Kuka arvaa?

7581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kun itse olet sen kirjoittanut!

Äänestä

Joko lappiin tai Aasiaan. Lapissa on kylmää ja Aasiaan matkustetaan sen vuoksi kun siellä on kaikki niin halpaa.

Äänestä

Kirjoitus oli Ryanairin palstalla niin joko Dubliniin, Bremeniin, Hahniin, Milanoon tai Riikaan. Tyyppi on niin pihi että tuskin menee jatkolennolle.
Mutta miten tämä liittyy Kanariansaariin?

Äänestä

Olen aivan uusi tällä keskustelualueella ja keskustelu näyttää olevan vilkasta ja infomatiivistakin.
Paitsi että täällä näyttää pyörivän yksi häirikkö jolla intiaanit ovat tipahtaneet kanootista jo ajat sitten...Tämän henkilön motiiveja on hieman vaikea ymmärtää, varsinkin jos kyseessä on aikuisiässä oleva henkilö jonka toiminta on melkoisen lapsellista, ihan sitä samaa mitä penskat yläasteella harrastaa. Luultavasti hän saa jotain puolipervoa tyydytystä itselleen kirjoituksillaan, joten urpoa käy oikeasti sääliksi.
Hoitokeinoksi suosittelen muita kirjoittajia olemaan provosoitumatta ja jättämään vastaamatta häiriintyneen henkilön kirjoituksiin, koska vanha totuus on: "Missä hullun näät, vaikene".

Äänestä
  • trollikin joukossa olla. Välillä sitä ruokitaan ja välillä ei.

    Äänestä

  • Tuo on hyvä kirjoitus, monesti täällä hyvin alkanut keskusteluosio menee "plörinäksi" asiattomien provoilujen seurauksena, noudatetaan em.neuvoa.

    Äänestä

Aloittaja on sitten hyvä ja kertoo sen oikean vastauksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä tiedän kirjoitti:

minne tämä kaveri on menossa kun nuuka ja vielä köyhä reppana.



http://keskustelu.suomi24.fi/matkailu_show.fcgi?category=104&conference=4500000000001810&posting=22000000042916867

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu