Tyttäreni on 5.lk:lla koulussa. Hänellä menee hyvin, mutta hän on viime syksynä ystävystynyt saman ikäisen tytön kanssa, jolla tuntuu olevan ongelmia.
Ensinnäkin, viime syksynä vaihtunut uusi opettaja on ottanut tämän tyttöni ystävän selkeästi hampaisiinsa koulussa,muutkin luokan lapset ovat tämän huomanneet. Lisäksi tämä tyttäreni ystävä käy läpi jonkinmoista kriisiä alkavan murrosiän vuoksi, on puhunut tyttärelleni ongelmistaan kotona uuden isäpuolen kanssa, joka mm syynää tytön huonetta ja tavaroita koko ajan läpi ja epäilee röökistä,yms. Ei kuulemma mitään rauhaa tai luottamusta. Isäpuoli kohtelee tyttöä tytön puheiden mukaan myös väkivaltaisesti, repii kuulemma kunnolla hiuksista ja huutaa jatkuvasti. Nämä siis tytön kertomaa. En varsinaisesti tunne tytön vanhempia, tiedän että tytön oikea isä on kuollut ja tytön isäpuoli ja äiti odottavat uutta vauvaa, mutta siinäpä kaikki tietoni onkin. Päällisin puolin isäpuoli vaikutti asialliselta, juttelin kerran hänen kanssaan kun haki tyttöä meiltä.
Mitä ihmettä voisin tehdä auttaakseni tyttöä? Ensinnäkin olen miettinyt, että kuinka paljon tytön tyttärelleni kertomiin asioihin on uskomista?Voiko lapsi vain manipuloida moisilla jutuilla muita saadakseen huomiota kavereiltaan? Vai voiko inhota niin syvästi isäpuoltaan,että keksisi tuollaisia satuja tästä? Toisaalta, tyttö on paljon viettänyt meilläkin aikaa tyttäreni kanssa ja mielestäni kaikki on sujunut hyvin. Ollaan porukalla tyttöjen kanssa touhuttu ja mitään ongelmia ei ole ollut. Vaikutelmani kyseisestä tytöstä onkin melko normaali esimurrosikäinen, käyttäytyy hyvin ainakin meillä, eikä ole minun kuullen puhunut kotiasioistaan tai vanhemmistaan ikinä mitään pahaa tai epäilyttävää.
Olen nyt vähän kahden tulen välissä, mieli tekisi soittaa tytön äidille ja kertoa tyttäreni kertomista asioista, mutta... Jos tytön kertoma onkin totta, saatanko tytön vain pahempiin vaikeuksiin vanhempiensa kanssa? Entä jos tyttö onkin valehdellut kavereilleen nämä jutut, saatan itseni ja tytön vanhemmat noloon tilanteeseen ja lisäksi riskinä on, että tyttäreni menettää mieleisen ja itselleen tärkeän kaverin ja tämän luottamuksen, koska on puhunut tämän luottamuksella kertomia asioita minulle?Mitä ihmettä tekisin?
En suuremmin tunne haluja puuttua kenenkään perheen sisäisiin asioihin, mutta toisaalta tytön tilanne kuullostaa tyttäreni kertomien asioiden pohjalta niin surulliselta, että haluaisin jotenkin tätä auttaa, ongelmana vain on, että en itsekään oikein tiedä voinko uskoa tämän tyttärelleni kertomia asioita.
Olen koittanut neuvoa tytärtäni sanomaan kaverilleen, että puhuisi koulussa jollekin luotettavalle aikuiselle asioista jos tuntuu noin pahalta, opettajalleen kuitenkaan tuskin käy puhumaan koska opettaja on ottanut tämän tytön jo muutenkin silmätikukseen. En tiedä kokeeko tyttö ketään aikuista niin luotettavaksi, että kykenisi tuollaisista asioista puhumaan heille, ehdotin kuitenkin esim kouluterkkaria.
Neuvokaa hyvät ihmiset, mitä muuta voisin tehdä asian selvittämiseksi?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Erittäin epätodennäköistä, että opettaja on ottanut tytön silmätikukseen, jos sillä tarkoitat jotain epäasiallista puuttumista tytön menoon.
Uskottavampaa on, että tyttö aiheuttaa luokassa hämmennystä käyttäytymisellään. Hän itse hakee huomiota ja aiheuttaa sen, että opettajan on puututtava.
Koulussa ollaan todennäköisesti lapsesta huolissaan ja he hoitavat asiaa. Soita ja kerro huolesi opettajalle. On tärkeää myös tietää, että tytön kaverilla on koti, joka osaa nähdä lapsen huolen, se helpottaa opettajaa.
nämä on näitä ikuisia hankalia paikkoja..
Lapsilla on tapana hieman tarinoida ja tytöillä lisätä draamaa varsinkin juttuihinsa. Toisaalta aina voi olla asiassa perääkin.
Kouluss aongelman on havainnut useampi joten se varmaan on totta. Asia on vaan tuhottoman hankala hoitaa varsinkin ulkopuolisen.
Kotiasiat on aina vielä hankalampia. Itse näet että tyttö on tasapainoinen ja ns normi joten sikäli varmaan ei huoleen ole aihetta. Ehkä parasta onkin olla luotettava aikuinen jolle tyttö ehkä joskus voi uskoutua jos aihetta on. Luulenpa äkkiseltään, että jutuissa on jotain perää, mutta ehkä tilanteita on ollut vähemmän tai lievempinä tai sitten ne ovat jälleen tosia. Silti jos kotona on asiat huonosti niin se kyllä näkyy usein päällekin päin ainakin jos tutustuu enemmänkin.
Mun neuvoni on että ohjaat tyttöäsi auttamaan kaveriaan eli puhumaan koulussa terkalle, kuraattorille tms taholle. Tosin esim kuraattori alakouluss aon harvoin tarjolla. Ja jos olet rohkea niin voit sanoa että autat yhteydenotossa tyttöä jos hän tahtoo, mutta tieto siis lapsesi välityksellä. Muuten olet edelleen hajulla ja seuraat tilannetta, jos aihetta on niin varmaan tyttö jossain vaiheessa rohkaistuu kertomaan lisää. Tai jos huomaat että tilanne alkaa mennä ranttaliksi niin sitten mietit asiaa uudelleen.
Vähän samantyyppisessä tilanteessa olen itse jutellut luokan opelle, mutta nyt siitä ei liene hyötyä koska ope ei ole lapselle luotettava taho. Silloin opelle puhumiseni vahvisti koulun epäilyjä kotiasioista yhden lapsen kohdalla ja tilanne alkoi aueta sieltä päin ja tavallaan sain itse jäädä ulos siitä. Terkka voisi olla teillä se taho johon voisit ottaa yhteyttä jos tilanne ahdistaa.
Pahalta tuntuu puuttua ja olla puuttumattakin?
äidistään. Ongelmana on myös orastava puberteetti. Toivottavasti sopeutuu pian uuteen tilanteeseen. Ei ole sopivaa ulkopuolisen puuttua, saa parhaimmillaan kunnon vihat niskoilleen. Keskity omaan -ja perheesi elämääm.
Kiitos kaikille neuvoista ja siitä että jaoitte kanssani tämän huolen tyttäreni ystävästä.
Olen tyttäreni kanssa puhunut asiasta kahden kesken ja neuvoin häntä sanomaan ystävälleen, että kouluterkkari olisi semmoinen ihminen, jolle voi puhua jos on paha olla. Koulukuraattoria meidän koululta ei vakiovarustuksena löydy, mutta uskoisin kuitenkin, että terkkari tosiaan osaa tätä asiaa lähteä eteenpäin viemään jos siihen tarvetta on. Lisäksi korostin tyttärelleni, että terkkarilla on vaitiolovelvollisuus tämmöisistä asioista, että muistaa ystävällensäkin näin sanoa, jos olisi näin matalampi kynnys mennä sinne.
Lisäksi sanoin vielä tyttärelleni, että olen ylpeä hänestä, kun tuli minulle puhumaan, olen tainnut onnistua kasvattamaan melko fiksun ja muista välittävän nuoren naisen!Mielestäni on todella hieno juttu, että oma tyttöni otti ystävänsä huolen noinkin vakavasti ja ymmärsi tulla minulle puhumaan, kun ei itse osannut ratkaisua keksiä ongelmaan.
Eiköhän tilanne tästä lähde parempaan päin, asioillahan on tapana järjestyä. Aion toki olla läsnä lasteni ja näiden ystävien elämässä edelleenkin.
Iloista loppukevättä kaikille!