Eli olen 17 vuotias. ostin yli 800 euroa maksavan mekon, mutta myöhemmin tajusinkin ettei rahani riitä enää ajokorttii ja haluaisin palauttaa mekon. Soitin kauppaan ja siellä sanottiin ettei ole palautusoikeutta. Mutta voinko jotenkin vedota ikääni, että alaikäisenä vanhempani saisivat päättää mihin käytän rahani, vai koskee tuo vain alle 15 vuotiaita? Tai onko sellaista lakia että tietyn ajan sisällä tuote on pakko saada palauttaa. En ole käyttänyt mekkoa, eikä sille ole tehty mitään.
rahat takaisin
ajattelematon
12781
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Voit toki vedota myyjän hyväsydämisyyteen, muuhun et voi vedota jos ostit tuotteen myymälässä ja ei ole sovittu palautusoikeudesta.
Pitäis miettiä ensin ja vasta sitten toimia.. Toimia järjen mukaan.. Naiset..
Myy tuote pois jos ei myyjä suostu palautukseen (mikä on hänen oikeutensa olla suostumatta). Sopivan hinnan kun pyydät niin mennee helposti uusi tuote.
Valitettavasti palautusoikeus on ainoastaan postimyynnissä. Tietysti voisit pyytää vanhempiasi yrittämään, jos kauppa heltyisi sillä verukkeella, että alaikäinen lapsi on ostanut mekon ilman lupaa. Mikään pakko heillä ei ole rahoja palauttaa. Tavallisilla kaupoilla missä tavara on nähtävänä ja sovitettavana ei ole lain velvoitetta antaa palautusoikeutta tuotteen ollessa virheetön. Ainoastaan viallisen tuotteen voi palauttaa 1) korjattavaksi 2) vaihdettavaksi jos korjaus ei onnistu ja 3) rahat takaisin jos kohdat 1 ja 2 eivät onnistu. Jotkut kaupat antavat vapaaehtoisesti tai erikseen sovittuna palautusoikeuden, mutta se on aina kauppiaan puolelta vapaaehtoista.
"Tietysti voisit pyytää vanhempiasi yrittämään, jos kauppa heltyisi sillä verukkeella, että alaikäinen lapsi on ostanut mekon ilman lupaa. Mikään pakko heillä ei ole rahoja palauttaa"
..noin yksinkertaista ole. Lähtökohta on, että alaikäinen voi tehdä vain sellaisia oikeustoimia tai sopimuksia, jotka ovat sopusoinnussa hänen ikänsä ja kehitysasteensa kanssa.
Tässä tapauksessa on vähän hankala lähteä vetämään rajoja, kun kysyjä on 17-vuotias, ja luultavasti vain vähän alle täysi-ikäinen. Mutta jos hän olisi ollut vaikkapa vuoden nuorempi, niin kaupan olisi ollut käytännössä pakko ollut suostua kaupan purkuun, sillä kuten holhoustoimilaissa asia ilmaistaan:
"Vajaavaltainen voi tehdä oikeustoimia, jotka ovat olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä."
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1999/19990442
Vajaan tonnin mekon ostaminen ei kuulu näihin vähäisiin ja tavanomaisiin oikeustoimiin, eli ei oikeutta tehdä sopimusta. Ja jos päädytään siihen ettei vajaavaltaisella ollut oikeutta tehdä kauppaa, niin silloin kaupan on PAKKO palauttaa rahat.
Tuo kysyjän tapaus on siis vähän rajatapaus, mutta kannattaa ainakin kokeilla sitä, että vanhempi ottaa yhteyttä kauppaan ja pyytää kaupan purkua alaikäisyyden perusteella.
On totta, etteivät nuo kuluttajansuojalain pykälät sovi tapaukseen, mutta periaatteessa asiaa voisi lähteä yrittää purkamaan tai ainakin hintaa sovittelemaan myös oikeustoimilain perusteella:
" 31 §
Jos joku, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi josta mitään vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt oikeustoimi sido sitä, jonka etua on loukattu."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290228
Eli kaupanteossa on käytetty hyväksi alaikäisen kokemattomuutta ja ajattelemattomuutta, jolloin sopimuksen lopputulos on alaikäisen edun kannalta vahingollinen.
"Mutta voinko jotenkin vedota ikääni, että alaikäisenä vanhempani saisivat päättää mihin käytän rahani, vai koskee tuo vain alle 15 vuotiaita?"
Et voi vedota ikääsi. Ottaen huomioon että taannoin eräs kioski myi kahdelle 8-vuotiaalle pojalle Pokemon-kortteja ja limsaa 250 eurolla (rahat varastettu vanhemmilta) eikä kioskin tarvinnut purkaa kauppaa, niin 17-vuotiaalla on oikeus ostaa 800 euroa maksava mekko.
"Tai onko sellaista lakia että tietyn ajan sisällä tuote on pakko saada palauttaa."
Ei ole, jos kyse virheettömästä tuotteesta (ja vaikka tuotteessa olisi virhekin, liikkeelle pitää antaa tilaisuus korjata se). Ainoastaan jos kyse on etäkaupasta (postimyynnistä tms.) niin asiakkaalla on 14 päivän palautusoikeus.
"En ole käyttänyt mekkoa, eikä sille ole tehty mitään."
Epäolennaista, ei muuta palautusoikeutta mitenkään (tai siis palautusoikeuden puutetta).
Yritä myydä mekko jollekin vaikkapa eBayssa, ja ota nämä oppirahoina. Ehkä seuraavan kerran mietit ostostasi ENNEN kuin olet sen ostanut.
Koska olit ostajana alaikäinen ja siten vajaavaltainen.
Mikään mekko ei voi maksaa 800 euroa, joten kyseessä on nuoreen henkilöön kohdistuva raskauttava petos.
Kyseessä on vilpillinen kauppa, joka tulee purkaa.
Tuo ajattelu johtaa siihen, että jo vaatekaupassakin myyjien on tarkistettava asiakkaan henkkarit! Moni 17-vuotias on ihan 18-vuotiaan näköinen, ja jälkimmäinen ei enää ikään voisi vedota. Ikää ei voi päällepäin nähdä (kuten tiedetään, että alkoholia myytäessä myyjät oikein velvoitetaan henkkarien katsomiseen). Ja jos lähdetään siihen, että 17-vuotias voi ikäänsä vedoten palauttaa tuotteen, ei vaatekauppias voi enää myydä mitään 17-vuotiaille. Sen ikäiselle myyjä joutuu sitten sanomaan, että asiakkaan on tultava takaisin seuraavien synttärien jälkeen, niin saa haluamansa mekon. Tai sitten pitää laatia taulukko, josta myyjä vertaa asiakkaan ikää ja aiotun ostoksen hintaa (tyyliin 15-vuotiaalle voi myydä 50 euron tavaran, muttei enää 55 euron, sillä 50-100 euron tavaran saa myydä vasta 16-vuotiaalle...). Olet oikeassa, että mekko on aika kallis, joten aloittajan on hyvä oppia rahan arvo.
Petos edellytää tekijältä tarkoituksellista yritystä toimia vilpillisesti. Kauppiaan, jonka mekon hintalapussa lukee hinta, ja joka myy sen asiakkaalle, voi tuskin sanoa toimineen vilpillisesti?
..sillä edellinen vastaaja oli muuten oikeassa, paitsi siinä, että kyse ei ollut sopimusoikeudellisesta petoksesta.
"Tuo ajattelu johtaa siihen, että jo vaatekaupassakin myyjien on tarkistettava asiakkaan henkkarit! Moni 17-vuotias on ihan 18-vuotiaan näköinen, ja jälkimmäinen ei enää ikään voisi vedota."
