tarvitaanko sitä tässä ikäluokassa vai ovatko kaikki jo niin "kelottuneita"?
Arkipäivän
romantiikkaa*
261259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Onhan nyt kevät. Mikäs kelo tässä vielä? Pinta on vähän paksuuntunut, liekö tuo haitta?
Sillai arvokkaasti, ei enää nuorten lailla. Paitsi, jos siltä tuntuu.
nuoren lailla, ei sentään kovin julkisesti. Tässä joulun jälkeen katsoimme toisiamme ruokapaikan aulassa. Ja pussasimme, sitten vasta hoksasimme, missä olimme. Tuntui vain siltä.
tässä iässä pelkästään "murphyn lailla" vaikka vielä virtaakin suonissa ja bensaa palaa mutta "luoksein hän ei kuitenkaan enää palaa":)
enää tässä iässä kulkea "käsi kädessä" julkisesti vai nauraako nuoriso "pihalle".?
Jo puolivälissä tiskiä
kaipaa suudelmia
vanhakin vaimo.
voisi käsittää kahdella tavalla - siis iältään "vanha" vaimo taikka se entinen vanha vaimo jonka nuori uusi on syrjäyttänyt:)
arkiromantiikkaa meillä on, en ole vanha enkä uusi vaimo. Mutta kun miesystäväni tulee ulkopuuhistaan niin, on aivan kuin nuorena. Koska minulla oli etäavioliitto, niin tavatessamme oli hellyyttä. Nytkin asumme etäällä toisistamme, ei käy arki arkiseksi.
Pidän juuri arkiromantiikasta; se on niin mukavaa ja kodikasta. Arkea on 6 pv/viikko ja juhlaa vain 1 pv. Juhla tuntuukin juhlalta, kun ei sitä joka päivä ole tai vaadi. Ja onhan se mukavampi tiskata arkena astioita hymysuin - silloin ei säry kuppeja ja kippojakaan.
Ennen avioliittoa naiset ovat onnettomia siitä, että heidän elämässään ei ole miestä.
Ja häiden jälkeen siitä,
että heidän miehessään ei ole elämää ;)
(cello)
Nuoret miehet haluaisivat olla uskollisia, mutta eivät pysty siihen:
vanhat miehet haluaisivat olla uskottomia, mutta he taas eivät pysty siihen.
(Oscar Wilde)
Aamulla, -liian uninen.
Päivällä, -liian kiireinen.
Illalla, -liian väsynyt.
-Ja yöt nukkuu
(Tommy Tabermann)
että tässä iässä ollan kuin vanhaa fraasia koiran luusta lainatakseni: Itselle ei kelpaa muttei soisi vieraallekaan.
Se siitä romantiikasta.
Älä päästä itseäsi tietyn ikäiseksi, älä tietyssä asemassa olevaksi, niin olet vapaa tällaisenakin päivänä, istumaan tavaratalon rappusille syömään tötteröjäätelöä.
Kun alkaa olla kyllin vanha.
Uskaltaa olla nuori.
pikkuhiljaa hahmottumaan tähdet jopa taivaalta )))))
mieheni kanssa oli romanttisia kävelyjä kesäyössä, tähtien tuikkeessa ja kuutamolla ihan loppuun asti. Lie vanhuus tullut, kun nykyään tyytyy ihailemaan kuunvaloa mökin sängyllä, tai onhan kuutamouintia.
Somaahan se on, kun kaksi keloa kietoutuu toisiinsa.
Arkipäivän romantiikka on kuin kukka,
joka kukoistaa lähellä, joskus liian lähellä,
etten huomaa kuinka se tarvitsee ja ikävöi hoitoa,
silmien valoa, käden lämpöä, läheisyyttä.
on hyvä, otollinen hetki seniorien romanttisille hetkille. Punaiset uutimet makkarin ikkunaan. Yksi drinksu iltapäivä kahfeen seuraksi maun mukaan.
Toimii!!!
hetkestä pitäisi osata nauttia,
hyvään hetkeen pitäisi huomata pysähtyä,
hyviä hetkiä pitäisi tarjota omalle rakkaalleen,
pitäisi antaa, ottaa ja saada - ei suorittaa.
Pitäisi, pitäisi ja pitäisi,
onko meillä aikaa, haluammeko?
Milloin on aikaa,
aika rientää, ja me kiiruhdamme,
milloin on aika rakastaa?
Kiiruhdatko suorittaen, ohitatko näkemättä,
hylkäätkö tilaisuuden,
torjutko hellyyden, rakkaimpasi?
Vasta haudan ääressäkö itkiessä huomaat:
Olisi pitänyt...
Oma vastaukseni on siis: Kyllä!
Mielestäni Eeva Kilpi osaa kuvata aikuista rakkautta erityisen koskettavasti ja ajatuksia herättävästi:
"Ja eräänä päivänä
me koukistumme toistemme ympärille
ja naksahdamme lukkoon emmekä irtoa enää,
sinun kulumavikasi minun kihtiini kietoutuneena,
minun mahahaavani sinun sydänvikasi vieressä.
ja reumatismini sinun noidannuoltasi vasten,
.... - emmekä erkane konsana ei
....
Minun rintani tyhjät ja litteät
ota käsiisi rakas
sillä eräänä päivänä kun katsot ne riippuvat litteinä,
rakastatko minua silloin
.... - tula tuulan tuli tuli tei?"
Puhuttelevatko Eeva Kilven ajatukset kiireistä markkinatalouden ehdoilla elävää nykyihmistä?
Millaisia ovat omat arvomme kauniita ja rohkeita ihailevassa Suomessa?
Voitko sinä rakastaa ihmistä, ellei hän ole kiinteälihainen ja kaunis tai hänellä on potenssiongelmia?
emme eläneet mieheni kanssa, vaan omatuntoni on puhdas, koska elimme täyttä elämää. Yhteinen pidempi ulkomaanmatka jäi tekemättä, mutta ihana arki oli tärkeämpää. Silloin oli vapaapäivinä ihanaa, kun sai aamuisin yhdessä loikoilla sängyssä ja vain olla. Nykyisin kumppanini nauttii myös yhteisistä aamun hetkistä, venyvät usein iltapäivään. Eläkeläisellä mahdollisuuksia on enemmän. Kesäisin voi välillä käydä uimassa ja taas jatkaa köllöttelyä.
ajatellessani, miten paljon hyviä hetkiä jää elämättä, jos tuhlaa elämää vaatimalla ja odottamalla "hyviä tekoja" kumppaniltaan sen sijaan, että osoittaisi itse hellyyttä, ihailua ja arvostusta. Sen saa aina niin moninkertaisena takaisin. Miksi niin monet pariskunnat äkäilevät jatkuvasti toisilleen, eivätkä tuhlaa kauniita sanoja kotona?
Arkipäivän hellyys näyttää olevan monelle vielä tälläkin vuosituhannella vieras asia. Luulenpa, että arkipäivän pienillä hellyydenosoituksilla saattaisi pitemmän päälle olla suurempikin merkitys kuin paljon rahaa ja vaivannäköä vaativien erityisten romanttisten "juhlatilaisuuksien" järjestämisellä. - Ne voivat osoittautua joskus myös pettymykseksi, elleivät molemmat olisi oikeassa vireessä. Laatuaikaa voi viettää aina oman kumppaninsa kanssa, jos tuntuu hyvältä olla hänen lähellään.
Sinua voidaan pitää onnekkaana, enkä yhtään ihmettele, että jotkut täälläkin ilmaisevat kateutta ja epäilevät voisiko sellainen olla tottakaan.
Ihailen erityisesti vanhoja pariskuntia, joista suorastaan säteilee rakkaus ja arvostus omaa puolisoa kohtaan.
aloitukseeni, tuli mieleeni ajatus ja varsinkin orvokin vastauksesta.
Ei kait se arkipäivän romantiikka ole kiinni lattarinnoista tai potenssista vaan ihan pienistä asioista kuten yhteiset kahvihetket ja muut tuokiot, pääasia että ovat yhteisiä.
Toisaalta, toisen ei tarvitse olla edes fyysisesti läsnä kokeakseen pientä arjen romantiikkaa - onhan olemassa kirjeet, kortit, tekstarit yms.
Ei romantiikka merkitse samaa kuin seksuaalisuus.
Nautin yhteisistä hetkistämme, vaikka vain juuri kahvittelusta. On niin hyvä olla, kun oma rakas on lähellä.
Sitten on niinkin, että meillä jokaisella on omat tyylimme osoittaa hellyyttä. Pitää, "pitää" osata lukea kumppaniaan. Tietty huolenpitokin on hellyyttä.
Ne muut asiat onkin kahdenkeskisiä..
mistä sellaista on saatavilla? Myydäänkö sitä?
käyttää mielikuvitusta ja se ei maksa mitään.
Pieniä eleitä sille elämän ihmisille vaikkapa puhelinsoitto tai tekstari kesken työpäivää.
Kortteja myydään ja niitä voi lähetellä vaikkapa yksinäisille tuttaville.
Minulla on tapana joskus piristää tuttaviani sellaisilla.
Siis mielikuvitusta kehiin, käy vaikkapa pajunkissa pomimassa kumppanillesi jos et muuta keksi:)
Eikö vain?
Vastavuoroisuus, ja hyväksyntä, välittäminen, toistensa kunnioitus.
mit'hän kello on?
Kuten monet ketjussa toteavatkin, tavallisessa arjessammehan meillä on sitä romantiikkaa, tai ainakin se on sinne helposti lisättävissä.
Harvalla kai elämä on ihan pelkkää puurtamista ja raatamista.
Realiteettien kanssa tietysti eletään, ja tosiasioiden pohjalta tehdään suunnitelmia. Suunnitelmat sitten toteutetaan vaikkapa romanttisellakin tavalla.
Aina en halua olla realisti, inhorealismia kavahdan suorastaan.
Haluan, että rakkaani näkee aina minussa sen häneen silmittömästi rakastuneen naisen, johon hän itsekin ihastui, ei mitään ryppyistä riippurintaa, sairauksineen. Vaikka minusta sellainen joskus tulisikin.
Minä tiedän, että itse tulen aina näkemään hänet miehenä, johon rakastuin, viisaana, miehekkäänä, turvallisena.
Haluan paljon romanttisia hetkiä, joita voimme yhdessä joskus muistella, ja kun yhdessä samaa tahtia vanhenemme, se on luonnollinen, sinänsä merkityksetön asia. En haluaisi erityisesti nostaa esille vanhenemisen tuomia ulkoisia muutoksia, se voisi tuntua jopa irvokkaalta.
Niinkin voi käydä, että jossain vaiheessa vain toinen muistaa, uskon muistojen lujittavan rakkautta ja antavan voimia.
Eikä niitä hetkiä tarvitse (voi kyllä) tekemällä tehdä. Niitähän on koko ajan.
Pakkasilta, hän kääntää käsillään päätäni, että osaisin löytää tähtitaivaalta tähtikuviot, kun hän ne minulle näyttää. Toppavaatteidenkin läpi tunnen hänestä huokuvan lämmön ja miehekkyyden.
Helteisenä kesäpäivänä löydän kurusta tiettömien taipaleiden takaa kiven, jonka haluan, se on niin kaunis (ja painaa n. 15 kiloa). Hän ei edes ihmettele, ei sano sanaakaan vastaan, vaan järjestelee reppunsa ja laittaa kiven sinne. Kantaa sitä kilometrien matkan autolle, samalla vielä koukkaillen sinne tänne mustikoita poimien, kun minä jo tepsuttelen vähän väsyneenä hyvää polkua pitkin.
Seuraavana yönä katson nukkuvaa rakastani kesäyön valossa, ja tunnen niin voimakasta hellyyttä ja rakkautta, että hän havahtuu katseeseeni ja ymmärtää heti ajatuksiani.
Upean auringonlaskun ihailu omalta terassilta, järven peilityyni pinta, rakkaan
voimakas läsnäolo, hyväksyvä katse, pieni kosketus, läheisyys, yhdessä olemisen helppous ja vapaus - ei antamista, ei ottamista, ei vaatimuksia, samankaltaisuus.
Esimerkiksi tällaista arjen romantiikkaa, eiköhän meillä kaikilla ole (tai oli joskus) lopulta aika paljon romantiikkaakin elämässämme?
:):):)