sillon kun OC

olivat nuo "Aurinkorannikon sivustot" vielä kiintoisaa luettavaa. Niin paljon kuin Oc herättikin tunteita puolesta ja vastaan, luulen, että kukaan ei enää tällä hetkellä sulje pois sitä tosiasiaa, että hän oli todellakin palstan sielu.
Kaipaan häntä ja hänen kirjoituksiaan. Nykyisin palsta on valitettavsti todella aneeminen. Saattaapi olla, että hänen kaltaistaan Suurta Persoonaa ei enää palstalle tule. Surku kylläkin!
171367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

mutta hänenkin jälkeensä on pärjätty.
Jeesuksenkin sanotaan olleen aikansa merkkihenkilö.
Älkäämme muistelko menneitä, ala sinä kirjoittelemaan viisaita ajatuksia tänne, niin saadaan palsta elämään.

Äänestä
  • Ketjun aloittaja on oikeassa, OC oli loistava ja minullakin on häntä aidosti ikävä.

    Äänestä

Olen kanssasi täysin eri mieltä! Ihmiset tosiaan ajattelee eri tavalla.

Äänestä
  • ei ollut muuta tekemistä kuin kinata itsensä kanssa pitkin nettiä, niin eipä siinä nyt kamalasti ikävöimistä ole.

    Onkohan rinsessa taas jo palannut työpaikalleen etsimään uutta onnenkantamoista ;)

    Äänestä

  • ooceellä kirjoitti:

    ei ollut muuta tekemistä kuin kinata itsensä kanssa pitkin nettiä, niin eipä siinä nyt kamalasti ikävöimistä ole.

    sääli vanhaa miestä. Hänellä ei tuntunut olevan muuta elämää kuin netti. Yötä päivää päivysti keskustelupalstoja.

    Äänestä

  • ooceellä kirjoitti:

    ei ollut muuta tekemistä kuin kinata itsensä kanssa pitkin nettiä, niin eipä siinä nyt kamalasti ikävöimistä ole.

    Onkohan rinsessa taas jo palannut työpaikalleen etsimään uutta onnenkantamoista ;)

    kantaa huolta "rinsessasta" Kuinkas oma rinsessasi jaksaa.Taisi olla OC:llä vakuutukset kunnossa, ei tarvita lähtöruutua :).Harmittaako?

    Äänestä

  • Eroski kirjoitti:

    kantaa huolta "rinsessasta" Kuinkas oma rinsessasi jaksaa.Taisi olla OC:llä vakuutukset kunnossa, ei tarvita lähtöruutua :).Harmittaako?

    ottaa pitopelin menemällä jonkun sortin avioonkin, sanoisin että säälittävää ;)

    Äänestä

  • leasing-neidosta kirjoitti:

    ottaa pitopelin menemällä jonkun sortin avioonkin, sanoisin että säälittävää ;)

    vaan jaksat, taidat kuulua niihin kateellisiin, jotka eivät uskalla ja joilla ei varaa tehdä, mitä itse haluaa.On se vaan joillakin niin vaikea niellä.

    Äänestä

  • Eroskia. kirjoitti:

    niin tuntuu vaan, että nimimerkki EroskiA on kai joku katkeroitunut OC:n nykyinen tai entinen
    rakastaja(tar), ja mustasukkaisesti nyt yrittää varjella kunniaansa.

    Onko tämä sitä Aurinkorannikon elämää tänäpäivänä.

    Luulin aiemmin, että siellä suomalaiset eläkeläiset viettävät auvoisia päiviä auringon paisteessa ympäri vuoden ja nauttivat halvasta viinistä ja ruoasta.

    Olin jopa itsekin sinne ajatellut joskus tulevani mutta pitänee harkita asiaa vielä.

    lihakauppaan alle 10km, lyhytaikainen leasing maksaa 20€, sisältäen kaiken, värivalikoimaa ja silmien asentoa riittää.

    Ei silti tulisi mieleen mennä avioon yhdenkään rinsessan kanssa.

    PS. Maksaa sieltä Nilsiältä tännekin jonkun satkun ;)

    Äänestä

  • enkä taustoja kirjoitti:

    nainen, enkä asu rannikolla, joskus vaan on pakko käydä ko.paikassa.Satuin vain tuntemaan OC:n kauan aikaa.No, suoraan sanoen onko välttämätöntä kirjoitella edesmenneestä kaikenlaista....En tarkoita tällä nyt sinua.ps.tuli tuohon omaan nimimerkkiin vahingossa ylimääräinen a.

    Äänestä

  • Guadalhorcen kirjoitti:

    lihakauppaan alle 10km, lyhytaikainen leasing maksaa 20€, sisältäen kaiken, värivalikoimaa ja silmien asentoa riittää.

    Ei silti tulisi mieleen mennä avioon yhdenkään rinsessan kanssa.

    PS. Maksaa sieltä Nilsiältä tännekin jonkun satkun ;)

    teillähän halvat satamaemakot on!!Rahalla saa kyllä parempaakin..Hah hah Nilsiä..olen kyllä aika etäältä sieltä..Sulla varmaan siellä aika onnetonta, kun joudut siellä niitä satamaemakoita käyttelemään.Onko siellä edes lämmin??

    Äänestä

  • Eroski. kirjoitti:

    5 euroa/15 min.

    Oli uutiskynnyksen ylittänyt tuo tieto ja satamakarjut perii kuulema vielä 30 euroa, gliimaxiin saakka.

    Äänestä

  • Eroski. kirjoitti:

    teillähän halvat satamaemakot on!!Rahalla saa kyllä parempaakin..Hah hah Nilsiä..olen kyllä aika etäältä sieltä..Sulla varmaan siellä aika onnetonta, kun joudut siellä niitä satamaemakoita käyttelemään.Onko siellä edes lämmin??

    onnettomasta turha höpötellä, kun itse olen sitä mieltä että huoraan ei pidä rakastua.

    Guadalhorche on teollisuusalue Malagan luoteisreunalla kilsa itään lentokentältä, satamasta kaukana.

    ajappa eroski ne amisviiksesi, ne eivät todella pue sinua ;)

    Äänestä

  • eroskis kirjoitti:

    tulossa vai menossa sinne, kelloajasta päätellen?No, en ota kantaa siihen, keneen pitäisi rakastua, itsensä, naapurin akkaan vaiko maksulliseen, se on kai jokaisen oma asia.Tarkkaanpa sinulla on tiedossa, tuo kaupungin sivukortteli, onko siellä muuten yhtään alle 75kg ja alle 40-vuotiasta, joka olisi edes jollain lailla säädyllisen näköinen, jota uskaltaa tarkastella jopa päivänvalossa?Amisviiksistä puheen ollen, mitkä ne ovat? Jos kuvittelen oiken, se liittyy jollainlailla ikään.Itse kyllä luulen, että silloin, kun minulla alkoi viikset kasvamaan, sinä taisit seisoa ojanpenkalla ihmettelemässä ohiajavia autoja, keltainen räkätappi nenästä roikkuen.Oliskohan nyt niin, että ne 70-luvun portot, tuolta Mallorcan San Antoniosta, olisi pantu laivaan ja rahdattu sinne.

    tietää (varsinkin Thaikkulassa) kuinka vanhuksia huijataan.

    Äänestä

  • leasing-kimulit kirjoitti:

    tietää (varsinkin Thaikkulassa) kuinka vanhuksia huijataan.

    vai kuulopuheita??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vielä eli kirjoitti:

olivat nuo "Aurinkorannikon sivustot" vielä kiintoisaa luettavaa. Niin paljon kuin Oc herättikin tunteita puolesta ja vastaan, luulen, että kukaan ei enää tällä hetkellä sulje pois sitä tosiasiaa, että hän oli todellakin palstan sielu.
Kaipaan häntä ja hänen kirjoituksiaan. Nykyisin palsta on valitettavsti todella aneeminen. Saattaapi olla, että hänen kaltaistaan Suurta Persoonaa ei enää palstalle tule. Surku kylläkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu