Vielä vähän aikaa sitten kuvittelin ja jaksoin uskoa, että yrittämällä vain elää, kestää, selvitä, voisin päästä eteenpäin elämässäni ja mahdollisesti uuteen ja parempaan tulevaisuuteen.
Tällä hetkellä tunnen oloni täysin lamaantuneeksi, toivoen lähinnä, että kuolo korjaisi ja pian. En kuitenkaan harkitse itsemurhaa, sillä se olematon myötätunto jota elämässäni olevat ihmiset saattaisivat tuntea minua kohtaan katoaisi kuin tuhka tuuleen. Itsemurha on ajatuksena hauska, mutta se on typerä ja itsekäs teko. Täten niinsanottu tahaton kuolema olisi helpoin tie ulos, oli se sitten parantumaton sairaus, yhtäkkinen onnettomuus tai muu kohtalokas tapaturma.
Elämän merkitys on kadonnut käsityskykyni ulottuvista, voin vain epätoivoisesti odottaa että joku sen kykenee palauttamaan näkyviini.
Kiitos.
Tällä hetkellä tunnen oloni täysin lamaantuneeksi, toivoen lähinnä, että kuolo korjaisi ja pian. En kuitenkaan harkitse itsemurhaa, sillä se olematon myötätunto jota elämässäni olevat ihmiset saattaisivat tuntea minua kohtaan katoaisi kuin tuhka tuuleen. Itsemurha on ajatuksena hauska, mutta se on typerä ja itsekäs teko. Täten niinsanottu tahaton kuolema olisi helpoin tie ulos, oli se sitten parantumaton sairaus, yhtäkkinen onnettomuus tai muu kohtalokas tapaturma.
Elämän merkitys on kadonnut käsityskykyni ulottuvista, voin vain epätoivoisesti odottaa että joku sen kykenee palauttamaan näkyviini.
Kiitos.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Merkitystä on aina.
Me olemme kaikki suuria ihmeitä.
Arvokkaita kaikki.
Olen alkanut nähdä elämän merkityksen suurena lukiessani Raamattua.
Rukous on auttanut ja Jumala muutenkin.
Sinä olet tärkeä.
Suuri ihme.
Jumalanpalveluksissa käyminen ja seurakuntien toiminnat tuovat uutta elämään.
Asiat järjestyvät.
Ihminen on paennut kuolemaa niin pitkälle, että luo mielessään mielikuvituksellisia olentoja, jotka antaisivat syyn elää. Elämällä ei ole tarkoitusta, elämä on syntynyt sattumalta, ja päättyy aina kuolemaan. On aivan sama, kuka syntyy ja kuolee, missä ja milloin - olemme vain ainetta.
Sillä ei ole mitään merkitystä, jäisikö joku kaipaamaan, sillä nämä kaipaavat ihmisetkin katoavat aikanaan. Kaikki unohtuvat.
Jos merkityksettä eläminen on kuulostaa kauhealta, niin voihan elää myös näennäisellä bioloisella merkityksellä, selviytyä ja siirtää DNA:ta eteenpäin - tai sitten tuudittautua itsepetokseen ja valheisiin.
Aivomme toimivat kemiallisesti ja sähköisesti.
Silmämme tunnistavat ottavat vastaan sähkömägneetista säteilyä, jonka takaraivossamme sijaitsevat pikkuaivot muuttavat väreiksi, jotka näemme.
Geenimme antavat potkua ja suuntaa mutta itse määrittelemme sen mitä ja kuka olemme.
Sattumalta kaikki syntynyt elottomasta aineesta.
Luonto on suuri ja laaja.
Jäätynyt vesi muodostaa symmetrisiä kauniita kiteitä.
Jumalan ulkonäöstä ei puhuta koska sitä ei tiedetä.
Eikä myöskään TAivaasta sen suuremin tiedetä.
AIna ihminen voi alkaa määritellä Taivaallista hierarkiaa ja henkimaailman asioita.
Mielikuvituksemme ei kuitenkaan pysty käsittämään ikuisuutta ollenkaan.
Se on melkein tuntematon.
Rakkaus on niin suuri ettei sitä edes määriteltyä ole saatu.
Irrationaalinen mega-tunne, jonka puolesta kuollaan vaikka se ei turvaisi DNA:n jatkuvuutta ollenkaan.
Jos kaikki on sattumaa ja merkityksetöntö niin silloin täällä olisi aika tylsää.
Järjesteytynyt luonto.
Rakkaus.
Tuntemattomuus, jota mielikuvitus voi lähteä muokkaamaan mutta, joka kuitenkin vastaa ettei se onnistu.
Jumala ei ole ihmisen luoma.
Emme sano kiven olevan isämme emmekä puun olevan luojamme.
Kuolema on vääjäämätön mutta se on vain ovi.
Ikuinen kuolema on juuri helvetti. Paikka ilman Jumalan rakkautta.
Kuolema fyysisenä tapahtumana on vääjäämätön mutta se onkin vain portti.
Elämä ja kuolema eivät ole vastakohtia.
Syntymä ja kuolema ovat.
Sana Jeesus herättää paljon tunteita.
Jos puhuisin parsakaalista niin ihmiset olisivat vain huvittuneita.
Mutta kun puhuu Jeesuksesta niin kiviä saa usein väistellä.
Valheita ja organisoituja selityksiä kuolemasta löydät aina.
Mutta Jumalaa ei ihminen hallitse.
Sanooko saviruukku muovaajalleen että luoja ei ole ruukkua suurempi?
Jumala on olemassa niinkuin me kaikki.
Jeesus todellakin on Jumalan poika.
