ulkona ajatellaan jo iltaa
asioiden jättämistä paikoilleen
näen metsän vaihtamat katseet
nainen kuin pimeää tuulta
kylmenevän hetken ääriviivat
vartaloon kirjoitettu puheita
takaumia, erehdysten monologeja
näin haluan sen jäävän
muistosi kaartuvan
todellisuuteni ylle
ja sinun kätesi
sallien illan tulla
viimeisenä kiinni pitäen
asioiden jättämistä paikoilleen
näen metsän vaihtamat katseet
nainen kuin pimeää tuulta
kylmenevän hetken ääriviivat
vartaloon kirjoitettu puheita
takaumia, erehdysten monologeja
näin haluan sen jäävän
muistosi kaartuvan
todellisuuteni ylle
ja sinun kätesi
sallien illan tulla
viimeisenä kiinni pitäen
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tarkotitko runossa olevalla naisella halveksittua, puilla juoruilevia ääliöitä.? Vai oliko tää ihan tylsä,ja pelkästään yön laskeutumisesta maahan?
En koskaan kirjoita pelkästään yön laskeutumisesta maahan, kasteen kimalluksesta koivunlehdellä, kainaloon käpertymisestä tai sylikkäin nukkumisesta. Muut taitavat sen paremmin. Runoni eivät myöskään ole tylsiä.
Arvelutti laittaa tähän metsä. Luonto kun voi toimia ainoastaan peilinä ihmisten teoille tai tunteille. Idea oli kuitenkin niin hyvä, että se kannatti. Ihmiset eivät tässä ajattele tai vaihda katseita.
Runon nainen ei ole halveksittu, eikä koskaan runoissani. Olen itsekin miettinyt, miksi nainen on runoissani jonkinlainen metafyysinen olio.
Herättää tietysti ajatusleikin: Jos nainen olisi halveksittu, pitäisin varmaan entistä enemmän. Jos halveksittu syyttä, se tukisi metafyysistä tuntua ja antaisi jonkinlaisen marttyyrin sädekehän. Jos halveksittu syystä, se toisi vain lisää haastetta.
Mutta kyllä, itsekin pidän tästä runosta :)
katson metsän reunaa
auringonlaskua
haluan ottaa kädestä
tahtoisin Sinun ymmärtävän
miten paljon välitän
meillä on muistoja
jaammeko ne jatkossa
säilytämmekö ne vain aarteena
sydämissämme
ja Sinä valitsit
jäit ulos
minä lähdin nukkumaan
tällaista nyt rustasin ja tietty, pidin tästä:)
Katson metsän reunaa
jonakin hetkenä sieltä saapuu
kaivattu, rakastettu
siihen asti kerron
kuvajaiselle
tunteistani
muistot
jos ne elävät vain minulle
siltikin
ne ovat arvokkainta maailmassa
niistä en luovu
kaunis runo sinulta, pidin :)
on usein läsnä kirjoittamissasi runoissa, tietenkään muita osa-alueita väheksymättä. Upean runon olet siis jälleen kirjoittanut. Erityisesti kaksi viimeistä säkeistöä puhuttelevat herkkyydellään.
Kauneus on lukijan silmissä.
Minulla on kyllä heikot kohtani, joissa heittäydyn sentimentaaliseksi. Ja elämässäni on kyllä kauneutta. En väheksy esteettisten asioiden arvoa. Ja mielikuvissa tietenkin pääsee aina kosketuksiin kauneuden kanssa. Jotain välittyi tähän runoonkin.
..ja pidän niistä, vaikken ole kommentoinutkaan. Nytkin sanani pilaavat tunnelman, joka runostasi syntyi. Siitä huolimatta uskallan vielä lisätä kiitoksen hyvistä lukuhetkistä : )
Sanasi tuovat tunnelman. Kiitos, että luit ja kommentoit :)