KAURIINKÄÄNTÖPIIRI

Margitta

Yön pimeänä hetkenä.
Satoi vettä ja oli kylmä.

Kyyhötin kyykyssä.
Olin muissa maailmoissa.
Rikki revittynä sielustain.
Huusin vain apua taivaaltain.

Palelin.
Voi Jumalani kuinka palelin.
Kukaan ei vastannut.
Vaikka kuinka yritin.

Mielessä siinti asfaltti.
Kiiltävä pinta.
Valojuova ,henkäys
ja pysähdys.

Ei sittenkään.
Mikään rakkaus
ei kestä tätä.
Kaikella on loppunsa.
Hulluudellakin.

Kuitenkin sain vastauksen.
Käännän aikaan uuteen.
Ei vielä ollut aika hyvästien.
Ei vielä arkunkannen naulojen.

Rakkaus elää kuitenkin.
Kuin keväässä kukkanen.
Hiljaa hymyillen aukeaa.
Luo ympärilleen uutta loistetta.

Kuin kauriinkääntöpiiri.
Pysähdytti.
Ottaakseen uuden alun.
Mutta mitään menneestäkään en kadu.

Rakkaus on vain sellainen.
Kärsimysten tie.
Joka joskus kait onneenkin vie.

3

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lindalinda1

      ja yhtä aikaa niin hemmetin koskettavaa tekstiä
      Margitta.

      Kärsimysten kautta voittoon ja kevään valoon,
      eikös niin =)

      Runosi oli hiukan lohduton, mutta on siinä
      toivonkin pilkahduksia.

    • Etenee ei taakseen katso
      sovittelee silottelee
      noitaki pimeitäki kylmiä
      elottomia seiniä

      Valon juovana juoksee
      ja syliinsä taas kietoo
      rakkaus kukas muu
      synnyttää ilon ja surunkyynelitä

      Margitta
      "KAURIINKÄÄNTÖPIIRI"
      Siivilleen saattelee taivaski on niin sininen.
      Hienoa runoks poimit josta rakkaus esiin loistaa.
      Liisa lukiessa toteaa

    • Zakuskat

      Ensin ajattelin sanoa aivan helvetisti, mutta päätin että en sano.

      Mulla ei ole vaan mitään sanottavaa, tai lisättävää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      154
      1363
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      946
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      695
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      598
    6. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      28
      588
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      19
      570
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      543
    Aihe