Olipa kerta kaikkiaan mahtava viikko tuo juuri päättynyt! Seksiä neljän eri ihmisen kanssa! Kullini koki neljä suuta, kolme pillua ja kaksi peppua kaikki saman viikon aikana!!! Tällaista ei ollut edes hurjina sinkkuvuosina.
Naistani kahdesti, ihanasti mutta perustylsästi. Keskellä viikkoa ihana kimppa toisen pariskunnan kanssa, jossa painettiin jos jotakin aukkoa. Mutta sokerina pohjalla lauantaina tarttui mukaan upean kiimainen opiskelijatyttönen, joka paitsi oli 10 nuorempi, hoikka ja uskomattoman seksikäs, tykkäsi erityisesti peppuseksistä. Pillua en juuri saanutkaan panna kun neito halusi jo kakkoseensa. Tällainen asenne sai tämän miehen vehkeen toimimaan turbolla niin että onnistuin laittamaan jopa kolme varvia tämän tytön suoleen (kortsuun). Taisi vielä tykätä kullistani kun viestittelee vieläkin. Naisenikin kiinnostui tästä nuorukaisesta ja ehkä otammekin hänet yhteiseen käsittelyyn joku päivä.
Että repikää siitä! Täällä on melko onnellinen mies tällä hetkellä. Ja kateelliset vittuilijat, voitte jättää viestinne laittamatta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Taisi mennä vähän kehun puolelle..
Tuli oma kokemus mieleeni -85 vuodelta. Olin eronnu just ja muuttanut pääkaupunkiseudulle. Sain 24h sisällä pelehtiä kolmen naisen kanssa.
Aamupanon jälkeen lähdin viemään pyykkiäni eräälle vanhalle tutulle pestäväksi.
Pyykkärini sanoi, ettei häntä tarvinnu naida joka pyykkikerralla. Yleensä teimme niin. Nytkin. Illalla vielä baanalle ja tärppäsi vielä. Eli se oli kolmas 24h sisällä.
Siitä on jo n 25v aikaa. Eron jälkeen olin tosi levoton itsetunnoton reppana. Em kokemus oli varmaan silloin tarpeen. Pidän kuitenkin tärkeimpänä eroni jälkeen, etten ratkennut juomaan... Se varmaan pelsti elämäni silloin. Ja naiset....