pilanneet rakkaan prinssimme maineen!
1980-luvun ajan Prince Roger Nelson piti ilmaisunsa ja imagonsa tuoreena ja raikkaana. Hittejä tuli vähintään yksi per vuosi (parhaimillaan kirjoitti viisi per vuosi). Media huomioi persoonallista artistia säännöllisesti ja levyt myivät loistavasti. Sitten kuin seinään loppui musiikillinen sanottava ja samalla alkoi sen paikkaileminen kaikella nolostuttavalla sekoilulla, mukaan lukien Symbol-vaiheet. Koska 1990-luvun Prince-musiikki oli niin keskinkertaista, piti Princen narsistina pitää edes jotenkin naamansa julkisuudessa.
Tekispä vielä yhtä hyviä levyjä kuin Sign 'O' The Times oli. Tai 1999. Ne kun olivat oikeasti tosi hyviä.
Princen 1990-luvun toilailut
5
798
Vastaukset
- Daddy Pop
oli tosiaan oikeasti tosi hyvä levy, ja aloitti vuoteen 1988 (Lovesexy) jatkuneen katkeamattoman mestariteosten sarjan. Sitten alkoi epätasaisempi kausi, johon kuitenkin mahtui jokunen tosi hyväkin levy, esim. Emancipation ja One Nite Alone...Live! Kieltämättä levy-yhtiön orjuudesta vapautunut artistimme tuotti 1990-luvulla liikaa kamaa, mutta aina siellä jotain välähti. Ja onhan Prince jo vuosia sitten lopettanut symbolistisen kautensa sekoilut.
- välähtää"
ei todellakaan riitä - ja kyllä ne välähdykset olivat aika pieniä ysärillä, jos niitä edes oli. Ehkä vaan vaadin "välähdykseltä" enemmän. :)
Katkeamattomaan mestariteosten sarjaan ei voi kyllä kuulua sellaisia albumeita kuin Controversy, Around the World in a Day tai Lovesexy (kolmen tähden luokkaa, siinä missä mestariteos on vähintään neljä ja puoli tähteä). Minusta Prince teki Stevie Wonderin tavoin viisi hienoa levyä, mutta Wonderilla ne tulivat yhdessä putkessa, ja Princellä oli välissä vuoden 1981 ja 1985 levyt... - Daddy Pop
välähtää" kirjoitti:
ei todellakaan riitä - ja kyllä ne välähdykset olivat aika pieniä ysärillä, jos niitä edes oli. Ehkä vaan vaadin "välähdykseltä" enemmän. :)
Katkeamattomaan mestariteosten sarjaan ei voi kyllä kuulua sellaisia albumeita kuin Controversy, Around the World in a Day tai Lovesexy (kolmen tähden luokkaa, siinä missä mestariteos on vähintään neljä ja puoli tähteä). Minusta Prince teki Stevie Wonderin tavoin viisi hienoa levyä, mutta Wonderilla ne tulivat yhdessä putkessa, ja Princellä oli välissä vuoden 1981 ja 1985 levyt...ilmestyi ennen 1999-albumia. Eihän se ihan samalle tasolle yllä, mutta eihän sinne muutenkaan yllä kuin Purple Rain, Parade, Sign of the Times, Lovesexy ja Emancipation. Eli viiden tähden levyjä on Princeltä tullut vähintään kuusi. Kokoelmat (3) ja livelevyt (1) mukaan lukien kymmenen.
- Parade ja SOTT
Daddy Pop kirjoitti:
ilmestyi ennen 1999-albumia. Eihän se ihan samalle tasolle yllä, mutta eihän sinne muutenkaan yllä kuin Purple Rain, Parade, Sign of the Times, Lovesexy ja Emancipation. Eli viiden tähden levyjä on Princeltä tullut vähintään kuusi. Kokoelmat (3) ja livelevyt (1) mukaan lukien kymmenen.
ovat ne viisi levyä, jotka Wonderin "viiden ikivihreän levyn" putkeen kestävät vertailun. Controversy ilmestyi tosiaan ennen DM:ää ja Around the World in a Day ennen Parade-levyä, eivätkä ole (DM ja ATWIAD siis) tosiaankaan kuin maksimissaan kolmen tähden levyjä.
Lovesexyn kutsuminen ***** kokonaisuudeksi on lähes tulkoon rikos! ;)
Kokoelmat eivätkä livelevyt ole viiden tähden albumeita, sillä ne ovat kokoelmia, eivät kokonaisuuksia. Paitsi yksi poikkeuskin löytyy: James Brownin Live at the Apollo, livelevy ja viiden tähden levykokonaisuus - Daddy Pop
Parade ja SOTT kirjoitti:
ovat ne viisi levyä, jotka Wonderin "viiden ikivihreän levyn" putkeen kestävät vertailun. Controversy ilmestyi tosiaan ennen DM:ää ja Around the World in a Day ennen Parade-levyä, eivätkä ole (DM ja ATWIAD siis) tosiaankaan kuin maksimissaan kolmen tähden levyjä.
Lovesexyn kutsuminen ***** kokonaisuudeksi on lähes tulkoon rikos! ;)
Kokoelmat eivätkä livelevyt ole viiden tähden albumeita, sillä ne ovat kokoelmia, eivät kokonaisuuksia. Paitsi yksi poikkeuskin löytyy: James Brownin Live at the Apollo, livelevy ja viiden tähden levykokonaisuustosiaan meinasi unohtua... okei, myönnetään: Princellä on siis ainakin seitsemän viiden tähden levyä. Tai voi olla kahdeksankin, jos Dirty Mindin ja 1999-albumin välissä ilmestynyt Controversykin lasketaan sellaiseksi... no lasketaan sitten. Around the World in a Day on muuten rikollisen aliarvostettu albumi. Vähintään neljä ja puoli tähteä sillekin. Tai no pannaan saman tien viisi. Ja jos Brownin livelevy kelpaa, miksei kelpaisi Princenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2184972- 1892693
- 671572
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss521400Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa91272Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?991268- 1321237
Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1091174Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1511166- 791155