Oli kaksi pientä (vai kolme, en muista) piparia matkassa.Ehkä yksi löytyi matkan varrelta. Kaikille tonttuhatut päähän. Olivat älynneet varata punaiset minimekot iteselleen.Yhdellä ei ollut edes roiskeläpäksi mainittavaa. En tiennyt että vyötäkin voitaisiin kutsua mekoksi. Kaikkea sitä oppii elämän varrella. Siinä sitten elvistelimme kävelykadulla; komea ryhmä, jos saan itse kehua. Moni turisti siinä meille peukkua nosti. Oli pakko olla monta opasta koska vedin lärvit ja ajattelin että kotiinpääsy hotelliin olisi varmistettu mitä useampi opas.
Kävimme tyttöttöpoikia ihastelemassa ja syötiin jädeä ja juotiin viinaa.
Koetti seurava päivä.... Ähäkutti ei se ollutkaan melankolinen, päinvastoin. Kaksi opasta kuorsasi vienosti kainalossani. Hivuttauduin hiljaa olohuoneesen jossa jääkaappi sijaitsi ja siellä himoitsemani Mekghong- pullo josta aina heti aamusella siivun pari vetäisin madot tappaakseni sekä hengitystäni raikastaakseni. Olkkarin sohvalla nukkui kolmas opas; se nuorin ja kaunein. Ajattelin ottaa pienet jatkotorkut Hänen vieressään. Mitä vielä, peuhaamiseksi meni. Sillä aikaa muut oppaat olivat jo aamutoimissa, suihkuttelivat ja päkättelivät omiaan. Kohta oli taas täysi ralli päällä. Kyllä oli elämäni ihanin joulupäivän aamu...
Aamutoimet suoritettuamme mihin pari tuntia hupeni niin pakkasimme rantakamat ja suunnistimme Jompparin rannalle rapuja paukuttelemaan joulupäivän kunniaksi.
sanailee 29 x....

Vastaukset 21
Vanhimmat
Tämä jos mikä on sitä aitoa elämää.Kunhan ei oksenna tekareita.
Elää ja kirjoittaa !
Yks ikävä asia .: Ne Afrikasta Amaliaa katsomaan tulleet urhot valitettavasti hukkuivat välijärveen.
Kun tarpeeksi moni turisti, lähinnä naiset ja
perheet, tekee oharit yksityiskohtaisesti kuvailemaanne huoraparatiisiin, teille seksituristeille jääkin hintojen ym.polkeminen.
Hei , Tuskin puoletkaan Thaimaahan matkustavista
on edes kuullutkaan tästä keskustelupalstasta.
Eikä joka perheessä läheskään ole konetta.
Useimmat lukevat matkatimiston esitteen ja
tekevät kaupat. niin minäkin kun aloitin v.-80.
Täytyykin nyt lähteä viinakauppaan, sitten alkaa
tulemaan sitä valistusta, vai mitä köyhät !!
Muuten: S-A:lle terveisiä . Syöhän kakkua !
Ja mm.tämän palstan kautta etsitään tietoa kohteesta.
Onko tosiaanakin koneessa vikaa
Kun ei kuso kulje ? QSO : ?
terveisiä vain sinulle!
Miksi hän häiritsee meitä Pukkeja ?
todella paha olla..piste..
Kumpi on enemmän halveksittu ja ala-arvoinen huora: kuvitteellinen henkilö, jota ärsyttää
palstan seksituristit vaiko ammatikseen persettä
jakava thaihuora?
Amalia on kaikkein halveksituin ja ala-arvoisin huora.
Häntä ärsyttää kuvittelemansa palstan seksituristit.
Lisäksi hän vihaa:
- miehiä
- Thaimaahan matkustavia naisia ja lapsia
- Thaimaata
- thaimaalaisia
- oletettavasti myös itseään
Säälin häntä.
Että fru. Sik. -Ammumn olililililililil?
herp. klam. visvs, kondl. trikom. hiiv.
syf. gon.ja myöskin kalju-päivetyst.Sekä myös tuo
jatkuva ripuli ja luuvalo ehkä ihan vähän hiviä.
häntä eli amaliaa..hän yrittää täällä keskutelu palstoilla käännyttää ihmisiä etteivät menisi thaimaahan koska siellä on ilotyttöjä :) minusta todella huvittaa tai jotenkin säälittävää..
Kokonaan toinen asia onkin, ottaako perheet
tai naisturistit valinnoillaan kantaa yleisiin
asioihin ja ongelmiin kuten tyttökauppaan."Vihaksi" asti välinpitämättömyyden toteamisesta ei ole kuin kehittymättömien finninaamojen osalta.Alin kasti on tietysti seksituristit ja huorat.
Joissakin paikoissa on talonsa horoille etteivät ne häiritse muuta turismia.Mutta thaikuissa ei,
jollei nyt baareja lasketa samanlaisiksi taloiksi.Silti horot on niin ulkopuolella kuin rantakaduilla jne.
Nämä kyseiset lapsiperheet pystyvät, jopa pilamaan lentomatkustamisen. Ainaista valittamista ja itkeskelyä. Matkustetaan sitten vasta, kun vanhemmat ja lapset osaavat käyttäytyä.
et ole itse koskaan ollut lapsi , eikö niin.
Syntynyt ihan aikuisena, eikö niin.
Kenenkään ei ole tarvinnut sinua hoitaa, koska olet ollut syntymästäsi saakka "sivistynyt"
aikuinen.
Heti aloittanut lentelemään maailman ympäri, ihan omin päin ja omilla kustannuksilla.
Ja nyt sinulla on vara arvostella niitä raukkoja joilla on pieniä lapsia.
Montakos sinulla on ?
Eipä taida jollakin kopassa makaavalle lapselle jäädä hirveesti muistikuvia reissusta. Siellähän ne vaan vinkuu koko matkan, joten ne on yksinkertaisesti syytä pitää jossain muualla, kun lentokoneessa. Sitten hieman vanhempana, kun mahdollisesti aivot on kehittyny, niin voi ruveta esiintymään julkisesti...
tekstiä.Herra 29 on lahjakas kirjoittaja.ja sekös täällä joitain ottaa päähän.itse luen niitä aina mielelläni.
Lykkään tykkään , minneminä lykkään ?