Ajo- ja lepoaika jakeluajossa

pakettikuski

Kuinka hoidatte taukojen pidon jakeluajossa, jossa yhtämittainen ajoaika ei ole esim. tuntia pidempi ja välissä aikaa kuluu mm. lastaukseen ja purkuihin?

Eli jos ajon välissä on paljon purkuja, lasketaanko silti 4,5h ajoaikaa, jonka jälkeen on pidettävä 45min tauko? (tai 15 30min)

Asetuksen mukaisilla tauoillahan ei käsittääkseni saa tehdät työtä, eli purkamiseen kuluva aika ei ole taukoa, vai?

Missä vaiheessa tulee vastaan työaikalaki?

71

10625

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lastaus/purkujen määrällä

      ole merkitystä. Vain vähintään 15 min. TAUOT lasketaan lepoajaksi. Yleinen käytäntö kylläkin on että lastaus/purku-ajasta osa menee tauoiksi. Ei virkavalta sitä tiedä että oletko pumppukärryjen kanssa purkamassa vai tauolla jos piirturi on tauko-asennossa. Väärinhän se tietysti on mutta käytäntö on tuo.

      • laki ja käytäntö eri

        mun piirturi ilmoittaa kun tuo ajoaika täyttyy ja toisilla se on asennettu näyttämään työaikaa.
        käytännössä minäkin pistän tauolla varmuudeksi aina kun seison tuon 15 min tai yli, ja välillä kun oikea tauko jää vaikka minuutin alle niin se pirun piirturi huutaa sitä taukoa. ei se poliisille niin tarkkaa ole tuo jakelu kun siinä ei tuo yhtämittainen aja ylity.
        enemmän ne kyttää pitkänmatkan kuskeja.

      • Anonyymi

        En tiedä mikä käytäntö teillä on, mä pidän taukoni, piste. Jos työnantaja alkaa niistä vinkuu, vaihtuu työpaikka aika hätäseen.

    • skoude-pollarit

      Vaikka sulla on digi piirturi jakoautossa niin voit vaikka jakaa 10 tunnin päivän ihan huoletta jos ei 4t 30 min yli, isossa kaupungissa helposti voi tulla tollasia päiviä, poliisia ei kiinnosta kun se että onko ajettu yli 4t30min. ja pidettu 45min taukoa tai onko ajettu yli 9 tuntia ja onko 9tuntinen vuorokauslepo pidetty (huom. nuo on niitä minimi aikoja) ja jos sulla ei jako päivän aikana 4t 30min ylity niin ei tarttee pitää minkäänlaista taukoa jos et halua, ei se poliisille kuulu, tosin työsuojelu valtuutettu voi puuttua ja voi syyttää työaikalain rikkomuksesta joka on taas eri juttu kun poliisien valvomat lepo ja ajoaika säädökset.. olitpa vaikka terminaalissa koskematta autoon niin 5t 30min. sen jälkeen on pidettävä 30min. taukoa ja sen voi jakaa 15 min. jaksoihin sen jälkeen voit taas olla 5t 30min. jymmärsitkö

      • pakettikuski

        Tuohan se oli vähän hakusessa, että tauko on jokatapauksessa pidettävä, kunhan yhteensä ajaa yli 4t 30min. Käytäntö lienee jokapaikassa tuo purku=taukoaika sanokoon koppalakit mitä vaan...

        Tuo työaikalaki puolestaan taas vaan sotkee kuviota.
        Eli jos ajan vaikka 2 tuntia, pidän 15min taukoa, ajan 2,5 tuntia ja pidän 30min taukoa, niin sitten on vielä tunnin päästä taas pidettävä 15min tauko työaikalain perusteella? Ja mitä tuossa lueskelin, niin ilmeisesti maksimi päivän pituus voisi olla 10 tuntia ajoa 2 krt viikossa / 13 tuntia työaikaa, jos seuraavan 2vrk ei tee töitä 22 tuntia

        Ajoaika ei kaupunkijakelussa tule millään täyteen tai edes lähelle, mutta työaikalain mukaan teen sitten ilmeisesti pahimpina päivinä tunnin liikaa...

      • Tankkeri-man
        pakettikuski kirjoitti:

        Olen miettinyt että jääkö digipiirturiin merkintä jos tauko-asennossa laittaa ulosoton päälle ja purkaa pumpulla kuorman? Sehän olisi helppo toteuttaa mutta onkohan sellaista käytäntöä uusissa piirtureissa.

      • pakettikuski kirjoitti:

        "pakettikuski" kirjoitat: "Tuo työaikalaki puolestaan taas vaan sotkee kuviota.
        Eli jos ajan vaikka 2 tuntia, pidän 15min taukoa, ajan 2,5 tuntia ja pidän 30min taukoa, niin sitten on vielä tunnin päästä taas pidettävä 15min tauko työaikalain perusteella?"

        Ei ihan noin.
        Se työaikalaki vaatii, että 5,5h:n työajan kuluessa pidät vähintään 30 min tauon. Jos pidät esimerkkisi mukaisesti taukoja täyttyy se työaikalain taukovaatimus siinä samalla kun ajoaika-asetuksenkin vaatimus. Siitä 30 min tauosta alkaa taas se seuraava (työaikalain) 5,5h työskentelyjakso.

        Esimerkkitapauksessasi et ole tehnyt lainkaan muuta työtä kuin ajamista jolloin ajoaika-asetus vaatii pitämään taukoa ennenkuin työaikalaki sitä vaatii. Jos työpäiväsi käsittää muutakin, esimerkiksi lastausta ja purkua, tulee se työaikalain taukovaade mahdollisesti täyteen jo ennen kuin ajoaika-asetus vaatii pitämään taukoa.

        Työaikalaki hyväksyy tauon jakamisen vähintään 10min jaksoihin kun ajoaika-asetus vaatii vähintään 15min tauon ensimmäiseksi ja vähintään 30min toiseksi tauon jaksoksi.

      • pakettikuski
        argonautti kirjoitti:

        Juu no empä tuota ajetellutkaan että työaikalaki tulisi ennemmin vastaan mutta käytännössä taitaa se niinkin tehdä joinain päivinä. Hankalaksi menee kun pitää monista pienistä jaksoista (ajoa/purkua/ajoa) sitten laskea missä vaiheessa pitää tauko... Parempi ois pitää huilia koko ajan :)

        Tässä kohtaa digipiirturi on yksinkertaisempi. Se pitää koko ajan kirjaa niiden ajoaikojen kertymisestä ja sen kokonaisajoajan saa milloin tahansa näkyviin näytölle. Kiekkopiirturilla on hankalampaa seurata pätkistä kertyvää ajoaikaa. Tosin lienee aika helppoa "päässälaskea" jos on muuta työtä kertynyt vähintään tunti ennen 4,5h työn aloittamisesta niin työaikalain edellyttämä tauko tulee silloin ennen ajoaika-asetuksen edellyttämää. Ja sillon kannattanee useinkin pitää sen verran sitä taukoa, että ajoaika-asetuskin tulee "tyydytettyä" samalla ja voi aloittaa se 4,5 alusta.

        Se työaikalakihan ei erottele lainkaan ajatko, odotteletko vai lastailetko, joten sen osalta on yksinkertaista katsoa kelloa.

      • eihän ne poliisit

        siitä sakota jos toi työaikalain mukainen 5h30min työaika on mennyt yli. En tiedä voiko siitä ylityksestä edes saada työntekijä sakkoja?

      • CAP

        hiukan hukassa olet..ajon aloittamisesta pitää löytyä vähintään 45 min taukoa.jokaista 4 t 30 min jaksioa kohden.tauon voi myös jakaa kahteen osaan 15 min ja 30 min. tässä järjestyksessä.

        Jos ajon alkamisesta on kulunut esim 5 tuntia ja tuota 45 min ei löydy em. tavalla, niin heikoilla olet.
        Huomaa että jos purku kestää alle 15 min kandee ajoaikavalitsin siirtää muulle työlle jolloin sitä ei lasketa ajoaikaan.Jos valitsin on jatkuvasti lepoasennossa ja pysähdys kestää alle 15 min niin se ei ole taukoa vaan ajoaikaa.

      • skoude-pollarit
        pakettikuski kirjoitti:

        Tuohan se oli vähän hakusessa, että tauko on jokatapauksessa pidettävä, kunhan yhteensä ajaa yli 4t 30min. Käytäntö lienee jokapaikassa tuo purku=taukoaika sanokoon koppalakit mitä vaan...

        Tuo työaikalaki puolestaan taas vaan sotkee kuviota.
        Eli jos ajan vaikka 2 tuntia, pidän 15min taukoa, ajan 2,5 tuntia ja pidän 30min taukoa, niin sitten on vielä tunnin päästä taas pidettävä 15min tauko työaikalain perusteella? Ja mitä tuossa lueskelin, niin ilmeisesti maksimi päivän pituus voisi olla 10 tuntia ajoa 2 krt viikossa / 13 tuntia työaikaa, jos seuraavan 2vrk ei tee töitä 22 tuntia

        Ajoaika ei kaupunkijakelussa tule millään täyteen tai edes lähelle, mutta työaikalain mukaan teen sitten ilmeisesti pahimpina päivinä tunnin liikaa...

        jos aja 2t ja pidät 15min taukoa ja ajat 2,5t ja pidät 15min. tuakoo niin alkaa uus 5t30m min jakso sitä työaikaa.. aina kun "nollaat" ajo ajan 45min. taukoa tau työaikalain 30 min. niin alkaa uusi jakso vaikk a et olis tehny tappiin asti edellistä jaksoa.. ja ajoaikalain tauot riittää myös työaikalain tauoiksi eli alotat päivän klo 6, lastaat tunnin ja lähdet ajamaan, ajt 4t 30min.. pidät 45min taukoa ja samalla nollaantuu työaikalaki eli voit taas posottaa 4t 30min ja tunti purkua päälle esim. mutta tuota työaikalakia ei oikeesti valvota oikeiin paljoa edes paitsi tosi räikeissä tapauksiaa eli vuodessa on tehtu se 500-1000 ylityötuntia. poliisi ei puutu työaikalakiin bvaan ajoaika ja lepolakiin

      • on paikallaan
        CAP kirjoitti:

        hiukan hukassa olet..ajon aloittamisesta pitää löytyä vähintään 45 min taukoa.jokaista 4 t 30 min jaksioa kohden.tauon voi myös jakaa kahteen osaan 15 min ja 30 min. tässä järjestyksessä.

        Jos ajon alkamisesta on kulunut esim 5 tuntia ja tuota 45 min ei löydy em. tavalla, niin heikoilla olet.
        Huomaa että jos purku kestää alle 15 min kandee ajoaikavalitsin siirtää muulle työlle jolloin sitä ei lasketa ajoaikaan.Jos valitsin on jatkuvasti lepoasennossa ja pysähdys kestää alle 15 min niin se ei ole taukoa vaan ajoaikaa.

        minkä ajan tahansa se EI OLE AJOAIKAA vaan työaikaa!! Ajoaikaa ei voi kertyä auton ollessa parkissa!!

      • laki on niin kuin se luetaan
        pakettikuski kirjoitti:

        Tuohan se oli vähän hakusessa, että tauko on jokatapauksessa pidettävä, kunhan yhteensä ajaa yli 4t 30min. Käytäntö lienee jokapaikassa tuo purku=taukoaika sanokoon koppalakit mitä vaan...

        Tuo työaikalaki puolestaan taas vaan sotkee kuviota.
        Eli jos ajan vaikka 2 tuntia, pidän 15min taukoa, ajan 2,5 tuntia ja pidän 30min taukoa, niin sitten on vielä tunnin päästä taas pidettävä 15min tauko työaikalain perusteella? Ja mitä tuossa lueskelin, niin ilmeisesti maksimi päivän pituus voisi olla 10 tuntia ajoa 2 krt viikossa / 13 tuntia työaikaa, jos seuraavan 2vrk ei tee töitä 22 tuntia

        Ajoaika ei kaupunkijakelussa tule millään täyteen tai edes lähelle, mutta työaikalain mukaan teen sitten ilmeisesti pahimpina päivinä tunnin liikaa...

        Jokaisen 4,5 ajon jälkeen on pidettävä 45 min taukoa.Tämän 45min voi jakaa 4,5 tunnin jälkeen 2 osaan joista ensimmäisen on oltava vähintään 15 min jälkimmäinen 30 min .kun 45 min taukoa on pidetty ajoa aika nollaantuu taas saa ajaa 4,5 tuntia ja taas on pidettävä tauot joko yhdellä kerall 45 min tai jakaa 2 osaan edellä mainitulla tavalla.yhden työpäivän ajo saa olla 10 tuntia 2 kertaa viikossa muulon 9 h.ja 1 viikossa saa ajaa 56 h 2viikon peräkkäinen ajo aika saa olla 90h viikko käsite ma 00.00-su 24.00
        työhönsidonnaisuusaika saa olla 15 h tai 13 yhden työvuoron aikana jonka jälkeen on pidettävä vuorokausilepo joko 9h tai 11 h tuo työhön sidonnaisuusaika riippuu vuorokausilevon ptuudesta.vuorokausilepo määritelmä .vuorokausilevon saa kahden viikottaisen lepoajan välillä lyhentää 3 :sti 9h mittaiseksi muulon noudatteeva 11h.työaika laki joka koskee moottoriajoneuvojen kuljettajaa tosiaan 5,5 h jäkeen oltava se 30 min taukoa mutta jos on pitänyt juuri 45min taukoa ajoajan puiteissa niin se nollaa ton työaikalain 30 minuuttisen.

      • truckker
        on paikallaan kirjoitti:

        minkä ajan tahansa se EI OLE AJOAIKAA vaan työaikaa!! Ajoaikaa ei voi kertyä auton ollessa parkissa!!

        1. TAUOT
        Neljän ja puolen tunnin ajoajan jälkeen kuljettajan on pidettävä vähintään 45 minuutin yhtäjaksoinen
        tauko, jollei hän pidä lepoaikaa. Jokaiseen 5 tunnin 15 minuutin pituiseen ajanjaksoon on sisällyttävä
        vähintään 45 minuutin tauko, jos ajoa on 4 tuntia 30 minuuttia.

        Eli jos AJAT 4,5h pidät 45min taukoa, jonka voit myös pitää kahdessa erässä. ensimmäinen on vähintään 15min ja toinen vähintään 30min.

        tuo alempi taitaa olla sitten jotain työaikalakia tuo 5h 15min, mutta siinäkin on, että jos AJOA on 4,5

      • ei voi
        truckker kirjoitti:

        lisääntyä jos auto ei liiku toisinsanoen ON PYSÄHDYKSISSÄ!!! Ei parkissa olevaa autoa silloin kukaan AJA!

      • poliisit
        eihän ne poliisit kirjoitti:

        siitä sakota jos toi työaikalain mukainen 5h30min työaika on mennyt yli. En tiedä voiko siitä ylityksestä edes saada työntekijä sakkoja?

        Työaikalaki kuuluu työsuojelutarkastajalle ja ajoaikalaki poliisille!!

      • ajattelija vastaa
        CAP kirjoitti:

        hiukan hukassa olet..ajon aloittamisesta pitää löytyä vähintään 45 min taukoa.jokaista 4 t 30 min jaksioa kohden.tauon voi myös jakaa kahteen osaan 15 min ja 30 min. tässä järjestyksessä.

        Jos ajon alkamisesta on kulunut esim 5 tuntia ja tuota 45 min ei löydy em. tavalla, niin heikoilla olet.
        Huomaa että jos purku kestää alle 15 min kandee ajoaikavalitsin siirtää muulle työlle jolloin sitä ei lasketa ajoaikaan.Jos valitsin on jatkuvasti lepoasennossa ja pysähdys kestää alle 15 min niin se ei ole taukoa vaan ajoaikaa.

        Kun auto ei liiku niin se ei ole ajoaikaa.Mutta kaikki alle 15 min pysähdykset eivät ole taukoa .Eli 14 min tauko ei ole tauko kannattaa odottaa se 2 min varman päälle.

      • 15 minuuttia
        ajattelija vastaa kirjoitti:

        Kun auto ei liiku niin se ei ole ajoaikaa.Mutta kaikki alle 15 min pysähdykset eivät ole taukoa .Eli 14 min tauko ei ole tauko kannattaa odottaa se 2 min varman päälle.

        riittää hyväksytyksi tauoksi.

      • Anonyymi
        pakettikuski kirjoitti:

        Tuohan se oli vähän hakusessa, että tauko on jokatapauksessa pidettävä, kunhan yhteensä ajaa yli 4t 30min. Käytäntö lienee jokapaikassa tuo purku=taukoaika sanokoon koppalakit mitä vaan...

        Tuo työaikalaki puolestaan taas vaan sotkee kuviota.
        Eli jos ajan vaikka 2 tuntia, pidän 15min taukoa, ajan 2,5 tuntia ja pidän 30min taukoa, niin sitten on vielä tunnin päästä taas pidettävä 15min tauko työaikalain perusteella? Ja mitä tuossa lueskelin, niin ilmeisesti maksimi päivän pituus voisi olla 10 tuntia ajoa 2 krt viikossa / 13 tuntia työaikaa, jos seuraavan 2vrk ei tee töitä 22 tuntia

        Ajoaika ei kaupunkijakelussa tule millään täyteen tai edes lähelle, mutta työaikalain mukaan teen sitten ilmeisesti pahimpina päivinä tunnin liikaa...

        No kyllähän sä tiedät jos jakeluauto ajat, ajat lepo ja ajoaika asetuksen mukaan.

      • Anonyymi
        Tankkeri-man kirjoitti:

        Olen miettinyt että jääkö digipiirturiin merkintä jos tauko-asennossa laittaa ulosoton päälle ja purkaa pumpulla kuorman? Sehän olisi helppo toteuttaa mutta onkohan sellaista käytäntöä uusissa piirtureissa.

        Digipiirturi ottaa vaan ajoaikaa jos auto liikkuu. Ei taida mennä edes muulle työlle. Ite roskkuskina ainakin pakkailen tauolla auton perää eikä vaikuta

    • Jakotykki

      Itse jakohommissa täysperällä.

      Tässä joku aika takaperin eräs asiakas, joka kiinnostunu kuljetusalan työaikalaeista, kyseli, että mitenkä te teette työnne täs jakohommassa työ- vai ajo-aika lain mukaan? Itse vastasin, että työ aika lain mukaan itse pompin.
      Jäi kuitenkin epävarma olo tosta kysymyksestä, että kuinka se tarkalleen menee. Siinä sitten muutama päivä meni mietiskellessä, kunnes nesteen baarissa sattui käteen Rahtareiden jäsenlehti, jossa kerrottiin näistä laeista esimerkkien mukaan. No yhteenvetona oli, että Jamppa Jakokuski tekee työnsä työaikalain mukaan. Elikkäs itse en ole rikkonut lakia, kun olen aloittanut työt 7:lta aamulla ja pitänyt 30 min. tauon kello 12:30. Eikö?

      • Anonyymi

        se 30 min ei riitä

        pittää olla 45 min

        ajo-ja lepoaika asetusen mukaan

        ajat autoa älä sotke työaika asetusta tähän

        niin on helpompi ajatella

        vain poliisilta saat sakon

        työsuojeluasioissa laskun maksaa työnantaja

        järjen käyttö sallittua

    • teppi

      Mites hinausala ei tunnu olevan aikalakeja

      • Anonyymi

        kyllä ne noudattaa ihan samoja lakeja

        harvemmin 9 tuntii hinataan mitään

        harvemmin

    • paavali25

      5,5 tuntia yhtämittainen työaika, ellei 4.5 tunnin ajoaika ylity, harvoin ae jakohommissa ylittyy joten ainakin itse venytän monesti sinne 5,5 tuntiin ennekö pidän tauon

    • Anonyymi

      Lastaus ja purku EI ole lepo/tauko aikaa, vaan muuta työtä. Itse pidän siinä muutaman tunnin päästä työn alouttamisesta sen vartin paussin ja jossain vaiheessa 30min, vaikka ajoaika ei tulikaan täyteen. Kyllä tauot kuuluu pitää vaikka ajoaika ei täyty jakeluhommissa.

    • Anonyymi

      Tauot pidetään ja olen aina pitänyt,lastaus ja purku on työaikaa ei taukoa ja tyhmä joka tekee ilmaista työtä.
      Nuorena aloittelija ennen digipiirtureita olin mukana opissa raskas kaupunkijakelu ja 11 tuntia päivä ilman taukoja.
      Itse kun aloin ajaa en tähän suostunut vaan pidin tauot ja en ehtinyt ajaa kuin kuorman päivässä kun hullu opastajani ajoi 2 kuormaa päivä.
      Vaihdoin sitten firmaa ja löytyi hyviäkin ajoja ja oikeus pitää tauot.

    • Anonyymi

      Minä pidin aina kaksi kahvitaukoa ja ruokatauon päivässä se on työssöjaksamista, kaupunkijakelussa joutui taukopaikkaa etsimään että sai auton parkkiin mutta ina tauon pidin.
      Pidemmillä reissuilla mm Hki-tampere väli niin ensimmäinen kahvitako oli hyvinkään veikkarissa, sitten tampereella ruokatauko ja takaisin tullessa kahvilla hämeenlinna, riihimäki tai taas se hyvinkään veikkari.
      Hki-porvoo -loviisa väliä ajoin myös ja päivän reissu ja oli mukavia taukopaikkoja ja hyviä purkupaikkoja toiisn kuin raskaassa kaupunkijakelussa joss ajouti kantamaan tavarat perille.
      Pitäkää tauot ette muuten pitkään jaksa. t. konka.

      • Anonyymi

        Ajan MB Axorilla 2 akselinen umpikori ja päivähytillä,reitit on joka toinen päivä turku-forssa väli ja joka toinen päivä turku-salo lohja alue.
        Kuormassa on parikymmentä paikkaa ja tyhjänä takaisin 5 päivää viikko.
        Tauot pidän aamukaffit ja ruokatunti 45 min ja asiakkaat tarjoavat usein kaffit myös.
        Urakalla en aja kk palkka ja erikorvaus ylitöistä mukavasti 8 tuntia yleensä riittää.
        Ennen tätä ajoin yksityisellä läskiä fm volvolla ja vantaa--hanko väli,paikkoja oli 40 päivässä ja päivä 10-12 tuntia,tauot pidin aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai niin

    • Anonyymi

      Ajelin muutaman vuoden jakeluajoa helsingin keskustaan, kusisia paikkoja oli paljon, tauot pidin aina, ajoin auton mm helsingin asematunneliin ja sinne vaan laituriin parkkiin ja portaita ylös tunnelin ravintoloihi ja kahviloihin pitämään taukoa, muitakin paikkoja löysin mm hakaniemestä, kaivopihasta ym tai sitten auto parkkin kadunviereen punavuoressa ja kalliossa, perälauta auki ja taukopaikkaan syömään.
      Helpotti kun pääsin ajamaan espoon ja vantaan reittejä niissä sai aina auton parkiin laillisesti.
      Nykyään ajan keikkoja turkuun, lahteen tampereelle ja mukavia huoltoasemia matkalla paljon
      Tauko on työn herkku!

    • Anonyymi

      mulla oli 60 paikkaa kuorma ja kaikki käsinpurku oli kaupunkijako ja espooseen myös, ajelin urakalla isäntä maksoi 3 tonnia /kk ronttipalkka en pitänyt taukoja muuta kuin yhden sämpylä ja kahvi tauon 20 min. päivän pituuus oli väkisin 10 tuntia mutta sain ihan kohtuukorvauksen siitä.

      • Anonyymi

        Jokaisella on tietysti oma näkemys mikä on asiallinen palkkaus . Jos jaat tavaraa 60 :lle asiakkaalle pääkaupunkiseudulla, et pidä taukoja( mikä kohdallasi on vale ,koska itse kerrot pitäväsi 20 min kahvitauon) Tuo tauko on riittävä 10 tunnin työpäivässä . Jos on 60 asiakasta niin tätä muuta työtä on niin paljon ettei sinulla ajoaikaa ole koko työpäivänä 4.5 tuntia hyvä jos 3.5 tuntia. Eli tuo 20 minuutin tauko on ihan riittävä ajoaikamääräysten mukaan 4.5 tunnin ajamisen jälkeen on pidettävä 45 min taukoa ,jonka jälkeen voi taas ajaa 4.5 tuntia. Tauon voi jakaa kahteen osaan ensin 15 minuutin tauko ja sitten 30 minuutin tauko. Järjestystä ei voi vaihtaa. Kuorman lastausta,purkamista ei lasketa ajoajaksi,vaan se on muuta työtä. ( kyllä me kaikki ammattikuskit tämän osaamme vaikka unissa)
        Omasta mielestä 60 asiakasta päivässä/ 10 tuntia/ 3 000 eur on huono diili. Haluaisinko olla pieni eläin kuten" orava" joka pomppii hytistä ulos ,sisään ulos..... No ei ole eläkevirka.

        Kyllä tauko kuuluu koko työaikaan ja työaikaa on lastaus ja purku ja ajo.
        En suostuis ajamaa ja purkamaan 10 tuntia yhdellä kahvitauolla ei minä pidin kakksi kahvitaukoa ja puolen tunnin ruokiksen ja pivä oli 8 tuntia ja jakopaikkoja oli välillä vain 10 paikkaa päivä enimillään 18 paikkaa päivä ja alue oli Pk seutu, ja nurmijärvi alue..
        Helsingin keskustassa pelkästään oli jako ´ välillä jako ja siinäkin oli se parikymmentä paikkaa mutta kaikki kantopaikkoja kun etäämmällä oli laituripaikkoja.

        Ihan hyvä mielipide sinulla . On hienoa ,että sinulla on 8 tunnin työpäivässä mahdollista pitää 2 kahvitaukoa ja 30 minuutin ruokatauko . Kaikilla kuskeilla ei sellaiseen ylellisyyteen
        ole mahdollisuuksia ,varsinkin jos pudotuspaikat on aikataulutetut ja niistä on pidettävä tiukasti kiinni.Lisäksi suuriosa jakelukuskeista ovat ADHD ihmisiä ja vaikka ei olisi tarve painaa baanaa niin vimmatusti niin monilla tauon pitäminen tuppaa unohtumaan.Sämpylää syödään ajaessa jne........... Digipiirturi tallentaa ajoaikaa, muu työ ,tauko ja lepo. Poliisi valvoo tuolla tienpäällä ajoajan noudattamista ja onko lepotauot pidetty asiallisesti. Mitä kuski tekee työssään muuta työtä esim. Lastaaminen ja auton pesu sitä valvoo työsuojeluviranomainen . Harva kuski laittaa digipiirturin työkalu-asentoon kun pesee autonsa. Siksi asiaa on hyvin hankala valvoa. Mielestäni on tärkeintä ,että ajo- ja lepoaikoja noudatetaan ja myös valvotaan riittävästi. Silloin kaikilla on turvallisempaa tuolla tienpäällä.

        Eli suomeksi sanottuna poliisi valvoo ainoastaan ajoaikaa ja lepoaikaa tuolla tienpäällä.
        Kokonaistyöajanvalvonta kuuluu työsuojeluviranomaisille ja kuten hyvin kaikki tiedämme niin joka kuljetusyrityksen valvontaan resursseja ei millään riitä. Kun joku yritys narahtaa
        liikenneratsioissa ajoajoista ja lepoajoista. Niin suurella todennäköisyydellä tullaan tarkastamaan yrityksen koko työaikakirjanpito ja silloin tutkitaan myös kuljettajien kokonaistyöaika. Lastaus,ajo,tauot ja auton pesu jne. eli se aika mikä työssä on vietetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan hyvä mielipide sinulla . On hienoa ,että sinulla on 8 tunnin työpäivässä mahdollista pitää 2 kahvitaukoa ja 30 minuutin ruokatauko . Kaikilla kuskeilla ei sellaiseen ylellisyyteen
        ole mahdollisuuksia ,varsinkin jos pudotuspaikat on aikataulutetut ja niistä on pidettävä tiukasti kiinni.Lisäksi suuriosa jakelukuskeista ovat ADHD ihmisiä ja vaikka ei olisi tarve painaa baanaa niin vimmatusti niin monilla tauon pitäminen tuppaa unohtumaan.Sämpylää syödään ajaessa jne........... Digipiirturi tallentaa ajoaikaa, muu työ ,tauko ja lepo. Poliisi valvoo tuolla tienpäällä ajoajan noudattamista ja onko lepotauot pidetty asiallisesti. Mitä kuski tekee työssään muuta työtä esim. Lastaaminen ja auton pesu sitä valvoo työsuojeluviranomainen . Harva kuski laittaa digipiirturin työkalu-asentoon kun pesee autonsa. Siksi asiaa on hyvin hankala valvoa. Mielestäni on tärkeintä ,että ajo- ja lepoaikoja noudatetaan ja myös valvotaan riittävästi. Silloin kaikilla on turvallisempaa tuolla tienpäällä.

        joo ennenki ajettiin pikää päivää yleensä sellaset20 tuntista

        makkaralenkki oli jalkojen välissä ja piimäpurkki reisien välissä

        koko ajan mentii sataa kaasu pohjassa
        ei ennen kukaan kunnon rahtari taukoja pitäny kun vasta viikon jälkeen

        sillonki syötiin seisaalata ja parituntii pitkällään sai riittää

        Totta puhut vanha kollega. Perus jakelu kuski ei näitä taukoja paljon noudata, kahvit juodaan siellä ja täällä alle 5 minuutin. Työ on luotu alunperin niin ahdistavaksi ettei mitään tällaisia pellehermanni 30 minuutin taukoja voi pitää. Ei mitään hätiä, suurimman asiakkaan kohdalla laitetaan piirturi levolle ja sieltä se tuli lakisääteinen tauko. Tauko ja tauko,mutta piirturissa näyttää hyvältä. Näin on menty pahvikorttien aikaan ja myös tänäpäivänä.
        Itse asiassa on typerää ,että päivätyötä klo 5- 13 kuskia syynätään työaikojen osalta sillä aikuisten oikeasti emme ole rikollisia. On täysin eriasia kun puhutaan rekkakuskeista jotka rikkovat ajoaikoja koskevia lakeja todella isossa mittakaavassa .

      • Anonyymi

        Kyllä täytyy olla tyhmä . No näitä isännän idiootteja varmasti haetaan.
        Ei tarvii ihmetellä ettei nuorisoa kiinnosta .

    • Anonyymi

      Ajoin aikoinaan fazerin leipää isompiin marketteihin ajokki oli puoliperävaunu ja fm 7 volvo veturina.
      Ajoin vantaalta espooseen ja kirkkonummelle ja toineb kuorma vantaan sisällä 2 paikkaa.
      Kerran viikossa hämeenlinnan reissu 1 kuorma päivässä
      Aina pidin kahvitauot ja ruokatauon niistä en ole myöhemminkään tinkinyt.

    • Anonyymi

      80-luvulla ajettiin rahtia niin ensimmäinen tauko oli juhannuksena toinen jouluna.

    • Anonyymi

      Minä olen ottanut sen kannan että pidän aina 45min ruokatauon ja kaksi 15 min kahvitaukoa työssäjaksamisen tähden.
      Minulla on päivä 8 tuntia ja tuntipalkka 12 euroa tunti ja jos menee 9 tuntia saan ylimääräisen 12 euroa.
      Ajan leipää mersu ateco ja hyvä piiri ei tarvise hesan keskustaan ajaa vaan kerava hyvinkää riihimäki piiri ja keikka päivässä ja auto kotona.
      tilapäisesti joskus ajan lauantaina 6 tunnin päivän ja siitä maksdtaan 8 tunnin normipalkka.

    • Anonyymi

      Sokin ajoja ajoin espoon kilosta rullakkoajot tammisaaren jahankoon ja hämeenlinna tampere ja vantaa kerava reitit.
      Kahvitauko 2 kertaa 20 minuuttia ja ruokatauko 30 minuuttia.

      • Anonyymi

        Ennen muinoin kun ajoin ison keskusliikkeen autoa, meillä oli porukalla aamun kahvitauko tietyssä baarissa kun oli saati kuroma päälle, joskus tauko venähti yli puolen tunninki ja ruokatauko pidettiin aina tunti, iltapäivällä venyvä kahvitauko tilanteen mkaan 15.min-tunti.
        autoissa ei ollut puhelimia eikå piirtureita.
        Ajeltiin satamsa kuormia, jakelua keskuskeittiöhin tai myymälöihin silloin oli työntekijä arvossaan.
        Tämä oli kultaista 70 lukua, satamakuormia trukki lastasi ja purki ajettiin kolme päivässä, jakelukuormia keskuskeittiöin ym yksi kuroma päivässä ja rullakojeklu oli kaksi kuormaa päivä, kaikista kiireisin noista oli rullakkojakelu, muissa ajoissa oli leppoisaa.
        Ajo oli yleensä Pk-seudulla ja kerava ja järvenpää, yksittäiskeikkoja oli lahteen ja porvoo loviisa joskus ja inkooseen
        Kusiseksi on menneet nykyään ajot, ajoin itse yli 40 vuotta ammatikseni myöhemmin rekkaa ja linjaautoa ja .

    • Anonyymi

      Onhan näitä juttuja ja kaikilla hirveesti kokemusta ihan kaikesta. Mutta eräs tuttu poliisi sanoi, että hän ei tiedä ketään muuta työntekijää tai ammattikuntaa joka on niin tyhmä, että tekee töitä ilmaiseksi ja yrittää huijata jotenkin ettei pidä pakollisia taukoja. Nämä tauot on pakollisia ja neuvoteltuja ylemmissä piireissä. Pitäkää ne tauot niinkuin ne pitää pitää. Ennen vedettiin yötä päivää ja nyt kun ajot on ajettu niin sen huomaa terveydessä eikä se paljon lämmitä, että eläke on hyvä.

      • Anonyymi

        Totta puhut ja minula oli firmassa puolen tunnin palkaton ruokatunti jos et sitä pitänyt et palkkaa kuitenkaan saanut tuosta puolesta tunnista eli ilmaista työtä.
        Minä pidin aina tauot ja jos meni ylitöiksi siitä maksettiin.

    • Anonyymi

      Ajoin espoosta tukkuvarastolta hedelmiä lahti,sysmä,hartola reitti.
      Auto kaksiakselinen Volvo ja lavakuorma eli käsinpurku ja kuorma päivässä.
      Aamukahvit espoossa,ruokataukoja pari kahviailtapäivällä,työaika 7-15 ja ylityöt päälle.

    • Anonyymi

      Ajoin pienessä tukkuliikkessä eteläespoossa liikkeen omaa kuormaautoa 12 tonnin Man kuormuri.
      Ajot olivat hyvät ajoin espoosta hgin lauttasaareen muutaman paikan ja nouto yhdestä varastosta malmilta,oli päivän keikka.
      Kerran viikossa ajoin hämeenlinnan ja tampereen keikan 4 paikkaa päivän reissu.
      Kerran viikossa oli vantaan reissu 10 paikkaa ja päivä.
      Kerran viikkoon oli lohja ja vihti keikka ja päivän keikka.
      Taukoja ehti pitää hyvin ja hoitaa omia asioita ym.
      Unelmatyö oli ja kohtuu palkka.

      • Anonyymi

        Jos sinulla oli noin hyvät ajohommat niin miksi lopetit ja läksit pois yrityksestä joka oli sinun unelmien täyttymys . MAN kuorma-auto 12 tn kokonaispaino takaa sen ettei kuskin selkä rasitu liiasta rehkimisestä. Älä nyt vaan sano,että katsoit Youtube videoita Volvoista,DAF merkkisistä hulppeista menopeleistä makuuohjaamoilla. Ja sitten tuo kuorma-autojen taivas avautui kun löysit Scania V-8 taivaan , tuo tajunnan räjäyttävä saundi kiihdytysvaiheessa kun valot vaihtuu Lahden moottoritien (E-4) alussa. Vain taivas on rajana kaasupoljin lattiaan ,kickdown astuu kuvioihin, liimaudut penkkiin ja opticruise vaihteisto hoitaa hommat. Olet selvästi voittaja vaikka kiihdytys päättyy 89 km/h. No hakeuduit sitten tällaisen hirmun rattiin ja viis siitä hyvästä liksasta kunhan soundit on kohdillaan . No voi poijaat kyllä elämä opettaa ............. toisia hitaammin .......valitettavasti.

        Noh noh... ehkä tämä etevä kaveri teki työtä opiskelujen ohella ja on nyt diplomi-insinööri ja Otaniemen tiedeyhteisön kantava voima. Iso vastuu edelleen vappu lähestyy ja teekkareille pitää toimintaa järjestää. Vastuu on aina suuri oli sitten teekkari tai perus kuorma-autokuski. Iso kunnioitus kuskeille ,itsekin opiskeluaikoina painoin välillä pitkää päivää,että talous pysyi plussalla.

    • Anonyymi

      Itsellä on 6-14 työaika. Kiinteä työaika. Lähijakelua noin 100-150 km päivässä. Ei niin sanottua juoksujakelua, rauhallinen tahti. Itse pidän yleensä yhden kahvin 15 min ja ruokatauko puolituntia. Sillä pärjään ihan hyvin.

      • Anonyymi

        Alkolukko haitaa suuresti minun jakeluajoa.

      • Anonyymi

        Hieno kirjoitus näin sen työpäivän pitää sujua ensin 15 min. kahvitauko ja sitten 30 min. ruokatauko.. Näin on asian ajetellut myöskin piirturi eli ensin 15 min ja sitten 30 min. ja lakisääteiset tuot on hoidettu ja taas on 4.5 tuntia uutta ajoaikaa.

    • Anonyymi

      kyllä juuri näin. käytännössä jakelussa ei tule ainakaan mulla kovin paljon ajoaikaa, 2-3 tuntia. noudatan lähinnä työaikalakia.

    • Anonyymi

      Ajoin vanhaan hyvään aikaan tikkutehtaan ajoa tampereelta,auto oli MB 508 kuormaauto ja ajoalue tampere-hki-hanko ja tampere -jyväskylä-oulu väli.
      Reissu kesti pohjoisen suuntaan viikon ja majoitus oli talon laskuun hotellissa,päivärahat ja ylityökorvaukset joka päivä.
      Taukoja pidin vapaasti päivässä useita ja viikko töitä viikko vapaata.
      Rahaa tuli ja työ oli mukavaa.

      • Anonyymi

        Tikkutehtaan ajot olivat hyviä. Sellaisia me kaikki ammatilaiset näemme unissa. Mekin tosi pro ammattilaiset muistelemme 1980 lukua ja MB 508 autoa se oli se auto jolloin me yli 40 vuotta alalla olevat aloitimme uramme. Saakelin kova Mersu. peltiä ja reikäpahvia katossa. Saatanallinen sisämelu ja radio ei enää 80 km/ h kuulunut,mutta ei ikinä jättänyt tielle.
        Auto oli tosi työkalu ,mutta edellisen kirjoittajan kirjoitus työoloista oli silkkaa ripulia sellaista nyky-apinan trollausta ajatuksena halventaa kuljetusalan mainetta laadukkaana ammattina.

        Joo mutta oli ne mersut autoja kun vertasi johonkin bedfordiin esim, ajelni myös pikkumersulla vähän aikaa oli 407 malli ja kuormaautoksi rekisteröity, kuapan ajoja espoosta helsingin keskustaan mutta työtahti oli 70 luvulla löysä, jäi aikaa loikoilla pari tuntia iltapäivällä. Ajelin sitten bedfordia avolavaa monelasia ajoja ja Volvolla F84, 85, ja 86 sarjaa umpikorilla rullakkojakelua ja mersu oli myös 1113 ja 1313.
        Mukavaa aikaa oli kun oli aikaa ja vaihtelevia työtehtäviä oli.

        Hanomag hengselillä ajoin helsingin alueella ja espoo vantaa kerava myös,auto oli lyhyt avolava ja mausteita kuljetin 10 paikkaa päivä ja pitkät tauot.
        Myöhemmin ajoin merikiidolla satamaajoja hki,turku keikkaa nokkamallin Dodgekuormaautolla.
        Siirryin sitten huolintakeskukselle täysperää ja puoliperä rekkaa eteläsuomen alueella.
        Ajot jatkuivat keskon jakeluajoa täysperävaunulla pk seutu ja riihimäki 10 tunnin päivä ja 4 päivää viikko ja aina tauot kohdallaan,keskolla ajoinkin 20 vuotta.

        Hieno homma Keskolla ajoit 20 vuotta ja siihen loppui letkeät työpäivät. Näin kävi surullisesti Keskon omille kuskeille ,koska Kesko katsoi ,että työsuorite näillä " veijareilla" on vähintäänkin surkea. Itse olen istunut lakossa 1980-luvulla ,koska Keskon omia kuskeja piti tukea ,koska heille ei haluttu antaa pekkaspäiviä.Ja jotta ymmärrätte asian laidan minulla ja työpaikallani ei ollut mitään tekemistä Keskon kanssa sillä olen ihan muissa ajohommissa. Kyse oli solidaarisuudesta Keskon Kuljettajia kohtaan ja AKT:n tukilakko
        Keskon kuljettajien hyväksi. Paljon ammattiyhdistysväki näki vaivaa Keskon kuskien puolesta tuolloin 1980 luvun loppupuolella.Lopputulos oli se,että Kesko irtisanoi kaikki omat kuljettajat ja ulkoisti koko logistiikan . Meidän työtätekevien eli työläisten on vuosien saatossa ollut aikaa oppia markkinatalouden lait. Jos työtehtäväsi on todella mukavat ja luppo aikaa jää työpäivässä valtavasti niin näillä eväillä ei suurella todennäköisyydellä mennä pitkään tänä päivänä. Siksi on turha haikailla menneitä aikoja . Ainoa keino tänä päivänä on sopeutua eri tilanteisiin ja pyrkiä esimiestensä kautta vaikuttamaan omien työtehtävien suunnitteluun siten ,että työpäivä ja tauot on sijoitettu mahdollisimman hyvin. Tilaajavastuulaki myös määrittää tietyt asiat hyvinkin tarkasti. Orwell kirjoitti kirjanOrwellin vuosi 84 jossa ennusti tulevaisuutta. Se vuosi on nyt täällä eli isoveli valvoo työtäsi autosi sateliittipaikannusjärjestelmillä . Et ole piilossa.

        Hieno mielipide arasta aiheesta, työntekijän seuraamisesta työpäivän aikana. Asiasta voidaan olla monta mieltä,mutta se on nyt valitettavasti tätä päivää. Jos kuljettajan työpäivän seurantaa käytetään apuvälineenä suunnittelussa esimerkiksi ongelmatilanteissa niin tämä etätyökalu on ihan Ok. Kyttäämiselle iso EI,
        ,jos kaikkien työntekijöiden mielipide on YES hyvä meininki niin mikä ettei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hieno homma Keskolla ajoit 20 vuotta ja siihen loppui letkeät työpäivät. Näin kävi surullisesti Keskon omille kuskeille ,koska Kesko katsoi ,että työsuorite näillä " veijareilla" on vähintäänkin surkea. Itse olen istunut lakossa 1980-luvulla ,koska Keskon omia kuskeja piti tukea ,koska heille ei haluttu antaa pekkaspäiviä.Ja jotta ymmärrätte asian laidan minulla ja työpaikallani ei ollut mitään tekemistä Keskon kanssa sillä olen ihan muissa ajohommissa. Kyse oli solidaarisuudesta Keskon Kuljettajia kohtaan ja AKT:n tukilakko
        Keskon kuljettajien hyväksi. Paljon ammattiyhdistysväki näki vaivaa Keskon kuskien puolesta tuolloin 1980 luvun loppupuolella.Lopputulos oli se,että Kesko irtisanoi kaikki omat kuljettajat ja ulkoisti koko logistiikan . Meidän työtätekevien eli työläisten on vuosien saatossa ollut aikaa oppia markkinatalouden lait. Jos työtehtäväsi on todella mukavat ja luppo aikaa jää työpäivässä valtavasti niin näillä eväillä ei suurella todennäköisyydellä mennä pitkään tänä päivänä. Siksi on turha haikailla menneitä aikoja . Ainoa keino tänä päivänä on sopeutua eri tilanteisiin ja pyrkiä esimiestensä kautta vaikuttamaan omien työtehtävien suunnitteluun siten ,että työpäivä ja tauot on sijoitettu mahdollisimman hyvin. Tilaajavastuulaki myös määrittää tietyt asiat hyvinkin tarkasti. Orwell kirjoitti kirjanOrwellin vuosi 84 jossa ennusti tulevaisuutta. Se vuosi on nyt täällä eli isoveli valvoo työtäsi autosi sateliittipaikannusjärjestelmillä . Et ole piilossa.

        Ajoin juu keskolla ja silloin oli työmies kunniassa,me pidimme kahvitauot ja ruokatauon,moni yksityinen laisti niissäkin.
        Meillä oli työnkierto 10 tuntia päivä ja 3 päivää vapaata viikko eli viikonlopun lisäksi yksi kiertävä vapaa.
        Yksityinen ajoi 12 tunnin päiviä 5-6päivää viikko.
        Keskolla oli Akt kaupan automiesten tes boka oli hyvä ja sen päälle talokohtainen suoritelisä.
        Töitä sai tehdä kun täysperävaunulla jaat myymälöihin 1-2 kuormaa päivä.
        Kun hommaan tottui niin viihdyin työssäni ja aina sai kotona nukkua ja viikonloput vapaat ja väillä se kiertävä pitkä viikonloppu.
        Totta kai meille pekkaset kuului kuten muillekin.
        Palkka oli kohtuuhyvä lisineen ja vaativasta työstä pitääkin maksaa.
        Kesko halusi ideologisista syistä yksityistää kuljetuksensa ja heikensivät sillä myös palvelun laadun.

        Alkolukot haitta jakeluajoa.

        Ei kyse ollut ideologisista syistä ,vaan siitä ettei haluttu panostaa oman jakeluorganisaation tehostamiseen . Haluttiin päästä helpolla ulkoistamalla jakelutoiminta. Se on pitkällä juoksulla typerä teko. Todella hyvin toimiva yrityksen oma jakelutoiminta omien ja yrittäjien toimesta on se taloudellisin. Hyvä esimerkki on meijerialan yritys Arla aiemmin Ingman nimellä tunnettu. Heillä on merkittävä osuus kuljetuksista hoidetaan omilla autoilla.Syy tähän on,että he ovat panostaneet paljon omaan kuljetus organisaatioon .
        Kaikkea kuljettamista seurataan tarkasti ja autojen työsuoritetta seurataan tarkasti. Kaikki ympäristöasiat on aina ensi sijalla. Mitään ei taloudellista tai ympäristö vastaista ei hyväksytä. Valitettavasti en ole itse töissä kyseisessä yrityksessä. Heillä on upea tavoite,kas kummaa he eivät ole kuljetusliike.

        Lepoaika jakelajossa vaikea tulkita miten jakelukuskin pitäisi menetellä. Siis tämä työhän on täysin pelleilyä. Jokainen jakelukuski miettii missä vaikeessa on se hetki,että laitan piirturin levolle.Pitää olla sellainen asiakas jossa menee aikaa vaikka työtä tehtäisiin. Kyllä ,meitä sankareita riittää jotka todella paljon pelkää näitä poliisin ratsioita näillä pääteillä..

        Iso kiitos mielipiteestäsi. Näin Arlan kuljettajana olen ylpeä yrityksestä Arla joka todella on aina panostanut oman kuljettaja yhteisön hyvinvointiin. Kansainvälinen Arla on aina ollut sitä mieltä , että oma henkilökunta on tärkein asia Suomessa, Ruotsissa , Tanskassa kuin iso-Britaniassa. Samoin edeltäjä Ingman Foods painotti oman kuljetustoiminnan tärkeyttä. Siitä isot pisteet molemmille yrityksille. Kaikki lähtee kuitenkin siitä ,että omat kuljettajat ovat sitoutuneita tekemään työnsä todella hyvin yrityksessä ja näin kun toimitaan syntyy luottamus joka kantaa pitkälle. Silloin ei ole tarvetta ulkoistaa kuljetustoimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lepoaika jakelajossa vaikea tulkita miten jakelukuskin pitäisi menetellä. Siis tämä työhän on täysin pelleilyä. Jokainen jakelukuski miettii missä vaikeessa on se hetki,että laitan piirturin levolle.Pitää olla sellainen asiakas jossa menee aikaa vaikka työtä tehtäisiin. Kyllä ,meitä sankareita riittää jotka todella paljon pelkää näitä poliisin ratsioita näillä pääteillä..

        Lepoaika jakeluajossa vaikea...... nimimerkille. Ystävä hyvä ,ymmärrän tuskasi. Kaikki Jakelukuskit ovat enemmän tai vähemmän AD HD ihmisiä.Harva lähtee lakisääteisesti syömään kesken työpäivän lounasravintolaan. Omat eväät syödään hytissä ja kahvia päälle.
        Piirturi ei tunne erikseen rekkakuskia pitkällä baanalla ja cityjakelukuskia joka tekee sen vaatimattoman 8 tuntia päivässä. Pakko sopeutua tähän ristiriitaan. Jokainen kuski on oman elämänsä sankari ja sinä itse päätät milloin pidät tauon ja piste. iso asiakas laite tauolle . Ei kannata tuntea tunnon tuskia asiasta sillä et ole suuri rikollinen, et tosiaan.

        Tymimmät kaverit tekevät näin pistävät piirturin lepoasentton kuorman purun ja lastauksen aikana että ovat muka tauolla vaikka tekevät työtä, meitä on moneen junaan, eräs kehui kun ajoi pikkubussia että pistää liikennevaloissakin piirturin lepotilaan en kyllä ymmärrä mitä siinä voittaa tai häviää.
        Itse aina pidän taukon ajan sitten jakelua lähemmäs tai pitemmälle kyllä Autonkuljettajalle kuuluu samat edut kuin muillekin ihmisille.
        Leivänajossa joskus vuoia sitten eräs vanhempi kuljettaja kehui kun oli hänellä piiri helsingistä pohjois-espooseen ja lähelle Vihdin kunnan rajaa että hän lepää tällä ajomatkalla!!

    • Anonyymi

      Vähän pitempi jakeluajo esi Hki-karkkila tai Hki-heinola voi ajon aikana pitää taukoa, konsolilla kahvikuppi ja sämpylä ja ajelet rauhallisesti siemaille kahvia ja purtavaa.
      Jakoapaikkoja voi olla 30 päivässä ja joissakin paikoissa tarjotaa kahvia ja joissakin jopa ruokaa.
      Helsingi keskustan alue pahinta jakaa, kukaan ei tarjoa kahvia ja kantopaikkoja paljon, otan tauon kyllä stadin jakelussa ajan vaikka ylimääräisen reitin herttonimeen että pääsen syömään ja sitten takaisin keskustaan ja näin jaksaa tehdä kovaa duunia Volvon ratissa.

    • Anonyymi

      Leipämiehet on ihan oma rotunsa. Aivan päätöntä kohellusta.

      • Anonyymi

        Meidän jakeluautonkuljettajien on aina syytä muistaa se tosiseikka mitä varten tällainen digipiirturi/paperipiirturi seuranta on alunalkaen tehty. Alunalkaen ennen 1980 -lukua oli ajopäiväkirja jonne jokainen pystyi satuilemaan mitä vaan.Piirturit kehitettiin työajan seurantaan nimenomaan pitkänmatkan kuljetuksien seurantaan ettei työaika lakeja rikottaisi.Rekkakuskit olivat ennen yli-ihmisiä ja pystyivät ajamaan samoilla silmillä jopa 48 tuntia putkeen. Kun myös lähijakeluautot ovat samojen säännösten piirissä niin pitää ymmärtää että jakelukuski laittaa lepoasentoon vaikka purkaa kuormaa. Asiakas tarjoaa spontaanisti yllättäen kahvia ja uunituoretta syötävää , niin ei se kuski riennä painamaan nappia lepoasennolle kesken kaiken.Ei se pulla, paketti tai maitokuskin työpäivä kuitenkaan mene laittomuuksiin ja siksi ei kannata kannata kantaa huolta työajasta. Niin se on alle 10 tuntia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      181
      1713
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      60
      1190
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      55
      947
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      70
      840
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      135
      819
    6. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      40
      785
    7. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      54
      768
    8. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      709
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      72
      690
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      309
      649
    Aihe