Uudet digijärkkärit

Sanokaapa te, jotka asiaa tunnette, mitä uutta uudessa digijärkkärissä on. Tarkoitan siis, kun malleja näkyy tulevan monta vuodessa, lähes jopa kuukausittain. Onko niissä jotain oleellisia eroja, vai höynäytetäänkö tekno-friikkejä oikein urakalla. Onko kyseessä sama ilmiö kuin telkkareissa, joista tuodaan jatkuvasti uutta mallia, mutta varsinaisesti mitään uutta ei ole.

Mitä minä muistelen silloin analogiseen aikaan, niin kamera melkein oli ja pysyi. Eipä tullut uutta jatkuvasti. Mutta tietysti: ennen oli ennen, nyt on nyt.
291920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Kamerat ovat prosessoriohjattuja laitteita ja niihin on helppo tehdä kaikenlaista pikku päivitystä. Kyllä meitä höynäytetään, koska itse ainakin saan aivan yhtä hyviä kuvia kolmisen vuotta vanhalla rungolla kuin nykyisellä paljon kalliimmalla eri kymppi sarjan mallilla. Vanhaa ei kannata myydä pois kun kukaan ei siitä maksa mitään.

Äänestä

Minä vaihdan runkoa vasta sitten kun siihen on oikeasti painava syy. Valmistajat tietysti tiputtelee uutta ominaisuutta muutaman viikon välein, esim näyttö suurenee 0.1 tuumaa vuodessa, sarjakuvauspuskuri kasvaa kuvan verran ja sitten suodinefektejä joita ei vakava harrastaja edes tarvi.
Filmiaikana järkkäreitä oli vain vakavilla harrastajilla ja ammattilaisilla. Niitä ei voinut kusettaa "uusilla" ominaisuuksilla viikoittain, eikä filmirunkoihin mitään mullistavia erikoisuuksia kyllä keksittykään, lähinnä af oli ainoa mullistava keksintö koko filmikamera-aikakautena.
Nyt kun järkkäreitä ostaa(pappa betalar) sellaisetkin jotka ei edes osaa kuvata muulla kuin täysautomaattiohjelmalla, sellaisille on helpompi myydä "huipputarpeellisia" ominaisuuksia. Runkoa vaihdetaan aina uusimpaan ja vastaavaan halvimpaan karvalakkimalliin, eikä keskitytä siihen olennaiseen eli hyvien kuvien ottamiseen. Kuvat pysyy vuodesta toiseen samanlaisina räpsyinä koska ei osata valokuvauksen perusaioita.
Minä voisin ostaa uuden rungon vaikka tänään jos tulisi sellainen mitä olen vuosia kaivannut. -Kenno saa olla aps-c kokoa, pikseleitä ei tarvi olla 6 megaa enempää ja mielellään neliöformaattia.
-Kenno saisi olla ilman värisuotimia eli sillä saisi vain mv-kuvia.
-Pienin herkkyys ISO50 tai mielellään ISO25. -Sääsuojaus.

Äänestä
  • Kuulostaa oikealta periaatteelta. Tietysti ensimmäisen uuden ostaja saa (ehkä) paremman kuin mitä nyt on.

    Mutta äläpäs kuule aliarvioi noita entisajan uudistuksia. Kyllä mielestäni TTL-valonmittaus ja SLR-systeemi olivat melkoisia , jos ei nyt ihan mullistuksia, niin ainakin kovia juttuja silloin joskus 60-70-luvulla. Silloinhan ne tulivat tavallisenkin taapertajan ulottuville. Minulle tosin vasta 70-luvun lopulla.

    Äänestä

  • inssi' kirjoitti:

    Kuulostaa oikealta periaatteelta. Tietysti ensimmäisen uuden ostaja saa (ehkä) paremman kuin mitä nyt on.

    Digirunkoihin ei kuitenkaan tule oikeastaan mitään mikä helpottaa kuvaamista. Enkä oikeastaan edes keksi mitä pitäisi tulla lisää sellaista mitä jo ei ole. Halvimmassakin järkkärissä on kaikki kuvanottamiseen tarvittava. Jos sellaisella ei saa hyvää kuvaa, siihen ei 5000 euroa kalliimpi runkokaan auta.

    Äänestä

  • inssi' kirjoitti:

    Kuulostaa oikealta periaatteelta. Tietysti ensimmäisen uuden ostaja saa (ehkä) paremman kuin mitä nyt on.

    Mutta äläpäs kuule aliarvioi noita entisajan uudistuksia. Kyllä mielestäni TTL-valonmittaus ja SLR-systeemi olivat melkoisia , jos ei nyt ihan mullistuksia, niin ainakin kovia juttuja silloin joskus 60-70-luvulla. Silloinhan ne tulivat tavallisenkin taapertajan ulottuville. Minulle tosin vasta 70-luvun lopulla.

    Kinokokoinen yksisilmäinen peilikamera, Exakta, on peräisin jo vuodelta 1936. TTL-mittaus tuli muistaakseni kameroihin joskus 60-luvulla.
    Halvan pään "yksisilmäinen" oli Exa jonka valmistus aloitettiin 1952.

    Äänestä

Tekniikka kehittyy. Ei tosin niin paljon, että joka vuosi olisi välttämätöntä ostaa uusi kamera. Mutta digikameratekniikka on kuitenkin suhteellisen uusi, että paljon parannuksia niihin on tullut.

Kohinanpoistomenetelmät ovat kehittyneet aika paljon parin viime vuoden aikana.

Kuvanvakaimet ovat tuleet ilmeisesti pysyäkseen objektiiveihin ja joihinkin runkoihin.

Megapikseleitä tulee koko ajan lisää. En tiedä miksi.

Tarkennus- ja valonmittausmenetelmät ovat myös jonkun verran kehittyneet. Lähinnä automaattikuvaustiloja ajatellen.

Lcd-näyttöjen koko on kasvanut, tosin alkaa olla jo melko maksimissa nyt ilman että rungon kokoa alettaisiin kasvattaa.

Kenno & pöly on digikameroissa ongelma. Joissain kameroissa on automaattisia puhdistusmenetelmiä. Ei sinne silti mitään käpyjä kannata vieläkään työntää.

Tämä nyt on vain tämä nykyajan markkinatalous. Tuomalla kokoajan uusia tuotteita markkinoille, tuotteiden elikaari lyhenee, enemmän massia joillekkin, vähemmän toisille.

Äänestä
  • "Kohinanpoistomenetelmät ovat kehittyneet aika paljon parin viime vuoden aikana."

    "Megapikseleitä tulee koko ajan lisää. En tiedä miksi."

    Kun lisätään pikseleitä, pitää kehittää uusia kohinanpoistomenetelmiä, ja sitten taas voidaan seuraavaan malliin lisätä pikseleitä, jotta voidaan sitä seuraavaan malliin kehittää tehokkaampi kohinanpoisto, jotta voidaan seuraavaan.....jne jne.
    Kuluttaja on siis kameravalmistajien narussa talutettava pässi.
    Toisaalta. Jos runkojen myynti laskee, niiden hinnat nousee, tai vastaavasti objektiivien hinnat nousee. Jos firman tulos laskee edelliseen vuoteen verrattuna euronkaan, siellä alkaa välittömästi saneeraus, väkeä pihalle. Osakkeenomistajat ei purematta niele sitä että niille tulee jonakin vuonna rahaa vähemmän. Ne vaatii toimitusjohtajalta pikaista selvitystä tilanteen korjaamiseksi tai toimitusjohtaja nauttii epäluottamusta kalossin kuva perseessä.
    Rahan hankkimiseksi on kaikki keinot sallittu. Digitekniikka on hyvä alue kokeilla kuinka tyhmiä kuluttajia on olemassa.

    Äänestä

  • digiliikkuja... kirjoitti:

    "Kohinanpoistomenetelmät ovat kehittyneet aika paljon parin viime vuoden aikana."

    "Megapikseleitä tulee koko ajan lisää. En tiedä miksi."

    Kun lisätään pikseleitä, pitää kehittää uusia kohinanpoistomenetelmiä, ja sitten taas voidaan seuraavaan malliin lisätä pikseleitä, jotta voidaan sitä seuraavaan malliin kehittää tehokkaampi kohinanpoisto, jotta voidaan seuraavaan.....jne jne.
    Kuluttaja on siis kameravalmistajien narussa talutettava pässi.
    Toisaalta. Jos runkojen myynti laskee, niiden hinnat nousee, tai vastaavasti objektiivien hinnat nousee. Jos firman tulos laskee edelliseen vuoteen verrattuna euronkaan, siellä alkaa välittömästi saneeraus, väkeä pihalle. Osakkeenomistajat ei purematta niele sitä että niille tulee jonakin vuonna rahaa vähemmän. Ne vaatii toimitusjohtajalta pikaista selvitystä tilanteen korjaamiseksi tai toimitusjohtaja nauttii epäluottamusta kalossin kuva perseessä.
    Rahan hankkimiseksi on kaikki keinot sallittu. Digitekniikka on hyvä alue kokeilla kuinka tyhmiä kuluttajia on olemassa.

    Ja filmiaikana firmat valmistivat kameroita ihan hyvää hyvyyttään? Se on varmasti totta, että joillekin filmikamera voi olla edullisempi vaihtoehto. Itse olen ihan varmasti säästäntyt rahaa digin avulla ja pystynyt opettelemaan sellaisia juttuja, joihin en filmikameralla ryhtyisi.

    Ja voi sitäkin kutsua ikiliikkujaksi, jos lompakko ohenee 8 eurolla (Velvian hinta cyberphotossa) 36 kuvan välein :)

    Äänestä

  • gffgd kirjoitti:

    Jos luetun ymmärtäminen on tuota tasoa niin eipä juuri millään väliä.

    Äänestä

  • valitettavasti niin... kirjoitti:

    Mitäs minulta meni ohi?

    Äänestä

  • valitettavasti niin... kirjoitti:

    Jos luetun ymmärtäminen on tuota tasoa niin eipä juuri millään väliä.

    Täällä ei ole tapana puuttua muiden keskusteluihin, mutta nyt minusta gffgd:tä lyödään kuin vierasta sikaa ihan turhasta.

    Minulle käsittämättömästä syystä filmistä digiin siirtyneet vanhat herrat syyllistivät ihmiset, jotka ostavat kameroita ja siten rahoittavat tuotekehittelyä. Minusta gffgd ihan leppoisasti huomautti, että samat markkinatalouden lait toimivat jo filmiaikana. Hänen saamansa palaute "Jos luetun ymmärtäminen on tuota tasoa niin eipä juuri millään väliä." oli ainakin minusta täysin käsittämätön.

    Varsinaisesta asiasta: minusta on hyvä, että ihmiset ostavat kameroita eivätkä tyydy kännyköiden kameroihin. Filmiaikana aniharva osasi käyttää epäterävää maskia eikä kukaan hallinnut alfa-kanavan käyttämistä valokuvauksessa. Nykyään sitä käyttää sujuvasti moni alle kakskymppinen. Parempien ohjelmien, parempien laitteiden ja paremman nettikulttuurin ansiosta nuoret menevät meidän vanhojen ohi kaikessa osaamisessa. Meillä ei ole muuta kuin usko siihen, että 60-luvun estetiikka on parempaa kuin nuorten käsitys hyvästä kuvasta. Toki minusta vanhat säännöt ovat edelleen voimassa, mutta pidän myös 60-luvun iskelmiä parempina kuin nykyisiä renkutuksia. Niin ja digillä oppii kuvamaan paljon edullisemmin kuin filmikameroilla :-)

    Äänestä

  • Kimmo Koo kirjoitti:

    Tuossa aikaisemmin viittasin siihen että nykyään digirunkoja vaihdetaan uuteen ilman mitään syytä. Uusia runkoja tulee niin tiheään tahtiin ettei siinä ajassa ole tapahtunut mitään niin merkittävää keksintöä etteikö se vuoden vanha runko ajaisi samaa tehtäväänsä edelleen.
    On täysin eri asia jos filmistä siirtyy digiin. Siksi en sanallakaan maininnut siitä.
    Filmiaikana asiat oli ihan varmasti toisin. Kamerat maksoi silloin enemmän, ja niitä ei ostettu ja vaihdettu jatkuvasti vain ostamisen ilosta, vaan sillä samalla rungolla kuvattiin vuosiakin. Filmiaikana ei tullut muutaman kuukauden välein uutta mallia jossa olisi kikkailtu uudistuksia kuten tänä päivänä, eli pykälän isompi näyttö, enemmän pikseleitä, kuvanmuokkaussuotimia. Nyt digiaikana tämä on mahdollista joten valmistajat pukkaa jatkuvasti uutta houkutusta kaupan hyllylle millä saadaan kuluttaja tarpeettomasti vaihtamaan kameraa.
    Kun vertaa runkojen kehitystä viimeisen kolmen vuoden ajan, olisi ihan hyvin voinut jättää jonkun mallin välissä julkaisematta ja tehdä kerralla suuremmat muutokset seuraavaan runkoon.
    Minustakin on hyvä että ihmiset ostaa kameroita ja harrastaa valokuvausta. Mutta senkin ajan voi käyttää järkevämmin ja keskittyä valokuvaukseen ja hyvien kuvien ottamiseen, ei kohinatestikuvien ottamiseen ja uuden rungon haaveiluun viikosta toiseen.
    Tuntuu että mitä parempi kamera jollakin on, sen tyytymättömämpi se siihen on. Muutaman kuukauden vanha kamera ei tunnu monellekaan enää uudelta ja yritetään hakea uutta potkua harrastukseen uudella rungolla. Sen vielä jotenkin tajuaa jos vaihto on merkittävä esim Canon 350d->5d markII, mutta jos pysytään koko ajan samassa halvimmassa luokassa, ei minulla sellainen vaihtaminen mene kaaliin.
    Juuri siksi minä pidän oman runkoni vielä pitkään, koska tiedän ettei kuvissa huomaa eroa vaikka vaihtaisin runkoa vähän kalliimpaankin. Enemmin laitan ne rahat optiikkaan.

    Tuossa "ikiliikkuja on keksitty" ilmenee tarkasti ja selkeästi se mitä minä tarkoitin, ja sitten seuraava kirjoittaja kirjoitti jo sellaista mikä ei asiaan liity millään tavalla.
    Minä en tunne ketään joka olisi filmiaikana vaihdellut runkoa uuteen muutaman kuukauden välein vain sen takia että uutta mallia on saatavilla.

    Äänestä

  • ilman salamaa.. kirjoitti:

    Ei tuo halparunkojen vuosittainen mallinumeron muutos tarkoita sitä, että kuluttajat yleisesti vaihtaisivat uuteen ihan vaan uuden mallin takia. Jos nyt otetaan esimerkiksi vaikka Nikon, jolla itse kuvaan, niin ei käytännössä kukaan ole vaihtanut D40:ä D60:een. Parin sukupolven päivitys, esim. D70/50->D90 voi ollakin jo ihan perusteltu.

    Huippumalleissa vaihto uusimpaan on ehkä yleisempää, mutta niissä päivitystahti ei ole yhtä nopea.

    Itselleni toki sopisi mainiosti, että asia menisi niin kuin väität. Ostaisin mielelläni vähän käytettyä tavaraa sopuhintaan.

    "Itselleni toki sopisi mainiosti, että asia menisi niin kuin väität. Ostaisin mielelläni vähän käytettyä tavaraa sopuhintaan."

    Vaihdoin itse 350D:n toiseen halpikseen 40D:n ja koska kuvien laadussa noitten runkojen välillä ei ole mitään eroa, pidän mieluummin kahta runkoa kuin antaisin toisen pois ilmaiseksi.

    Äänestä

  • rahojaan kirjoitti:

    Piti kirjoittaa "ostin" eli siis hankin toisen rungon eikä "vaihdoin" kameraa.

    Äänestä

  • sama rahojaan kirjoitti:

    Piti kirjoittaa "ostin" eli siis hankin toisen rungon eikä "vaihdoin" kameraa.

    tarkoittanut, että vaihto olisi kuvanlaadullisista syistä tarpeen. Joku voisi maksaa pelkästään paremmasta etsimestä tai sääsuojauksesta.

    Äänestä

  • ilman salamaa.. kirjoitti:

    Tuossa aikaisemmin viittasin siihen että nykyään digirunkoja vaihdetaan uuteen ilman mitään syytä. Uusia runkoja tulee niin tiheään tahtiin ettei siinä ajassa ole tapahtunut mitään niin merkittävää keksintöä etteikö se vuoden vanha runko ajaisi samaa tehtäväänsä edelleen.
    On täysin eri asia jos filmistä siirtyy digiin. Siksi en sanallakaan maininnut siitä.
    Filmiaikana asiat oli ihan varmasti toisin. Kamerat maksoi silloin enemmän, ja niitä ei ostettu ja vaihdettu jatkuvasti vain ostamisen ilosta, vaan sillä samalla rungolla kuvattiin vuosiakin. Filmiaikana ei tullut muutaman kuukauden välein uutta mallia jossa olisi kikkailtu uudistuksia kuten tänä päivänä, eli pykälän isompi näyttö, enemmän pikseleitä, kuvanmuokkaussuotimia. Nyt digiaikana tämä on mahdollista joten valmistajat pukkaa jatkuvasti uutta houkutusta kaupan hyllylle millä saadaan kuluttaja tarpeettomasti vaihtamaan kameraa.
    Kun vertaa runkojen kehitystä viimeisen kolmen vuoden ajan, olisi ihan hyvin voinut jättää jonkun mallin välissä julkaisematta ja tehdä kerralla suuremmat muutokset seuraavaan runkoon.
    Minustakin on hyvä että ihmiset ostaa kameroita ja harrastaa valokuvausta. Mutta senkin ajan voi käyttää järkevämmin ja keskittyä valokuvaukseen ja hyvien kuvien ottamiseen, ei kohinatestikuvien ottamiseen ja uuden rungon haaveiluun viikosta toiseen.
    Tuntuu että mitä parempi kamera jollakin on, sen tyytymättömämpi se siihen on. Muutaman kuukauden vanha kamera ei tunnu monellekaan enää uudelta ja yritetään hakea uutta potkua harrastukseen uudella rungolla. Sen vielä jotenkin tajuaa jos vaihto on merkittävä esim Canon 350d->5d markII, mutta jos pysytään koko ajan samassa halvimmassa luokassa, ei minulla sellainen vaihtaminen mene kaaliin.
    Juuri siksi minä pidän oman runkoni vielä pitkään, koska tiedän ettei kuvissa huomaa eroa vaikka vaihtaisin runkoa vähän kalliimpaankin. Enemmin laitan ne rahat optiikkaan.

    Tuossa "ikiliikkuja on keksitty" ilmenee tarkasti ja selkeästi se mitä minä tarkoitin, ja sitten seuraava kirjoittaja kirjoitti jo sellaista mikä ei asiaan liity millään tavalla.
    Minä en tunne ketään joka olisi filmiaikana vaihdellut runkoa uuteen muutaman kuukauden välein vain sen takia että uutta mallia on saatavilla.

    Kirjoitit "Valaistaanpa ilman salamaa" joka kuvaa hyvin syytä vaihtaa kameraa.

    Hieman taustastani. Hankin aikanani Olyn E-1:n, sillä halusin kuvata satoi tai paistoi. ostin E-510:n, sillä kuvanvakaaja rungossa helpottaa paljon sisällä kuvaamista ilman salamaa. Vuoden kuluttua siitä ostin E-3:n ja syykin oli sama eli hämärässä kuvaaminen. Automaattitarkennus oli huimasti paraantunut. E-1:llä saattoi hätätilassa käyttää herkkyyttä ISO 400, seuraavalla ISO 800 ja nyt ISO 1600. Olen hankkinut alkuperäiseten f2.8-3.5 linssien rinnalle f2 lasit ja saanut aukon lisää (sekä nopeamman ja varmemman tarkennuksen). Jos vakaajalle lasketaan kaksi aukkoa, olen 6 saanut 6 aukkoa viidessä vuodessa!
    Olen tehnyt juuri niinkuin kirjoitit otsikossa "valaissut ilman salamaa".

    Uskon, että useimmat muut vaihtavat samalla periaatteella. Tuskin monikaan on hankkinut kahta saman halpissarjan peräkkäistä kameraa.

    Jos ostaa tuloihin nähden kalliin kameran niin sen hankkimista miettii toisenkin kerran. Suomessa myytiin viime vuonna 450 tuhatta kameraa, mutta käsittääkseni vain 50 tuhatta järjestelmäkameraa. Suomalaiset ostavat digijärkkäreitä selvästi vähemmän kuin muut pohjoismaalaiset. Halpojen kameroiden kerääminenkään ei ole huono asia. Olen alkanut ostelemaan huuto.netistä vanhoja laskimia. Opettelen niiden käyttämistä ajankuluksi samalla idealla kuin joku tekee sudokuja tai ratkoo ristisanatehtäviä. Uuden oppiminen pitää aivot vireänä.

    "Filmiaikana ei tullut muutaman kuukauden välein uutta mallia jossa olisi kikkailtu uudistuksia kuten tänä päivänä, eli pykälän isompi näyttö, enemmän pikseleitä,..."

    Kameramallien elinkaari on nykyään noin vuoden. Mielikuva pikkuparannuksista syntyy siitä, että uutta kameraa ei verrata siihen malliin jonka se korvaa vaan muihin samaoihin aikoihin markkinoille tulleisiin malleihin. Tämän keskustelun kirvoittanut Oly E-450 ei oikeastaan korvaa E-420 vaan pikemmin se on nähtävä Olyn ilmoituksena siitä, että vaikka tuleva m4/3 -järjestelmä tuo mukanaan pienemmät rungot, myös perinteisiä pikkujärkkäreitä tehdään tulevaisuudessakin (voi vaikuttaa esimerkiksi 25/f2.8 linssin myyntiin).

    "Nyt digiaikana tämä on mahdollista joten valmistajat pukkaa jatkuvasti uutta houkutusta kaupan hyllylle millä saadaan kuluttaja tarpeettomasti vaihtamaan kameraa."

    Tähän en usko. En tunne ketään, joka ostaisi vuosittain uutta runkoa pelkästään ostamisen ilosta.

    "Kun vertaa runkojen kehitystä viimeisen kolmen vuoden ajan, olisi ihan hyvin voinut jättää jonkun mallin välissä julkaisematta ja tehdä kerralla suuremmat muutokset seuraavaan runkoon."

    Niin olisi, mutta kyse on samasta asiasta kuin vuoden 2008 ja 2009 Audeissa. Auto on käytännössä sama, mutta pikku erolla nostetaan alenevaa hintaa. Kameroilla kyse on myös edullisesta mainoksesta, jonka takia luottamukselliset tiedot "vuotaaa" hyvissä ajoin ennen julkaisua.

    "Juuri siksi minä pidän oman runkoni vielä pitkään, koska tiedän ettei kuvissa huomaa eroa vaikka vaihtaisin runkoa vähän kalliimpaankin. Enemmin laitan ne rahat optiikkaan."

    Minä luultavasti päivitän E-4:ään tai E-5:een kun se tulee. Dynamiikka nousee ainakin E-30 tasolle ja luultavasti käyttökelponen herkkyys nousee ISO 3200 herkkyyteen. Toivottavasti samalla saa langattoman kuvien siirron tietokoneelle ja kameran ohjaamisen kannettavasta. Valokuvaus on minulle niin tärkeä harrastus, että olen valmis uhraamaan uuteen runkoon viikon palkan, mutta kysehän on viimekädessä arvoista, jotka ovat aina suhteellisia. Kuvat eivät parane, mutta niiden ottaminen helpottuu ja uudet härpäkkeet tuovat uutta potkua harrastukseen.

    "Minä en tunne ketään joka olisi filmiaikana vaihdellut runkoa uuteen muutaman kuukauden välein vain sen takia että uutta mallia on saatavilla."

    Tunnetko ketään, joka vaihtaa digikameraa muutaman kuukauden välein? Kun seuraavan kerran kuvaat jotain tapahtumaa jossa on paljon kuvaajia, katso paikalla olevia kameroita. Pokkareita on vähän ja uudet kamerat loistaa, mutta joukossa on myös vanhoja Oly-300 ja Oly-500 (jostain syystä tunnistan Olympukset) ja niillä on ihan tyytyväisen näköisiä käyttäjiä. Inhoan yli kaiken kaikenmaailman juhlia, mutta jouduin edustamaa työpaikkaa kun edellisen työpaikan pomo (silloin työkaveri) täytti pyöreitä vuosia. Paikalla oli lähinnä varakasta akateemisesti koulutettua väkeä, joiden elämiseen lama ei ole vaikuttanut. En ollut uskoa silmiäni, kun näin Canon EOS-D60 kameran tositoimessa (Katsoin toisenkin kerran kummalla puolella on D). Käytän edelleen viikottain omaa E-1 kameraa. Vanha hyvä kamera on edelleen hyvä kamera, mutta monesti päivittäminenkin on mielekästä. Tärkeämpää toki on kuvaaminen, sillä valokuvaus ja kameroiden kerääminen on kaksi eri harrastusta.

    Äänestä

  • Kimmo Koo kirjoitti:

    Täällä ei ole tapana puuttua muiden keskusteluihin, mutta nyt minusta gffgd:tä lyödään kuin vierasta sikaa ihan turhasta.

    Minulle käsittämättömästä syystä filmistä digiin siirtyneet vanhat herrat syyllistivät ihmiset, jotka ostavat kameroita ja siten rahoittavat tuotekehittelyä. Minusta gffgd ihan leppoisasti huomautti, että samat markkinatalouden lait toimivat jo filmiaikana. Hänen saamansa palaute "Jos luetun ymmärtäminen on tuota tasoa niin eipä juuri millään väliä." oli ainakin minusta täysin käsittämätön.

    Varsinaisesta asiasta: minusta on hyvä, että ihmiset ostavat kameroita eivätkä tyydy kännyköiden kameroihin. Filmiaikana aniharva osasi käyttää epäterävää maskia eikä kukaan hallinnut alfa-kanavan käyttämistä valokuvauksessa. Nykyään sitä käyttää sujuvasti moni alle kakskymppinen. Parempien ohjelmien, parempien laitteiden ja paremman nettikulttuurin ansiosta nuoret menevät meidän vanhojen ohi kaikessa osaamisessa. Meillä ei ole muuta kuin usko siihen, että 60-luvun estetiikka on parempaa kuin nuorten käsitys hyvästä kuvasta. Toki minusta vanhat säännöt ovat edelleen voimassa, mutta pidän myös 60-luvun iskelmiä parempina kuin nykyisiä renkutuksia. Niin ja digillä oppii kuvamaan paljon edullisemmin kuin filmikameroilla :-)

    Puhut veli kultaisia sanoja.

    Nuoret päihittävät meidät vanhat patut uuden tekniikan omaksumisessa – onneksikin. Menettäisimme muuten monta nuorta jonkun muun harrastuksen pariin.
    En tunne yhtään nuorta joka osaa esim mired -lukujen avulla laskea valkotasapainon korjaustarpeen niinkuin me vanhat "patut". Onneksi tuo tarve on ohi ja nuoret oppivat mm. korjaamaan valkotasapainon kameran asetusten avulla.

    Vanhat hienot säännöt ja mm. valotustaulukot ovat edelleen voimassa – vaan eipä niillä ole juurikaan enää käyttöä– auttavat korkeintaan tekniikan ymmärtämisessä.

    Digi on täysin ylivoimainen teknisten taitojen, kameran säätöjen opiskelussa ja kuvaamisen harjoittelussa.

    Klassiset kauneusarvot ja sommittelusäännöt lienevät edelleen voimassa ja tullevat taas aikanaan "muotiin"

    Markkinataloutta on kai kiva "lyödä kuin vierasta sikaa"

    Äänestä

Mielikuva, jonka mukaan nuoret saavat uuden järjestelmäkameran, on turhan optimistinen. Viime vuonna _koko maailmassa_ myytiin enemmän digijärkkäreitä kuin koskaan aikaisemmin (tänä vuonna myydään vähemmän), mutta myynti oli alle 10 miljoonaa. Tänä vuonna autojen myynti Länsi-Euroopassa romahtaa jonnekin 12,5 miljoonan kieppeille. Länsieurooppalaiset ostavat enemmän uusia autoja kuin kameroita, vaikka useimmissa perheissä on jo sellainen ja käytettyjä on edullisesti tarjolla. Digijärkkäreitä myydään vähän, vaikka monen perheen ainoa kamera on kännykässä.

Uuden mallin julkaisu saa aina hieman huomiota, joten joka vuosi on saatava uusi malli markkinoille vaikka mitään mullistavaa uutta ei olisikaan kehitetty (vertaa autojen vuosimallit).

Mielenkiintoisempi kysymys on mitä pahaa ihmisten mielestä on uusien kameroiden julkistamisella. Digijärkkäreiden yleistyminen vähentää tarvetta ostaa valokuvauspalveluja ja siksi ammattikuvaajat eivät iloitse niiden yleistymisestä. Filmiä litkuissa liottaneet ovat katkeria, kun uusilla laitteilla nuoret saavat paljon parempia kuvia ilman asiaan kuuluvaa vaivaa ja kärsimystä. Jo järkkärinsä ostaneen huomaavat, että käytettyjen kameroiden arvo putoaa silmissä. Luulen, että meitä vanhoja kuitenkin eniten harmittaa valokuvauksen estetiikan muuttuminen. Kun maailma muuttuu, kokemuksesta tulee kiviriippa.

Äänestä
  • Ainut, joka digikamerasta hyötyy on valmistaja.

    "Filmiä litkuissa liottaneet ovat katkeria, kun uusilla laitteilla nuoret saavat paljon parempia kuvia ilman asiaan kuuluvaa vaivaa ja kärsimystä."

    Ei pidä paikkaansa. Filmikuvaus oli paljon helpompaa, yksinkertaisempaa ja nopeampaa. Nyt se kärsimys on todella alkanut, kun suurin osa ajasta kuluu "pimiössä", eli tietokoneen ääressä.

    Digikuvauksesta voi vain sanoa: lukumäärä korvaa laadun.

    Äänestä

  • Tuhoaa markkinat kirjoitti:

    Ainut, joka digikamerasta hyötyy on valmistaja.

    "Filmiä litkuissa liottaneet ovat katkeria, kun uusilla laitteilla nuoret saavat paljon parempia kuvia ilman asiaan kuuluvaa vaivaa ja kärsimystä."

    Ei pidä paikkaansa. Filmikuvaus oli paljon helpompaa, yksinkertaisempaa ja nopeampaa. Nyt se kärsimys on todella alkanut, kun suurin osa ajasta kuluu "pimiössä", eli tietokoneen ääressä.

    Digikuvauksesta voi vain sanoa: lukumäärä korvaa laadun.

    Joskus 70-luvulla televisiossa sanoi englantilainen ammattijalkapallonvalmentaja, että suomessa pelataan maailman parasta suomalaista jalkapalloa. Filmikuvaus filmille on varmasti paljon helpompaa kuin käyttää digikameraa kuin filmiä. Tekniikka on tuonut paljon paremmat digivälineet kuin mitä meillä oli filmiaikana ja kuvat näkee kädenkäänteessä. Jos joku haluaa pystyä filmissä, kirppareilta voi tehdä todellisia löytöjä. Netti ei suinkaan syrji filmi-ihmisiä vaan melkein jokaisessa valokuvauspaikassa on filmille kuvaaville oma keskustelualueensa (täällä Suomi24 > Keskustelu > Valokuvaus > Perinteiset kamerat)

    "Nyt se kärsimys on todella alkanut, kun suurin osa ajasta kuluu "pimiössä", eli tietokoneen ääressä."

    Tätäkään en ymmärrä. Kun tulen kuvaamasta, puran kortit kovalevylle ja käännän kaikki kuvat lightroomilla jpgksi. Katson kuvat ja poistan epäonnistuneet, mutta en käsittele kuvia. Käsittelen vain ne kuvat, jotka julkaisen tai joista teen paperikuvia. Harrastelijan ei tarvitse tehdä sitä mistä ei tykkää :-)

    "Digikuvauksesta voi vain sanoa: lukumäärä korvaa laadun."

    Tältä voi tuntua jos katsoo vanhoja valokuvia, mutta ei tunnu enää, jos katsoo vanhoja negatiiveja. Tunne vanhojen kuvien erinomaisuudesta katoaa myös, kun skannaa ne samankokoisiksi kuin digikuvat tai pienentää digikuvat yhtä pieniksi kuin filmikuvat. Kuvan hyvyys on pikemmin tunteen kuin järjen asia enkä mielelläni ala kiistelemään siitä. Maailmassa on onneksi tilaa sekä uusille digikameroille että vanhoille kunnon filmikameroille.

    Mulla on kuitenkin jonkinlainen perverssi tarve myös katsella omia kuviani.

    Siksi on käsiteltävä kaikki tallennettavat kuvat, ei vain niitä muutamaa joista tehdään paperivedoksia...

    Äänestä

  • helppoa....... kirjoitti:

    Mulla on kuitenkin jonkinlainen perverssi tarve myös katsella omia kuviani.

    Siksi on käsiteltävä kaikki tallennettavat kuvat, ei vain niitä muutamaa joista tehdään paperivedoksia...

    ovat kaksi eri harrastusta. En ole niin huono kuvaaja ettenkö viitsisi katsoa käsittelemättömiä kuviani. Minua ei häiritse puolitoista astetta vinossa oleva horisontti (voin tarvittaessa kääntää näyttöä :-) tai hieman pielessä oleva värilämpötila (vaikka kaikissa vähääkin tärkeämmissä paikoissa kuvaan harmaakortin). Lopettamalla turhan pingottamisen, saa harrastuksesta enemmän.

    Sen dynamiikka ei riitä mihinkään pelkkänä jpg-kuvana. Jos et kuvaa tasaisesti valoisaa ladonseinää joutuu jokaisen kuvan RAW:ta vääntämään.
    JPG-kuvaahan ei voi ollenkaan käsistellä, vaikka moni niin luulee.

    Äänestä

  • On vakava vika kirjoitti:

    Sen dynamiikka ei riitä mihinkään pelkkänä jpg-kuvana. Jos et kuvaa tasaisesti valoisaa ladonseinää joutuu jokaisen kuvan RAW:ta vääntämään.
    JPG-kuvaahan ei voi ollenkaan käsistellä, vaikka moni niin luulee.

    on mielestäni ihan oikeassa tässä, vaikka tyypistä voi noin muuten olla montaa mieltä.

    http://www.kenrockwell.com/tech/dynamic-range.htm

    Äänestä

Telkkari on ehkä hono vertaus – vertaisin meitä kameranvaihtajia pikemminkin autonvaihtajiin.
Kysyisin:
"mitä uutta uudessa automallissa on"
Ja vastaan itse:
"se on uudempi kuin naapurilla"

Oletan, että analogisen ajan, 60-luvun palkilla saa edelleen moninverroin tarkemman kuvan kuin millään "järkkäridigillä" ja 60-luvun Ac Cobra päihittää mennen tullen useimmat uudet autot — entäs sitten?

"… mitään uutta ei ole … ennen oli ennen, nyt on nyt."
—uutta on uuden mallin omistajan ylpeys ja shoppailun tuottama elämys joka – lienee terveellisempi kuin kemiallisilla keinoilla hankittu.

On hienoa omistaa uusin kameramalli, auto, telkkari, muotiluomus… , tällaisia me olemme

Äänestä
  • Älytön vertaus Ac Cobraan, kovimpaan autoon silloin. Ensimmäinen isolohko-moottori oli siinä niin julmettu että sulatti koeajajalta kengänkin jalkaan. Kuitenkaan kaarreominaisuudet eivät olleet lähelläkään nykytasoa, edes tavallisessa urheiluauto-luokassa. Kyllähän se suoraan kulki ihan pirusti.

    Kamerakeskustelussa sensijaan KimmoKoo kirjoittelee asiallisesti.

    Äänestä

  • Monte Python kirjoitti:

    Älytön vertaus Ac Cobraan, kovimpaan autoon silloin. Ensimmäinen isolohko-moottori oli siinä niin julmettu että sulatti koeajajalta kengänkin jalkaan. Kuitenkaan kaarreominaisuudet eivät olleet lähelläkään nykytasoa, edes tavallisessa urheiluauto-luokassa. Kyllähän se suoraan kulki ihan pirusti.

    Joitakin vertauskia on siis vaikea ymmärtää.

    On siis älykästä verrata 60-luvun filmikameraa nykyaikaiseen digijärkkäriin.
    60-luvun kameran kuvanvakaaja ja automaattitarkennus eivät "eivät olleet lähelläkään nykytasoa". Kyllähän se resoluutiota tarajosi ihan pirusti.

    Autonvaihto on monille kovin arka asia

    Äänestä

  • Monte Python kirjoitti:

    Älytön vertaus Ac Cobraan, kovimpaan autoon silloin. Ensimmäinen isolohko-moottori oli siinä niin julmettu että sulatti koeajajalta kengänkin jalkaan. Kuitenkaan kaarreominaisuudet eivät olleet lähelläkään nykytasoa, edes tavallisessa urheiluauto-luokassa. Kyllähän se suoraan kulki ihan pirusti.

    Kamerakeskustelussa sensijaan KimmoKoo kirjoittelee asiallisesti.

    Sama pätee tuon palkkikameran kanssa, ei sillä urheilussa saa kuin yleiskuvia.

    Aikansa kutakin, mutta uuden tavaran ostajan "ilo" on sama kuin 60/70-luvullakin.

    Absoluuttinen laatu ei merkitse, se merkitsee että on uudempi/parempi peli kuin naapurilla.

    ---

    Ja asiasta, katselin viime viikonloppuna vanhoja dioja. Minulla on arkistoituna reilu 10000 vuosikymmenien saatossa kuvattua diaa, pää-asiassa kodachromea mutta mahtuu joukkoon Ektachromea, Fujia, Agfaa...
    Dioissa on toki puolensa, mutta kyllä digijärjestelmän tuotos alkaa nykyisin olla parempaa lähes joka suhteessa.

    Mukavahan noita dioja on katsella. Pöly vain vaivaa vaikka kaikki on alusta alkaen säilytetty koteiloissa. Värit ovat kestäneet yllttävän hyvin.

    Digitaalirunkojen kuvanlaatu on parantunut kuluneena vuosikymmenenä merkittävästi. Käyttökelpoinen herkkyysälue on nykyisin moninkertainen filmiaikoihin verrattuna. Dynamiikka on riittävää ja tarvittaessa kuvankäsittelyn keinoin saa dynamiikasta huomattavasti filmiä laajemman. Resoluutiopuolella ei pitäisi kenelläkään olla valittamista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

inssi' kirjoitti:

Sanokaapa te, jotka asiaa tunnette, mitä uutta uudessa digijärkkärissä on. Tarkoitan siis, kun malleja näkyy tulevan monta vuodessa, lähes jopa kuukausittain. Onko niissä jotain oleellisia eroja, vai höynäytetäänkö tekno-friikkejä oikein urakalla. Onko kyseessä sama ilmiö kuin telkkareissa, joista tuodaan jatkuvasti uutta mallia, mutta varsinaisesti mitään uutta ei ole.

Mitä minä muistelen silloin analogiseen aikaan, niin kamera melkein oli ja pysyi. Eipä tullut uutta jatkuvasti. Mutta tietysti: ennen oli ennen, nyt on nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu