ennen abc:tä

että nuoriso roikkuu kaupungilla ja vaadittiin jotain kokoontumispaikkaa laitakaupungilta.nyt on todella hyvä kokoontumispaikka tiiriön abc,jossa voi vaikka yöpyä talvipakkasilla.mutta eikös eräät tahot ole jo kieltämässä tätäkin paikkaa.parempi lämpöisessä kuin sammuneena lumihankeen.keneltä se on pois jos kehittyvä nuoriso kokoontuu hauskaan yhdessäoloon ja yönviettoon syrjäiselle bensiiniasemalle."joka lapsia vihaa,on mieltynyt naapurin perheen kiellettyyn lihaan.."tavattiin sano kärvätsalossa jo 1400-luvulla.
171127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Yksi pieni asia kannattaa muistaa. ABC-asemat ja baarit ovat paikkoja, joissa ihminen voi pistäytyä syömässä tai juomassa.
Kun johonkin ABC-asemalle kokoontuu kymmenittäin nuoria, jotka pitävät kohtalaista kovempaa ääntä keskenään, eivät juuri osta mitään.
Eivät ne asemat pysy pystyssä vain sillä, että siellä istutaan ja ollaan.

Äänestä

Miten kuivaa & tylsää saa olla että saa huoltoasemalla norkoilusta jotain kiksejä. Keksikööt nuoriso jotain parempaa tekemistä ja jättäkööt huoltiksella norkoilun maaseudun papoille (ei kuitenkaan heitäkään Hämeenlinnan ABC:lle, kiitos.)

Äänestä

Roikkuu vaan ja räkii niin paljon kun sielu sietää. Eihän kukaan oikeasti maksava asiakas ABC:llä käykään. Tankillekin ollaan siirrytty jo muualle.

Joten tehkää vaikka paikasta junnujen limuclubi. Ihan sama!

Äänestä

On tuo nuoriso ihan omalla toiminnallaan aiheuttanut nuo ikärajat asemille. Sotketaan, räitään, poltetaan tupakkaa missä huvittaa, pelataan pelikoneita kielloista huolimatta...
Ikävää,mutta kyllä käyttäytyä pitäisi osata.

Äänestä
  • Itse notkuin mopo iässä Lasihovilla, ihan kuin nyt tää jälkipolvi Apsilla. Ei kyllä muistu mieleen että olisi ikinä ollut Lasihovilla mitään ongelmia sen suhteen että oltiin siellä. Raha pelejä pelailtiin, oltiin sit yli tai alle 15v, ketä se kiinnosti. Nyt jos joku alle 15 v pelaa jotain fukin automaattia se on järkyttävä rikos ihmisyyttä ja ihmiskuntaa kohtaa. Ei perkele koska tää on tämmöiseksi mennyt. Suomi on PASKA maa. Niin taas aiheeseen.... Ehkä osattiin pääsääntöisesti olla ihan fiksusti. Enemmään siellä nämä humalaiset sitä häiriötä tuotti, varsinkin kun jossain vaiheessa sai sitä oluttakin myyä ulos asti 24h. Varmasti tuolla Apsillakin 90% nuorista osaisi kunnioittaa hyviä tapoja ja käyttäytyä niin kuin kuuluu. Sitten jää se 10% kusipäitä, pahoinvointi nuoria miksikä niitä nyt sanotaan. Ja joukossa tyhmyys tiivistyy. Kovanaama ei joukon edessä halua menettään kasvojaan.

    Äänestä

  • Texas Rebellion kirjoitti:

    Itse notkuin mopo iässä Lasihovilla, ihan kuin nyt tää jälkipolvi Apsilla. Ei kyllä muistu mieleen että olisi ikinä ollut Lasihovilla mitään ongelmia sen suhteen että oltiin siellä. Raha pelejä pelailtiin, oltiin sit yli tai alle 15v, ketä se kiinnosti. Nyt jos joku alle 15 v pelaa jotain fukin automaattia se on järkyttävä rikos ihmisyyttä ja ihmiskuntaa kohtaa. Ei perkele koska tää on tämmöiseksi mennyt. Suomi on PASKA maa. Niin taas aiheeseen.... Ehkä osattiin pääsääntöisesti olla ihan fiksusti. Enemmään siellä nämä humalaiset sitä häiriötä tuotti, varsinkin kun jossain vaiheessa sai sitä oluttakin myyä ulos asti 24h. Varmasti tuolla Apsillakin 90% nuorista osaisi kunnioittaa hyviä tapoja ja käyttäytyä niin kuin kuuluu. Sitten jää se 10% kusipäitä, pahoinvointi nuoria miksikä niitä nyt sanotaan. Ja joukossa tyhmyys tiivistyy. Kovanaama ei joukon edessä halua menettään kasvojaan.

    "Nuorten liikapelaaminen näyttäisi tutkimusten mukaan olevan aikuisia huomattavasti yleisempää, vaikka nuoret pelaavat aikuisia vähemmän. Nuoret ongelmapelaajat aloittavat aikaisin, jopa noin 10 vuoden iässä. Riskiryhmään kuuluvat erityisesti ne pojat, joilla on muutakin riskikäyttäytymistä; päihteiden käyttö, tupakointi, näpistely, koulusta poissaolot."

    Lähde: peluuri.fi

    Äänestä

  • on vaikea ongelma kirjoitti:

    Rahapelaaminen altistaa nuoria myös velkakierteeseen, varkauksiin ja kiristykseen!

