maataloustuotteista, ja se on halpaa ja niin hyvää, että sitä syödään aivan ähkyyn asti ja sitten lihotaan.
Roskaruuankin pitäis olla paljon kalliimpaa, mutta minkäs voit, kun se on niin halpaa.
"Roskaruokakin"
1
191
Vastaukset 1
Ruokatottumusten vääristyminen johtuu monista tekijöistä. Yksi näistä tekijöistä on markkinatalousajattelu. Ruoan menekkiä on ruvettu kasvattamaan tavaroiden myynnin malliin.
Esim. alati suurentuvat annoskoot ja niihin liittyvä hintamainonta luo illuusion, että syömällä paljon säästää rahaa. Fysiologisesti ihmisen tulisi syödä vain niin paljon kuin hän kuluttaa. Nykyisellä työnteolla ja vapaa-ajan liikkumisella kulutus ei ole suuren suuri. Ei paljon yli perusaineenvaihdunnasta, jonka avulla ihminen pysyy toimivana organismina. Perusaineenvaihduntaan kuuluuvat ihmisen elintoiminnot kuten hengitys, sydämen toiminta, ruoansulatus ym.
Ruoan markkinointi tulisi kohdentaa terveyttä edistävään ruokaan. Siinä on vain se paha puoli, että terveellinen ruoka maksaa joissakin tapauksissa enemmän kuin energiapainotteinen ruoka. Kuluttajien terveystietoisuus pitäisi saada nousemaan. Ruoan hankkimisen ainoa kriteeri ei voi olla sen halpa hinta.
Suomalainen ruoka on tutkitusti maailman puhtainta, valvotuinta ja terveellisintä. On vain osattava valita oikein. Pitäisi päästä pois siitä sota-ajan traumasta, että kun ruokaa on tarjolla , niin pitää syödä ähkyyn. Kyllä Suomessa ruokaa on vielä saatavana huomennakin, ei joka kerta tarvitse leuan kiiltää ja napin lentää housunkauluksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561244- 16845
- 68752
- 63735
- 47704
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69698Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131635Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9570Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45528Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8520Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �120494- 4492
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24483Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113444- 36435
- 16431
- 70428
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 34414