luin lehdestä, että aiheesta oli kilpailtu ja aiheellisesti. Olen käsivoimiltani ihan normaali ja älyänkin keskinkertaisesti. Silti moni pakkaus tuottaa päänvaivaa tai muuta vaivaa. Hyvä, jos helpottuvat nuo avaamiset, varsinkin koska käsivoimat eivät varmaan kasva.
Helppo pakkaus,
1943
9590
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Aiheesta puhut ystäväin. Pakkaa hermostuttamaan nuo pahviin, papereihin ja nippeli-nappeleihin käärityt ostokset. Ja mielelläni en ainakaan enää osta mitään koottavaa esinettä tai huonekalua. Ne on vihoviimeisiä. - Kerrankin meillä oli niin mukava nahkatuoli ja sanoin aina, että tämä tuntui niin rennolta ja mukavalta kaupassa eikä kotona se tuntui pönköltä ja tönköltä. Kunnes selvisi, että olimme koonneet sen väärin... Johan sitten muuttui mukavaksi istuimeksi. (Muuten, huusholli on jo niin täynnä, etten minä enää mitään koottavia huonekaluja ensi hätään tarvitsekaan).
ja sen myötä uudistus toivottavasti.
Yleensä avaan keittiösaksilla pakkaukset jotka eivä kaikista nerokkaista avauskulmistaan hulimatta aukea, esin juustopakkaukset ynms.
Minäkin olen saanut perintönä huonot ja kuluvat rannenivelet, jotka kipeytyvät välillä kovastikin, joten mukavaa jos keksitään helpotusta ennekuin olen hirmuhirmuvanha :)
Jos käsin ei aukea niin, kohteesta riippuen otan puukon tai linja/lukkopihdit.
Välineistö riittämättömyyden käytyä ilmeiseksi jatkan vasaralla, kirveellä tai pajavasaralla.
Viimeistään tässä vaiheessa kaikki ovat auenneet.
Jokapäiväinen silmieni ilo huomattaa joskus uudelleen sulkemisen hankaluudesta.
Sehän on jo toinen juttu.
ja pakkauksia on tullut esille. Keittiösakset ja veitset ovat minun apuvälineitäni ynnä joskus kauan sitten Elannon koekeittiöltä saatu lasitölkin kannen aukaisija. Jostain sain sellaisen kumipalan, mutta annoin sen naapurin rouvalle, jolla on heikot käsivoimat. Suukot ostan isossa pakkauksessa suoraan tehtaan myymälästä. Jakelen niitä tutuille. Yksi rasia vielä odottaa tuolla, näkyy olevan kiinni yksinkertaisella teipillä.
Vai käytkö Porvoossa useinkin?
On olemassa liki saman nimisiä, mutta eivät ole niitä porvoolaisia.
Nuo aidot myydään isossa laatikossa olisiko 24-25kpl pahvirasiassa, ei kä ole teippejä.
Pienemmät 6kpl pahvirasiassa, ei teippejä.
Ja sitten irtotavarana tietty.
Ostin tänään juuri 2 isoa laatikkoa stockalta, annan pääsiäistrulleille, ja lapsenlapsille, mieluimmin kun ulkolaisia munia. Fasun mignoneista en tykkää, liian sotkuista.
Syön itsekin pari, vaikka ei saisi ;( diabetes)
Pesupulveripakkaus aukiaa suurella leikkuuveitsellä. Kansi vaan kokonaan pois.
Kun osti esimerkiksi Sisupastelleja, sen pakkauksen pystyi avamaan ihan noin vain!? Nyt kaikki pastillit ovat kääritty kelmuun, jotka huonosormisen on välillä kovin vaikea avata. Ei yleensä onnistu muualla kuin kotona, kun on sakset käytettävissä. Olen monta kertaa yrittänyt etsiä sitä "lankaa" mistä lähtee auki, enkä yleensä siinä onnistu, en ainakaan esim. bussissa. Pitäisi olla hyvä valo vähintään. Miksi ihmeessä pitää pakata niin tiiviisti, Eikö voisi laittaa vaikka teipin siihen mistä aukeaa. Sekin on helpompi saada auki kuin kaikenmaailman kelmut. Kaipa se aukaiseminen nuorilta onnistuu kun on näppärät sormet. Ehkä valmistajat kuvittelevat, että vanhemmat ihmiset ei karkkia osta. Minä ainakin ostan eräitä xylitolipastelleja joita otan pari kappaletta ruuan jälkeen.
Aikaa ennen itsepalvelua! Kaupan tai kioskin myyjät, eivät noukkineet niistä suuhunsa, mutta,,, nykyisin kun ovat hyllyissä vapaasti, olisi tahmasormien helppoa sieltä käydä mutustelemassa, ja niin kävikin aikoinaan. Siksi ne on pakattava hygieenisesti, ettei ole "verotettu" sisältöä.
Monesti olen seurannut kaupassa tätä irtokarkkien itsevalintaa. Nuoret äidit eivät näytä vähääkään välittävän, mitä kullannuput puuhaa. Räkätautiset lapset noukkivat makeisia suuhunsa, laittavat takaisin ja sotkevat minkä ehtivät. Olen minä joskus henkilökunnalle huomauttanut, mutta eivät he ehdi kaikkea seuraaman. En osta milloinkaan irtokarkkeja.