Hetkellsitä

Nyt on vähän aikaa taas assuntokuosissa. Uunissa paistumassa rahkapiirakka. Päivällinenkin suunniteltu, kun kerran vieraitakin tulee. Arjen keskellä kiva yllätys. Päiväkahvin kera sitä rahkapiirakkaa. Päivälliseksi uunilohta, salaattia ja perunamuusia. Jälkkäriksi kauraomenaa. Helppoja ruokia, mutta erittäin maukasta!

Luntakin tulee taivaan töydeltä. Täällä osa porukkaa oli jo vaihtanut kesärenkaat. Toivottavasti älyävät pysyä poissa liikenteestä tai seurakuset voi olla erittäin pahaa jälkeä. Ihmeen aiaksin osa innostuu vaihtamaan. Miksi koksaan ei uskota, että ensimmäiset kevätpäivät eivät tarkoita sitä, ettäkö sitä lunta ei enää tulisi ja itet pysyisivät sulana? Musitan eräänkin juhannuksenkin kun lunta satoi ja ja oli todellakin päivällä pakkasta! Lukio aikana päättäjäisinä oli kerran valkoinen maa... Eli aika älyttömän iso todennäköisyys on, että sitä lunta tulee tähän vuoden aikaa.

Mutta se oikea elämä kutsuu taas... Toivottovasti muilla on myös mukava päivä!
6602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"seurakuset voi olla erittäin pahaa jälkeä"

Siinä kastuvat helposti kengät jokaisella osallistujalla.

Nuoret pojathan pissivät usein hankeen nimikirjaimiaan.

Äänestä

Täällä on ihana ilma, vaikka tuulee. Mittari näyttää meillä varjossa 8 astetta;))
Eilen illalla satoi puhdasta vettä, joten kyllä mennään sentään kohti kunnon kevättä.
Tänään syön itse vain salaatin, mieheni syö muualla.
Viime viikon syömisistä maksan nyt tällä viikolla.Eli kevyttä kevyttä kevyttä.

Äänestä

Tuo teidän ruokalista,rahkapiirakka on jotenkin niin keväinen leivonnainen ja ajankohtainen näin pääsiäisen alla!
Täällä paistaa aurinko mut yöllä on näköjään tullut vielä luntakin..
Sinänsä huono homma,koska miula vaihtu jo kesärenkaat,siinä samalla se kottero niiden päältä ;)

Mukavaa päivänjatkoa!

Äänestä

Täälläkin on ollut sakea lumisade, välillä on kyllä paistanut aurinkokin. Tänään olen ollut hiihtämässä. :D Vetänyt ahkiota 15 km, ja se oli painava! Mutta itsepä otin vetääkseni, ei kukaan pakottanut... Ja nyt sitten koirat odottaa että lähdetään lenkille. :P Onneksi niitä ei tarvitse vetää... kai.

Ensi viikolla on kyllä tarkoitus tehdä pitkiä lenkkejä koirien ja pulkan kanssa, joten hyvähän sitä on harjoitella. Mennään sukulaisen mökille Pohjois-Suomeen, omistajat eivät ole koskaan olleet siellä talvella, mutta nytpä testataan. Siellä on kyllä kaasuhellat ja vehkeet että ei siellä ole mitään ongelmaa viettää viikkoa. Sen verran pitää käydä välillä ajelemassa autolla että saa ladata kännykkää. :D Ja tuo toinen puolisko haluaa myös löytää laskettelurinteitä... Se vähän jännittää, että miten pitkälle sinne on tie aurattu. Ei varmaan ihan mökin nurkalle...

No täällä ei onneksi vielä (toivottavasti!) ole alettu kesärenkaita laittamaan alle, nyt on kaikenlaista säätä ja sitähän saattaa kestää pitkälle toukokuuhun. Pari vuotta sitten jouduttiin vaihtamaan toukokuun puolessavälissä talvirenkaat takaisin, oli ihan mahdoton sää ja varsinkin jos joutuu ylittämään tuntureita niin ei auta kyllä katsoa kalenteriin, jonkinlaista järkeä on pakko käyttää.

Äänestä

sapuskat sitten. mitä nuo kauraomenat on?
täällä meillä on melkein kesä jo ;-)

hauska kirjoitusvirhe tuo "seurakuset" ;-))))
mukaa iltaa sinulle vieraiden kanssa ja älä syö liikaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


serop1 kirjoitti:

Nyt on vähän aikaa taas assuntokuosissa. Uunissa paistumassa rahkapiirakka. Päivällinenkin suunniteltu, kun kerran vieraitakin tulee. Arjen keskellä kiva yllätys. Päiväkahvin kera sitä rahkapiirakkaa. Päivälliseksi uunilohta, salaattia ja perunamuusia. Jälkkäriksi kauraomenaa. Helppoja ruokia, mutta erittäin maukasta!

Luntakin tulee taivaan töydeltä. Täällä osa porukkaa oli jo vaihtanut kesärenkaat. Toivottavasti älyävät pysyä poissa liikenteestä tai seurakuset voi olla erittäin pahaa jälkeä. Ihmeen aiaksin osa innostuu vaihtamaan. Miksi koksaan ei uskota, että ensimmäiset kevätpäivät eivät tarkoita sitä, ettäkö sitä lunta ei enää tulisi ja itet pysyisivät sulana? Musitan eräänkin juhannuksenkin kun lunta satoi ja ja oli todellakin päivällä pakkasta! Lukio aikana päättäjäisinä oli kerran valkoinen maa... Eli aika älyttömän iso todennäköisyys on, että sitä lunta tulee tähän vuoden aikaa.

Mutta se oikea elämä kutsuu taas... Toivottovasti muilla on myös mukava päivä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu