuiksi.
    Missä aurinko,
    kaikki on nyt kiinni valosta.
    On tyyntä,
    tunnen kasvoillani kostean viiman.
    Aikainen kevät,
    kylmää ja räntäsadetta odotettavissa.

    Loikki pupu riemuissaan
    uudessa kevät turkissaan.
    Kahdelle jalalle noustessaan
    katseli näkyiskö kultastaan.

    Siellähän,-- siellä, nyt loikataan
    vauhtia otti ja ---hupsis vaan.
    Lensi puron pohjalle istumaan
    innoissaan kun loikki.
    Ei sentään tassu poikki

    Mutta turkkinsa pahasti kastui
    synkkänä tuijotti purossa lastui.
    Kultansa vilkutti korvillaan
    Tule nopsaan jo tänne kuivempaan.

    Tyttöpupu hellästi viikset suori
    vielä pienen pajunkin urholle kuori.
    Aurinko pilkisti pilven takaa
    onnea kaikille halusi jakaa.

    Äänestä

  • kaaleppi kirjoitti:

    aamua on ankea harmaa.....
    katson mä pellon sarkaa
    joko pian se vihertäis
    ja viljaa kasvattais
    mutta harmaana on
    ja niin lohduton
    on keväänkin odotus.

    Osta pussi venhnänsiementä
    vadille multaa, siihen kylvä
    kastele ja muovi päälle laita
    pari päivää mieles malta
    sieltä nousee oras vihreä
    joka kasvaa ihan silmissä.

    Voi sitä ihan syödäkin
    lisätä silppuna salaattiin
    mutta parasta on silmän ruoka
    pääsiäistipukin onnesta huokaa
    päästessään sinne laiduntamaan
    suklaamunia jemmailemaan.

    Äänestä

  • kaaleppi kirjoitti:

    aamua on ankea harmaa.....
    katson mä pellon sarkaa
    joko pian se vihertäis
    ja viljaa kasvattais
    mutta harmaana on
    ja niin lohduton
    on keväänkin odotus.

    peilissäni on harmaata tottavie
    nyt neuvoi naapurini, romanimies
    katso aamulla peiliin ja tykkää siitä mitä näet
    niin oikeastaan tykkäänkin, harmaastakin
    siihen vielä vähän hymyntapaista
    niin oikeastaan
    enhän pitämättä olla voi

    Äänestä

  • niityllä kirjoitti:

    Loikki pupu riemuissaan
    uudessa kevät turkissaan.
    Kahdelle jalalle noustessaan
    katseli näkyiskö kultastaan.

    Siellähän,-- siellä, nyt loikataan
    vauhtia otti ja ---hupsis vaan.
    Lensi puron pohjalle istumaan
    innoissaan kun loikki.
    Ei sentään tassu poikki

    Mutta turkkinsa pahasti kastui
    synkkänä tuijotti purossa lastui.
    Kultansa vilkutti korvillaan
    Tule nopsaan jo tänne kuivempaan.

    Tyttöpupu hellästi viikset suori
    vielä pienen pajunkin urholle kuori.
    Aurinko pilkisti pilven takaa
    onnea kaikille halusi jakaa.

    Hiljaisen viikon hiljainen ilta
    mielessäni vain muistojen silta
    pääsiäisen aikaan kuljimme siellä
    kahdestaan keväisen rakkauden tiellä
    ei siitä kovin monta vuotta ole kulunut
    eikä muisto niistä illoista haihtunut
    ehkä hän vielä lähtisi kanssani sinne
    lähtisin mukanaansa vaikka minne.

    Äänestä

  • haahuilija.... kirjoitti:

    Hiljaisen viikon hiljainen ilta
    mielessäni vain muistojen silta
    pääsiäisen aikaan kuljimme siellä
    kahdestaan keväisen rakkauden tiellä
    ei siitä kovin monta vuotta ole kulunut
    eikä muisto niistä illoista haihtunut
    ehkä hän vielä lähtisi kanssani sinne
    lähtisin mukanaansa vaikka minne.

    Näin pienen kulkijan
    polullani matkaavan.
    Suuri reppu selässä,
    käsi äidin kädessä.

    Niin pienen pieni oli kulkija,
    tuskin ehti kävelemään oppia,
    kun jo täytyi matkatessaan kantaa
    selässänsä suuren suurta taakkaa.

