Eli tilanne on seuraava: eräs tuttuni, puhun tässä Jarnosta, lainasi toiselle henkilölle, olkoon Pekka, 2000 euroa tavallaan velvollisuudentunnosta, vaikka Jarno tiesi, että ongelmia maksussa voi tulla. Tämän takia teimme lainasta "velkakirjan", jossa on kuittijäljennös tuosta 2000€ nostosta Jarnon tililtä, selitys, että Jarno on lainannut Pekalle 2000 euroa ja minun, Jarnon, Pekan sekä yhden toisen ulkopuolisen allekirjoituset. Lisäksi Jarno sai lainasta tavallaan pantiksi Pekan auton rekisterikirjat, jolloin siis sovittiin, että ellei maksua tule, niin auto on Jarnon.
Olen nyt Jarnon puolesta tätä asiaa hoitanut, koska hän on itse sairaalassa. Kerrottakoon vielä sen verran, että Jarno sairastaa alkoholismia, eli tässä lainaamisasiassa on kaikki hyväksikäytön edellytykset, kun Jarno ei välttämättä muista, jos maksu on tapahtunut. Eli nyt sitten soitin Pekalle, että koskas hän meinaa maksaa tuon velan, niin niinkuin arvelinkin, väittää Pekka, että hän on maksanut. Kyselin sitten vaan, että kuinka typerä ihminen maksaa velkojaan ilman, että velkakirja ja pantti luovutetaan pois varsinkin, ´kun nimenomaan niin alusta asti sovittiin, että minä olen maksutilanteessa mukana luovuttamassa paperit takaisin! Eli se on tässä tapauksessa satavarmaa, että Pekka ei velkaa ole maksanut, vaan koittaa laittaa Jarnon muistamattomuuden piikkiin koko asian. Nyt mietinkin, että Pekka ei tasan tarkkaan sitä autoa Jarnolle luovuta, eli onko mahdollista viedä asia ulosottoon? Ilman mitään virallisia papereita kuitenkin...Riittääkö siis se, että hallussani on tuo itse kirjoitettu "velkakirja" ja auton rekisteripaperit, vaikka noista rekisteripapereistakaan ei ole velkakirjassa mitään mainintaa... Ja tosiaan kyseessä on kahden yksityishenkilön välinen asia.
Tämä oli nyt varmasti tosi sekavasti selitetty, mutta jos joku ymmärtää mitä haen takaa ja tietää näistä asioista, niin olisin todella todella kiitollinen vastauksista!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Eli pelkkä velkakirjan olemassa olo ei riitä, vaan sinun/Pekan on haettava käräjäoikeudesta tuomio asiassa. Tietenkin Jarno voi väittää oikeudessa maksaneensa velan, mutta jos maksutavasta on kerran sovittu etukäteen ja muuta näyttöä maksusta ei ole kuin Jarnon sana, niin näkisin, ettei Jarnon väitteellä ole menestymismahdollisuutta. Vasta tuomion jälkeen voit (Pekka voi) tehdä täytäntöönpanohakemuksen ulosottoon.
Velalle tarvitaan käräjäoikeudelta velkomustuomio. Ilman sitä ulosotto ei valitettavasti onnistu. Siitä joutuu vähän maksamaan, mutta ulosottoperuste voisi olla mahdollista saada, jos velallinen ei voi osoittaa maksaneensa.
Mutta löytyykö velalliselta ulosmitattavaa omaisuutta tai tuloja, jotta ulosotto olisi tuloksellista?
mutta taitaa olla helpompi antaa asian olla. Asiassa on kyse lähisukulaisista eli varmasti kolahtaa tuohon velalliseen jo sitten se, että eipä olla enää missään tekemisissä.
Ja tosiaan, kun mukana velantekotilanteessa oli vain yksi täysin ulkopuolinen henkilö ja hänkin tämän velallisen hyvä ystävä ja yhtä kiero eli luultavasti on valmis antamaan kyllä valheellisen todistuksen asiasta. Mutta kyllä on käsittämätöntä, millaisia ihmisiä maa päällään kantaa. Lisäksi kun ei ole tältä velalliselta ensimmäinen kerta, kun tekee vastaavaa vilppiä, tässä asiassa vaan taitaa olla kyse muihin vilppeihin verrattuna pienestä summasta ja kaikista on päässyt kuin koira veräjästä.
niin minä tuhoaisin sen rikollisen huijarin.