3 kysymystä, avuliaat vastailkaa

1. uskoisin että voi rakastaa, meillä takana usean vuoden lapsettomuushoidot ja adoptioprosessi pitäisi aloitella. Itselle se antaa ainakin uskoa tulevaan ja en näe mitään syytä, miksi lasta ei rakastaisi. Prosessi on varmasti pitkä ja raskas, joten on sen syytä olla myös sen arvoista! Toki asia riippuu ihmisestäkin...
2. meillä tilanne siis se, että minussa on jotain "vikaa", mies aina vakuuttelee, että minä olen hänelle tärkeämpi ja että voisi elää kahdestaankin minun kanssa, että ei ne lapset ole se ainoa juttu elämässä. Tosin kärsin itse tästä ajatuksesta (että minä olen se lapsettomuuden syy) kauheasti.
3. ulkonäöllisiä piirteitä ei ymmärtääkseni saa ehdottaa esim. ihon väriä. Aika monesta maasta tulevilla taitaa olla nuo ruskea (tummat) silmät:) huomasin tosin, että Thaimaan viranomaiset pyrkivät etsimään adoptiovanhempien ulkonäköä vastaavan lapsen, että siellä asia ehkä toteutuu parhaiten! Toivoa saa esim. että on vain Suomessa hoidettavissa olevia sairauksia. Tosin esim. Kolumbiassa hiv testataan kaiketi vasta myöhemmin, että siitä ei ole varmuutta.

Sillai mielenkiintoinen tilanne, kun tavallaan ollaan samassa tilanteessa, mutta ei kuitenkaan, kun teillä biologinen lapsettomuus on omaehtoista.
Osaatko sanoa, mikä sen saa aikaan? Sen takia kyselen, että jos vaikka saisin siitä jotain apua omaan tilanteeseeni, että pystyisin jotenkin päästämään irti tästä biol. lapsettomuuden tuskasta. Meillä biolog. lapsi on ollut ajatuksissa ykkössijalla, mutta pikkuhiljaa tosiaan alamme kääntymään adoption puolelle ihan omankin mielenterveyden takia, kun tätä hoitorumbaa ja pettymyksiä ei enää jaksa.
Mutta se siitä...
Mitä maata muuten olette ajatelleet? Meillä on vielä montakin vaihtoehtoa mielessä (Kolumbia, Thaimaa, Venäjä).

1) adoptiolapsi on oma lapsi, siitä lähdetään. Siitä voiko adoptoituun lapseen kiintyä samoin kuin biologiseenkin, voi tietää vain kyseinen henkilö itse, se on henkilökohtainen kokemus. Meidän kohdalla kiinnyimme ja rakastuimme lapseen itseensä, emme hänen geeneihinsä. Joten vastauksena kysymykseesi: ehdottomasti kyllä. Kuten Unicefin kampanja mainostaa, äitiys ei ole biologiaa vaan mielentila. Toki on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka eivät missään nimessä voisi kiintyä "toisen perimän omaavaan lapseen", mutta tälläiset ihmiset eivät hakeudu adoptioasioiden pariin.

2) en ole mies, mutta vastaan kumminkin. Tätäkään asiaa ei voi yleistää, toiset miehet ovat avoimia asialle ja toiset haluavat ehdottomasti vain biologisia lapsia. Toisaalta molmepien sukupuolien kohdalla asiaan usein kypsytään aikaa myöden. Meidän kohdallamme tein miehelleni selväksi jo seurustelun alkuvaiheessa, että en kykene saamaan biologisia lapsia. Hänen kantansa oli alusta alkaen se, että maailma on täynnä lapsia. Asia oli sillä selvä.

3) adoptiossa ei pysty yleensä esittämään toivetta edes lapsen sukupuolesta. Ikä (karkea haarukka) ja terveydentila ovat ne, joihin pystyy vaikuttamaan. Silmien väriin tms ei. Tosin kovin usein huomaa, että vanhemmat on valittu lapsille myös ulkoiseten ominaisuuksien perusteella. Ainakin kovin äkkiä kuulee, että ompas lapsi vanhempiensa näköinen tms. Toinen asia on se, että ilmeet, eleet, puhetapa yms. opitaan yleensä vanhemmilta / läheisiltä. Nämä osaltaan lisäävät yhdennäköisyyttä ja yhteenkuuluvuutta.

Tuhannet kiitokset! En odottanut yhtä laajoja vastauksia. todella sai oloni helpottumaan vastauksenne ja arvokasta faktaa ja kokemuksia.
kiitos vielä :)