Voimme aina sanoa näitä valheiksi mutta kaikesta saamme vastata sitten Hänelle.
Jeesus tulee takaisin.
Psykologiaa lukiessani huomasin että ihminne on niin paljon enemmän kuin luulisi.
Sielunkin olemassaolon psykologisesti löytää.
Syntyvä lapsi ei olekaan tabula rasa, tyhjä talu.
Aika jännää vai mitä.
Nytkin kemiallisesti ja sähköisesti toimiva lihapala kirjoitti kaiken tämän.
Sattumaako?
Tuskin.
Atomit eivät kykene ymmärtämään universaalin todellisuuden luonnetta. Ne ovat elotonta ainetta, materiaa.
Kasvit, puut ja eläimet, ovat biologisesti lukemattomista soluista koostuvia eläviä kappaleita, mutta kykenevätkö ne ymmärtämään universaalin todellisuuden luonnetta? Eivät.
Mikä tekee poikkeuksen ihmisen kohdalla? Rationaalinen käsityskykymme ei ole rajaton (ääretön). Emme kykene ratkaisemaan, mistä aine on alunperin muodostunut avaruuteen, emmekä ymmärtämään avaruuden äärettömiä mittasuhteita.
Jos aine on energiaa, joka ei koskaan häviä, ja jonka määrä on aina ollut vakio, niin mitä energia sitten pohjimmiltaan on? Voiko energian olemassaoloa empiirisesti havaita? Onko energialla yhteyttä transsendentaaliseen (havaintomaailman ulkopuoliseen=henkiseen) todellisuuteen?
Ihminen luulee tietävänsä todellista intellektuaalista kapasiteettiaan enemmän. Ihmisen on vaikea myöntää itselleen, ettei se voi löytää absoluuttista totuutta universumin rakenteesta, olevaisen/olemassaolon luonteesta, tai muistakaan eksistentiaalisista ongelmista.
Millä ihminen yrittää kiertää todellisen tiedon rajat, jotka ovat ulottumattomissamme? Maailmankaikkeuden äärettömän monimutkaisen järjestelmän toimiminen kokonaisuudessaan on yksinkertaisesti ilmaistuna asia, joka ylittää ihmisen inhimmillisen käsityskyvyn rajat.
Kykenisikö ihminen suunnittelemaan avaruuden, siellä vallitsevat kappaleet, tähtijärjestelmät, ja näiden kapppaleiden väliset suhteet avaruudessa oikeanalaisiksi? Entä maailmankaikkeudessa vallitsevat fysikaaliset lait, tai vaikkappa minkä tahansa elävän organismin?
Vaikka hypoteettisesti olettaisimme, että ihminen voisi esimerksi tietokoneen avulla, nappeja painelemalla luoda tämän universumin uudestaan, kykenisikö kukaan ihminen siihen?Tuskin.
Ihminen, (suhteellisen rationaalisesti ajattelevana olentona), on kehittänyt itselleen "pakokeinon", jolla paeta inhimmillisiä rajoitteitaan älyllisen, rationaalisen toiminnan ja ajattelun suhteen. Tiede ei kuitenkaan johda ihmistä lopulta korkeampiin totuuksiin - paradoksi vallitsee siinä, että ihmisen luoma tiede rajoittuu ihmisen käsityskyvyn tasolle. Sen rajat on saavutettu, eikä niitä kukaan inhimmillisen käsityskyvyn omaava ihminen voi enää ylittää. Tiede on siis poikkeuksetta ja aina tavalla tai toisella rajoittunutta, sillä se on aina ihmisen älyllä luotua.
Ihminen kuvittelee kaiken olevan sattumaa. Mielestäni perusteet tämän väitteen tueksi ovat hyvin hataralla pohjalla. Miksi "maailmankaikkeus" olisi syntynyt vailla minkäänlaista tarkoitusperää, tavoitetta tai päämäärää, tai miksi elämällä olisi ollut tarve käynnistyä, ja näyttää mihin se pystyy? Ihmisen on helppo "turvautua" kuvitelmaan, että kaikki olisi vain sattumaa - vailla minkäänlaista suunnitelmaa tai tarkoitusta. Onko se kuitenkaan absoluuttinen totuus?
Ristiriita on kestämätön. Tieteen valossa tämä katoavaisuus on yhtä tyhjän kanssa - turhuutta vailla tarkoitusta. Miten meidän tulisi sitten suhtautua tähän elämään - ympyrään, joka kiertää ikuisesti rataansa pitkin? Onko sykli todella päättymätön?
Henkilökohtaisesti joudun toteamaan, että rationaalinen pohdiskelu esimerkiksi näiden kysymysten valossa ei ole erityisen mielekästä kun tajuaa, ettei koskaan kykene saavuttamaan absoluuttisia totuuksia.
Yhdestä asiasta olen kuitenkin melko varma. On olemassa vain kaksi vaihtoehtoa. Joko kaikki on sattumaa, tai sitten mikään ei ole sattumaa. Itse uskon jälkimmäiseen.
Aivan kuten Buddha sanoi, kärsimys johtuu elämänjanosta, mutta mistä elämänjano johtuu?
Kaikki elämä kantaa kuolemaa mukanaan syntymästä lähtien. Elämä pelkää kuolemaa, mutta elää vain kuollakseen. Se alkaa ahdistuksena. Ahdistus johtaa pelkoon. Pelko johtaa vihaan. Viha johtaa kärsimykseen. Ainoa parannuskeino tälle pelolle on yksilön loppu. Kun yksilö on kuollut, pelkoa ei enää ole, ja kärsimystä ei ole olemassakaan. Tämä on se mitä kaikki elämä haluaa.
Ihmisten ja eläinten käytös todistavat teoriani. Kaikki pakenevat henkensä edestä kuolemaa, kunnes ovat liian heikossa kunnossa. Ihminen on paennut pelkoaan niin pitkälle, että luo itselleen muita päämääriä ja tarkoituksia, jotta välttäisi ajatukset kuolemasta. Osa luo rahasta päämääränsä, osa satukirjojen tarjoamista paratiiseista, ja osa luo vielä ystäviä oman mielensä syövereihin. Heidän pelkonsa ovat jo harhauttaneet heidät.
Jonain päivänä he kuitenkin tulevat järkiinsä, ja ymmärtävät, että aiheuttavat vain enemmän ja enemmän kärsimystä itselleen ja muille jatkaessaan elämäänsä. Nyt, astukaa kohti kuolemaa - siihen, mitä todella haluatte.
ei juuri noin ajatellut.
Elämänjanon sammuttamiseen ei kuolema pysty.
8 osainen tie on buddhalaisuudessa se juttu.
Tosin koska myös rakkaus on itsekkyyttä niin en todellakaan tätä näkökulmaa kannata.
Kuoleman pelko on liioiteltua usein.
Juuri tämä psykologinen motiivi, joka ajaisi ihmistä.
Ei, se ei mene näin.
Nähtävästi Jeesuskin sieltä kuolleista tuli takaisin.
Ei se siis niin lopullinen ole.
Toisin sanoen ikuinen elämä Taivaassa on totta.
Kuolinvuoteella ihminen turvaa edelleen Jumalaan ja Jeesuksen tuomaan armoon.
Helposti ihminen luo juuri näitä mielikuviaan kuolemasta.
Uskon Jeesukseen edelleen.
Otan kuoleman tyynesti vastaan kun se tulee ja odotan sitten ylösnousemusta.
Ihminen ja eläin eroavat toisistaan paljon.
Todella paljon.
Ihan kivat mietteet, mutta miksi mielestäsi on oltava jokin päämäärä? Eikö pääsi kestä ajatusta olemattomasta?
Eniten minua tässä keskustelussa risoi se, että jo ensimmäisessä viestissä yritettiin indoktrinoida nuorta järjestäytyneeseen uskontoon mukaan. Yksittäisen ihmisen usko on ihan OK, mutta järjestäytyneiden uskontojen toiminta on ollut, on, ja tulee olemaan anteeksiantamatonta.
Pelkosi ovat jo harhauttaneet sinut. Olet lukenut paperilta, toisen ihmisen kirjoittamana, että yksi ihminen on palannut kuolleista eloon, näit tässä jonkinlaisen lohdutuksen, ja vaivuit sen syleilyyn. Loit tämän mielesi luoman lohdutuksen pohjalta myös ajatukset omasta tärkeydestäsi ja omasta paikastasi kuoleman jälkeen, mutta nämä toiveesi murskautuvat kuolinhetkelläsi, kun vihdoinkin ymmärrät kuoleman olevan lopullinen.
Toinen ihminen todellakin kirjoitti sen lopulta paperille.
Tosin kaikki oli tapahtunut 20 vuotta aikaisemmin ennen kansien väliin laittoa.
Ei minulle riitä yksi paperi.
Uskoni ei riipu siitä vain.
Jeesuksen ylösnousemuksesta löytyy todisteita.
Etsivä löytää.
Uskotko kuoleman hetken olevan se hetki, jolloin toivo muskautuu?
Niin ei käy.
Eräskin pari vuotta minua vanhempi syöpää sairastava mies sanoi että hän ei pelkää kuolla.
Jeesus on hänen syntinsä kantanut. Hän on valmis.
Isoäitini kuolemaa edeltäviin tapahtumiin liittyy jo niin paljon.
Äitini kääntyi töihin mennessä takaisin ja isoisäni tunsi nukkuessaan kylmän käden harteillaan.
He olivat paikalla kun hän otti viimeisen henkäyksen.
Voit aina ajatella yksinkertaisesti elämästä ja ihmisen luonteesta.
En lähde sellaiseen kilpahuutoon missä kiistelisimme kumman oletukset kuoleman hetkestä ovat totta.
Minä en oleta mitään.
Vaikka kaikki usko menisi kuoleman hetkellä ei se kerro mitään sen suurempaa sen jälkeisestä.
Elämä näyttää jo mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.
Älä laita uskoasi eläimen ja ihmisen pakoiluun.
Elämästä taisteleminen on selviytymistä.
Se ei ole osoitus kuoleman pelosta.
Kannatan henkilökohtaista uskonelämää ja Raamatun lukua ja tutkiskelua piireissä ja opistoissa.
Järjestäytyneeksi uskonnoksi ei usko saisi mennä.
Usko on taulu ja uskonto itkuksemme näkyvä raami.
He eivät pelänneet, koska olivat jo tarpeeksi heikossa kunnossa, ja alkoivat jo tuntea, että vastarinta on turhaa. Kaikki menee yhä teoriani mukaan.
Ihminen löytää kaikesta vain sen, mitä hän haluaa siinä nähdä.
Ihminen ei poikkea muista eläimistä paljoa, samat elintoiminnot, samat luut, sama pakko elää, sama pakko jatkaa ja levittää kärsimystä. Ainoastaan mieli on kehittynyt sen verran, että ihminen jopa tunnistaa mikä koituu hänen lopukseen.
ihminne eroaa eläimistä.
Aivot ovat, kaikessa tuntemattomuudessaan, paljon kehittyneemmät.
Onko saattohoito siis ihmisen heikentämistä?
