onko normaali vai ADHD?

tuli mieleen, että onko teillä todella rajat?! Tai jos ne on, niin pidetäänkö niistä johdonmukaisesti kiinni? Kun on ensin itse tehnyt kaikkensa, jotta saa lapsen kuriin ja hän silloinkin vielä käyttäytyy noin, niin rupeaisin vasta miettimään ADHD:tä tai muita. Ja tietääkseni sitä ei diagnosoida vielä noin pienillä...voin olla väärässäkin!

Miten toimitte tilanteessa, että poika tekee vastoin sääntöjä? Eli vaikka kun kiellät juoksemasta kuin höyrypää sisällä, niin mitä teet, jos poika vain jatkaa?

Ottaisin käytöön jäähypenkin, jossa istutaan ikää vastaava minuuttimäärä eli teillä 2,5 min, jos ei tottele äitiä ja isää. Sen jälkeen selvitätte lapsen tasolle kyykistyen, miksi sinne jäähylle jouduttiin ja että ens kerralla totellaan heti.
Toimitte aina samalla tavalla..sekä sinä että miehesi ja mieluusti myös isovanhemmat ja muut hoitajat. Menee jonku aikaa ja voi olla hermoja raastavaa, mutta auttaa!!!

Harjoitelkaa sääntöjen noudattamista ja muita käytösjuttuja ensin kotona ja lähtekä sitten vasta ihmisten ilmoille. Lapsi saa huutaa vastustamishuutonsa kotona. Toki hän varmaan testaa niitä myöhemmin kaupungilla...kokeilee, että toimitteko samallalailla kuin kotona..toivottavasti toimitte!! Ei ole noloa ohjata lasta tai tora häntä muiden nähden. Poika voi aistia sen, että jos hän huutaa kaupungilla, niin äiti ei kestä ja hän pääsee kotiin minne haluaakin tms.

Sanoisin, että johdonmukaisuutta ja jämäkkyyttä vanhempien otteisiin!! Lapsi ei mene rikki kielloista. Hän tarvitsee niitäkin. Lapselle tulee turvallinen olo kun vanhempi pitää jöötä, vaikka hän varmasti sitä vastustaakin.

Jos lapsi tosiaan menee ammatilaiselle hoitoon..mikä tarkoittaa perhepäivähoitajaa tai päiväkotia??, niin kyllä ne siellä ottavat asian puhekksi, jos epäilevät ADHD:ta tai jotain muuta häikkää.

Meillä on kovin rauhallinen poika, joka on nyt 2v7kk. Hän käy isovanhemmillaan kylässä noin 1x kuussa ja on siellä pari yötä. Reissun jälkeen rajat haetaan tosi rankasti, sillä mummolassa ei rajoja ole ollenkaan. Meillä kotona on rajat ja niitä noudatetaan. Voisin vain kuvitella millaista sotaa meillä olisi joka päivä, jos isovanhemmat hoitaisivat poikaa minun töissä ollessani. He antavat periksi ja antavat pojan käyttäytyä miten vaan (kuulemma lasta ei saa kieltää, kun ei vielä ymmärrä).

Luulen, että tuo tuosta helpottuu, kun lapsi pääsee tarhaan tms. SIellä on säännöt, mitä noudatetaan.

Kyllä te apua tarvitsette taaperonne kanssa.Taaperon käyttäytyminen viestittää kyllä selvästi avun tarpeen.Kun taapero on hoidossa on usein hankalaa toteuttaa samoja sääntöjä ja kasvatusta, usein vielä vaikeampaa kun kyse on omista vanhemmista. En usko myöskään että päiväkotihoidossa tässä tilanteessa saisitte riittävän hyvää apua, saattaisi jopa tilannetta pahentaa.Itse menisen suoraan perheneuvolaan. Mitä pikemmin saatte apua taaperonne kanssa sitä nopeammin tilanne rauhoittuu.

Minä en mistään AD/HDeistä tiennytkään, kun esikoiseni syntyi 2000.

Huomasin vain että kehittyi nopeasti, vai ajattelinko vain kavereideni lasten olevan hitaita? En tiedä.

1v neuvolassa todettiin päällimmäisenä "AD/HD" itse en hyväksynyt sitä, ehkä siksikään, koska en tuntenut aihetta, olinhan itsekin ollut aina pää kolmantena jalkana menossa, äitini, eli lapsen Mummi tuumasi myös hymyillen "Olet itse ollut samanlainen".

Meillä oli alusta asti selvät säännöt. Joista ei joustettu, vaikka isi olikin erimieltä.

Lapsi aloitti tarhan 1½ vuotiaana, sanoin alussa jo, että lapsi on kaikkien sääntöjen mukaan vilkas, nauroivat vain, että niin heillä tarhassa kaikki vanhemmat sanovat.. Oli mennyt kuukausi, kun sanottiin "Lapsenne on TODELLAKIN erittäin vilkas -tiedonhaluinen- aina tutkimassa ensiksi.

Omasta mielestäni lapsi oli siis normaali pieni jolle Maailma oli uusi asia, kun olen itse ollut aina liikkuvaa sorttia niin ei siinä ongelmaa, ainut todellinen ongelma oli se, että lapsemme ei nukkunut juuri koskaan.

Nyt tämä lapsi on isompi 8v, saanut AD/HD diagnoosin ja lääkityksen, mutta edelleen tulee tilanteita joissa ei vain voi hillitä itseään.

En tiedä pidänkö koko AD/HD:ta hölynpölynä, vaiko vain tavallisena lasten erillaisuutena, tämä verrattuna juuri itseeni.

MUTTA jos tämä lääkitys ja terapiat auttavat lastani selviämään koulusta ja elämästä -ilman huumeita ja muita- niin olen tyytyväinen.

Itse sekoitin elämäni ajoissa, en vain kyennyt istumaan tunnilla, en kyennyt, vaikka pidin tuolista kiinni.. Olin vain ilkeä häirikkö!!

Toivottavasti lapseni saisi paremman alusta elämälleen.

Sata asiaa aloitetaan liki yhtäaikaa, harvempi päätyy päätökseen, ELLEI esim Legoja jätetä lattialle ja muiden touhujen lomasa sitten taas innostuta niistä.

Itse sain AD/HD diagnosin vasta aikuisiällä.

Mutta kun mietin itseäni, niin kyllä juoksin vaikka moottoritielle viellä 20 vuotiaanakin, ellen pitänyt tiukasti lähimmästä tolpasta kiinni. Se oli henkisesti erittäin raskasta, kun pää sanoi kyllä mikä on suotavaa käytöstä, mutta toinen puoli minusta vain teki asioita.

Toivottavasti saatte avun arkiasioiden hoitoon, se ei aina ole avain onneen, mutta helpottaa toki elämää, eritoten lapsen elämää.

Aivan samanlainen oli meidän poika tuossa iässä. Alkoi sitten rauhoittua pikkuhiljaa kun alkoi ymmärtämään enemmän, n. 3v.
Onhan se tietty vieläkin vilkkaampi kuin naapurin tytöt, mutta niin ne jotkut on. Uteliaita ja tarmokkaita.

En ainakaan itse ole edes kysynyt onko lapseni adhd, mielestäni hän on selviytyjä. Ainakin älykkäämpi kuin ikäisensä. (Äidin mielestä :))

Sellaisia ne mummot on. Se on niiden hommaa, lelliä lapsenlapsia.

Meillä poika pari kuukautta nuorempi, mutta kuulostaa aivan samanlaiselta meinigiltä kuin meillä. Esimerkiksi tuo samojen asioiden hokeminen, tai se, ettei malttaisi syödä. Uhmaikään kuuluu mielestäni tuo lelujen heittely, jos asiat tarvitsee tehdä vanhempien pillin mukaan, ja sekös turhauttaa... huoh...

Ja en tosiaan ole ollenkaan ajatellut, että hänellä olisi adhd tms., sillä hän kyllä osaa keskittyä silloin kun tekeminen on mieluisaa. Siis istuu hiljaa ja kuuntelee kun luetaan kirjaa, tai kun itse tekee palapelejään tai sitten vaikka katsoo mieluisaa lastenohjelmaa. Säikähdin ihan itsekin kun luin noita muutamaa vastausta, joissa kehotettiin pikaisesti hakemaan apua :O

Olen ollut pitkälti samaa mieltä, kuin viimeisin vastaaja, eli olen pitänyt poikaamme vain vilkkaampana kuin jotkut lapset, ja toisaalta energiseltä, uteliaalta ja tiedonjanoiselta, halutessaan kokeilla mitä kaikesta tapahtuu, tai voiko tiettyjä asioita tehdä, haluaa koskea joka paikkaan ja katsoa ja nähdä kaiken mahdollisen.

Eli eiköhän lapsemme ole aivan normaaleita pojanviikareita, ei sitä jokaisen tarvitse paikallaan kyhjöttää... ;) Kärsivällisyyttähän ja hermoja tietty välillä vaaditaan ja joskus sitä toivoo, että lapsi edes hetken kyhjöttäisikin paikoillaan.. ;)

Ja mietipä, minkälaiset yksilöt on kautta aikojen olleet niitä selviytyjiä.. Nekö, jotka on istuneet luolassa paikoillaan, vai ne, jotka on tutkineet, miten kaikki toimii, ja miten asioita voisi kehitellä...?