Kysyisimpä näin laajemman asiaa harrastavan porukan mielipidettä juuri päättyneestä Taidemaalariliiton teosvälityksestä - ja nimenomaan tuosta taiteilijoiden tasosta siellä. Mitä mieltä olette? Vai uskallatteko kommentoida?
Harmittaa kun en päässyt paikalle heti alussa ja varmasti suuri osa parhasta töistä oli myyty, mutta taiteen taso siellä kyllä yllätti minut. Ai kummin päin?
Harmittaa kun en päässyt paikalle heti alussa ja varmasti suuri osa parhasta töistä oli myyty, mutta taiteen taso siellä kyllä yllätti minut. Ai kummin päin?
Vastaukset 44
Vanhimmat
jo avajaisten jälkeen katselemassa tota näyttelyä ja täytyy sanoa että pettymys on vuosi vuodelta rankempi. Tuollahan pitäisi olla maamme parhaimmisto taidemaalareista, kuitenkin tuntuu että oikeita taidemaalareita ei ole ollenkaan. Kaikenlaisia töhertelijöitä ja suttaajia vailla mitään osaamista näyttää olevan tuo joukko.
Puoluekirjako se oli millä noihin näyttelyihin pääsee mukaan, vai mikä oli kriteeri, taiteen kanssa sillä ei ainakaan ole mitään tekemistä.
No eihän sitä nyt toki voi sanoa, että oikeita taidemaalareita ei ollut ollenkaan.
Kai siellä nyt sentään oli, mutta jos 500:sta taiteilijasta omasta mielestäni lahjakkaita/hyviä tms. oli laajallakin skaalalla katsottuna vain esimerkiksi 30, on se hämmästyttävää.
Varsinkin se hämmästyttää, että tiedän muutamia todella hyviä ammattitaiteilijoita, jotka eivät ole päässeet jäseniksi useista pyrkimisistä huolimatta. On se todella kummaa? Ketkähän siellä valitsevat uusia jäseniä ja millä perusteella?
Jos taas katsoo toisin päin. Kaksisataa surkeinta töhrijää on joskus päässyt jäseneksi. Millä ihmeen kriteerillä??
onko niitä töitä netissä nähtävillä?
Ainaki toistaiseksi näkyy sivulla:
http://www.painters.fi/tmgalleria/teosvalitys.html
Ainakin jonkun verran töitä..
Siellä oli töitä noin 1500 noin 500 maalarilta - ja tässä taitaa olla noin 160. Siis ainakin jonkun mielstä parhaimmasta päästä..
Suora linkki töihin:
http://www.painters.fi/tmgalleria/tvnetti2009/teosvalitys2009.html
MEinaat sitä isoa näyttely juttua kaapelitehtaalla?
Mä en pitänyt 99% töistä ollenkaan. Yksi sellainen jossa oli joku sotilaan oloinen tyyppi kivääri kädessä seisomassa, oli okei. Näytti vähän venäläiseltä jutulta :D
Toinen oli sitten Tuomo Laakso? (en ole 100% varma nimestä) Jonka töistä pidin. Oli tosi hyvän näköisiä töitä mun mielestä.
Petri Niemelänkin työt oli suht hyviä kyllä.
Lopuista en oikeastaan pitänyt ollenkaan.
Molemmat ovat olleet Kotkan Repin Institutin koulutuksessa. Venäläistä vaikutusta varmaan molemmilla töissä.
Se "kivääri"-taulut taisi muuten olla myös Tuomon maalaama.
oikeassa, ihmetellä täytyy kyllä kovasti nykytaiteen tasoa ja mihin se tekemisen taito on hävinnyt.
arvioimaan taiteilijoiden tasosta siellä mutta minulle tuo ainakin oli menestys. Aika alkuvaiheessa ainoa teokseni meni kaupan. Tiedä sitten oliko halpa tai hyvä. Omasta mielestäni ainakin tapahtuma oli onnistunut.
Kyllähän minun mielestäni siellä oli tosi hyviä ja myöskin vähemmän hyviä niinkuin aina.
teoksen myynti menestys.......?
Jos kaikki kerran myydään mitä on myytäväksi laitettu, niin eikös se ole silloin myyntimenestys??:D
kun kaikki esillepanemansa myy!
juudaksen kanssa...............?
nähty aikaisemmistakin teksteistä!
Asiat voi nähdä niin monella tavalla. Kuten, että päättää kokeilla minkälainen tuolla Kaapelin teosvälityksessä myy, ja ripustaa sinne yhden työn kokeeksi. Ja, voilà, heti meni kaupaksi! Revi siitä!
oot pesiytyny! 60% näistä on sun alotuksii.oot ihan taukki.mitä sä tällasella yrität muka todistaa?vielä noin saatana kateellinenkin.ite et edes päässy mukaan,sekö sua vituttaa?
vainoharhaiseksi tämä palsta, toi yks on saanut kaikki katkerat suuttumaan.
johan tuli purkaus. Aivan asiallinen ja hyvin muotoiltu teksti ja repäisit kallosi auki. Sieltä nyt sitten tuli mitä vähää siellä olikaan. Enhän minä nyt sitä tarkoittanut kun sanoin, että revi siitä.
Kuvia paljon maalauksia vähän.
Noin 1500 kuvaa joita en nähnyt muuta kuin netissä osan. Nähdyissä kaikki tyylisuunnat ja siksi sekavaa niin ettei jaksa katsoa ja yrittää arvailla, että mitähän tuokin on kuvallaan tarkoittanut ja yrittääkö se olla taidetta vai onko se vain joku kirjallisuuden jatke kuvana. Ilmeisesti kaikkien täytyy saada kukkia ja kyllä ne kukkii. Jos olisin ostaja niin pääni menisi pyörälle moisesta salaatista. Ehkä sieltä jotkut kuitenkin löytää omansa.
mikä sun kelkkas käänsi? Olisi luullut sinun huutavan henkeen ja vereen kuinka komeita maalauksia liiton väki taas esitteli. Liittoon kuulumisenhan piti olla osoitus rautaisesta ammattitaidosta, ilman jäsenyyttä ei sinun mielestäsi kannata edes taiteilijan ammattiin ryhtyä.
Minä en liittoon kuulu ja tuskin siihen koskaan pyrinkään, tiedä sitten sitä tulevaisuutta vaikka mieli muuttuisi jos liitossakin tapahtuisi jotain positiivista kehitystä.Itse maalaan suhteellisen esittäviä luontoaiheisia maalauksia joita liiton näyttelyssä ei paljon näkynyt.
Netissä olevista töistä pidin monestakin. Paljon olivat samalla ajatuksella maalattuja. Ilmeisesti maalarit tiesivät mitä pitää tuoda näytille että saavat töitään MYYNTINÄYTTELYYN.
"Salaattia" Sehän on terveellistä. No heh.. kaikkihan sen tajuaa jos 1500 maalausta ripustetaan samaan tilaan, niin eihän siitä millään saada edustavaa näyttelyä, eikä sitä varmasti kukaan edes odottanut. Eli mikä nyt oikein on sun juttus kun on näin "kielteinen" suhtautuminen liiton näyttelyyn.
Jos olisin ollut ostajana niin pää ei olisi mennyt pyörälle, sillä töitä jotka olisivat voineet kiinnostaa oli vain muutama - siis muutama 1500 joukossa.. Että semmoista.
Seinät ovat jo täynnä tauluja..
Jos sen näyttelyn tasoa kehuisi, niin menisi uskottavuus.. Sinä se syy.
Ikuinen kevät ikinuori jne. Olen tällainen tutuuden torvi ja onhan se selvää, että kun kaikki saa viedä mitä sielu sietää niin salaattihan siitä tulee. Näyttelystä mielestäni kuvastuu tämänhetkinen sekasotku mikä vallitsee ja tuossa joku jo avasikin keskustelun, jota olin itsekin ajatellut aloittaa mutta hyvä kun joku aloitti TYYLISUUNNAT. Jos JuudasXXX sallii niin siellä voi jatkua.
Sinulta on tulossa meille uusi projekti mikä on oikein hyvä. Mutta... tiedustelemastani asiasta et kyllä nyt näin helposti luista niin lujasti olet liiton puolesta puhunut. Nuoremmilta on tullut paskat housuun kun ne on lukenut sun juttujas, että antaa tulla totuus asiasta.
Mikä aihe ja tekniikka kutakin kiinnostaa. Jos sen tiedät kerro nyt minullekin, voisi auttaa tulevissa aihe valinnoissa.
Kenenkä taiteilijan maalauksia olet hankkinut seinällesi.
Itse pidän Orvo Raatikaisen maalauksista. Mikä on sinun suosikkimaalarisi?
Veldes, Tämä myyntinäyttely on oiva AASINSILTA seuraavaan keskusteluun syystä, jonka jo sanoinkin. Se mitä sanoin ”salaatti” on terveellistä oikein nautittuna niin kuin tiedät.
Tämä näköiskuvien huuto minut herätti jo tuolla edellisessä keskustelussa ja nyt taas täällä. Myyntinäyttelyhän tämä on ja sellaisena on tulkittava, joskin se herätti opettajanvaistoni esimerkillään tästä tyylikirjosta. Ei tarkoitukseni ole arvioida ketään yksinään.
On erittäin hyvä, että tällaisia tilaisuuksia järjestetään, jossa taiteilijat saavat myydä teoksiaan ja mukanahan on myöskin kokelasjäsenet, että aika laaja skaala. ”Tämä on totuus”.
Kuten sanottu en puhu puolesta enkä vastaan vaan oppimisesta taiteen tekemiseen siis opettajan rooli, kun olen sitä kauan tehnyt.
tauluja edes ollut, oli maalauksia, grafiikkaa ja muita taidetoeksia.
Tauluja on useiltakin, mutta mainitsen nyt muutaman nimen, joilta on useampia: Olli Joki, Odd Kalland, Paavo Pelvo, Pekka Pyykkönen, Mika Törönen..
Tyyliltään teokset ovat erilaisia, Pyykkösen aika moderneista töistä Törösen suhteellisen esittäviin akvarelleihin.
Ai mikä on mielestäsi "taulu"?????
Sitäpaitsi siellä ei ollut veistoksia aikä grafiikkaa, siis Taidemaalariliiton teosvälityksessä. Ne oli toisessa teosvalityksessä siinä lähellä ja se näyttely oli hyvin ripustettu ja paljon tasokkaampi noin muutenkin.
Taas on täällä taidemaalariliitto helppona kohteena. tottakai on erilaisia maalauksia esillä kun on erilaisia taiteilijoitakin.
Hankkikaa elämä ja jättäkää liitto rauhaan. Mitä se on teille tehnyt?
Jos ei pääse jäseneksi niin harjoitelkaa nyt lisää "#¤&%tana!
mieltä...noiden teosten arvostelu kuuluu ilman muuta sisäpiirille...jossa piiri pieni pyörii ja arvostelee toinen toistensa teoksia...ei niitä julkisesti saa esille ottaa...eikä niistä keskustella...eikä muuten liitostakaan...
liitto on pyhä ¤#%kele!
kateelliset kyykkyyn %¤kele!
syökää kanaa #¤"kele!
taas uhoo ja tuhoo itteensä. Polkee itse omia ihmisoikeuksiaan. Hakee rassukka Empatiaa hehe.
Täällä on esitetty selityksenä, että näyttely olisi ollut sekava kun siellä oli niin paljon erilaisia teoksia.
Pointti ei ollut se, vaan se että siellä oli niin huonoja taiteilijoita. Puolet oli ala-arvoisia töherryksiä! Ja puolet "taiteilijoista" vain töhertäjiä.
Ja nyt en todellakaan puhu minkään esittävän tms. taiteen puolesta vaan hyvin tehdyn taiteen puolesta. Tietenkin jokainen saa tehdä mitä haluaa, mutta on todella turhaa mainostaa Taidemaalariliittoa jonain merkittävänä instanssina jos se on vuosikymmenet toiminut taidottomasti.
En minä muuten niin välittäisi, mutta tiedän lukuisia hyviä AMMATTITAITEILIJOITA joilla on ollut vaikeuksia päästä ko. liittoon ja tiedän monta hyvää AMMATTITAITEILIJAA jotka sinne eivät ole päässeet.
tää joka on täälläkin oman nimensä paljastanu...eikö vain? siis sinun mielestäsi.
tuo asia on surkuhupaisalla tavalla tullut täällä selväksi. jätkä yrittää saada säälipisteitä täällä ihmisoikeuksien loukkaukseen joka on kohdistunut häneen. haukkuu jokaisen joka täälä anonyymipalstalla kirjoittaa anonyyminä.
ilmeisesti se on myös syynä siihen että jäi pikkasen toiseksi tossa muotokuvien vertailussa joka täällä tehtiin niinpä hän teki siittä ihmisoikeuskysymyksen.
oi aikoja oi tapoja!!!!!
Ai yksi huonoista vai hyvistä? Nyt on tullut katsottua tuon M.L:n töitä ja livenä en ole niitä nähnyt missään - tai en ole huomannut. Siis ei ehkä ollut siellä. Tai sitten oli.
Ei ne huonoja netistä katsottuna ole, mutta eivät loistaviakaan. Ihan ok jos tuollaisia kantaaottavia haluaa maalata. Ne naivistiset kaupunkikuvat olivat selvästi hänen parhaimpia ja kun paljon taidekauppaa olen tehnyt - ihan myyviä varmasti.
Jos olet sitä toista tyhmäksi haukkunut niin kannattaa itsekin katsoa peiliin ja pysyä siellä teidän omalla "keskustelupalstalla"! Olkaa niin ystävällisiä.
ei ole voinut kirjoittaa tätä viestiä!!!
näitkö hänen muotokuvatöitään?
voi tapoja voi tapoja!!!
kertoo mielentilastasi, kannattaisi hakea apua, taideterapeutin opettajan työssäni tunnetussa mielisairaalassa, näen mihin suuntaan olet menossa. Ja voin vakuuttaa että ajoissa apua hakemalla välttyy pahimmalta.
täällä TEIDÄN KESKUSTELUPALSTALLA!!!! Anteeksi.
En ole nähnyt muotokuvia. Googlella löysin jotkut sivut maailmalta jossa oli yli 70 maalausta - katsoin noin 30.
Miten voit epäillä häntä itseään kirjoittajaksi? Minähän kirjoitin, että ne eivät ole loistavia ja omien sanojen mukaan hän on suurinpiirtein paras jos ei jumalasta seuraava...
No meillä taiteilijoilla on suuri ego - tässä hommassa pitää olla. Ps. Olen myös taiteilija (ja taidekauppias)
minkäslaisia tauluja itte maalaat
Täällä ei oikein viitsi nettilinkkiä antaa kun yleinen keskustelun sävy on usein niin negatiivisväritteinen.
Sanotaanko, että kun tuolla niitä parhaimpia gallerioita on lueteltu, niin kolmessa niistä olen viimevuosina pitänyt näyttelyn ja hyvää palautetta on tullut..
Jatkossa laitan ihan huvikseni arvioitavaksi joitain töitäni jollekin sivustolle ja linkin tänne.. Jotain erilaista mitä nyt olen maalannut. Ei kuitenkaan tosiaan viitsi paljastaa henkilöllisyyttä niin kauan kuin täällä puretaan omaa pahaa oloa..
kaikkeen makuun. Ihan hyvä otanta nykytaidemaalauksesta.
kulutusyhteiskunnan tuomasta luonnonvarojen turhasta tuhlauksesta.
olisi ymmärrystä saati näkemystä.
välttävää maalaus- tai piirustustaitoa, puhumattakaan taiteellisesta lahjakkuudesta.