Tuskin.
Ihminen ei eroa eläimistä. Ihminen on yhtä säälittävä kuin kala, joka tukehtuu yrittäessään syödä liian isoa palaa. Sen sijaan, että ihminen voisi lopettaa kärsimyksensä tässä ja nyt, ihminen jatkaa elämää ja kärsimyksen levittämistä. Ihminen on niin tyhmä, että käyttää "älykkyyttänsä" väärin.
Saattohoito ei heikennä yksilöä, mutta ei myöskään vahvista. Se on vain turhaa taistelemista, ja vie lähimmäisiltä ja hoitajilta aikaa ja energiaa. Kipulääkkeet eivät auta kärsimykseen ja lohdutuksen sanojen merkitys katoaa.
Ihminen voi olla joko eläin tai ihminen.
Voimme alentaa itsemme petojen tasolle ja myös näyttää sen läheisimmille.
Niin on käynyt usein läpi historian.
Kun taas ihmisenä olo on juuri suurempaa.
Onko toeriasi kärsimyksestä buddhalaisuudesta?
Kuitenkin hekin auttavat ihmisiä siinä missä muutkin.
Ihminen voi kuolla vanhana ja tyytyväisenä.
Niin on moni mennyt.
Seuraavat kirjoitukset ovat ateististen tiedemiesten ja tutkijoiden teorioita, mietteitä ja yleisten termodynamiikanlakien mukaan tehtyjä.
Elämällä on hienosäätöä.
Jos alkuräjähdys olisi ollut yhden miljardis miljoonas osan sekuntin jäljessä olisi koko tuntemamme todellisuus romahtanut heti.
(Stephen Hawking)
Jos painovoima heittäisi vain 2 senttiä olisi elämä täysin mahdotonta.
N. 10 vuotta sitten ihmisen geneettinen koodi selvitettiin 4 numeroisen sarjan avulla.
Sen pelkkä lukeminen kestäisi 31 vuotta ja kansiin laitettuna kirjan korkeus olisi Washingtonin valkoisentornin monumentin korkuinen.
Pelkästään yhden yksinkertaisen solun geneettinen koodi on useita miljoonia lukuja pitkä.
Jos se olisi muodostunut sattumalta elottomasta luonnosta olisi se täysin mahdotonta ja epäloogista.
Evoluutio on viimeinen naula ateismin arkulle.
Koko evoluutioteoria lähtee eliöstä, joka pystyy lisääntymään.
Se ei kerro miten elottomasta nousi elävä solu.
Mahdollisuus sille on eräänkin fyysikon mukaan ehtä todennäköinen kuin että vuoristossa kävellessään hän näkee 100 kiven muodostavan lauseen: "Tervetuloa vuoristoon Phill College." Ja tässä oli vain 100 kiveä tietyssä järjestyksessä. Elävään soluun tarvitaan miljoonia.
On 2 todennäköisyyttä. Joko kivet ovat järjestyneet sattumalta tai hänen veljensä on tehnyt sen hänelle.
Elämän syntyminen elottomasta on mahdottomuus itsestään.
Sen synnyttäminen ei ole onnistunut meidän toimin.
Mutta mikäli tulevaisuudessa ihminen onnistuu luomaan elämää elottomasta syntyisi analoginen suhde Luojan ja luomokunnan kanssa mitä tiedeyhteisö välttää.
Muutenhan todistettaisiin jonkun pystyvän luomaan elämää tyhjästä.
Sattuma karsiutuu pois.
Raamatun mukaan alussa oli Sana (Logos).
Nykyisten titeellisten havaintojen ja yleispätevien termodynamiikanlakien mukaan maailmankaikkeus on rakentunut informaatiolle, kaavoille.
Kaikki palaakin Raamattuun.
Energia/voima ei olekaan sattuman kanssa luonut meitä ja kaikkea muuta tuosta vain.
Kuin universisumi olisi odottanut meidän tulevan tänne.
Evoluutiota ei taas ole onnistuttu toistamaan bakteeriviljelmillä.
Pelkästään RNA:n syntyminen maan kuumissa ja kylmissä olosuhteissa osoittaa että elämän olisi pitänyt syntyä erittäin nopeasti sillä RNA hajoaa 19 päivässä tai 12 vuodessa kuumissa oloissa ja n. 17000 vuodessa kylmissä oloissa.
Loppujen lopuksi elämän olisi sittenkin pitänyt syntyä 50 miljoonassa vuodessa mikä on todella lyhyt aika.
Onko Jumala sitten käyttänyt evoluutiota apunaan luodessaan elämää?
Se olisi loogista mutta epätodennäköistä sillä evoluutio ei toimi. Sille ei olla löydetty todisteita.
Ihmisten kaltaisten fossiilien löytö ei kumoakkaan mitään.
Itse olen hoitanut ihmisiä, joiden ulkonäkö on todella eroavaa valtaväestöstä.
Autistien aivojenrakenne on neandertalinihmisten kanssa melkei yhtäläinen.
Ihminen siis on monimuotoinen muutenkin.
Onko siis sattuman myöntäminen ihmisen tapa turvautua tässä maailmassa?
Miksi kysymys Jumalasta nousee aina esille?
Miksi tiedemiehet pitävät todennäköisempänä että kaikki on suunniteltua ja että informaatiolle on kaikki rakentunut kuin sattumalle?
Moni tutkija uskoo Jumalaan kun löysi nämä argumentit ja tutki enemmän tiedettä ja maailmankaikkeutta.
He eivät kristityksi kaikki käänny mutta Jumalaan uskovat silti.
Agnostisia ovat yleensä.
Kyseiset lauseet on otettu yhdestä tunnin kestäneestä luonnesto ja kysymyksistä, johon luennoitsija vastasi.
Otteita on Tapio Puolimatkan kirjasta Usko, Tiede ja Evoluutio.
Nyt on siis aiheitta pohtia Jumalan olemassaoloa.
Ei tarvitse olla kenenkään puolella huomatakseen, etteivät vastaan väittävät ateistit kykene vastaamaan järkevästi suorin lausein, vaan tarttuvat pieniin seikkoihin ja vastailevat epäsuorasti, jättäen muiden pohdittavaksi, mielestään kaunopuheisen ja pätevän vastauksen. Todellisuudessa vastaukset eivät anna minkäänlaista pohjaa esiin tuoduille hengellisilleväitteille, saati niiden kumoamiselle. Filosofian tasolla on turha keskustella uskonasioista, niihin ei filosofia voi millään muotoa vastata. Jo teologisella tasolla vastaukset ovat melko huonoja, hengellisellä tasolla aivan kelpaamattomia. Ne jotka nöyrtyvät saavat viimeisenä päivänä todistaa Jumalan sanan olleen totta. Vastaan väittäneet eivät vain todista sitä, vaan kauhistuvat. Nöyrtyminen ja usko Kristuksen uhrautumiseen, on pyyntönä iankaikkista elämää vastaan suurta armoa, kyllä sen meistä jokainen jonain päivänä ymärtää. Kuka nöyrtyy, kuka ei.
Ateisteille toivotan Jumalan siunausta ja rukoilen teidänkin puolesta. Ihminen on erehtyväinen, kapinoiva ja tietämätön omasta parhaastaan. Silti jokainen on Jumalalle rakas. Tallettakaa tämä mieleenne ja kun elämä käy vaikeaksi muistakaa se. Jumala ei yhdellekään selkäänsä käännä.
Olenko sanonut, että olen ateisti?
Jos tahto elää ja levittää kärsimystä on noin voimakas, minä luovutan. Mutta sanani tulevat juurtumaan ainakin jonkun mieleen, jottä ihmiskunta alkaisi edes yksitellen ymmärtämään, että kärsimystä on niin kauan, kuin on elämää - ja kuolemaa.
"tutkiskelua piireissä ja opistoissa." Vähä ristiriitaisia lauseita kirjottelet. Ota järki käteen ja mieti jotaki muutaki ku sitä sun jumalaas jonka olemassaololle ei ole mitään perusteita.
Voimme aina pyrkiä auttamaan kärsiviä.
Vähempiosoisia ja masentuneita jne.
Rakkaudella ja oikeudenmukaisuudella kärsimys katoaa.
uskonnollisuutta jossa tehdään asioita vain tavan takia.
Sen takia piirit ja opistot, joissa henkilökohtaista uskon elämää ja Raamatun tutkistelua kannatetaan ovat hyviä.
Jumalan olemassaololle on perusteita paljon:
Seuraavat kirjoitukset ovat ateististen tiedemiesten ja tutkijoiden teorioita, mietteitä ja yleisten termodynamiikanlakien mukaan tehtyjä.
Elämällä on hienosäätöä.
Jos alkuräjähdys olisi ollut yhden miljardis miljoonas osan sekuntin jäljessä olisi koko tuntemamme todellisuus romahtanut heti.
(Stephen Hawking)
Jos painovoima heittäisi vain 2 senttiä olisi elämä täysin mahdotonta.
N. 10 vuotta sitten ihmisen geneettinen koodi selvitettiin 4 numeroisen sarjan avulla.
Sen pelkkä lukeminen kestäisi 31 vuotta ja kansiin laitettuna kirjan korkeus olisi Washingtonin valkoisentornin monumentin korkuinen.
Pelkästään yhden yksinkertaisen solun geneettinen koodi on useita miljoonia lukuja pitkä.
Jos se olisi muodostunut sattumalta elottomasta luonnosta olisi se täysin mahdotonta ja epäloogista.
Evoluutio on viimeinen naula ateismin arkulle.
Koko evoluutioteoria lähtee eliöstä, joka pystyy lisääntymään.
Se ei kerro miten elottomasta nousi elävä solu.
Mahdollisuus sille on eräänkin fyysikon mukaan ehtä todennäköinen kuin että vuoristossa kävellessään hän näkee 100 kiven muodostavan lauseen: "Tervetuloa vuoristoon Phill College." Ja tässä oli vain 100 kiveä tietyssä järjestyksessä. Elävään soluun tarvitaan miljoonia.
On 2 todennäköisyyttä. Joko kivet ovat järjestyneet sattumalta tai hänen veljensä on tehnyt sen hänelle.
Elämän syntyminen elottomasta on mahdottomuus itsestään.
Sen synnyttäminen ei ole onnistunut meidän toimin.
Mutta mikäli tulevaisuudessa ihminen onnistuu luomaan elämää elottomasta syntyisi analoginen suhde Luojan ja luomokunnan kanssa mitä tiedeyhteisö välttää.
Muutenhan todistettaisiin jonkun pystyvän luomaan elämää tyhjästä.
Sattuma karsiutuu pois.
Raamatun mukaan alussa oli Sana (Logos).
Nykyisten titeellisten havaintojen ja yleispätevien termodynamiikanlakien mukaan maailmankaikkeus on rakentunut informaatiolle, kaavoille.
Kaikki palaakin Raamattuun.
Energia/voima ei olekaan sattuman kanssa luonut meitä ja kaikkea muuta tuosta vain.
Kuin universisumi olisi odottanut meidän tulevan tänne.