    Olisin tuon taakan ottanut,
    sen kotiin asti kantanut,
    lienee nykykasvatuksen A ja O
    jokainen taakkansa kantakoon.

    Äänestä

  • Pirkko 3 kirjoitti:

    Tämä harmaus,
    vesipisarat koivun oksilla.
    Lämmin sää,
    mutta tarvitaan talvivaatteita.
    Kesän odotusta,
    milloin kukkii pihassani narsissi.
    Kukat pääsiäiseksi,
    pajun oksat kissoineen palmuiksi.
    Missä aurinko,
    kaikki on nyt kiinni valosta.
    On tyyntä,
    tunnen kasvoillani kostean viiman.
    Aikainen kevät,
    kylmää ja räntäsadetta odotettavissa.

    Joka toinen keskiviikko
    kokoontuu paikallinen "Eläkeliitto."
    Milloin esitelmöi eläinlääkäri
    milloin mukana vanha jääkäri.
    Juhlissakin yhdessä käymme
    yhtenä joukkonakin näymme
    kun bussin kyljessä lukee kuntamme nimi
    ja se ei olekaan mikään mini.
    Arpajaiset pidetään joka kerta
    se on hyvä tulolähde, kuin merta,
    jonne saalis ui ihan huomaamatta
    eikä moni jää arpavoitoitta.
    On siinä lapasia, sukkia, kahvia, leipää,
    kun vilkaisee voittojen pöytää.
    Ihan juhlalle tuntuu arkinen päivä
    haihtuu viimeinenkin ikävän häivä.

    Kun astuu pankin kerhohuoneeseen
    saa hajutuntuman kahviin tuoreeseen.
    Kymmenissä lasketaan osanottajien luku
    asu vapaa, villapaita tai puku,
    kun yhteislaulut raikaa ja kuunnellaan
    mitä asiantuntija mieltä on asiaan
    joka kerhossa mottona on sillä kertaa.
    Enpä tiedä mihin tätä vertaa.

    Tanssimaankin kuljemme porukalla
    kokoontuminen linja-auto asemalla
    josta suunta sinne minne kutsuttu on.
    Kukapa vois olla tässä joukossa onneton,
    vaikka sataa räntää ja lunta
    jo seuraavasta reissusta näemme unta.
    Arkisestakin päivästä tulee juhlaa
    kun ei sitä turhiin murheisiin tuhlaa.
    On kesä tulollaan, tuulee ja sataa
    kun pilvet alhaalla vielä mataa,
    mutta maltetaan hetki, toukokuussa
    on jo vehreys maassa ja lehtipuussa.

    Äänestä

  • tuoksuvattu kirjoitti:

    Joka toinen keskiviikko
    kokoontuu paikallinen "Eläkeliitto."
    Milloin esitelmöi eläinlääkäri
    milloin mukana vanha jääkäri.
    Juhlissakin yhdessä käymme
    yhtenä joukkonakin näymme
    kun bussin kyljessä lukee kuntamme nimi
    ja se ei olekaan mikään mini.
    Arpajaiset pidetään joka kerta
    se on hyvä tulolähde, kuin merta,
    jonne saalis ui ihan huomaamatta
    eikä moni jää arpavoitoitta.
    On siinä lapasia, sukkia, kahvia, leipää,
    kun vilkaisee voittojen pöytää.
    Ihan juhlalle tuntuu arkinen päivä
    haihtuu viimeinenkin ikävän häivä.

    Kun astuu pankin kerhohuoneeseen
    saa hajutuntuman kahviin tuoreeseen.
    Kymmenissä lasketaan osanottajien luku
    asu vapaa, villapaita tai puku,
    kun yhteislaulut raikaa ja kuunnellaan
    mitä asiantuntija mieltä on asiaan
    joka kerhossa mottona on sillä kertaa.
    Enpä tiedä mihin tätä vertaa.

    Tanssimaankin kuljemme porukalla
    kokoontuminen linja-auto asemalla
    josta suunta sinne minne kutsuttu on.
    Kukapa vois olla tässä joukossa onneton,
    vaikka sataa räntää ja lunta
    jo seuraavasta reissusta näemme unta.
    Arkisestakin päivästä tulee juhlaa
    kun ei sitä turhiin murheisiin tuhlaa.
    On kesä tulollaan, tuulee ja sataa
    kun pilvet alhaalla vielä mataa,
    mutta maltetaan hetki, toukokuussa
    on jo vehreys maassa ja lehtipuussa.

    Telkkari on romuna
    mummo ihan hermona
    nyt ei näy emmertaalit
    eikä mitkään muutkaan vaalit
    kaksi muuta kanavaa
    kyllä hyvää kuvaa saa
    mikä tätä yhtä riivaa
    kun ääntäkään ei aikaan saa.

    Äänestä

  • Pikku pirpana**** kirjoitti:

    Telkkari on romuna
    mummo ihan hermona
    nyt ei näy emmertaalit
    eikä mitkään muutkaan vaalit
    kaksi muuta kanavaa
    kyllä hyvää kuvaa saa
    mikä tätä yhtä riivaa
    kun ääntäkään ei aikaan saa.

    pirpana, digisovitin vaan
    toimi ei nyt virassaan
    asemien haun virittelet
    töpselinkin irrottelet
    sitten uudestaan se kytke
    eiköhän se taasen toimi
    aivan sinun omin voimin.

    Äänestä

  • jjoutava kirjoitti:

    pirpana, digisovitin vaan
    toimi ei nyt virassaan
    asemien haun virittelet
    töpselinkin irrottelet
    sitten uudestaan se kytke
    eiköhän se taasen toimi
    aivan sinun omin voimin.

    Vaan kun koko talossa
    sama ompi ongelma
    eipä hätää tässä lainkaan
    huoltoyhtiöpä apuun riensi
    varmaan jotain antennia kiersi
    kohta kuva kuntoon saadaan
    eipä tarvii mummon varmaan
    uutta telkkua mennä ostamaan
    kiitos jj. kun huolta kannoit
    mulle lohdutusta annoit.

    Äänestä

  • jjoutava kirjoitti:

    pirpana, digisovitin vaan
    toimi ei nyt virassaan
    asemien haun virittelet
    töpselinkin irrottelet
    sitten uudestaan se kytke
    eiköhän se taasen toimi
    aivan sinun omin voimin.

    Voi,voi digi
    tulee tässä hiki.
    Mieliohjelmas se tietää
    eikä voi sietää,
    sinun siitä nauttivan
    ja vielä iloitsevan.
    Silmiä jo siristää
    alkaa pipo kiristää.

    Nyt tekstin peittää
    lapun päälle heittää.
    Tai mosaiikkilla koristaa
    kuvat kummasti kiemurtaa.
    Tai ei singnaalia anna
    täytyy tarkistukseen panna.
    Kanava näkyy yks ja kaks
    kolmosta ei saa paremmaks.

    Siinä pomppii katselijat
    ohjelmien maksajat.
    Istahtaa ja hyppää
    anteenin suuntaa nyppää.
    Näin valtio notkeutta tukee
    suun painaviin sanoihin pukee.
    Keveäksi käypi paino
    mielessä anteeni vaino.

    Äänestä

  • tulenlieskat kirjoitti:

    Voi,voi digi
    tulee tässä hiki.
    Mieliohjelmas se tietää
    eikä voi sietää,
    sinun siitä nauttivan
    ja vielä iloitsevan.
    Silmiä jo siristää
    alkaa pipo kiristää.

    Nyt tekstin peittää
    lapun päälle heittää.
    Tai mosaiikkilla koristaa
    kuvat kummasti kiemurtaa.
    Tai ei singnaalia anna
    täytyy tarkistukseen panna.
    Kanava näkyy yks ja kaks
    kolmosta ei saa paremmaks.

    Siinä pomppii katselijat
    ohjelmien maksajat.
    Istahtaa ja hyppää
    anteenin suuntaa nyppää.
    Näin valtio notkeutta tukee
    suun painaviin sanoihin pukee.
    Keveäksi käypi paino
    mielessä anteeni vaino.

    Kuinka kaunis oli aamun kajastus!

    Tummalla taivaalla viipui vielä tähtien vyö.

    Lintujen viserrys toisilleen täytti jo ilman hiljakseen.

    Kello oli 05.10 ja minä noudin sanomalehden.

    Olin osa tätä hetkeä, tämän luomakunnan osa.

    Äänestä

  • tuoksuvattu kirjoitti:

    Joka toinen keskiviikko
    kokoontuu paikallinen "Eläkeliitto."
    Milloin esitelmöi eläinlääkäri
    milloin mukana vanha jääkäri.
    Juhlissakin yhdessä käymme
    yhtenä joukkonakin näymme
    kun bussin kyljessä lukee kuntamme nimi
    ja se ei olekaan mikään mini.
    Arpajaiset pidetään joka kerta
    se on hyvä tulolähde, kuin merta,
    jonne saalis ui ihan huomaamatta
    eikä moni jää arpavoitoitta.
    On siinä lapasia, sukkia, kahvia, leipää,
    kun vilkaisee voittojen pöytää.
    Ihan juhlalle tuntuu arkinen päivä
    haihtuu viimeinenkin ikävän häivä.

    Kun astuu pankin kerhohuoneeseen
    saa hajutuntuman kahviin tuoreeseen.
    Kymmenissä lasketaan osanottajien luku
    asu vapaa, villapaita tai puku,
    kun yhteislaulut raikaa ja kuunnellaan
    mitä asiantuntija mieltä on asiaan
    joka kerhossa mottona on sillä kertaa.
    Enpä tiedä mihin tätä vertaa.

    Tanssimaankin kuljemme porukalla
    kokoontuminen linja-auto asemalla
    josta suunta sinne minne kutsuttu on.
    Kukapa vois olla tässä joukossa onneton,
    vaikka sataa räntää ja lunta
    jo seuraavasta reissusta näemme unta.
    Arkisestakin päivästä tulee juhlaa
    kun ei sitä turhiin murheisiin tuhlaa.
    On kesä tulollaan, tuulee ja sataa
    kun pilvet alhaalla vielä mataa,
    mutta maltetaan hetki, toukokuussa
    on jo vehreys maassa ja lehtipuussa.

    Jotenkin pyörällä päästäni taidan olla
    toisena hetkenä pirteä peipponen
    toisena pelkkä pyöreä nolla
    aurinkoa, valoa kaipaan
    ja sitä kiireesti pakenen
    tummien lasien,
    paksujen verhojen taa.

    Äänestä

  • Onkkelis* kirjoitti:

    Jotenkin pyörällä päästäni taidan olla
    toisena hetkenä pirteä peipponen
    toisena pelkkä pyöreä nolla
    aurinkoa, valoa kaipaan
    ja sitä kiireesti pakenen
    tummien lasien,
    paksujen verhojen taa.

    Vaikka valo piristää
    silmiä se siristää
    haahuilija piiloutuu
    vaikka paistais kuu
    liika valo silmään koskee
    enemmän kun ikää tulee
    aurinkolasit onneksi suojaa
    haahuilijallekin piilon antaa
    vielä pitkä lippa päähän
    voi mennä vaikka mihin säähän.

    Äänestä

  • Onkkelis* kirjoitti:

    Jotenkin pyörällä päästäni taidan olla
    toisena hetkenä pirteä peipponen
    toisena pelkkä pyöreä nolla
    aurinkoa, valoa kaipaan
    ja sitä kiireesti pakenen
    tummien lasien,
    paksujen verhojen taa.

    Aurinko horisontin värjää
    ilman valoja aamulla pärjää,
    mutta silmiä pitää suojella
    ja rasvata posket huolella,
    etteivät ne säteistä pala.
    Nauttimaan valosta ala.

    Pirteyttä elämään löytää
    tulppaanikimppu koristaa pöytää.
    Aurinko vitamiineja kantaa
    kun iholle sen paistaa antaa.
    Ei aina jaksa tehdä ja raataa
    laiskuus joskus jokaisen kaataa,
    mutta aukaiset verhot ja ikkuna ulos.
    Anna valon olla päivällä ilos.

    Äänestä

mukaan ehtii
ennenkuin lehtii
selataan
eteenpäin
kas näin
iloiset terveiset kaikille laitan
pajusta kauniin oksan taitan
mukaan keltaisen pienen tipun
ennenkuin laidan ylitse tipun.

Äänestä
  • Toinenkin täällä nyt piipittää
    kohta on montakin visertäjää
    pallerot pienoiset hyppelee
    terveiset kaikille huiskuttelee.
    Hauskaa Pääsiäistä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tulenlieskat kirjoitti:

Ihanasti runoja tuli
nurkkaan edelliseen,
siinä sydänkin suli
niissä matkoja teen.

Matkustaa voi runonmailla
yhdessä ystävien,
niin kuin puron lailla
yli kivien ja kantojen.

Tervetulleita kaikki runoset,
ilo niissä hehkuu kovin.
Mukavia on runon aatokset
runoja nurkka kaipaa avatuin ovin.
Taas runosi tänne heitä
ilostuttain kaikkia meitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu