Pesä putsattu

Vainaja oli ennen kuolemaansa suosinut toista tytärtään lahjoituksin. Pesään on jäänyt niin vähän rahaa, ettei se kata lakiosuuttani. Sain kutsun kuolinpesän jakotilaisuuteen. Voinko vaatia lakiosaani (olen toisen tyttären poika)vaikka perunkirjoituksesta on yli vuosi aikaa. Voidaanko lakiosuuslaskelmassa ottaa huomioon suosiolahjat ?
3688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eläessään voi käyttää rahansa kuten haluaa.

Onko äitisi kuollut vai miten sinä liityt asiaan? Jos on kuollut, niin vaikea oli papan häntä suosia.

Lapsenlapsen lakiosa on täydet 0% perittävästä omaisuudesta. Sen vaatiminen olisi koomista, mutta sallittua kai.

Äänestä
  • Mistä päättelet asiaan liittyvän puolen vuoden määräajan? Ap:han ei maininnut testamentista mitään, joten testamentin tiedoksisaannista alkava 6kk määräaika lakiosavaatimuksen esittämiselle ei tulle tässä tapauksessa kyseeseen.

    >

    Äidin ei tarvitse olla kuollut, hän on voinut vaikka luopua perinnöstä. Tai sitten äiti tappoi papan ja näin menetti perintöoikeutensa. Ap:n olisi ollut hyvä kysymyksessään kertoa, kuka on kuollut ja missä järjestyksessä, vaikka tämän tiedon puuttuminen ei suoranaisesti estäkään vastaamasta hänen kysymykseensä.

    >

    Perillisenä olevan lapsenlapsen lakiosa on tietenkin puolet hänen perintöosansa arvosta, eikä sen vaatimisessa ole mitään koomista, vaan lakiosasäännöstö toimii samalla lailla olipa rintaperillinen mitä sukupolvea tahansa. Lakiosa on myös lapsenlapsenlapsilla jne.

    Äänestä

Voit vaatia ennakkoperintöjen ja suosiolahjojen huomioonottamista perinnönjaossa, riippumatta siitä milloin lahjat on annettu tai kuinka kauan perunkirjoituksesta on kulunut aikaa. PK 7:3.3: "Pesän varoihin on lisättävä perittävän antama ennakkoperintö sekä, jollei erityisiä vastasyitä ole, hänen sellaisissa olosuhteissa tai sellaisin ehdoin eläessään antamansa lahja, että se on tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin, niin myös hänen jälkeläiselleen tai ottolapselleen taikka tämän jälkeläiselle tahi näiden puolisoille antamansa sellainen lahja, jolla on ilmeisesti tarkoitettu suosia sen saajaa lakiosaan oikeutetun perillisen vahingoksi. Omaisuuden arvo on määrättävä sen ajankohdan mukaan, mikä sillä vastaanotettaessa oli, jollei asianhaaroista muuta johdu."

Mutta jos olet oikeassa siitä, ettei edes koko pesän omaisuuden säästö riitä lakiosaasi, jää perintöosuutesi väistämättä vajaaksi vaikka suosiolahjat otettaisiinkin huomioon. Tällöin ainoa keino on vaatia lakiosan täydennystä lahjansaajalta. PK 7:8.1: "Jollei perillinen siitä huolimatta, että testamentti ja lahjanlupaus on jätetty huomioon ottamatta, voi saada lakiosaansa, on se, jolle perittävä eläessään on antanut 3 §:n 3 momentissa tarkoitettua omaisuutta, tai se, joka on saanut 4 §: ssä sanotun vakuutusmäärän, velvollinen vastaamaan sen täyttämisestä, mitä lakiosasta puuttuu, enintään sillä määrällä, mikä perintöosaa määrättäessä on luettava pesän varojen lisäykseksi." ja PK 7:10 §: "Lakiosan täydennystä on vaadittava kanteella vuoden kuluessa siitä, kun perillinen on saanut tiedon perittävän kuolemasta ja siitä perittävän tekemään lahjoitukseen tai muuhun oikeustoimeen sisältyvästä määräyksestä, joka loukkaa hänen oikeuttaan lakiosaan, kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta." Voi olla että olet jo myöhässä vaateinesi, ainakin sinun pitäisi pystyä todistamaan että olet saanut tiedon lahjoista vasta perunkirjoituksen jälkeen ja alle vuoden kuluessa siitä kun olet laittanut kanteen käräjäoikeudessa vireille. Jos haluat vaatia lakiosan täydennystä toiselta sisarukselta ja uskot että tätä vuoden määräaikaa on vielä jäljellä, niin asian hoitaminen vaatii VÄLITÖNTÄ yhteydenottoa asianajajaan tai muuhun lakimieheen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


etukäteen... kirjoitti:

Vainaja oli ennen kuolemaansa suosinut toista tytärtään lahjoituksin. Pesään on jäänyt niin vähän rahaa, ettei se kata lakiosuuttani. Sain kutsun kuolinpesän jakotilaisuuteen. Voinko vaatia lakiosaani (olen toisen tyttären poika)vaikka perunkirjoituksesta on yli vuosi aikaa. Voidaanko lakiosuuslaskelmassa ottaa huomioon suosiolahjat ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu