Jokainen meistä jättää jäljet
kämmenelle
vartalon ihoon
Koville ja herkille pinnoille
Sanotko vähätellen
että sulavat pois niin kuin keväinen lumi
ja katkerana muistoillesi väität ettet tarvitse
ohikulkevan olkapäätä
Sillä pysähtyminen on vain illuusio
eikä kukaan tosissaan kuuntele
Mutta kuuntele
Jotain jää, rakkaani
Ajatus
kun katselet merta
kiven pinnalla viivähtäen etkä välttämättä tiedä
mitä se on
Et edes kysy
Sinulla vain on oikeus olla,
sinulla ja kalliolla
Olet
juuri sinä
Olethan juuri siinä, niin kuin ne muutkin
sinun jälkeesi ja sinua ennen
Jotain
Risteilevien jälkien viidakossa
tyyntyen ja leväten,
toisiimme takertumatta
kauneus hengittää
Kaikessa siinä että olet
niin kuin
jokainen meistä
risteilevien jälkien viidakossa
Kauneudessa hengittää
Niin,
jotain jää, rakkaani
meille ja meihin
Tämä hetki, ikuinen tämä
*
valon ja valon välillä
turvallinen pimeä
johon emme pakene
turvallinen pimeä jossa näemme
kosketa häntä herkästi
kosketa kiitollisena
kosketa hyvilläsi
anna hänelle kaikki anteeksi
anna tuulelle pääsy sielusi onkaloihin
kipuihin
ja kosketa ainoastaan nyt
kuva 21. 2. 2009 klo 18:23
http://kotisivukone.fi/Kotisivukone/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1235412391437_4_large.jpg
alkuperäinen runo, luonnos 25. 3. 2009
http://kotisivukone.fi/Kotisivukone/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1238437448838_1_large.jpg
kämmenelle
vartalon ihoon
Koville ja herkille pinnoille
Sanotko vähätellen
että sulavat pois niin kuin keväinen lumi
ja katkerana muistoillesi väität ettet tarvitse
ohikulkevan olkapäätä
Sillä pysähtyminen on vain illuusio
eikä kukaan tosissaan kuuntele
Mutta kuuntele
Jotain jää, rakkaani
Ajatus
kun katselet merta
kiven pinnalla viivähtäen etkä välttämättä tiedä
mitä se on
Et edes kysy
Sinulla vain on oikeus olla,
sinulla ja kalliolla
Olet
juuri sinä
Olethan juuri siinä, niin kuin ne muutkin
sinun jälkeesi ja sinua ennen
Jotain
Risteilevien jälkien viidakossa
tyyntyen ja leväten,
toisiimme takertumatta
kauneus hengittää
Kaikessa siinä että olet
niin kuin
jokainen meistä
risteilevien jälkien viidakossa
Kauneudessa hengittää
Niin,
jotain jää, rakkaani
meille ja meihin
Tämä hetki, ikuinen tämä
*
valon ja valon välillä
turvallinen pimeä
johon emme pakene
turvallinen pimeä jossa näemme
kosketa häntä herkästi
kosketa kiitollisena
kosketa hyvilläsi
anna hänelle kaikki anteeksi
anna tuulelle pääsy sielusi onkaloihin
kipuihin
ja kosketa ainoastaan nyt
kuva 21. 2. 2009 klo 18:23
http://kotisivukone.fi/Kotisivukone/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1235412391437_4_large.jpg
alkuperäinen runo, luonnos 25. 3. 2009
http://kotisivukone.fi/Kotisivukone/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1238437448838_1_large.jpg
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulle jäivät mieleen sanat:
"Sinulla vain on oikeus olla
Sinulla ja kalliolla",
"turvallinen pimeä, johon emme pakene.
Turvallinen pimeä, jossa näemme"
ja
"Anna tuulelle pääsy sielsi onkaloihin"
Kerppuli
Kerppuli, puhut vähin sanoin, itsestäsi liikoja paljastamatta, mutta rehellisesti, aina kauniisti.
Nyt palautteestasi kiittäen huomaan yllättäen kuinka samankaltaista sanastoa tässä on viimeisimmän runoni "menneen talven lumet ovat jo sulaneet" kanssa:
vääryyksille jotka vieläkin oireilevat sisälläsi kuin sielun onkaloihin
tumpattu sulamaton lumi
ja
anna tuulelle pääsy sielusi onkaloihin
kipuihin
Yhteys ei ole tahallista vaan sattumanvarainen, tarkoitukseton. Kyseessä lienee minulle ominainen, läheinen kuvasto. Meri. Kalliot. Tuuli. Kuvaston eli rekvisiitan käyttötavassa on myös erilaisuutta, edellisessä runossa lumen sulaminen ("sulavat pois kuin keväinen lumi") on negatiivinen ilmaus, jolla pettynyt (ehkä katkeroitunutkin) kuvaa kosketusten merkityksettömyyttä; viimeisimmässä runossa lumien sulamisella on päinvastainen merkitys, se on positiivinen ilmaus, tarkoittaen painolasteista vapautumista, sopusointua itsensä ja menneisyytensä kanssa, uutta avoimuutta elämälle ja sen mahdollisuuksille.
Kaikkea hyvää sinulle ja opiskeluillesi, Kerppulintu!
:)