Siivoishullu yläkerrassa

kuut0nen

Meidän yläpuolella asuu joku ihan pöpipää. Se imuroi JOKA IKINEN PÄIVÄ. Olen viittä vaille ostamassa sille hiljasempaa imuria. Lisäks luulen että pesee lattiat joka toinen päivä, kuuluu sellanen ääni kuin pesis ikkunoita, märkä ääni kuin lastaa vedettäis lattioita (tai oikeammin ikkunoita) pitkin. Lisäks se hypistelee verhoja edes takas kokoajan, sillä on vielä ne vanhat verhokiskot ja ääni kuuluu tänne paremmin kuin hyvin.

Onneks siivoomisesta ei yleisesti ottaen tule muuta ääntä kuin imuroiminen.

Voiko jatkuva siivoaminen olla meluhaitta? Kun eihän se lopulta kestä kovinkaan kauaa, mutta ärsyttää, että sen täytyy tehdä sitä työaikojen jälkeen, jolloin varmasti olen kotona istumassa ja joudun kuuntelemaan melkein tunnin imurin hakkausta jalkalistoihin..

28

3280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tai allerginen

      ja luulee sillä imurin ilmankierrätyksellä saavansa pölyt pois.
      Jotkut "siivoaa" omaa elämäänsä, eli asiat on niin solmussa että turhalla siivoamisella yrittää panna elämää järjestykseen.
      Tai sitten sairas: oletko nähnyt telkkarissa kun jotkut pesee esim. käsiänsä jatkuvasti, tai eivät voi mennä kauppaan (ahdistus iskee) eli eivät voi sille mitään.
      Yritä kestää ja pane vaikka radio hiljaiselle auki siksi aikaa. Melkeimpä luulen että se ihmisparka "voi huonosti" jos ei siivoa ja se on silloin sairautta. Sinä olet TERVE eikä sinulla ole tuollaista pakkomiellettä.
      Voimaa sinulle ja hyvää kevättä.

      • kaks tässä

        sairaita ootte, ku valitatte pienestä! puututte puol tuntemattoman naapurin asioihin mitkä ei teille kuulu! kuinka vanhoja oikein ootte varaan yläasteikäisiä pikku kakaroita, jotka ei oo elämää nähneet...

    • juuuuuuuuuuu

      No esimerkiksi itse imuroin melkein joka päivä, koska inhoon roskia sekä pölyä. Lisäksi olen allergikko

      • on toisiakin

        jotka tykkäävät pitää kotinsa siistinä,meidän perhe myös ellerginen/ astmaattinen.
        Voi pläjäys että joku viitsii valittaa naapurin siivoamisesta, kokeileppa vallan tehdä valitus isännöitsijälle, hän saa makeat naurut ja sinä ansaitusti yksinkertaisen pölvästin maineen!

      • sivousta itsekin harrastava
        on toisiakin kirjoitti:

        jotka tykkäävät pitää kotinsa siistinä,meidän perhe myös ellerginen/ astmaattinen.
        Voi pläjäys että joku viitsii valittaa naapurin siivoamisesta, kokeileppa vallan tehdä valitus isännöitsijälle, hän saa makeat naurut ja sinä ansaitusti yksinkertaisen pölvästin maineen!

        siivous on ihanaa ja tuskin kukaan imuroi enää 22.00 jälkeen...eikä se imuroiminen koko päivää kestä.Ei viitsitä valittaa pienistä kun maailmassa on isompiakin ongelmia varmasti!Asumme kerrostalossa ns.välikeros alhaalla asukas ja yllämme ja ääniä kuuluu puolin ja toisin mutta ei häiritse millään lailla.Kaikkeen pitää vaan sopeutua jos ei kestä meteliä niin joku erämää-kämppä keskellä ei mitään..
        kyllä maailmaan ääntä mahtuu!