Evoluutiota ei taas ole onnistuttu toistamaan bakteeriviljelmillä.
Pelkästään RNA:n syntyminen maan kuumissa ja kylmissä olosuhteissa osoittaa että elämän olisi pitänyt syntyä erittäin nopeasti sillä RNA hajoaa 19 päivässä tai 12 vuodessa kuumissa oloissa ja n. 17000 vuodessa kylmissä oloissa.
Loppujen lopuksi elämän olisi sittenkin pitänyt syntyä 50 miljoonassa vuodessa mikä on todella lyhyt aika.
Onko Jumala sitten käyttänyt evoluutiota apunaan luodessaan elämää?
Se olisi loogista mutta epätodennäköistä sillä evoluutio ei toimi. Sille ei olla löydetty todisteita.
Ihmisten kaltaisten fossiilien löytö ei kumoakkaan mitään.
Itse olen hoitanut ihmisiä, joiden ulkonäkö on todella eroavaa valtaväestöstä.
Autistien aivojenrakenne on neandertalinihmisten kanssa melkei yhtäläinen.
Ihminen siis on monimuotoinen muutenkin.
Onko siis sattuman myöntäminen ihmisen tapa turvautua tässä maailmassa?
Miksi kysymys Jumalasta nousee aina esille?
Miksi tiedemiehet pitävät todennäköisempänä että kaikki on suunniteltua ja että informaatiolle on kaikki rakentunut kuin sattumalle?
Moni tutkija uskoo Jumalaan kun löysi nämä argumentit ja tutki enemmän tiedettä ja maailmankaikkeutta.
He eivät kristityksi kaikki käänny mutta Jumalaan uskovat silti.
Agnostisia ovat yleensä.
Kyseiset lauseet on otettu yhdestä tunnin kestäneestä luonnesto ja kysymyksistä, johon luennoitsija vastasi.
Otteita on Tapio Puolimatkan kirjasta Usko, Tiede ja Evoluutio.
LÄÄKKEET!!!!!!!! Mikä oli keskustelun aihe alunperin?
Mutta sinulle rtyhujk:
Esität tässä vain väitteitä, mutta et perustele niitä.
"Elämän syntyminen elottomasta on mahdottomuus itsestään."
-Todista. Aikaa on ollut miljardeja vuosia, olosuhteet ovat vaihtelevat, joka hetki tapahtuu jotakin.
"Evoluutiota ei taas ole onnistuttu toistamaan bakteeriviljelmillä."
-Todista. DNA:n muuntautuminen eli mutaatio on yksi evoluutiota eteenpäin vievä "voima", ja bakteereilla juuri tapahtuu paljon mutaatioita nopean jakautumisen vuoksi.
"Se olisi loogista mutta epätodennäköistä sillä evoluutio ei toimi. Sille ei olla löydetty todisteita."
-Todista. Jos evoluutio ei ole olemassa, niin sehän on sitten mahdotonta, että afrikkalaiset ovat käytännössä immuuneja ihosyövälle, ja eurooppalaiset saavat ihosyövän useammin.
"Ihmisten kaltaisten fossiilien löytö ei kumoakkaan mitään.
Itse olen hoitanut ihmisiä, joiden ulkonäkö on todella eroavaa valtaväestöstä.
Autistien aivojenrakenne on neandertalinihmisten kanssa melkei yhtäläinen."
-Ihmisten ulkonäköjen ero johtuukin juuri geeneistä ja niiden mutaatioista sekä ympäristöstä. Väitteesi mukaan ihmiset olivat autisteja kun neanderthalinihminen asutti Eurooppaa?
"Miksi tiedemiehet pitävät todennäköisempänä että kaikki on suunniteltua ja että informaatiolle on kaikki rakentunut kuin sattumalle? "
-Tiede ei perustu sattumaan. Tieteen pohjana on kausaliteetti, seuraava tapahtuma johtuu tämän hetken tapahtumasta, joka johtuu edellisestä tapahtumasta.
Suosittelen lukemaan Necronin tekstejä, niin voit huomata, että taidat itsekin pakoilla kehnoin perustein. Toisaalta sokea tieteeseen uskominenkin käy jo uskonnosta. Parasta olla uskomatta mihinkään.
P.S. En ota kantaa onko Jumala olemassa vai ei. Kysymys on mielestäni turha.
Nimenomaan olosuhteet ovat vaihdelleet.
Asteroidien törmäyksistä veden höyryhtymiseen ja suuriin pakkasiin.
RNA:aakin tuhoutuu 19 päivässä tai 12 vuodessa suurissa kuumuuksiissa tai 17000 vuodessa suurissa kylmyyksissä.
Aikaa elämälle kehittyä nyky tiedolla oli vain 50 miljoonaa vuotta erään näkemyksen mukaan.
En perustele sen suuremmin koska pstyn ottamaan vain osan yli 500 sivuisesta kirjasta, joka käsittelee niin filosofian kuin nykytieteen valossa uskoa, tiedettä ja evoluutiota.
Ja tunnin kestäneen luonnon avulla.
Tiemykseni on siis pieni ja sen tunnustan.
Siispä menkää ja etsikää itsekin.
Bakteereiden evoluutiota on juuri yritetty jäljentää viljelmillä.
Nyt ei puhuta antibiootti resistanseista, puoluskyvystä niille vaan ihan evoluutiosta.
Tätä makroevuulota ei olla onnistuttu toistamaan.
Myös matemaattisesti se kuulemma kumottu on.
Luonnon monimuotoisuus ei evoluutiota todista.
Miksei Jumala olisi antanut eläimille ja ihmisille rilaisia kykyjä?
