Elikkäs olen ollut työttömänä jo pitemmän aikaa, asun avoliitossa ja toinen osapuoli tienaa rahaa senverran etten saa sossusta rahaa, ja tällä hetkellä tuloni ovat 0e/kk, eli onko minulla mahdollisuus saada työttömyysturvaa? Olen käynyt ainoastaan peruskoulun.
Saanko työttömyysturvaa?
JNK
4431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Riippuu monista asioista.
Oletko alle 25 vuotiasi vai yli?
Oletko ollut työssä ennen työttömäksi jäämistäsi niin paljon että työssäoloehto täyttyy?
Jos työssäoloehto ei täyty, oletko hakenut yhteishaussa tarpeeksi moniin ammattiin valmistaviin kouluihin?
Työkkäriin ilmottautumaan, mukaan viimeisimmät työtodistukset sekä päästötodistus viimeisimmästä koulusta, josta olet valmistunut. Kyllä työkkärissä osaavat selvittää, oletko oikeutettu johonkin työttömyysturvaan.
Työmarkkinatukea maksetaan jonkun aikaa (180 päivää) ilman, että puolison tulot vaikuttaa.
Sossusta ei voi saada rahaa, ennenkuin on ilmottautunut työkkäriin työnhakijaksi sekä hakenut ensin sieltä työttömyyskorvausta mahdollisuuden mukaan.
Siis en saa sossusta rahaa koska puolison tulot ylittyvät. Olen alle 25vuotias ja viimeksi ollut töissä 3kk joka loppui maaliskuussa 2007, eli silloin työssäoloehto ei täyty? En ole hakenut yhteishaussa kouluihin. töitä tässä yrittäny löytää huonolla menestyksellä :S
Ilmeisesti sinulla ei päivärahaan oikeuttava työssäoloehto täyty ja koska olet alle 25-v, niin jos et ole ammattikoulutettu, niin sinun edellytetään hakevan jokaisessa yhteishaussa riittävän moneen koulutukseen. Kun et ole hakenut, niin työkkäri muistaa sinua 5 kk:n rangaistustyössäoloehdolla.
Päivärahaa saavilla ei ole kouluttautumispakkoa. Päivärahaan oikeuttava työssäoloehto täyttyy, kun työssäoloa on viimeisen 28 kk:n aikana kertynyt väh. 10 kk sellaisessa työssä, jossa työaika on väh. 18 h/kalenteriviikko.
Koska viimeisestä työssäolostasi on kulunut jo 2 vuotta, niin sinulle tulee täysimääräinen odotusaika rangaistustyössäoloehdon jatkoksi. Odotusajan pituus on 5 kk.
Jos kuitenkin olet ammattikoulutettu, niin sitten sinulla on oikeus työmarkkintatukeen odotusajan jälkeen.
Esteeksi voivat tulla sitten puolison tulot. Sitä tilannetta voit tarkastella tuolta: http://asiakas.kela.fi/tilaskenta_app/TILaskentaApplication
Rangaistustyössäoloehdosta, odotusajasta ja puolison tuloista huolimatta sinulla on oikeus täysimääräisen työmarkkinatukeen, jos menet johonkin työkkärin toimenpiteeseen. Yleensä ne ovat palkattomia töitä.
Elikkäs, elikkäs. Riivaava tauti nykyään. Järkyttävän kuuloista ja näköistä.