Väärä vala

antaisitko jos se ajaisi sinun tai lähimmäisen etuja. Tosin onneksi kenenkään lähimmäisen ei tarvitse edes puhua oikeudessa mitään. Mutta onko kyseessä väärä vala silloin jos jätätkin jotain sanomatta. Tuli vaan tälläinenkin asia mieleen kun olen lukenut siitä Urpo Lehtisen ja hänen vaimonsa kuolinpesä riidoista. Niin siis edesmenneestä HYMY lehden perustajako hän nyt oli.
7531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tai miksikä väärää valaa nykyään sanotaankaan ? Kyllä. Se pärjää parhaiten joka parhaiten valehtelee, viranomaiset valehtelevat yleensä aina kun suunsa avaavat.
Minulle valehdeltiin kerran tuomio. Aion joskus ottaa valehtelijan "käsittelyyn".

Äänestä

siinä valassa jotenkin, että "..mitään salaamatta ja..plaap plaap.." , eikös silloin vala oisi väärä..

Äänestä

Todistajat vannovat valan. Kantaja tai vastaaja eivät. He voivat siis valehdella mielensä mukaan.

Todisteet ja todistajat ovat sitten se, mikä asian ratkaisee, muuten on kyseessä pattitilanne, eli sana- vastaan sana. Jos syytetty ei myönnä mitään, mistä syytetään, ei häntä voi pelkän toisen sanan takia tuomita.

Käsittääkseni todistaja syyllistyy väärään valaan, jos valehtelee. Kertomatta jättäminen, jos ei suoraan kysytä muuta asiaan kuuluvaa tms. ei ole valehtelemista.

Lehtisestä en tiedä. Urpo Lahtinen on perustanut HYmy-lehden, sekä kotimaan ensimmäisen mainosrahoitteisen lehden, Tamperelaisen. Hän perusti kustannusyhtiö- Lehtimiehet, sekä kunnostautui taiteen keräilijänä. Lehtimiehet myytiin Suomen kuvalehdelle muutamista sadoista miljoonista markoista.

Kuoltuaan omaisuudesta on tapeltu jotain viitisentoista vuotta.


=DW=

Äänestä
  • sanottu kaikki tarvittava.

    Alkuperäiseen kysymykseen viitaten lisäisin, etten todellakaan suosittelisi valehtelemaan todistajana. Siitä saattaisi olla seurauksen tuomio rikokseen osallistumisesta tai rikoksen suosimisesta tms. Pahimmassa tapauksessa voisi saada vankilatuomion tai vaikkapa jostain vähäisemmästä asiasta syytettyä rankemman tuomion.

    Äänestä

  • Olin työnantajan todistajana riitaoikeudenkäynnissä. Juuri niinkuin em. sanoi. Kantaja saa valehdella ja valehteli. Tuomarit olivat ihan pihalla, tunsivat varmasti lain, mutta eivät käsittäneet työpaikkamme asioita. Vastapuolen asianajaja oli paneutunut hyvin ja pyöritti koko showta.

    Kantaja teki rikosilmoituksia, mm. syytti väärästä valasta. Mahdollinen rangaistus 2 v vankeutta. Jouduin kuuntelemaan ja kirjoittamaan puhtaaksi tuntikausien kuulustelut ja vääntämään poliisille rautalangasta että jos olin sanonut "minusta näytti siltä että..." niin se ei ole solvaus eikä väärä vala.

    Jos joutuisin uudestaan todistajaksi, niin en muistaisi mitään. Työnajantajan ylempi taso pesi kätensä asiasta ja laittoi meidät alaiset paskatilanteeseen.

    Kaatukaa vaikka asfalttiin, lyökää päänne ja hankkikaa muistinmenetys jos ei ole muuten kanttia olla muistamatta!

    Äänestä

Ihmiset valehtelevat alinomaa. Joku saattaa olla kyllin yksinkertainen jäädäkseen valheesta kiinni. Jos se tapahtuu lakituvassa, siitä rangaistaan.

Politiikka, työelämä, parisuhde, kaupankäynti ovat alueita, joissa eniten valehdellaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nittaminax kirjoitti:

antaisitko jos se ajaisi sinun tai lähimmäisen etuja. Tosin onneksi kenenkään lähimmäisen ei tarvitse edes puhua oikeudessa mitään. Mutta onko kyseessä väärä vala silloin jos jätätkin jotain sanomatta. Tuli vaan tälläinenkin asia mieleen kun olen lukenut siitä Urpo Lehtisen ja hänen vaimonsa kuolinpesä riidoista. Niin siis edesmenneestä HYMY lehden perustajako hän nyt oli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu