eihän

vauva vajaan kuukauden ikäinen ja tosi itkuinen päiväsaikaan. on syötetty, vaipat vaihdettu, kanniskeltu ja pidetty sylis. huutaa silti aikalailla suurimman osan ajasta mitä on hereillä. joskus rauhoittuu kun ottaa vauvan mahalleen omaa mahaa vasten makoileen. yöt kuitenki nukkuu hyvin, mitä nyt herää parin tunnein välein syömään, mutta ei kuitenkaan ala huutaan vaan jatkaa syönnin jälkeen unia. eli ihan normaalia. tää päiväsaikainen huutaminen vaan huolestuttaa.??
2230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä ihan sama juttu oli..se on vauvan ilmavaivoja.Ostettiin apteekista cuplaton nimistä lääkettä ja rauhoitti huomattavasti vaikka ei kokonaan..nyt kun kiinteitä syö niin vaivat loppuneet kokonaan.poika nyt 2,5kk.Mahallaan olo tosiaan meillä myös auttoi,jonka takia ei nukukkaan muuta kuin mahallaan.

Äänestä

Vauva itki usein iltaisin ja oletimme sen olevan koliikkia, viimein päädyimme rouvan ruokailun rajoittamiseen, eli maitotuotteet, ruisleipä, mausteet pois ja itkuisuus loppui tai väheni ainakin paljon. Eli enää ei tarvitse odottaa, että kuinkahan kauan tänä iltana itketään vaan voi suunnitella normaalimpaa iltaohjelmaa. Eli tuollaista voisi kokeilla vaikka eihän se tietysti aina toimi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koliikkia? kirjoitti:

vauva vajaan kuukauden ikäinen ja tosi itkuinen päiväsaikaan. on syötetty, vaipat vaihdettu, kanniskeltu ja pidetty sylis. huutaa silti aikalailla suurimman osan ajasta mitä on hereillä. joskus rauhoittuu kun ottaa vauvan mahalleen omaa mahaa vasten makoileen. yöt kuitenki nukkuu hyvin, mitä nyt herää parin tunnein välein syömään, mutta ei kuitenkaan ala huutaan vaan jatkaa syönnin jälkeen unia. eli ihan normaalia. tää päiväsaikainen huutaminen vaan huolestuttaa.??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu