Allergiaako?

Meillä poika nyt 11kk. Kiinteät aloitimme 4,5kk iässä ja imetyksen lopetin 7,5kk iässä, jonka jälkeen juotu Nan-korviketta.
Joskus n. puolen vuoden iässä ilmestyi pieni punainen, kuiva alue toiseen poskeen. Neuvolatäti ei ollut tästä huolissaan, kun mikään tietty ruoka-aine ei sitä mielestäni aiheuttanut. Käski vaan rasvailla ja näin tein. Välillä lähti pois ja taas tuli takaisin. Mutta nyt on pysynyt poissa jo muutaman kuukauden.
Pari kuukautta sitten alkoi jalkoihin (polvien ja säärin kohdalle) tulla myös vähän tällaista kuivaa. Ensin ajattelin sen johtuvan konttauksesta, mutta nyt vaikuttaa omasta mielestäni ennemminkin atooppiselta ihottumalta. Jälleen kerran neuvolatäti ei ole huolissaan, koska sitä on niin vähän ja jos kuitenkin johtuu jostain ruoka-aineesta, niin pieni "siedätyshoito" on paikallaan. Käski rasvata Decubalilla. Sitä olen nyt laittanut aamuin ja illoin. Toisinaan näyttää paremmalta, mutta välillä taas punoittaa enemmän.

Imetyksen lopettamisen jälkeen yöt ovat menneet huonommin. Herra heräilee usein, mutta nukahtaa takaisin useimmiten aika nopeasti. Ensin ajattelin tämän johtuvan yösyöttöjen kaipuusta, myöhemmin uusien taitojen oppimisesta (konttaus, seisomaan nouseminen ym.) Nykyään heräilee edelleen usein, mielestäni "ei minkään takia". Päästää pienen parahduksen, jonka jälkeen käyn laittamassa tutin suuhun ja lasken takaisin makuulle. Jos en mene sinne heti tästä ensimmäisestä parahduksesta, niin alkaa kunnon itku, mikä ei kuitenkaan mielestäni ole kipuitkua.
Nyt olen alkanut pohtimaan, että ei kai tämä tällainen ihottuma ja yölevottomuus vaan johdu esim. maitoallergiasta?!
Päivisin poika kuitenkin nukkuu hyvin, jopa 4 tunnin unia. Nyt olemme maistelleet hapanmaitotuotteita ja vähän jo rasvatonta maitoakin. Päivisin on iloinen ja hyväntuulinen, eikä kitise turhista.
Mielipiteitä ja kokemuksia kiitos!=)
1150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ihan peruskuivaan ihoon, tietysti voi olla taustalla jonkimoista atooppista ihottumaa, mutta kirjoituksestasi päätellen todella lievä!
Kuitenkin kuiva ihokin kutisee, joten kannattaa rasvata ahkerasti.. Niin ja tuo ihon kuivuminen pahenee talvi aikaan!
Tuo heräilykin viittaa enemmän vain tuohon ikään.. samaa menossa meillä! Niin ja on muuten meilläkin kuivaihoinen poitsu..

Mutta vanhimmalla lapsella oli vauvana atooppinen iho.. ja voin vaan kokemuksesta sanoa, että varmasti teillä oireet olisivat melkoisesti suuremmat..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietiskelevä... kirjoitti:

Meillä poika nyt 11kk. Kiinteät aloitimme 4,5kk iässä ja imetyksen lopetin 7,5kk iässä, jonka jälkeen juotu Nan-korviketta.
Joskus n. puolen vuoden iässä ilmestyi pieni punainen, kuiva alue toiseen poskeen. Neuvolatäti ei ollut tästä huolissaan, kun mikään tietty ruoka-aine ei sitä mielestäni aiheuttanut. Käski vaan rasvailla ja näin tein. Välillä lähti pois ja taas tuli takaisin. Mutta nyt on pysynyt poissa jo muutaman kuukauden.
Pari kuukautta sitten alkoi jalkoihin (polvien ja säärin kohdalle) tulla myös vähän tällaista kuivaa. Ensin ajattelin sen johtuvan konttauksesta, mutta nyt vaikuttaa omasta mielestäni ennemminkin atooppiselta ihottumalta. Jälleen kerran neuvolatäti ei ole huolissaan, koska sitä on niin vähän ja jos kuitenkin johtuu jostain ruoka-aineesta, niin pieni "siedätyshoito" on paikallaan. Käski rasvata Decubalilla. Sitä olen nyt laittanut aamuin ja illoin. Toisinaan näyttää paremmalta, mutta välillä taas punoittaa enemmän.

Imetyksen lopettamisen jälkeen yöt ovat menneet huonommin. Herra heräilee usein, mutta nukahtaa takaisin useimmiten aika nopeasti. Ensin ajattelin tämän johtuvan yösyöttöjen kaipuusta, myöhemmin uusien taitojen oppimisesta (konttaus, seisomaan nouseminen ym.) Nykyään heräilee edelleen usein, mielestäni "ei minkään takia". Päästää pienen parahduksen, jonka jälkeen käyn laittamassa tutin suuhun ja lasken takaisin makuulle. Jos en mene sinne heti tästä ensimmäisestä parahduksesta, niin alkaa kunnon itku, mikä ei kuitenkaan mielestäni ole kipuitkua.
Nyt olen alkanut pohtimaan, että ei kai tämä tällainen ihottuma ja yölevottomuus vaan johdu esim. maitoallergiasta?!
Päivisin poika kuitenkin nukkuu hyvin, jopa 4 tunnin unia. Nyt olemme maistelleet hapanmaitotuotteita ja vähän jo rasvatonta maitoakin. Päivisin on iloinen ja hyväntuulinen, eikä kitise turhista.
Mielipiteitä ja kokemuksia kiitos!=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu