voi tehdä vaatteiden kaavoja ja mistä mahdollisesti vois löytää vaikka kokeiluversion edes.
Millä
ohjelmilla
3766
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Googleta sellainen ku Patternmaker, se on yksi kaavaohjelma. En tiedä onko kuin vaikea käyttää. Itse olen käyttänyt Grafis- ohjelmaa opiskeluaikana ja se oli sinänsä helppo. Mutta luulen että näillä ohjelmilla voi tehdä vain peruskaavoja että jos haluat itse suunnitella vaatteesi ja tehdä kaavat niin silloin joudut kyllä käsin piirtämään ja muokkaamaan peruskaavoja.
En tosin ole ammattilainen, mutta en tiedä yhtään varsinaísta versiota, jolla voisi ilmaiseksi kokeilla kaavanpiirtämistä.
Itse olen ostanut joskus PatternMaker-makron, eikä se niin mukava ollut käyttää. Ja tuollainen piirto-ohjelma vaatii sekin jonkilaista kaavojen tekemisen osaamista. Ja kun kaavan tulostaa luonnolliseen kokoon, kotikäyttäjän tavallisella A4-kokoisia arkkeja tulostavalla laitteella saa ison nipun paperia, jota sitten joutuu liimailemaan kasaan.
http://www.kaspaikka.fi/tietotekniikka_kasityossa/vaatetus-netti.html