Tunnista Jantenlaki

8

430

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • capt.cöpenick <

      Kun tunnistat jantelaisen yrittäjän, minimoi tappiosi.Usko hyvällä, ettei aina voi voittaa.
      Hyppää autoosi ja hurauta helpomman kohteen kimppuun.

    • Kirjoitittepa ajateltavaa.Teitittelen,koska emme ole tainneet ennen olla puheissa.
      Oivalsitte Janten lain soveltuuden tännekin.
      Minäpä jatkan laittamalla viittauksen Sandemoseen ja henkilöön nimeltä Matti Grönlund.

      Sandemosen teokset olen kyllä aikoinaan lukenut.

      "Totuus on kirjoitettu veteen,ja se mitä sanotaan oikeudenmukaisuudeksi,on hyvien ihmisten painajainen."

      "Janten laki toimii valitettavan tarkasti tämänkin päivän yhteiskunnassa.Tämän lain puitteissa kasvaa suurin osa lapsista ja nuorista edelleen.Myös aikuisten (erityisesti suomalaisten) elämä on liialtikin alistettu Janten laille."

      Mutta myös toisinpäin....muistellaanpa Nietszeä.Hän tarkoitti muuta kuin esim.Hitlerin vähäiset aivot kykenivät ymmärtämään.

      • Individualismi suurin piirtein selitettynä;
        Ihmisestä itsestään lähtevä ehdoton ajatus,oma katsomus erilaisiin asioihin.
        Indivdualistin tunnusmerkkejä ehkä parhaimmillaan voisivat olla;aitous,yksilöllisyys,luovuus,syvällisyys jne...
        Huonompia ehkä oikuttelevaisuus,loukkaantuminen arvosteluista,ylitunteellisuus...

        Omalta kohdaltani voisin vielä lisätä "positiivisiin" piirteisiin;intohimoisuus,pohdiskeleminen,dramaattisuus,intuitiivisuus,oivaltavuus.....

      • tarkoitetaan
        susmorsian kirjoitti:

        Individualismi suurin piirtein selitettynä;

        jantelailla. Myyntimiehenä toivon aina positiivistä vastaanottoa.

      • jjoutava
        susmorsian kirjoitti:

        Individualismi suurin piirtein selitettynä;
        Ihmisestä itsestään lähtevä ehdoton ajatus,oma katsomus erilaisiin asioihin.
        Indivdualistin tunnusmerkkejä ehkä parhaimmillaan voisivat olla;aitous,yksilöllisyys,luovuus,syvällisyys jne...
        Huonompia ehkä oikuttelevaisuus,loukkaantuminen arvosteluista,ylitunteellisuus...

        Omalta kohdaltani voisin vielä lisätä "positiivisiin" piirteisiin;intohimoisuus,pohdiskeleminen,dramaattisuus,intuitiivisuus,oivaltavuus.....

        hyvä, nyt joku sanoo että kirjoitan joka aloitukseen, mutta oli hyvä;
        että liitit selityksen olen asiasta ulkona kuin lumiukko mutta selityksestä sain paikallistettua itseni.

      • capt.cöpenick <

        Harva täällä keskustelupalstoilla teitittelee. Jotkut kassaneidit teitittelevät nuoret.
        Ei sitä viitsi sanoa, että hukkaan tuo teitittely menee.

        Monen ikäiseni tavoin elän ikäänkuin jatkoaikaa; ellen olisi reivannut kurssiani
        terveellisemmille elämäntavoille, vielä huterampaa olisi kulku.

        Jostain syystä juuri Nietsche on luettu ja tutkittu filosofi.
        Hänen terveytensä mielestäni murentui 'norsunluutorniinsa'.
        Valtava egonsa ei kestänyt vähäisintäkään "alhaison" arvostelemista. (ressentementit)

      • et voi
        susmorsian kirjoitti:

        Individualismi suurin piirtein selitettynä;
        Ihmisestä itsestään lähtevä ehdoton ajatus,oma katsomus erilaisiin asioihin.
        Indivdualistin tunnusmerkkejä ehkä parhaimmillaan voisivat olla;aitous,yksilöllisyys,luovuus,syvällisyys jne...
        Huonompia ehkä oikuttelevaisuus,loukkaantuminen arvosteluista,ylitunteellisuus...

        Omalta kohdaltani voisin vielä lisätä "positiivisiin" piirteisiin;intohimoisuus,pohdiskeleminen,dramaattisuus,intuitiivisuus,oivaltavuus.....

        lisätä kuitenkaan rehellisyys, hitto mitä itsekehua.

      • susmorsian ek.
        capt.cöpenick < kirjoitti:

        Harva täällä keskustelupalstoilla teitittelee. Jotkut kassaneidit teitittelevät nuoret.
        Ei sitä viitsi sanoa, että hukkaan tuo teitittely menee.

        Monen ikäiseni tavoin elän ikäänkuin jatkoaikaa; ellen olisi reivannut kurssiani
        terveellisemmille elämäntavoille, vielä huterampaa olisi kulku.

        Jostain syystä juuri Nietsche on luettu ja tutkittu filosofi.
        Hänen terveytensä mielestäni murentui 'norsunluutorniinsa'.
        Valtava egonsa ei kestänyt vähäisintäkään "alhaison" arvostelemista. (ressentementit)

        olkaamme nyt sinut.

        Tää Janten laki kirvoitti monenlaiseen ajatteluun.
        Niin se on...tai sitten ei ole....
        Vaatimattomuusko kaunistaa?

        Mitähän on rehellisyys,kun monetkin niin paljon siitä toitottavat omalla kohdallaan.
        Totuus,mitä se on...veteen piirretty viiva sekin.

        Älyllinen rehellisyys on pyrkimystä jatkuvaan itsensä kyseenalaistamiseen ja itserefleksointiin.
        Siveellinen rehellisyys eli yhteisöllinen rehellisyys on vilpittömyyttä,jolloin ihminen ei koeta pettää toisia väärillä väitteillä...täällä kirjoituksissahan on paljonkin siveettömiä ihmisiä...eikös!
        Emotionaalinen rehellisyys;kun opimme puuttumaan oman kehitysprosessimme kulkuun niin,että emme elä vanhoihin kaavoihin kangistuen,voimme alkaa kyetä terveeseen emotionaaliseen läheisyyteen.
        Jos joku ei ole tehnyt työtä emotionaalisten haavojen parantamisen hyväksi,hän kokee kaiken palautteen kritiikkinä itseään kohtaan,että hän olisi väärässä tai huono.....hänen puolustusjärjestelmänsä aktivoituu ja hän alkaa puolustautua.Menneisyydestä parantuminen on yksi a ja o.

        On myös opittava harkitsemaan tilanteita,jolloin "liika" rehellisyys ei ole tarpeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      692
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      62
      586
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe