Semmonen juttu, että onko teillä kokemuksia tämmösestä. Ootteko saaneet karenssia työkkäristä, kun pitäs mennä kesäksi töihin eikä ole 7-v. koululaiselle hoito mahdollisuutta kesän ajaksi ja kai pitää siksi työstä kieltäytyä? Ei todellakaan ole ketään hoitajaa. Kiitos vastauksista.
karenssi
mää vaan
10765
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Koitapa tuollaista keinoa, jos karenssin pukkaavat: hae lastensuojeluviranomaisen lausunnon siitä, mitä hän ajattelee, että 7-vuotias joutuisi heitteille työvoimaviranomaisten toiminnan vuoksi.
Karenssia kyllä pukkaa työstä kieltäytymisestä, tai rangaistustyössäoloehto, jos olet saanut aikaisemmin karenssin tai sitten olet saanut väh. 500 pvää työmarkkinatukea tai olet pudonnut päivärahalta ja saanut työmarkkinatukea 180 pvää. Ei työkkärissä lasta ajatella, vaan sinun saamistasi pois rumentamasta työttömyystilastoja.
Lähtevät työkkärissä siitä, että lapsen hoito pitää sinun pystyä jotenkin järjestää. Jos et siihen pysty, niin ei ole työttömyyskorvaus tarkoitettu lapsenhoitopalkaksi, joten lopettavat sitten sen maksamisen sulle.
Oletko ihan varmasti selvittänyt kaikki mahdollisuudet saada lapsellesi hoitopaikkaa? Tuntuu ihan uskomattomalta, ettei asuinpaikkakunnastasi löydy ketään lapsen perään normaalin työpäivän verran perään katsojaa? Eikös kauppojen ilmoitustaulut ole välillä täynnään ilmoituksia, joissa kysellään lapsenhoitokeikkoja? Entä kunnan palvelut? Asutko jossain takahikikällä eräkämpässä, josta tosiaankaan ei löydy muita asukkaita.
Vielä on kesään aikaa, sullahan on monta kuukautta aikaa selvittää asia.
Mikäli haluat hoitaa lastasi kesän kotona, etkä mene siksi tarjottuun työhön, ei sulle voida työttömyyskorvausta maksaa. Lapsenhoitoa varten pitää hakea rahaa muualta. Sossu maksaa, mutta avustusta leikataan nykyään suoraan sellaiseltä hakijalta, joka kieltäytyy tarjotusta työstä ilman pätevää syytä.
"Oletko ihan varmasti selvittänyt kaikki mahdollisuudet saada lapsellesi hoitopaikkaa? Tuntuu ihan uskomattomalta, ettei asuinpaikkakunnastasi löydy ketään lapsen perään normaalin työpäivän verran perään katsojaa? Eikös kauppojen ilmoitustaulut ole välillä täynnään ilmoituksia, joissa kysellään lapsenhoitokeikkoja? Entä kunnan palvelut? Asutko jossain takahikikällä eräkämpässä, josta tosiaankaan ei löydy muita asukkaita. "
Jos kysyjä täältä etsii neuvoja, niin uskon, että hän varmasti tietää lastenhoitotilanteensa ja on tutkinut kaikki mahdollisuudet.
Et taida tajuta yhtään miten vaikeaa on saada tuon ikäiselle hoitoa. Kunnalla tuskin on mitään kouluikäisille.
Tai kyllä hoitoa varman saisi, mutta kuka sen maksaa ja millä rahalla?
Hoito tulee moninverroin kalliimmaksi kuin työkkärin paskaduunit.
Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä, että kannattaa ottaa yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin ja kysyä mitä siinä tapauksessa voi tehdä jos tarjotaan pakkotyötä.
Suosittelen kysymään jo etukäteen.
Minustakaan sinun ei pitäisi olla työttömänä työnhakijana, koska et voi ottaa kuitenkaan työtä vastaan.
Mutta sinulla pitää olla kuitenkin oikeus täyteen toimeentulotukeen jos kunta ei voi järjestää lapsen hoitopaikkaa etkä siis voi mennä siksi töihin.
Tämä on vain minun mielipiteeni.
Hyvää kesänodotusta!
Sain karenssia koska olisin joutunut työhön toiselle paikkakunnalle puoleksi vuodeksi.
Lapsi oli silloin juuri 7 vuotta ja olisi ollut yksin peräti 9 tuntia.
No, karnessia paukkui ja menin sossuun siitä sitten rahaa hakemaan ja kantelemaan.
Siellä sosiaali ihmetteli työkkärin touhua, että joka kesä tulee ainakin yksi yyhoo karenssin kanssa kun ei saa lasta mihinkään ja osoitusta pukkaa.
Hän oli selvästi puolellani ja kohteli minua silkkihansikkain, kukaan järkevä ihminen ei jätä lasta yksin kotiin koko päiväksi.
Ei siellä sosiaalissa mistään sukulaisista kysellä, eikä siellä moitittu lainkaan.
Ja sulle HÖPÖ sanon että jospa vaan joskus joutuisitkin samanlaiseen pinteeseen kuin aloittaja niin ehkä laulusi olisi toisenlainen.
Miksi sun pitää kirjoittaa tuohon sävyyn?
Aika alhainen olet.
Tuota lastensuojeluviranomaista (muistaakseni oli lastensuojelutarkastaja) on kokeiltu käytännössä.
Yh sai karenssin, kun katsoi, ettei voi jättää pientä lastaan niin pitkäksi aikaa yksin kuin työhönosoituspaikka olisi edellyttänyt. Yh marssi lastensuojeluun ja kertoi tilanteen. Siellä laadittiin lausunto asiasta, minkä yh vei työvoimatoimikuntaan. Se oli sillä selvä, karenssi peruttiin.
Työvoimaviranomaiset tallovat monia lausuntoa, mm. lääkärien lausuntoja, mutta lastensuojeluviranomaisten varpaille eivät hevin astu.
...tää oli hyvä. Kerro ny missäs tollanen on tapahtunut.
Miksi aina haukutaan työkkärin tai kelan työntekijöitä. Eivät he asioista päätä, heilläkin on tietyt ohjeet joiden mukaan toimia. Lisäksi he ovat ystävällisiä ihmisiä. Ihan kun lukisi jotain teinipalstaa jossa poliisi vei ajokortin ajettuaan 160 km/h 80 rajotusalueella. Ihan kuin olisi poliisin vika. Ja tuohon karenssiin että ilmoita asiasta työkkäriin ja kysy rohkeasti jos uhkaavat karenssilla niin miten toimia tuossa järjenvastaisessa tilanteessa. Aivan varmasti osaavat neuvoa paremmin kun kukaan täällä
paneutua työnhakijan asemaan, osa katselee taas pykäliä...
Sakkia on monenlaista kuten ihmisissä yleenä.
Minun puolestani saisi lopettaa koko työhallinnon. Työtä sieltä ei saa vaan kaikenlaista työtoimintaa ja huuhaa-kurssistusta.
Kokemusta on.
no siinä se tulikin
Ikinä ei työkkäristä ole töitä löytynyt.
Joko etsivät vääränlaista, ei ole ollenkaan tarjolla mitään, liian kaukana tai mennyt jo.
Kaiken maailman koulutuksia ja ilmaistyötä kyllä riittää tarjolla.
Mutta työvoimatoimistolle ei milestäni harrastukset kuulu, vaikka niin näyttää nykymaailmassa olevan asiat?
Kyllä se työpaikka on iste etsittävä, puhelinluettelo vain kätöseen.