Olen lukiossa viimeistä vuotta ja vuotta alempana on eräs tyttö jota olen katsellut jo pitkään.
En ole ennen tuntenut ketään tyttöä kohtaan jonka olen oikeasti tavannut niin mitään, tarkoitan siis että kyllähän julkisuuden naishenkilöt ovat saaneet huomioni, muttei kukaan 'oikea ihminen'.
Mutta tämä koulussani oleva tyttö on.
Häiritsevää on että hän on todellinen poikatyttö, ensikertaa kun näin hänet kuvittelin häntä pojaksi, takaakin päin voisi luulla.
Pukeutuu kuin poika, lyhyet hiukset ja todella poikamainen vartalo.
Ihastuin hänen ulkonäköönsä ja nyt olen huomannut että hän järkyttävän ihana, en kyllä tiedä onko hän huomannut minua, tai siis kyllähän joskus muutaman sanan on vaihtanut, mutta en edes tiedä onko hän hetero/bi vai mitä lie?
Sen takia kysynkin että mitähän pitäisi tehdä, on inhottavaa vain katsella sivusta.
Miehien suhteen olen niin itsevarma ja pieni flirtti, naisten suhteen (no ensimmäinen ihastus) olen todella epävarma.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mistäs päin Suomee tyttö oot?
Ite oon iskeny silmäni kauniiseen tyttöön lukios ylemmält luokalt (3. vuos) ja mä olin 2. luokal... mutta lopetin lukion äskettäin. Silmäpelii enintään oon pelannu sen kaunokaisen kans. Irl mua tuskin tytöksi erottaa.