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Rahapelaaminen altistaa nuoria myös velkakierteeseen, varkauksiin ja kiristykseen!

    Tungetaan ne "ongelmat" hanuriin. Pelaaminen ei ole ongelma se on oire. Ongelmat on jossain ihan muualla.

    Äänestä

  • Texas Rebellion kirjoitti:

    Itse notkuin mopo iässä Lasihovilla, ihan kuin nyt tää jälkipolvi Apsilla. Ei kyllä muistu mieleen että olisi ikinä ollut Lasihovilla mitään ongelmia sen suhteen että oltiin siellä. Raha pelejä pelailtiin, oltiin sit yli tai alle 15v, ketä se kiinnosti. Nyt jos joku alle 15 v pelaa jotain fukin automaattia se on järkyttävä rikos ihmisyyttä ja ihmiskuntaa kohtaa. Ei perkele koska tää on tämmöiseksi mennyt. Suomi on PASKA maa. Niin taas aiheeseen.... Ehkä osattiin pääsääntöisesti olla ihan fiksusti. Enemmään siellä nämä humalaiset sitä häiriötä tuotti, varsinkin kun jossain vaiheessa sai sitä oluttakin myyä ulos asti 24h. Varmasti tuolla Apsillakin 90% nuorista osaisi kunnioittaa hyviä tapoja ja käyttäytyä niin kuin kuuluu. Sitten jää se 10% kusipäitä, pahoinvointi nuoria miksikä niitä nyt sanotaan. Ja joukossa tyhmyys tiivistyy. Kovanaama ei joukon edessä halua menettään kasvojaan.

    Oliko se sun mopedis viritetty?

    Äänestä

  • Giannel kirjoitti:

    Oliko se sun mopedis viritetty?

    Siinä olli malossin 80cc läppis ja spessinputki.

    Äänestä

  • KKKKKKK kirjoitti:

    Tungetaan ne "ongelmat" hanuriin. Pelaaminen ei ole ongelma se on oire. Ongelmat on jossain ihan muualla.

    ongelmat ovat sosiaali- ja terveysministeriössä. ongelman nimi on ko. laitoksen epäterve suhtautuminen rahapeleihin ylipäätään. eipä ole kovin montaa muuta maata mistä löytyisi hedelmäpeli huoltsikan nurkasta.

    Äänestä

velvollisuus olla nuorisokoti ja yönviettopaikka. Kunnallehan kuuluis järjestää nuorisotilat junnuille ajanviettopaikaks..?? Ihme säätäjä.

Äänestä
  • alkupäästä tavaaminen aloietaan,minun mielestä absi on hyvä mesta nuorisolle,ei kalva vaikka valtaisivat sen.psyyväthän poissa kukostensyrjältä..

    Äänestä

  • aakkosten kirjoitti:

    alkupäästä tavaaminen aloietaan,minun mielestä absi on hyvä mesta nuorisolle,ei kalva vaikka valtaisivat sen.psyyväthän poissa kukostensyrjältä..

    ei teistä räkänokkaisista finninaamoista yritykselle muuta heru kuin kuluja.
    Häiritsette MAKSAVIA asiakkaita jopa jotkut pelkäävät asioida paikoissa jossa ovella päivystää räkiviä pikku natiaisia.
    Kyllä lasten pitää olla kotona iltaisin nukkua hyvät yöunet ja auttaa vanhempiaan kotitöissä.
    Siis on aivan oikein olla päästämättä näitä lössejä iltaisin ja öisin maleksimaan kahviloihin.

    Äänestä

  • Vai ollan sitä menossa yhteiselle rahakirstulle, että saataisiin pojille kunnallinen räkimispaikka? Käsittämätöntä kommunismia. Onhan niillä kodit jotka asuu vahingoista vastaavat ja harrastusten rahoittajat.

    Äänestä

takia vanhemmat eivät pidä huolta alaikäisistä kakaroistaan.Ei alaikäisien kuulu olla missään muualla kun kotona yöllä.Murkut kotio yhdeksän jälkeen.

Äänestä

eivät tuo rahaa kassaan. Kuluttavat vain ja sotkevat ja rikkova kallit paikat. Lisäksi mikä alaikäisten iltapäiväkerho joku huoltamo on? Se on matkailijoiden palvelukeskus.Kyllä se on niin että jos 21 jälkeen pyörii pentuja huoltikalla ilman vanhempiaan, nimet ylös ja lastenvalvojalle ilmoitus. Turha on märistä kadonneiden lasten perään iltapäivälehdissä, jos ei huoltaja huolehdi vastuustaan lasta kohtaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

valitettiin kirjoitti:

että nuoriso roikkuu kaupungilla ja vaadittiin jotain kokoontumispaikkaa laitakaupungilta.nyt on todella hyvä kokoontumispaikka tiiriön abc,jossa voi vaikka yöpyä talvipakkasilla.mutta eikös eräät tahot ole jo kieltämässä tätäkin paikkaa.parempi lämpöisessä kuin sammuneena lumihankeen.keneltä se on pois jos kehittyvä nuoriso kokoontuu hauskaan yhdessäoloon ja yönviettoon syrjäiselle bensiiniasemalle."joka lapsia vihaa,on mieltynyt naapurin perheen kiellettyyn lihaan.."tavattiin sano kärvätsalossa jo 1400-luvulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu