Yhteis- vs. yksinhuoltajuus?

Stressivatsa

Suhde lapsen isään kesti kuukauden, erosimme jo ennen kuin sain tietää raskaudestani.

Mies haluaa yhteishuoltajuuden, minä yksinhuoltajuuden. Tulemme todennäköisesti jossain vaiheessa asumaan eri paikkakunnilla, väliä satoja kilometrejä.

Ajatus yhteishuoltajuudesta lapsen isän kanssa kauhistuttaa minua, ja mietin/stressaan sitä joka päivä. Pelottaa jo vaikutukset sikiöön. Ei onnistu se että murehtisin vasta kun lapsi on syntynyt, kun aina pulpahtaa mieleen.

Suhteemme oli todella myrskyisä, riitelimme paljon ja ero oli siis todellakin oikea ratkaisu. Riitelemme jatkuvasti edelleen, ja minusta tuntuu että mies haluaa yhteishuoltajuuden vain tehdäkseen elämäni tulevaisuudessa mahdollisimman hankalaksi. En todellakaan halua yksinhuoltajuutta estääkseni lasta ja isää tapaamasta, vaan esim. ettei tarvitsisi joka päätökseen isänkin nimeä paperiin.

Haluan lapsen oppivan tuntemaan isänsä, mutta isä ei suostu esimerkiksi ymmärtämään ettei kovin pientä lasta edes voi sitten ottaa yökyläänkään. On tietysti imetysaika -ja kauhulla kuuntelen juttuja siitäkin kuinka 5-6 vuotiaalla on nyt pelkotiloja, kun joutui liian pienenä "vieraaseen" paikkaan yöksi eikä äiti ollutkaan lähellä.
Miehellä on kaksi teini-ikäistä lasta edellisestä avioliitostaan, ja ollut yhteishuoltajuus siitä asti kun lapset ovat olleet noin 3 ja 4 vuotiaita. Entisen vaimonsa kanssa hän kyllä tulee toimeen, eikä riitele samalla lailla kuin me.

En haluaisi saarnoja tyylin miksi piti lapsi tehdä. Haluan vastuuni kantaa, ja kun ehkäisy petti, tämä on minulle itsestään selvä vaihtoehto. Olen kolmekymppinen, mies minua 10 vuotta vanhempi.

Onko teillä kokemuksia, puolesta ja vastaan?

6

867

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jenzuttaja

      Kyll mun mielestä sunki nimi riittää tavallisiin lupiin,esim. koulukuvaukssiin,tarharetkiin,ei oo meillä ainakaan tarvinnu toisen vanhemman allekirjotusta vielä mihinkään pyytää... lapset 4v. ja 1v. eikä lapsen isä pysty teidän elämästä tekemään hankalaa jos olet kunnollinen äiti,niinkun varmasti uskon sen että olet. Ja mikä toinen yksinhuoltajuutta ei noin vaan saa,jos isä ei suostu asiaan se on pitkä oikeusprosessi ja sinnekkin käsittääkseni tarvitsee kunnon syyt. Mulla on molemmat yksihuoltajuus ja yhteishuoltajuus toisesta.(0= yksinhuoltajuuden jouduin oikeusavulla hakemaan mutta isä ei koskaan vastannut papereihin niin sain sen melkohelposti.(= tsemppiä päätöksiin...

    • asu yhdessä

      niin susta tulee AUTOMAATTISESTI yksinhuoltaja. Se on peruslähtökohta silloin kun ei olla naimisissa. Sun ei tarvitse suostua yhteishuoltajuuteen. Jos isä sen vaatii, niin käske isää hakemaan sitä oikeuden kautta.

      Ja kokemuksesta voin sanoa, että yksinhuoltajuudestani huolimatta lasteni isä pystyy terrorisoimaan arkeamme enkä halua edes ajatella mitkä laajat mahdollisuudet kaikkeen kiusantekoon olisi, jos isällä olisi yhteishuoltajuus.

      Tapaamisasioihin ei vaikuta huoltajuusmuoto mitenkään.

      • oikeustieteiden kanditaatti

        "Tapaamisasioihin ei vaikuta huoltajuusmuoto mitenkään"

        Niin, tämä on hyvä muistaa. Tapaamissopimus ja huotajuussopimus ovat sitten kaksi täysin eri asiaa.


      • .juristi.

        Täysin väärää tietoa. Lapsella on KAKSI vanhempaa eikä lähivanhemmasta tule "automaattisesti" yksinhuoltajaa.

        Nämä ovat asioita jotka sovitaan aina lastenvalvojan luona. Jos etävanhempi, usein lapsen isä, on vastuuntuntoinen ja haluaa olla mukana lapsensa elämässä ja huolehtia lapsestaan siinä missä äitikin, on yleinen käytäntö sopia YHTEISHUOLTAJUUS.

        Jos etävanhempi ei jostain syystä noudata sopimusta ja toistuvasti laiminlyö esim. lapsen noutamiset ja sovitut tapaamiset, voidaan yhteishuoltajuussopimus purkaa. Mutta purkaminen edellyttää todellakin sitä että etävanhempi ei täytä velvollisuuttaan vanhempana ja toistuvasti rikkoo sopimusehdot.

        Elatusmaksut ja tapaamiset sovitaan sitten erikseen vaikkakin samaisen lastenvalvojan luona. Ne eivät liity mitenkään huoltajuusasioihin.


      • ymmärtääkseni
        .juristi. kirjoitti:

        Täysin väärää tietoa. Lapsella on KAKSI vanhempaa eikä lähivanhemmasta tule "automaattisesti" yksinhuoltajaa.

        Nämä ovat asioita jotka sovitaan aina lastenvalvojan luona. Jos etävanhempi, usein lapsen isä, on vastuuntuntoinen ja haluaa olla mukana lapsensa elämässä ja huolehtia lapsestaan siinä missä äitikin, on yleinen käytäntö sopia YHTEISHUOLTAJUUS.

        Jos etävanhempi ei jostain syystä noudata sopimusta ja toistuvasti laiminlyö esim. lapsen noutamiset ja sovitut tapaamiset, voidaan yhteishuoltajuussopimus purkaa. Mutta purkaminen edellyttää todellakin sitä että etävanhempi ei täytä velvollisuuttaan vanhempana ja toistuvasti rikkoo sopimusehdot.

        Elatusmaksut ja tapaamiset sovitaan sitten erikseen vaikkakin samaisen lastenvalvojan luona. Ne eivät liity mitenkään huoltajuusasioihin.

        ei naimisissa lapsen isän kanssa, niin nainenhan ON YKSIN ja synnyttää yksin, menee soskaan lastenvalvojalle yksin ja päättää siellä yksin että on yksin lapsen kanssa!!!! eli KYLLÄ, automaattisesti yksinhuoltaja!


      • ymmärtääkseni
        ymmärtääkseni kirjoitti:

        ei naimisissa lapsen isän kanssa, niin nainenhan ON YKSIN ja synnyttää yksin, menee soskaan lastenvalvojalle yksin ja päättää siellä yksin että on yksin lapsen kanssa!!!! eli KYLLÄ, automaattisesti yksinhuoltaja!

        meillä 3 muksua, kahden ekan muksun kohdalla ei vielä oltu naimisissa,silloin piti mennä soskaan lastenvalvojalle ja siellä kysyttiin, isän kuullen, haluanko yksinhuoltajuuden vai en!


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      116
      2985
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1361
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1227
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1017
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1007
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      978
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      56
      875
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      703
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      698
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      642
    Aihe