      • jälkeenkö
        sivousta itsekin harrastava kirjoitti:

        siivous on ihanaa ja tuskin kukaan imuroi enää 22.00 jälkeen...eikä se imuroiminen koko päivää kestä.Ei viitsitä valittaa pienistä kun maailmassa on isompiakin ongelmia varmasti!Asumme kerrostalossa ns.välikeros alhaalla asukas ja yllämme ja ääniä kuuluu puolin ja toisin mutta ei häiritse millään lailla.Kaikkeen pitää vaan sopeutua jos ei kestä meteliä niin joku erämää-kämppä keskellä ei mitään..
        kyllä maailmaan ääntä mahtuu!

        ei vai imuroida!!??? Yläkerrassani imurointi tapahtuu usein ma-ti-yönä klo 23-01,,,,en kyttää, mutten voi olla kuulemattakaan!!! Seuraava yösiivou siirtyy isännöitsijälle,,,

      • tartte siivota

        joka päivä! Pitää siedättää itteään. Meillä siivotaan joskus ja jouiluna eikä ole tapahtunut yhtään mitään vaikka meitä on kaks allergikkoa.
        Ostin kerralla kunnon imurin, maksoin itteni kipeeks, mutta eipä tartte koluta imurin kans joka prkleen pvä!

    • sä voit nähdä

      että se vaihtaa verhoja, kun asut alakerrassa ja tietää että sil on vielä ne vanhat pidikkeetkin!? ja mitähän sen siivous sulle edes kuuluukaan?

      • kuut0nen

        että se VAIHTAA verhoja? Sanoin että se kiskoo niitä edes takas. Ja tuli nähtyä kämppä sisäpuolelta vähän aika sitten kun sieltä alkoi valumaan vesi meille, oli mukava asustella vesivahingon keskellä.

        "ja mitähän sen siivous sulle edes kuuluukaan?" No siinähän se, kun se kuuluu meille saakka. On inhottavaa koittaa korjata kokeita kotona, kun jalkalistat hakkaavat tunnin.

        Lisäksi (unohtui mainita) tämä mummo leipoo varmaan viidesti viikossa. Ja ne pullat menee kaikki roskiin. Kyllä se ihan tosi on joku oitolintu, ei foobikko. Ei foobikot kai ajele mersulla ja kulje turkki päällä höpöttelemässä alakerran naapureille tuuletusparveekkeella savuilla..

        Mitä ihmeen pattia TE kaikki nyt otatte tästä?

      • on sama ongelma
        kuut0nen kirjoitti:

        Vituttaa tuollaset siivosintoilijat! Mulla on lemmikkejä, monta, joten siivota pitää usein. Mutta ei herranjee nyt joka päivä! Ja kun pääsen pitkän päivän jälkeen kotiin, työ jatkuu ja pitää alkaa kääntämään kahdella vieraalla kielellä hankalia tekstejä, niin eiköhän ala naapurissa imuri hurisemaan, kiljunta kuulumaan rapusta ja alakerran lupaava basistinalku harjottelemaan. En valita, en. Minun koira haukkuu päivällä klo. 10-15. Minulla ei ole siis oikeutta valittaa siitä että minulla ei ole työrauhaa, kun joka päivä imuroidaan, mutta kyllä se välillä ÄRSYTTÄÄ!!!

      • pattiin asti

        Puhuit ihan asiaa. Jos muukin siivous on niin reipasotteista, että se KUULUU - jä vielä häiritsevästi - naapuriin, ei se ihan terveeltä vaikuta.

        Ja ne vanhat verhokiskot, ne on kamalia. (Itsellä myös sellaiset.)

        Mutta tarina roskiin joutuvista pullista antoi kyllä sinusta oudon kuvan. Näetkö sä naapurisi roskatkin? Toisaalta, kun on pitkään kiusattu eli ärsytetty, voi alkaa oirehtia tervekin.

      • jo vain
        on sama ongelma kirjoitti:

        Vituttaa tuollaset siivosintoilijat! Mulla on lemmikkejä, monta, joten siivota pitää usein. Mutta ei herranjee nyt joka päivä! Ja kun pääsen pitkän päivän jälkeen kotiin, työ jatkuu ja pitää alkaa kääntämään kahdella vieraalla kielellä hankalia tekstejä, niin eiköhän ala naapurissa imuri hurisemaan, kiljunta kuulumaan rapusta ja alakerran lupaava basistinalku harjottelemaan. En valita, en. Minun koira haukkuu päivällä klo. 10-15. Minulla ei ole siis oikeutta valittaa siitä että minulla ei ole työrauhaa, kun joka päivä imuroidaan, mutta kyllä se välillä ÄRSYTTÄÄ!!!

        En kettuile, mutta osta korvatulpat. Sellaiset hyvät. Ei häiritse enää äänet.

    • voi voi

      Pakkohan niitä paskoja on siivota,jos niitäkerta on.

    • Gunwor

      Jatkuva tarve siivota voi olla myös sairaalloinen pakko-oire. Meillä oli aikoinaan tuttavapiirissä muija, joka aloitti imuroimisen aina töistä tultuaan ja koko asunnon läpi imuroiminen vei häneltä noin 6-8 tuntia, välillä kävi pihalla tupakalla ja jatkoi taas. Hän siis imuroi lattioiden lisäksi myös kaikki sängyt, verhot, hyllyt, esineet, kaappien alukset jne. Jos joku puuttui tähän imuroimiseen, keskeytti homman, muija aloitti urakan hirveän huudon ja kiroamisen kanssa alusta.
      Joskus imuroiminen saattoi kestää aamuyöhön asti jos keskeytyksiä tuli enemmän. Tyypillä oli muitakin pakkomielteitä, esim. jokaisen sisä- ja ulko oven edessä piti olla pieni kynnysmatto, siis oven kynnyksen kummallakin puolella. Lukkojen ja ovien tarkistamisessa johonkin lähtiessä meni puoli tuntia, tarkisti ja kiersi ovet uudelleen monta kertaa.

      • se

        nykysin puuhaa veikö joku hoitoon

      • kertoi
        se kirjoitti:

        nykysin puuhaa veikö joku hoitoon

        eräs nainen, että jätti ukkonsa kun siivosi koko ajan, oli imuri kourassa jatkuvasti. Joku himosiivooja kai. Ei sen puoleen tunnen kyllä yhden tapauksen joka siivoaa melkein aina kotona ollessaan. Että semmosta =))

    • hyödyntää

      tommonen siivous alalle töihin..itsekkin tykkään aikas steriilistä kodista mutta ei jaksa vaan siivota korkeitaan sillonku tulee nainen kylään

      • tuota niinku...

        ...siivousfirmaa, SOL tuli heti ekaks mieleen; varmaan tykkäisivät siellä duunikaverit noin ahkerasta siivorista.

    • hghlgll

      Meidän yläkerrassa on kans siivoushullu eikä se haittaiskaan muuten, mutta siivoaa ja pesee pyykkiä 22 jälkeen. Monesti kone laulaa vielä 2240 loppujaan. Voisinhan siitä sanoa isännöitsijälle enkä täällä valittaa. Toisaalta kai mua se ei sitten häiritse. En vain sitä ymmärrä, että miksi ei yleisiä järjestyssääntöjä noudateta, kun sanotaan mm. että hiljaisuus klo. 22. Heillä myös pienet lapset saatetaan laittaa nukkumaan vasta 22 jälkeen ja juoksurallilla.

    • sitten parempi

      elää trkyisessä asunnossa varmaan seuraavaks valittaisit siitäkin

    • yh äiti

      minä kyllä valitettavasti joudun joka päivä lattiat siivoamaan, kun kaksi pientä lasta ja sillon on oltava siistiä.... imuroin päivittäin, mutta tosin minulla menee maks 10 min 3:n huoneeseen... ja keittiöstä kyllä pesen lattiat joka päivä... :)

    • mää tiiän

      Hän suorittaa etätyönä siivousalan peruskurssia.Siis harjoittelee kotona.
      Ymmärrätkö??

      Ja ne verhon vetämiset.
      Tsiikailee akkunasta, jos kurssinvetäjä sattuu tekemään kotikäyntiä, sujuuko opiskelu annettujen ohjeiden mukaisesti.

    • moisesta

      tunnin tai kahden metelöinti ei tulisi olla ongelma eikä mikään. Varsinkaan,jos se tapahtuu päiväsaikaan. Ja kerrostaloissa tuohan on lähes välttämätöntä. :D

      Sinun saappaissasi olisin vain onnellinen,jos ei ole tuon pahempaa...

    • Anonyymi

      Minusta voi, minullakin on siivoushullu yläkerrassa ja välineenä on ilmeisesti mattopiika jolls ajetaan pitkin parkettia kolisten

    • Anonyymi

      Monenlaisia hulluja on.Työhullu,juoppohullu,kyttäyshullu,sellainen hullu joka vetää vanhoja aloituksia palstalla esiin.Luultavasti nettihullu.

    • Anonyymi

      Aloittajan kannattaisi ostaa imuri itselleen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1321
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1155
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      990
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      956
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      889
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe