Yhteistyö

Joko täällä keskustellaan dekkaristi Stieg Larssonin ja ohjaaja Niels Oplevin yhteistyön tuloksesta?

Siinä missä esimerkiksi Wreslerin intiimiys oli viritetty huippuunsa ihmiskehoa lähelle tuodulla tehokkaaalla auditiivisella äänityksellä ja materiaalilla vaikkapa hengityksen osalta, niin "naisvihaajaleffassa" olisin halunnut junttina astahtaa kymmenen senttiä kauemmas, kun kamera tunki jatkuvasti kasvokuvissa liian lähelle poskien rokonarpia. Paikoin kamera tunki ja tuppautui ilman väljyyttä liian lähelle, pieni taka-askel olisi antanut vähän tilaa.

Ja Blomqvistkö tukevahko pursuavine ja röyhyävine rintakarvapöseikköineen, kuten P-P P:n roolihahmo kymmenen vuotta sitten. Eieiei...:) Mutta Lisbetin hahmo jees, kuten lukiessa ajatellutkin. Ja verikin roiskui aivan riittämiin...

Sisällöstä on vaikea sanoa, kun juoni on etukäteen kirjasta tiedossa. Miten lie Lisbetin autonsytyttämispuuhat avautuvat juonta tuntemattomalle. Liekö tuo kohtaus toimii siirtymänä edes toisen dekkarin leffasovitukseen? Muistan, että ihmettelin kirjassakin lopun blondiperuukkikuvioita, eikä se kyllä elokuvassakaan kovin muistia virkistänyt tai tuonut mitään inspiroituneita ahaa-elämyksiä.

Eihän tuo huono, vaikka kirjoissa on mukava(mpi)pysytellä...:)