Onko kenelläkään kokemusta Kolumbian adoptiosta?
Minkälaiset olosuhteet siellä on matkustella (adoptiomatka), kun monessa paikassa varoitellana maan epäturvallisuudesta? Matkahan on aika pitkä 3-8 viikkoon. Jossain lehdessä luki, että siellä on aseellisia ryöstöjä ym. myös turistikohteissa, että hieman arveluttaa maa adoption kohdemaana.
Adoptiomatka Kolumbiassa
7
2101
Vastaukset 7
- myös kiinnostunut
Ei ole kokemusta, mutta itse olen myös kiinnostunut Kolumbiasta kohdemaana.
- adoptiot
vähenivät olennaisesti noin viisi vuotta sitten, kun maa alkoi sijoittaa lapsia kotimaahan enenemvässä määrin. Mekin olimme silloin suuntaamassa Kolumbiaan, mutta pyörsimme suunnitelmamme odotuksen epävarmuuden vuoksi. Suurin osa silloin toimineista kohteista "sulki hanat" ja nyt lapsia tulee enää satunnaisesti. Jonot ja odotusajat ovat todella pitkät. Kannattaa käydä lukemassa Kolumbian tietoja Interpedian kysymys ja vastauspalstalla.
- päädyitte?
Ilmeisesti vaihdoitte kohdemaata vai? Mihin maahan päädyitte?
- päädyttiin
päädyitte? kirjoitti:
Ilmeisesti vaihdoitte kohdemaata vai? Mihin maahan päädyitte?
ja nyt meillä on ollut kotona ihana pikku vesseli jo kohta kolme vuotta. Kolumbian jonoissa odoteltaisiin ilmeisesti yhä edelleen.
- mielessä :-)
päädyttiin kirjoitti:
ja nyt meillä on ollut kotona ihana pikku vesseli jo kohta kolme vuotta. Kolumbian jonoissa odoteltaisiin ilmeisesti yhä edelleen.
Miten pitkään teillä tuo Thaimaan prosessi kesti? Neuvonta ilmeisesti on puolesta vuodesta vuoteen ja sitten kauheaa paperisotaa? Oliko siis pitkä odotus?
Oliko teillä puhetta, että onko Thaimaasta mahdollista adoptoida kahta tai useampaa sisarusta kerralla? - Hakijana
mielessä :-) kirjoitti:
Miten pitkään teillä tuo Thaimaan prosessi kesti? Neuvonta ilmeisesti on puolesta vuodesta vuoteen ja sitten kauheaa paperisotaa? Oliko siis pitkä odotus?
Oliko teillä puhetta, että onko Thaimaasta mahdollista adoptoida kahta tai useampaa sisarusta kerralla?Tällä hetkellä Kolumbia toimii ihan samaan tahtiin kuin muutkin maat eli odotusaika arvio on terveelle ja pienelle lapselle n. 3-4 vuotta.
Nopeampia maita ei juurikaan ole, Venäjä kenties ja Etelä-Afrikka ainakin oli. Filippiinien odotusaika vielä alle 3v? Mutta muuten saa kyllä odottaa ja tosi kauan. - Varoituksen sana
Hakijana kirjoitti:
Tällä hetkellä Kolumbia toimii ihan samaan tahtiin kuin muutkin maat eli odotusaika arvio on terveelle ja pienelle lapselle n. 3-4 vuotta.
Nopeampia maita ei juurikaan ole, Venäjä kenties ja Etelä-Afrikka ainakin oli. Filippiinien odotusaika vielä alle 3v? Mutta muuten saa kyllä odottaa ja tosi kauan.Noilta palveluntarjoajien sivuilta (Pela ja Interpedia) löytyy hyvin lapsiesitystietoja. Sieltä luin myös, että Venäjän puolella saattaa saada lapsiehdotuksen ja sitte ne saattaakin perua sen ilmoittamatta ja taas homma alkaa alusta. Vauva tai Kaks plussalla on muistaakseni iloisten adopio-odottajien ryhmä. Liittykää siihen. Sieltä saa hyvää tietoa asioista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471023
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha112960Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63758PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49547- 42519
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33501- 63473
- 22427
- 13411
Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt157375