Olen 17-vuotias tyttö (kai..) jota naiseus ahdistaa. Olen pitkään ihmetellyt miksi miesten ihailu ahdistaa, ällöttää, tekee jopa vihaiseksi... se johtuu siitä että en todellakaan ole sinut sukupuoleni kanssa. Koen miehet kyllä komeiksi ja kiihottaviksi joskus, mutta enemmän olen kyllä alkanut katsella tyttöjä... Olen todella pahassa kriisissä, en tiedä mihin päin kääntyä.. en halua olla transsukupuolinen vaan jotenkin täysin androgyyni, mutta se tuntuu vaikealta tässä maailmassa jossa aina luokitellaan joko miehiksi tai naisiksi... :(
Ja kommentit niinkuin "söpö pieni tyttö" tai "jokos nätillä tytöllä on poikaystävä" ahdistaa ja masentaa vielä lisää... :(
Mitä tehdä?
Ja kommentit niinkuin "söpö pieni tyttö" tai "jokos nätillä tytöllä on poikaystävä" ahdistaa ja masentaa vielä lisää... :(
Mitä tehdä?
Vastaukset 38
Vanhimmat
tilanteesi on aika hankala ja ikävä, olen kokenut samantapaisen vaiheen joskus yläasteen alussa. Tajusin kuitenkin aika pian että olen poika enkä tyttö.
Tuohon tilanteeseesi ei varmaan auta muu kuin rankka itsensä pohdiskelu. Kannattaa kysyä itseltään pystyykö elämään naisen kehossa koko loppuelämänsä?
Ja jos päädyt siihen että tajuat olevasi transsukupuolinen, ei hätää, siitä on selvitty hengissä. :D Itse olin järkyttynyt kun tajusin asian, pelkäsin että kukaan ei hyväksyisi minua, itsekään en meinannut hyväksyä itseäni. Mutta nyt minulla on kuitenkin muutama hyvä ystävä jotka tietävät asiasta ja hyväksyvät minut.
Voi kuitenkin olla että kuitenkin sijoitut sukupuolten välimaastoon. Aika sen luultavasti vain sinulle voi näyttää.
Paljon voimia ja jaksamista sinulle!
.......huono itsetunto, kasva aikuiseksi niin helpottaa.
mutta tohon alottajan viestiin senverran, että jonain päivänä oikeasti täytyy kasvaa aikuiseks ja sille ei oikein mitään voi. Jonain päivänä pikkukakarat leikkipuistossa kattoo sua ja sanoo, että tuolla on kumaraselkäinen mummo tai kumaraselkäinen pappa.Ei ne sano, että tuolla on joku sukupuoleton androgyyni. Saat itse valita kumman ne sanoo.
näitä asioita, olet tyttö, mutta voit olla täysin itsenäinen tyttö, välttämättä muiden puheista! Ihmiset vain aina kyselevät joutavia, jos ne miettisivät, ennekuin puhuvat, olisi parempi
Mieleleeni tule taas yksi raamatunlause, joka sanoo näin siinä missä on paljon puhetta, siitä ei syntiä puutu!
ensin mihin viestiin vastaat. Pitää oikein miettiä kenelleköhän milloinkin kommentoit.
Vai että syntiä! Sen perusteella kirjoituksesi on syntiä kun on niin paljon puhetta raamatusta Jeesuksesta ja Jumalasta. Eiköhän tavalliset heterot puhu miehistä ja naisista vielä enemmän. Onko se sitten tosi syntistä.
Mitä olet mieltä siitä että jeesushan oli aika androgyyni näin nykyajan mittapuun mukaan, hänhän pukeutui mekkoon ja oli vielä pitkä tukkakin? Ainakin niin hänet on kuvailtu kaikkialla.
Mitä voisin itse tehdä siinä tilanteessa jos tulisinkin uskoon ja kun nyt olen sukupuolenkorjauksen läpikäynyt nainen, eli olen siis keholtani sekä juridiseti nainen. Mitäpä jos seurakuntasi ei hyväksykään minua tästä syystä?
Kerroppa käytännössä miten minun pitäisi siinä tilanteessa toimia, koska penistä en enää pöksyihini saa millään keinolla.
Jeesus on kuvattu vasta viimeaikoina nykyisin tunnettuna ulkomuodoltaan. Tunnetaan aikaisemmalta ajalta paljon kuvia jossa Jeesus on kuvattu hyvinkin naisellisena, jopa naiselliset rinnat näkyvissä. Eli vielä vahvemmin androgyyni tai ehkäpä transnainen tai jopa shemale.
Samoin sanotaan "täällä kävi yksi nainen kyselemässä sua" tai "sulle soitti joku mies". Koskaan ei sanota "täällä kävi joku ihminen kyselemässä sua". Tai jos sanottaisi, niin heti seuraava kysymys olisi "oliks se nainen vai mies?".
meidän pitää antaa sen runsaana asua keskellämmä,ja suhtautua siihen oikein ja jopa kärsiä sen tähden!!
Ei miehen ja naisen väliset suhteet ole syntiä, se on ihan oikein että mennään naimsiin ja saadaan lapsia! Mutta ei se ole ainut malli elämälle, jotkut voi tykätä elää yksin koko elämänsä!
vaan se miten suhtaudut vastedes Jumalan Sanaan.
Jeesus on kuvattu pitkähiuksisena kaapuun pukeutuvana miehenä, mutta mistä ne ovat lähtöisin en tiedä. Hän oli ihmisenä puusepän poika ja teki raskasta työtä aina kolmeenkymmeneen ikävuoteensa asti. Luulisi siinä tuollaisten kaapujen olevan epäkäytännöllisiä! Hänessä ei ollut mitään syntiä, vaikka hän syntyi syntisen lihan kaltaisuuteen, sen tähden hän voi kiusattuja auttaa!
Jeesus pelastaa!!!Hänessä ei ole mittään syntiä!
ne "joko on pojat alkaneet kiinnostaa" ja joko sinulla on poikaystävä-kysymykset aika helvetin paljon. Musta sellaista ei tarttis kysyä. Mutta sitten toi toive androgyyniydestä, se on musta täysin utopistinen. Ihmiset luokitellaan joko miehiks tai naisiks ja me ei olla mitään ilman toisia ihmisiä. Jotkut yrittää jonkinsortin transgendereinä elää tätä elämää. En tiedä millaisia ne olis, jos olis saaneet lapsesta saakka elää poikana ja samaistua poikiin ja saada positiivisia kokemuksia mieheydestä.
Samoin hieman ärsytti kyselyt tyttökaverista ja myöhemmin naimisiin menosta. Valitettavasti itse heittäydyin mukaan "leikkiin" kun olin varma ettei tilalleni voi tehdä mitään ja luulin että joudun elämään loppuelämäni miehen roolissa. Tulihan osin ympäristön painostuksen vuoksi hankittua se tyttökaveri ja mentyä naimisiinkin hänen kanssaan. Myöhemmin avioliitto sitten tavallaan aiheutti prosessin käynnistykseen pitkän lykkäyksen.
Mun henkisessä itsetunnossa ei ole mitään vikaa. Mä tiedän olevani juuri tällanen outo, joka ei mahdu oikeen mihinkään lokeroon. Tiedän mitä elämältä haluan. Mun ja maailman välillä vain tuntuu olevan joku paha ristiriita. Ja kyllä mä oon sitä mieltä että ihminen voi olla ulkomuodoltaan niin androgyyni ettein kukaan mee suoralta kädeltä luokittelemaan sitä naiseks tai mieheks. Itse en sitten tiedä menisinkö ikinä läpi sellaisena, poikana oon menny monet kerrat läpi ja silti kaikki jotka näkee mut jonain helvetin söpönä tyttönä jauhaa niitä "pikkutyttö"-juttuja. Hohhoijaaa...
omaa vessaa tai sairaalahuonetta. Androgyyni luokitellaan biologisen sukupuolen mukaan. "Onks toi mies vai nainen?" "No se yrittää esittää x, mut on oikeesti x." Itse olin alle 2-kymppisenä androgyyni, joka vihasi lokeroita, mutta mulle oli helpotus huomata olevani kuitenkin ts. Ennen mä en välittänyt mistään, nyt välitän. Mulle se sopii.
Valitettava totuus on se, että tämä yhteiskunta on niin vahvasti sukupuolittava, että androgyynille ihmiselle tulee helposti ongelmia. Sukupuoli iskee silmille arkipäiväisessä elämässä jatkuvasti. Sukupuolta udellaan kaikkialla, virallisissa ja epävirallisissa yhteyksissä. Ihmiset tuntuvat vaivautuvan, jos jonkun henkilön sukupuoli ei ole selvä: ei tiedetä kuinka ihmistä tulisi puhutella. Sukupuolen puuttuminen koetaan epänormaalina ja vaivaannuttavana asiana.
Tuota kaikkea androgyyni ihminen voi tietysti pitää ulkomaailman ongelmana ja yrittää olla välittämättä sitä, mutta vaarana on, että lopulta androgyyni kyllästyy itsekin siihen, että aina on mentävä joko naisten tai miesten vessaan, rastittava papereista jompikumpi sukupuoli, aina on kuunneltava ihmisten tytöttelyä tai pojittelua kun he yrittävät väkisin tunkea sinua sopivan sukupuolen muottiin...
perustuu suvunjatkamiseen, mikä on luonnollista ja siitä ihmislajin säilyminen riippuu. Ei yksilöllä ole mitään merkitystä. Ja miten se tuntuu menevän niin, että nää androgyynit on aina sellasia, joilla ei olis ulkosia edellytyksiä pärjätä vastakkaisen sukupuolen roolissa. Kaikki haluaa kuulua porukkaan, mutta sitten kun ei päästetä, niin ei halutakaan. Mitä se kettu sanoikaan?
Joskus tuo androgyyni identiteetti voi olla vaihe ennen transsukupuoliseksi tunnustautumista. En väitä, että keskustelun aloittajan kohdalla olisi näin, toki löytyy ihmisiä, joilla on pysyvä androgyyninen identiteetti, mutta tiedän monia tapauksia, joissa androgyyni on lopulta hakeutunut transprosessiin tullakseen mieheksi tai naiseksi.
Omalla kohdallani oli myös näin. Itseni mieltäminen androgyyniksi oli minulle eräänlainen kompromissi, jonka kanssa luulin pystyväni elämään, kun prosessiin lähtö ja hormonihoidot pelottivat. Naisena en tahtonut elää, mutta tunsin ettei minusta mieheksikään olisi, se pelotti, ja kaiken lisäksi olin niin pieni ja naisellinen etten uskonut, että minusta saisi miestä minkäänlaisilla hormoneilla. Näistä peloista ja epävarmuuksista johtuen androgyyni identiteetti ja ulkomuoto houkuttelivat: eihän minun tarvinnut lähteä pelottavaan prosessiin, mutta pystyin silti liikkumaan kohti kaipoaamaani miehekkäämpää olotilaa.
Jonkin aikaa tuli androgyyninä eleltyä, kunnes lopulta tajusin ettei se ole minulle mikään vaihtoehto. Ulkomaailma purkitti minut kuitenkin naiseksi, aina, yritinpä pukeutua tai käyttäytyä kuinka neutraalisti tahansa. Se oli ahdistavaa. Jouduin kohtaamaan prosessia kohtaan tuntemani pelot, punnitsemaan asiat uudelleen ja myöntämään ettei minulla ollut androgyyni identiteetti, vaan miehinen. Ja niinpä hakeuduin prosessiin.
Nyt minusta on tulossa mies. Siitäkin huolimatta, että olen pieni ja siro.
Edellisen kirjoittajan mielestä itsensä androgyyniksi mieltävät ovat juuri niitä, joilla ei ole ulkoisia edellytyksiä pärjätä vastakkaisen sukupuolen roolissa. Itse en ole samaa mieltä. Totuus on, että harvalla transsukupuolisella on hyvät ulkoiset edellytykset. Se peilistä näkyvä keho voi näyttää suorastaan surkealta ja prosessiin lähteminen sen takia pelottaa, mutta niinpä vain kaikista tulee naisia ja miehiä. Ja vieläpä hyviä. Ei tarvitse tulla siroa missiä tai rotevaa miestä, kun mieheyden ja naiseuden kirjo on tässä maailmassa on niin laaja. Kyllä meikäläiset joukkoon sulautuvat.
Muutamia vuosia sitten tapasin Transtukipisteessä Maarit Huuskan. Olin harkitsemassa prosessiin lähtöä, mutta minua pelotti. Sanoin ettei minusta koskaan voisi tulla miestä. Huuska katsoi minua ja kysyi vilpittömästi 'Miksei muka voisi?'. Kaikista hänen tapaamistaan transmiehistä oli kuulemma läpimeneviä miehiä tullut, minuakin pienemmistä ja sirommista. Silloin ajattelin, että Maarit vain halusi olla kohtelias ja rohkaiseva, mutta nyt ymmärrän, että hän tarkoitti tasan tarkkaan mitä sanoi.
Olen kanssasi samaa mieltä, että ne jotka ovat jääneet "puoliväliin" eivät ole tehneet sitä ulkoisista vaan sisäisistä syistä. Ja myös siinä olen samaa mieltä, että lähes kaikista tulee loppupeleissä ihan kelpo naisia ja miehiä. Eli se välivaihe hämää sekä itseä että muita luulemaan ettei muutos muka onnistuisi.
ja nyt roteva "äijän" näkönen... Monet tuntuu aattelevan, "että musta ei voi tulla miestä". On se kyllä kumma. Eihän mieheys oo mitään ihmeellistä. Ei tässä mikskään alfauroksiks oo tarkotus tullakaan. Jännä muuten, että miehen stereotyyppi on 185-senttinen ja roteva, vaikka kaikki miehet ei tosiaankaan oo sellasia. Todella monet on langanlaihoja. Osittain siks miesten maailmassa ihaillaan isoa painoa, koska miehelle on luonteenomaisempaa olla hoikka ja lihakset on vaikeasti saatavissa (paitsi joillekin geneettisesti lahjakkaille). Naisilla se onkin sitten toisinpäin, hoikkuutta ihannoidaan, koska estrogeenin takia naiselle kertyy helposti rasvaa. Tasan ei käy onnen lahjat.
Tässä on mietitty asiaa vain androgyynin ja selvien sukupuolten välillä. Entäpä jos aloittajalle olisikin eräs vaihtoehto transgender. Jos ei koe olevansä tyttö, eikä halua mieheksikään, voisi olla transgender, jotain sukupuolten väliltä tai ei mitään sukupuolta. Transtutkimusyksiköt ovat antaneet muutaman transgenderdiagnoosin. Valitettavasti vain laki ei tunne tätä hoitolinjaa joten TG-ihmiset joutuvat hakemaan hoitonsa yksityissektorilta, mikäli sellaisia haluavat. Uskoisin että transgendereitä on paljonkin, mutta enemmistö pystyy elämään sukupuolten välissä ilman hoitojakin.
on, että muuttaa autiolle saarelle, jos määritelmät ahdistaa. Tervemenoa.
androgyynin ja transgenderin välillä? Eikös tuo ole vähän sama? Ulkomaailman silmissä näyttävät ainakin samalta...?
Transgender-diagnoosilla voi saada transhoitoja...
Mutta ne saa maksaa omasta pussista.
Ja transgender ei yleensä taida haluta kaikkia hoitoja, eli hän jää sukupuolten välimaastoon. Eli hän on androgyyni?
Minä olin yhdessä vaiheessa transgender ja niin on ollut moni muukin tuntemani nainen tai mieskin.
Kuitenkin nykyään olen onnellinen ihan naisena enkä oikein usko transgenderiyteen pysyvänä identiteettinä jo ihan senkin takia, että tässä yhteiskunnassa on pakko olla jompaa kumpaa sukupuolta halusi sitä tai ei.
Toki jotkin "mies " tai "nainen " identiteetit voi tässäkin yhteiskunnassa toimia, mutta miehen ei tässä maassa kannata näkyvästi sukupuolisekoilla mikäli haluaa elää ihmisarvoista elämää. Naisena toisaalta sukupuolisekoilu onnistuu kyllä suht kivuttomasti.
Transgender-diagnoosi taas on turhaa pelleilyä, sillä vaikka identifoituisit joulupukiksi, niin jos koet tarvitsevasi sukupuolenkorjausta elämänlaatusi parantamiseksi kannattaa sinun hankkia se TS-diagnoosi niikuin muutkin järkevät ihmiset tekevät.
Ps. Ei tästä oikeasti tarvitse tehdä vaikeaa asiaa. Se vaan nyt on niin, että toiset tykkää estroista ja toiset testoista, samoin toiset tykkää pippelistä ja toiset pimpistä. Useimmat meistä myös putoaa ainakin jossainmäärin niihin kahteen sosiaaliseen lokeroon. Sitä se sukupuoli on yksinkertaisimmillaan.
hoidoissa loppuun asti, mutta androgyyni en ole vaan ihan tavallinen mies. Haluaisin kyllä sen pippelin, en edes ymmärrä ihmisiä, jotka ei sitä halua, mutta en vaan oo uskaltanut mennä leikkaukseen.
Kirjoitit: "Useimmat meistä myös putoaa ainakin jossainmäärin niihin kahteen sosiaaliseen lokeroon. Sitä se sukupuoli on yksinkertaisimmillaan."
Painotan nimenomaan tuota sanaa JOSSAIN MÄÄRIN. Omasta mieheydestään tai naiseudestaan ei transsukupuolisenakaan tarvitse tehdä alleviivattua, tavallaan loppuun asti vietyä. Miehen tai naisen lokerossa ei tarvitse istua niin tiukkaan, että kyljet ovat laidoissa kiinni. :) Miehuudesta ja naiseudesta löytyy monenlaisia tyylejä elämiseen ja olemiseen, neutraaleja ja vapaampiakin.
Karkeasti voisi sanoa, että kannattaa valita se sukupuoli, joka tuntuu omemmalta, ja sitten vain luoda oma omintakeinen tapansa olla siinä. Näin ulkomaailma saa määritellä sinut jompaan kumpaan muottiin, minkä se aina tekee, mutta määrittely ei rasita sinua.
Minä päädyin tekemään juuri noin. Naiseksi määritteleminen oli minulle kammottavaa, mutta mieheksi määritteleminen ei tunnu miltään, vaikken mikään miehen stereotyyppi olekaan, enkä erityisemmin edes halua korostaa mieheyttäni.
Minä elän myös just niinkuin haluan. Silti mua pidetään erittäin naisellisena. Itse koen, että minussa on myös runsaasti muita piirteitä, jotka ei ole supernaisellisia. Tänään lakkasin kynteni....mutta ekaa kertaa tänä vuonna. Mutta pääasia mullekin on että voin olla just oma itseni ja minut luetaan naiseksi. Se riittää.
samaa mieltä. Tuntuu kuin olisin sukupuolineutraali, vaikka kuitenkin olen "täysin" mies.
Tämä miehenä tai naisena olemisen vapaus kannattaisi jokaisen prosessiin lähtöä pelkäävän muistaa. Ei transsukupuolisesta muotoilla prosessissa mitään stereotyyppistä lokeron täyttävää palikkaa, vaan meillä on edelleen vapaus liikkua omaksi koetun sukupuolen janalla siihen kohtaan kuin hyvältä tuntuu.
on tapana kokea sukupuolineutraalina, varsinkin mieheys. Miehissä on muuten niin hirveitä kusiaivoja, etten mä lapsena pystynyt samaistuun miehiin. Mutta eihän mun tartte olla sellanen. Ja nyt kun on enemmän ollu miesten kanssa, on huomannut, ettei kaikki olekaan ääliöitä.
onko tyttöystävää tai sanottais että olet söpö poika, miltä se tuntuisi? Mietin vaan, että haluaako joku oikeasti kuulla, että "olet söpö androgyyni" tai että "oletko jo löytänyt itsellesi kivan androgyyniystävän?". Tai kai jotkut haluaa.
Kuten sanoin, olen hukassa. En tiedä mikä minä olen. Ihminen kai vaan.
vaan ihmisiä. Harva tuolla ajattelee, että olen nainen tai olen mies. Mutta harvaa ärsyttää tulla kutsutuksi naiseksi tai mieheksi. Jos jäät androgyyniksi niin varustaudu kuulemaan jatkuvasti kysymys "oletko mies vai nainen?" ja kestämään ihmettelevät katseet vessoissa ja sairaaloissa. Ihmisten silmissä androgyyni edustaa aina biologista sukupuoltaan ja tulkitaan lähinnä lesboks.
pinkaise lähimpään seurakuntaan, siis sellaiseen jossa on uskovia ja jotka osaavat kertoa sinulle mitä elämä on ja miksi se on meille annettu.
Muistan itsestäni, että ollessani 10-13 vuotias, jostain kummallisesti tunki mieleeni ajatus, että varoisin menemästä eräälle mäelle ja varsinkin varoisin mäellä olevaa helluntaiseurakuntaa. Mäellä oli myöskin elokuvateatteri ja sinne uskalsin mennä, mutta helluntaita vieroksuin. Olen miettinyt tätä asiaa, että mistä noita ajatuksia minunkin niinkuin muidenkin ihmisten mieliin lennätetään!?
Kyllä se on se ilmavallanhallitsija, itse paholainen, joka kylvää ennakkoluuloja ihmisten mieliin, etteivät vain tulisi uskoon ja pelastuisi!
Jeesus Kristus antaa sinulle oikean elämän, sen elämän, jota sinä haet tietämättäsi!
Kannattaako pinkaista lähimpään hihhuliseurakuntaan ja viettää seuraavat 10 vuotta näiden hihhuleiden piirissä, kunnes pää räjähtää ja sitten seuraa joko itsemurha, tai sukupuolenkorjausprosessiin lähteminen? Näin se kuvio menee, etkä voi sille yhtään mitään, joten eikö vain olisi helpompaa jättää se vuosien hihhulointi kokonaan väliin ja hypätä seuraavaan vaiheeseen?
Aivan nuorena mummoni kuljetti minua helluntaiseurakunnassa. Ihmettelin silmät pyöreänä sitä kummallista touhua. Opettajani koulusta oli (ja on ehkä vieläkin) myös siellä saarnaajana. Mummo otti jopa kasteenkin, mutta sitten kun seurakunta alkoi painostaa että hänen pieni asuntonsa pitäisi lahjoittaa seurakunnalle, hänkin tuli järkiinsä ja palasi ev.lut. seurakunnan jäseneksi. Minulla tuli tuona aikana niin mittani täyteen lahkolaisuskontoja, etten ole enää halunnut niihin koskea. Nyt käyn mäellä säännöllisesti, mutta siellä onkin evankelisluterilainen kirkko ja siellä minuun suhtaudutaan kuin samanveroiseen ihmiseen eikä vaadita parannuksen tekoon. Saan elää omassa sukupuolessani eikä sitä pidetä paholaisen aikaansaannoksena.