koulu tupakointi

1.4.2009 Tuli uusi tupakkalaki voimaan, mm. alaikäiselle myynti ja välittäminen kriminalisoitiin.
Mutta miksi edelleen kouluissa sallitaan tupakointi?

Opettajat eivät puutu edes peruskoulun 7-9 luokkalaisten tupakointiin. Oppilaat kävelevät noin metrin päähän koulunrajasta ja pistävät tupakaksi,

Tupakan myynnin ja välittämisen kriminalisointi ei auta jos kuitenkin tupakan käytön valvontaa ei ole lasten keskuudessa.
Päin vastoin, taisi hallitus vain antaa uuden tuotteen huumedilleille; ensin tupakkaa ja sitten vähän vahvempaa..
5310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

meidän koulussa ainakin tupakkaa tarkkaillaan. ja jos koulupäivän aikana jää kiinni tupakista, saa tunnin tai kaksi istumista, tosin koulussamme saa jälki-istuntoa jo siitä kun poistuu koulun alueelta. todella "tiukka" yläasteeksi :o

Äänestä
  • Jos tupakanpoltosta saa istumista, kuuluuko siihen tupakkatutkielman tekemistä tupakan vahingollisuudesta vai onko se pelkkää istumista ilman mitään tekemistä?

    Äänestä

opettajien aika ei riitä niiden tupakoivien lapsien vahtimiseen,
niitä kun on aika paljon. Jonkin verran kuitenkin perään
katsovat. Jos lapsi jää kiinni tupakoinnista niin soittavat
siitä ensimmäisestä kerrasta vanhemmille (pojan koulussa).
Eli aika paljon on sitten vanhemmista kiinni : )

Äänestä
  • Miten vanhemmat kotona, siten lapset koulussa.

    Äänestä

  • Tynnyri-Eikka kirjoitti:

    Miten vanhemmat kotona, siten lapset koulussa.

    en voi olla aivan samaa mieltä, itse kun en ole koskaan tupakoinut : )

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tupakkalaki muutos kirjoitti:

1.4.2009 Tuli uusi tupakkalaki voimaan, mm. alaikäiselle myynti ja välittäminen kriminalisoitiin.
Mutta miksi edelleen kouluissa sallitaan tupakointi?

Opettajat eivät puutu edes peruskoulun 7-9 luokkalaisten tupakointiin. Oppilaat kävelevät noin metrin päähän koulunrajasta ja pistävät tupakaksi,

Tupakan myynnin ja välittämisen kriminalisointi ei auta jos kuitenkin tupakan käytön valvontaa ei ole lasten keskuudessa.
Päin vastoin, taisi hallitus vain antaa uuden tuotteen huumedilleille; ensin tupakkaa ja sitten vähän vahvempaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu