Mielipide

Eli siis pyytäisin mielipiteitä teiltä tähän asiaan. Olen pian 16-vuotias poika. Ongelmani on sellainen, että minä kiihotun miehistä. Tunnelmat ovat vähän sekavat, koska olen ihastunut yhteen tyttöön. Eli siis kiihotun kovasti miehistä. En kuitenkaan mielestäni sen takia, että haluaisin harrastaa seksiä näiden kanssa vaan kuvittelisin, että sen takia, että haluan olla kuin he. En kuitenkaan ikinä ole edes ajatellut fantasioivani miehistä seksin merkeissä. Sen sijaan useimmiten fantasioissani "katselen" naisten itsetyydytystä itseni kanssa tai sitten myös minä itse panen naista tai otan suihin tai nainen ottaa minulta suihin. Tämä on hiukan sekava tunne, sillä kuten jo sanoin olen silti ihastunut ellen jopa osittain rakastunut yhteen tyttöön seksuaalisesti. Eli en väitä, että en ikinä kiihottuisi tytöistä, mutta sen olen huomannut, että kiihotun enemmän pojista tokikin eri merkeissä. Tykkään siis katsella molempia sukupuolia, mutta olen ihastunut ainoastaan tyttöihin ja siis myös fantasioin näistä ja tämä on täyttä totta. Myös epävarmuuttani herättää se, että minulla on kavereista suurempi osa tyttöjä ja joidenkin kohdalla se voisi olla homon merkki. Kuitenkin jos minulta kysytään olenko hetero vai homo niin vastaan hetero. En myöskään arastelisi tulla kaapista ulos, mutta kun en tunne, että minulla olisi siihen tarve. Eli siis lyhyesti sanottuna selitän: Kiihotun pääasiassa miehistä, mutta myös joskus naisista. Minä olen aina seurustellut vain tyttöjen kanssa ja se ei ole ikinä ollut mitään "kulissia" vaan olen ihan totta aina rakastanut näitä tyttöjä ja olen tälläkin hetkellä rakastunut... Eli nyt on teidän vuoronne mitä mieltä olete minusta: Mikä olen? Kertokaa vaikka myös omia kokemuksia... Olkaa kilttejä. ASia vaivaa minua kovasti!!!
9736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuosta äskeisestä joku saattaa luulla, että tunnen itseni homoksi. En siis tunne itseäni homoksi vaan lähes puhtaaksi heteroksi. Vastatkaa silti, miä mieltä olette. Oletteko kanssani samoilla linjoilla?

Äänestä
  • mitä sä tänne kirjotat jos oot kerta niin hetero? kivat vaan sulle

    Äänestä

Sä olet just sitä, mitä sä tunnet olevas!! :)
Be what you want to be!

Äänestä
  • Miksi lokeroida itseään tai muita mihinkään, vaan antaa mennä vaan miten parhaalta tuntuu...?!

    Be yourself and love it

    Äänestä

Hei, mulla on sama tilanne mut kiihotun vain pojista, mutta minäkin olen rakastunut tyttöön. Minunkin ystäväni ovat tyttöjä ja en tiedä mikä olen. Jos et tunne olevasi homo, voit olla hetero tai bi, loppujen lopuksi sinä päätät! :)

Äänestä

14: Haluaisitko meseseuraa. terv. 15-vuotias poika..

Äänestä

Ei naisilta oteta suihin. Se on munanlutkutus-termi. Taidat siis olla ihan oikea hintti.

Äänestä

Olet juuri tuollainen mitä selität olevasi ja sille ei tarvitse olla yhtä sanaa.
Olet siis poika, joka mieltyy erilaisesti sekä tyttöihin että poikiin. Ei mikään iso juttu.
Kukaan ei voi kertoa mitä olet, vain sinä voit ja ilman termejä.
Älä ressaa turhaan.

Äänestä

Sekavasta selityksestäsi tuli tunne että olet hyvin nuori. Anna ajan kulua. Kyllä se aikanaan selviää mikä olet. Nuorena sitä voi kiihottaa mikä vain, kun hormoonit hyrräävät vahvasti. Ajan myötä ajatukset kyllä selkiintyvät. Aikaa piisaa, ei sinulla mikään kiire ole :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


te(iltä) kirjoitti:

Eli siis pyytäisin mielipiteitä teiltä tähän asiaan. Olen pian 16-vuotias poika. Ongelmani on sellainen, että minä kiihotun miehistä. Tunnelmat ovat vähän sekavat, koska olen ihastunut yhteen tyttöön. Eli siis kiihotun kovasti miehistä. En kuitenkaan mielestäni sen takia, että haluaisin harrastaa seksiä näiden kanssa vaan kuvittelisin, että sen takia, että haluan olla kuin he. En kuitenkaan ikinä ole edes ajatellut fantasioivani miehistä seksin merkeissä. Sen sijaan useimmiten fantasioissani "katselen" naisten itsetyydytystä itseni kanssa tai sitten myös minä itse panen naista tai otan suihin tai nainen ottaa minulta suihin. Tämä on hiukan sekava tunne, sillä kuten jo sanoin olen silti ihastunut ellen jopa osittain rakastunut yhteen tyttöön seksuaalisesti. Eli en väitä, että en ikinä kiihottuisi tytöistä, mutta sen olen huomannut, että kiihotun enemmän pojista tokikin eri merkeissä. Tykkään siis katsella molempia sukupuolia, mutta olen ihastunut ainoastaan tyttöihin ja siis myös fantasioin näistä ja tämä on täyttä totta. Myös epävarmuuttani herättää se, että minulla on kavereista suurempi osa tyttöjä ja joidenkin kohdalla se voisi olla homon merkki. Kuitenkin jos minulta kysytään olenko hetero vai homo niin vastaan hetero. En myöskään arastelisi tulla kaapista ulos, mutta kun en tunne, että minulla olisi siihen tarve. Eli siis lyhyesti sanottuna selitän: Kiihotun pääasiassa miehistä, mutta myös joskus naisista. Minä olen aina seurustellut vain tyttöjen kanssa ja se ei ole ikinä ollut mitään "kulissia" vaan olen ihan totta aina rakastanut näitä tyttöjä ja olen tälläkin hetkellä rakastunut... Eli nyt on teidän vuoronne mitä mieltä olete minusta: Mikä olen? Kertokaa vaikka myös omia kokemuksia... Olkaa kilttejä. ASia vaivaa minua kovasti!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu