Uskookohan tätä kukaan kun kirjoitan. Olen 30 nainen. Satuinpa ihastumaan, melkeinpä rakastumaan tuttuun 60 mieheen. Hän siinä pyöri ympärilläni ja toistelin että sitten jos olen niin olen tosissani. Ajattelin että se karkoittaa pois jos on väärät motiivit miehellä.
Nytpä sitten antauduin miehelle. Hyvää oli, sitä en kadu.
Mutta papalla tuntuukin olevan naisia joka kulmalla. Ja koko ajan kova kiire ulkomaille! Ei puhettakaan vakiintumisesta tai kotisohvasta naisen kanssa. Rakastumispuheita välttelee. Minä onneton ehdin jo ajatella vaikka mitä.
Onko tällaisia auervaaroja tosiaan vielä 60 ikäluokassakin? Ajattelin että pidän varani mutta niinpä vain pappa onnistui puijaamaan.
Nytpä sitten antauduin miehelle. Hyvää oli, sitä en kadu.
Mutta papalla tuntuukin olevan naisia joka kulmalla. Ja koko ajan kova kiire ulkomaille! Ei puhettakaan vakiintumisesta tai kotisohvasta naisen kanssa. Rakastumispuheita välttelee. Minä onneton ehdin jo ajatella vaikka mitä.
Onko tällaisia auervaaroja tosiaan vielä 60 ikäluokassakin? Ajattelin että pidän varani mutta niinpä vain pappa onnistui puijaamaan.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Turha sitä täällä on valittaa.
ollenkaan? Valehteli ikänsä,olikin 45v ? He!
taas kirjoittaa täällä päiväuniaan. Hohhoijaa, ettäs jaksat!
miehiin ei voi koskaan luottaa vaikka ne olis 100 vuotiata.
Ruusutarhaako?
Sanot kuitenkin, 'Hyvää oli, sitä en kadu'.
Sait siis kuitenkin jotain.
Ei pappa mitään luvannutkaan. Minä se vain lankesin, kun rakkautta kaipasin.
jäähän ainakin avoiset muistelot, kokemusta rikkaampi elämän matka-arkkusi.
se olekin niin et mitä vanhempi pukki sen kovempi sarvi ja sait nauttia oikein kunnolla eikä katua tarvitse sitä.
Mutta ekkös saa sitä pappaa rauhoittumaan uudestaan et pääset nauttimaan :)
Luulisin et 30 on niinpaljon vetovoimaa et yks pappa tulis tyytyväiseksi.
..eräällä Atlantin saarella vuohitilalla sellaisen oikein kippurasarvisen pukin, johon tuo lauseesi varmasti pätee, oli aika pelottavan näköinen epeli.
Mutta valitettavasti tuo lause ei päde ihmiseen, siis mieheen, silkkaa itsepetosta ja toiveajattelua... :-))
useampia heiloja eri paikkakunnilla.
Edesmenny papparainen yli 80 hurmuri käytti hyväkseen,
kolmen eri vuosikymmenen naista useiden vuosien ajan.
Kauniit puheet komea rovi ja olemattomat suuret
omaisuudet valttinaan.
Omista lapsistaan tai suvustaan ei kertonut.
Vasta parin kolaroinnin jälkeen tuli tieto ilmi.
Autot tyttären nimiin ostetut ilman lupaa.
Tytär asui perheensä kanssa,jopa toisessa läänissä.
Ensin ilmoitti Vakuutusyhtiö.
Se oli vaalea vanha kosla.
Toinen punainen samaa sarjaa oleva mummujen kuletuskärry.
Poliisi soitti ja kysyi saako antaa sakot
haltialle vai omistajalle.
Joo,Äijälle ja iso! En ole käyttänyt kyseistä auto!
Tukka pois ja linnaan.
90 vuotiaana oli vielä "sängynlämmittäjä" ;-D
Olen huvittuneena lukenut näitä sinun aloituksiasi. Itse käytän mielikuvitustani kirjoittamalla jutskojani omiin kansioihini. On näitä sinun juttujasi kiva lukea ja kasvojen ilmekin pysyy positiivisen virneen puolella. Sinun jutuissa on myös toinen hyvä puoli vastauksiksi saat erilaisia kertomuksia ihmisten arkjesta. Sirunan kertomus oli tosi hauska täytyy ottaa aineksia muistiin. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä saan lukea seuraavaksi?
Mandi
peräti, jopa ihmisten älyn aliarvioimista..:/
otetaan huumorilla tämmöiset jutut vain ja keksitään hauskuutta lisää :)
oikein palijon;-(
Tykkään napsutella nyt ko tuo "vintin setä"
antoi takas muistini.
En kerää näitä itelle ko niitä on jemmassa toisessa
kasassa.
Mun älyn vilaukset on täyttä totta.:-D
olleet Suomessamme kunnioitettuja persoonia, niin vieläkin.
Ehkäpä hetken kosketus papalta antaa Sinullekin uskon tulevaan, parempaan. :))
"Hyvältä se tuntui niin", tai jotain sinnepäin.
maksoit? Eikös Auervaara ollut enemmän kukkarosta kuin seksistä kiinnostunut?
nimenomaan siinä ijässä otetaan kaikki irti elämässä. On hyvin harvinaista että pappa tuossa ijässä sitoutuu muuhun kuin hyväksi käyttäjäksi, joten on naisen syy jos ottaa tosissaan. Papparaisilla on jo elämän kokemusta , joten he ajattelee että elämä on elämistä varten, ota opikses, elä ja anna toistenki elää.!!
ne on tehty jo. Se kai 30kymmpistä naista kismittää kun etsii lapsilleen isää ja biologinen kello tikittää, hedelmällisyys laskee.
niitä vasta onkin kun alkavat olemaan epätoivoisia:)
Mahdollisimman monessa kukassa ennenkuin potkaistaan tyhjää:)
Jos kukka on hyvin levällään=)
kun lötkähtäneet terälehdet.
muistetaan naisten naruttajana (ei naurattajana). Mies oli psykopaatti.
Miksi ihmeessä ei olisi 60 -laisissakin?
minä, vaan hölmöt naiset.
kuuskymppinen jo vanha...?