Mikä tässä on vaikeaa? Siis jos kauppias haluaa tehdä kauppaa alaikäisten kanssa, hän voi tehdä sitä edelleenkin, kunhan tehty kauppa pysyy vähäisenä. Siis kauppias voi varmasti myydä satasen parin vaatekappaleen kenelle tahansa tahansa teinille, kuten tähänkin asti.
Kauppias voi myös myydä vajaan tonnin mekonkin alaikäiselle, kuten nyt oli tehty, mutta silloin hän ottaa riskin, että kauppa voidaan purkaa. Eli kyllä, isommissa ostoksissa nuorelta vaikuttavan henkilön kanssa, kauppiaan olisi oman etunsa vuoksi tarkistettava ostajan ikä.
Tarkoitatko tosiaan, että mekkokauppias on oikeutettu kysymään henkkarit ostajalta todetakseen, onko tällä riittävästi ikää mekon ostamiseen? Koska tuota "jos kauppias haluaa tehdä kauppaa alaikäisten kanssa" hän ei voi päällepäin varmuudella muuten tietää. Joku 17-vuotias voi olla niin aikuisen näköinen ja oloinen, ettei kauppiaalle tule mieleenkään kysyä henkkareita (ja muistetaan, ettei hän siis tosiaankaan myy alkoholia vaan mekkoja). Mihin lakiin kauppias voi vedota vaatimuksessaan, jos tyttö ei halua tai kykene todistamaan ikäänsä?
Ja mikä sitten on vähäinen kauppa? Tavallisen duunarin tyttärelle alle tonnin mekko voi olla iso asia, mutta nokiamiljonäärin tyttärelle kukkakimppuun verrattava ostos (kauppias ei voi asiakkaan varallisuuttakaan päätellä varmuudella). Vai onko rajana se, että mekkokauppias saa myydä liikkeensä alle keskihinnan olevia tuotteita sille duunarintyttärellekin vapaasti, mutta yli keskihinnan meneviä ei edes sille nokiamiljonäärin tyttärelle? Eli merkittävyys määräytyisikin kaupan hintatasosta eikä asiakkaan varallisuudesta? Saako siinä tapauksessa molemmat neitokaiset ostaa mitä tahansa tiimarista... kauppiaan joutumatta syytteeseen petoksesta?
Ai niin, miten mekkokauppias vastaa siihen, kun hän on tarkistanut asiakkaan iän (tai ainakin vaatinut saada tarkistaa sen), kieltäytynyt myymästä 17-vuotiaalle ja tämä tulee vanhempiensa kanssa nostamaan syytteen kauppiasta vastaan epäasianmukaisesta kohtelusta? Pitäisikö lainsäädäntöä tarkentaa vai ottaa maalaisjärkeä käyttöön? Entä jos tyttö osti mekon seuraavalla viikolla olevaa 18-vuotissyntymäpäiväänsä varten? Tai seuraavana päivänä? Vielä hilpeämmäksi asian tekee, että kauppiaalla voi olla kesäapulaisena 17-vuotias myyjä (joka on saanut tehdä itse työsopimuksensa), joka joutuu kieltäytymään mekon myynnistä itseään ehkä lähes vuoden vanhemmalle ikätoverilleen.
"Mihin lakiin kauppias voi vedota vaatimuksessaan, jos tyttö ei halua tai kykene todistamaan ikäänsä? "
..sillä jos tyttö ei suostu todistamaan ikäänsä, hän voi kieltäytyä myymästä, koska vastapuoli ei ole todistanut olevansa kelpoinen ikänsä puolesta tekemään oikeustoimia. Ei kauppiaalla ole velvollisuutta myydä, vaan kauppa on vapaaehtoinen sopimus myyjän ja ostajan välillä.
Turhaa saivartelua mistään nokiamiljonääreistä ja heidän tyttäristään, sillä raja menee normaalin keskivertoihmisen tulojen perusteella. Harvalla aikuisella kuukausipalkkalaisellakaan vajaa tonni menee pienestä ja vähäisestä kaupasta. Niin tuskin keskiverto nuorella tilanne on ainakaan parempi ole.
Kauppias voi kieltäytyä myymästä kallista tuotetta alaikäiselle, tai pyytää että kauppaa tehtäessä on vanhempi mukana.
Kyse on siis siitä että lainsäädännöllä alaikäisiä suojellaan siltä, että heidän nuorta ikäänsä ja kokemattomuutta käytettäisiin taloudellisesti hyväksi. Se on minulle ihan sama onko se sinusta oikein vai ei, tai miten hassuihin tilanteisiin joudutaan, mutta laki on näin, ja laki on vieläpä varsin yleisesti ja laajasti hyväksytty.
Selvä. Haluaisinpa nähdä, jos tällaisesta tulisi isommin ennakkotapaus, kun mekkokauppiaat alkavat joukoittain kysellä 18-25-vuotiailta henkkareita, koska siinä kuin jotkut ovat ikäistään vanhemman näköisiä, niin jotkut toiset taas puolestaan selkeästi lapsekkaamman oloisia.
Mielenkiintoista on myös, että aiemmin linkittämäsi holhoustoimilain mukaan "Vajaavaltaisella on oikeus määrätä siitä, minkä hän on vajaavaltaisuuden aikana omalla työllään ansainnut...". Eli jos alkuperäisen tilanne olisikin se, että hän on kesäduuneillaan ansainnut palkkaa, jonka käyttää mekkoon, niin hänellä olisi oikeus pitää kyseinen mekko, vaikka vanhemmat hintaan vedoten vaatisivat häntä palauttamaan sen. Vai ymmärsinkö tuon jotenkin taas väärin? Mutta kun tilanne on se, että sama tyttö huomaa vasta jälkikäteen, ettei rahaa muuhun olekaan enää riittävästi, niin riippumatta rahojen saantitavasta silloin asiassa mennään tulkinnan rajoilla, kuten itsekin aiemmin totesit?
Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että alaikäisiä suojellaan enemmän kuin aikuisia. Mutta itse pidän vaatekauppaa tavanomaisena kauppana, ja niin todennäköisesti pitävät myös ne tuhannet lähes täysi-ikäiset tytöt, jotka kansoittavat vaatekauppoja ja joille vaatekauppojen markkinointi paljolti suuntautuu.
Hassuja tilanteita lisää. Avioliittoon 17-vuotias tyttö voi mennä oikeusministeriön erillisellä luvalla (ja tässä olen täysin samaa mieltä, että siihen lupa pitääkin saada). Mutta kun se 17-vuotias on lupansa saanut, niin hääpukua hän ei ehkä pystykään ostamaan ilman vanhempiensa suostumusta - ja suurin osa hääpuvuista on hyvinkin tuota hintaluokkaa, josta keskustelussa on ollut kyse. Joten pilkulleen tulkittuna, laki voi johtaa tilanteisiin, jotka ovat ihan höpöjä. Ja kauppias lunastaa mekkonsa takaisin.
..eli sehän on ikivanha periaate, että alaikäisen tai sellaisen kanssa kauppaa käydessä pitää olla varautunut siihen, ettei oikeustoimi suuremmissa kaupoissa ole välttämättä sitova toisen vajaavaltaisuuden takia.
"Vai ymmärsinkö tuon jotenkin taas väärin? Mutta kun tilanne on se, että sama tyttö huomaa vasta jälkikäteen, ettei rahaa muuhun olekaan enää riittävästi, niin riippumatta rahojen saantitavasta silloin asiassa mennään tulkinnan rajoilla, kuten itsekin aiemmin totesit?"
Suunnilleen oikein ymmärretty, eli jos kauppias tekee suuremman hintaluokan kaupan, alaikäisen tai siltä vaikuttavan asiakkaan, kanssa ilman että tarkistaa ostajan ikää tai sitä käytetäänkö omia tienattuja rahoja tai lupaa vanhemmilta, niin hän ottaa aina tietoisen riskin että kauppa voidaan purkaa. Yleensä kauppiaan kannattaa liiketaloudellisesti ajatellen ottaa tämä riski, sillä käytännössä on poikkeuksellista että kauppa puretaan näihin syihin vetoamalla.
". Mutta itse pidän vaatekauppaa tavanomaisena kauppana, ja niin todennäköisesti pitävät myös ne tuhannet lähes täysi-ikäiset tytöt, jotka kansoittavat vaatekauppoja ja joille vaatekauppojen markkinointi paljolti suuntautuu."
Tavanomaista kauppaa se onkin, eli sitä ei ole erityisemmin säädelty, toisin kuin esim, alkoholin, aseiden tai tupakan myyntiä. Mutta olennaisempaa kuin se mistä kauppaa käydään, on se onko ostaja oikeustoimikelpoinen, ja voidaanko kauppaa pitää vähäisenä oikeustoimena. On tavanomaista että teini ostaa satasen tai parin farkut tai takin, muttei se että ostetaan vajaan tonnin mekko.
"Mutta kun se 17-vuotias on lupansa saanut, niin hääpukua hän ei ehkä pystykään ostamaan ilman vanhempiensa suostumusta - ja suurin osa hääpuvuista on hyvinkin tuota hintaluokkaa, josta keskustelussa on ollut kyse."
Jos pystyy todistamaan että rahat ovat omalla työllä hankittuja niin estettä hääpuvun ostamiselle ei ole. Toisin kuin vaikkapa häämatkaristeilylle ruotsinlaivalle, jos ikäraja on 18 vuotta, niin siitä ei kuulemma jousteta.
Pakko vielä palata hiukan. Siksi, että asian ongelma on tuossa "alaikäisen tai siltä vaikuttavan asiakkaan". Miten kauppias voi tietää, kuka on alaikäinen asiakas? Paitsi kysymällä paperit kaikilta alle 25-vuotiailta?
Tavanomaisuudesta puhuttaessa voidaan noudattaa sinun antamiasi ohjeellisia rajoja (noin parinsadan ostos nuorelle käy), tai sitten jotain muita. Työttömän yksinhuoltajan mielestä jälkikasvulle senkään hintaiset ostokset eivät todennäköisesti ole ok (jos nuori sellaisen rahan olisi jostain saanut). Ja kauppias, joka myy vain kalliimpia tuotteita, joutunee laittamaan lapun seinälle "emme myy mitään alaikäisille ilman vanhempien suostumusta". ;-)
Vertauksesi sen äsken naittamamme 17-vuotiaan häämatkasta Ruotsin-laivalla ei ole onnistunut. Niissä rajoituksissa ei ole kyse siitä, että nuori saisi ostaa autokannen alapuolelta hytin (varsin edullisia), mutta ei sviittiä (joita niitäkin saa joskus tarjouksessa alle 200 euron ainakin Turun-reitillä... siis tavanomainen ostos?). Laivayhtiöiden säännöissä on kyse siitä, että alaikäiset ja osin sitä vanhemmatkin eivät pääse laivalle missään hintaluokassa. Yhtiöiden säännöistä nuoret ovat myös erittäin hyvin tietoisia (kurkkaapa vain risteilypalstalta, kuinka usein siellä yritetään keksiä kepulikonsteja sääntöjen kiertämiseksi). Laivayhtiöt todennäköisesti ovat sääntönsä laatineet vähintään yhtä paljon omaisuutensa ja muiden matkustajien turvallisuuden ja mukavuuden takaamiseksi kuin suojellakseen nuoria...
Sen sijaan monelle nuorelle voi tulla yllätyksenä, jos vaatekauppias kieltäytyy hänen ikäänsä vedoten myymästä hänelle jonkun tuotteen (ja todennäköisesti nykynuorten tyyliin hän poistuisi liikkeestä haistatellen ja kansainvälisiä käsimerkkejä heilutellen).