Miksi ihminen osaa kommunikoida puheella toisin kuin muut eläimet mutta silti voimme tukehtua ruokaan?
Väitän että useat eri fossiilit ovat samanlaisten ihmisten jäännöksiä kuin mitä tänäkin päivänä elää.
Tosin TÄMÄ on täysin oma teoriani. Sille ei ole tietääkseni kenenkään muun siunausta.
"-Tiede ei perustu sattumaan. Tieteen pohjana on kausaliteetti, seuraava tapahtuma johtuu tämän hetken tapahtumasta, joka johtuu edellisestä tapahtumasta."
Et tiedäkään kuinka monta sivua Puolimatkan kirja käyttää tieteen määrittelyyn.
Pelkästään 2 2=4 on saanut omat kappaleensa ja useita lainauksia.
Tieteelle on omat kriteerit mutta samoin myös sitä käyttäville ihmisille ja sen juurille niin kristinuskoon kuin länsimaalaiseen kulttuuriin.
"Suosittelen lukemaan Necronin tekstejä, niin voit huomata, että taidat itsekin pakoilla kehnoin perustein. Toisaalta sokea tieteeseen uskominenkin käy jo uskonnosta. Parasta olla uskomatta mihinkään."
En pakoile mitään.
Elän Jeesukseen uskoen.
Uskon että Jumala herättää ihmisessä uskon.
En näe ihmisten viimeiseen päivään, joten en sano toisten tulevaisuudesta mitään.
Necron näkee kärsimyksen ja ihmisen heikkouden.
Minä uskon ihmisen kykyihin ja siihen tietoisuuteen, joka josatin syystä on aivojen ällöttävän näköisessä massassa.
Todistavatko sanasi jotakin? Vähentyikö maailman kärsimys teostasi?
Tieteellisen puheen arvo on nolla. Kukaan ei pääse kärsimyksestä, kun joku sanoo, että 2=2. Kun tekstistäsi poistaa sen, millä ei ole kärsimyksen lopettamisen suunnalta katsoen minkäänlaista arvoa, mitä jää jäljelle?
Yrität epätoivoisesti esittää ns. tieteellisiä tosiasioita jotka vahvistaisivat harhojasi, että on olemassa jokin, joka rakastaisi sinua, että sinulla olisi syy elää, ja että ihmisellä on kykyjä. Tulemme kaikki jäämään lopulta yksin, päämääränämme kadota. Toivo murskautuu, kun rukoukset armosta ja ikuisesta elämästä jäävät kuulematta.
Kerro minulle, onko rukouksiisi koskaan tullut vastausta? Ja jos rukous on tullut toteen, kuinka paljon sinä itse siihen vaikutit? Jos rukoilet terveyttä, ja ostat itse koko ajan lääkkeitä, "terveysruokia" ym. kärsimyksenpidentäjiä, oletatko rukouksen tulleen toteen?
Silloisen 93-vuotiaan vanhanmummoni aivoista katosi hyytymiä, muutenkin hän on kaatuillut, saanut keuhkokuumeen ja muuta.
Olen rukoillut hänen puolestaan. Hän täyttää kohta 96 vuotta.
Terveyttä on tietysti ollut.
Turvaa pitkillä matkoilla.
Naapurini sai työpaikan koulustani.
Suuri yllättävä rukousvastaus. Vielä minun kouluni kaikenlisäksi.
Isäni masennus.
Muidenkin masennukset ja yeelnsä saatu apua siihen.
Se että risti painautui rintaani kun pyysin apua ahdistukseen.
Kuulin haukahdukset heti kun 10 vuotiaana rukoilin tietoa kuolleesta koirastani.
Ystäviä olen saanut.
Kärsimys on helpottanut usein.
Elämä ei ole Taivas. Täällä on kärsimystä mutta on myös rakkautta.
Miksi pelätä kuolemaa?
Ei se ole elämän vastakohta vaan syntymän.
En sano että uskossa kaikki maailman ongelmat ratkeavat.
Turpaan tulee ja joskus lujaa.
Mutta Jeesus auttaa ne kestämään.
Jeesus sanoi että maailma ei hyvää anna.
Tiede antaa suuntaa Jumalan suuruudelle.
Kosminen hienosääntä on monta taeisti tiedemiestä ja tutkiaa saanut miettimään.
Jotta elämä olisi mahdollista, on oltava tarjolla suuri määrä hiiltä.
Hiili muodostuu, joko yhdistämällä kolme heliumydintä tai yhdistämällä heliumin ja berylliumin ytimet.
Matemaatikko ja tähtitieteilijä Fred Hoyle sai selville, että ytimien yhdistäminen voi tapahtua ainoastaan , jos ytimien energiatasot on hienosäädetty suhteessa toisiinsa.
Jos ne olisi säädetty yhden prosentin verran eri tavalla suuntaan tai toiseen, maailmankaikkeus ei enää pystyisi ylläpitämään elämää. Hoyle tunnusti myöhemmin, ettei mikään ollut horjuttanut hänen ateismiaan yhtä paljon kuin tämä löytö.
Jo tämän asteinen hienosääntö oli riittävä luomaan vaikutelman, että "superäly on näpelöinyt fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa" ja että "luonnossa ei ole mainitsemisen arvoisia sokeita voimia."(Hoyle;sit. Lennox 2007:69)
Muitakin kohtia löytyy.
En laita uskoani tieteenlöytöihin.
Uskoni on Jeesuksessa.
"Itsemurha on ajatuksena hauska, mutta se on typerä ja itsekäs teko."
Hyvä olet käsittänyt tärkeimmän. En aio saarnata sulle kuinka jaksaa eteenpäin mutta sanon vaan että yksin et ole.
Sä oot menossa pohjaa päin ja sun pitää saada muutoksia aikaan. Hae apua joko muilta ihmisiltä tai Jumalalta. Tiedän mitä monen mieleen tulee tässä vaiheessa. Älä kuuntele mitään, mitä joku sanoo, jos se liittyy Jumalaan. Ajattelin joskus itekkin noin. Mut lue vaan, tästä voi olla apua.
Mä oon sairastanu monta vuotta masennusta ja jutellu monelle psykologille ja vastaaville. Yleisesti ottaen sanotaan, että ne voi auttaa sua vaan jos oot avoin ja haluut apua. Ite olin täysillä mukana. Halusin saada masennuksen elämästä ulos. Kävin kerta viikossa juttelemassa yhden psykologin kanssa, muutaman kuukauden ajan. Voin omien kokemusten pohjalla sanoa, ettei niistä käynneistä ollu mulle apua. Toki monille on. Se on paljon kiinni ongelman laadusta, mutta mua ne ei voinu auttaa. Lopulta kun ei kehitystä tapahtunu, ne pyyhkäs ongelman maton alle ja sulki mut osastolle.
Alusta asti sanoin, ettei se ollu mulle oikee paikka, johon ne totes, ettei kukaan voi mua auttaa, jollen itse anna. Otti päähän ihan tajuttomasti. Tiesin, etten kuulu minnekään osastolle. En edes ollu syöny mitää masennuslääkkeitä, miks piti ottaa näin äärimmäinen hoitokeino käytöön heti kättelyssä? No, päätin olla avoin ja uskoin siihen, et saan apua. Kerroin asiat läpikotaisin, jokaiselle terapeutille ja psykologille joita siellä jututin.
Kun oli menny jo kaks kuukautta eikä mitään merkkiä paranumisesta ollu näkyvissä, ne sopi perhetapaamisen. Siellä osaston hoitajat, psykologi ja lääkäri katteli mua tekohymy päällä ja kerto vanhemmille, miten näkyvää mun kehitys oli ollu. Ylisti mun parantumista taivaisiin, vaikkei mitään ollu tapahtunu. Äiti sit itku silmässä kiitteli kaikkia ja usko ihan tosissaan, että olin parantunu. Kun päästiin kotiin, ei menny montaa päivää, ennenkun alko ihmettelemään, miten oon niin apaattinen. Se paikka kummittelee mun mielessä vieläkin ja pitkään tuntu, ettei siitä ollu mulle mitään hyötyä.
Siitä meni kaks vuotta eteenpäin, ja saman masennuksen kanssa elin vieläkin. Mietin, et kuka mua voi auttaa, kun kavereita ei mun vollotus kiinnosta ja psykologit ei onnistu vaikka yrittää? Sitä apua ei mun tapaukseen ihmisistä löytyny. Mul oli sellanen tunne jatkuvasti et, yritän ettii jotain. Se kävi välillä tosi ahdistavaks. Tuntu oikeesti, kun olisin hukannu jotain tärkeetä mun elämästä, enkä vaan keksi mitä. Niinkun olisin unohtanu, jonkun tärkeen ihmisen enkä millään saanu päähän kenet. Elämä alko tuntuu jo niin vaikeelta, enkä tienny mihin muualle enää kääntyä ja lopulta aloin rukoilla Jumalaa. Aluks tuntu, ettei mun rukouksia kukaan kuule. Sama meno jatku vaan. En kuitenkaan lopettanu, koska mitään muutakaan en voinu tehdä.
Jossain vaiheessa mulle tuli jostain tosi vahva ajatus päähän. Mun täytyy alkaa kunnioittaa itteäni. Toimia ja tehdä asioita oman itteni takia. Ennen, jos vanhemmat lähti kotoa mä automaattisesti ajattelin, et joo hyvä hetki katella pornoa. Nyt se tuntu yllättäen inhottavalta ja ihan vastuuttomalta. Aloin ajatella mun tekoja ihan isolla mittakaavalla. Mul ei ollu mitään kunnioitusta itteäni kohtaan. Esitin hyvää ja ilosta ihmistä, mut tein paljon pahoja asioita ja ajattelin, ettei ne haittaa kunhan ne ei vaan tullu muiden tietoon. Paljon kaikkee epämäärästä, jota kuvittelin kaikkien tekevän. Valehtelin isoista asioista, en kunnioittanu toisten toiveita, vein valmiiks köyhiltä vanhemmilta rahoja ilman lupaa, kattelin paljon pornoa ja ajattelin pahoja ja sairaita asioita monista ihmisistä. Olin kateellinen, katkera ja kuvittelin olevani muita jollain lailla parempi ja enemmän kokenut. Olin yks häiriintyny pelle ja idiootti vaan. En mikään viisaampi, kokeneempi tai parempi, niinkun aina itelleni uskottelin. Tajusin miten paljon pahaa mä teen itelleni kaikilla noilla teoilla jatkuvasti. Mulle oli ihan selvää, että ite olin saanu kaikki ongelmani aikaan.
"Keho on temppeli" Sä ite päätät mitä päästät sisään. Jos päästät sisään pahaa, se tekee susta sellasen.
Ala kunnioittaa itteäs. Oothan sä sun elämäs tärkein ihminen. Jokainen tekee elämässään virheitä ja vastaa niistä takuu varmasti Jumalalle. Taistelin kauan kaiken paskan puolesta ja ajattelin, et kaikki tekee samaa, mut lopulta oli pakko nöyrtyä. Aivan sama, jos jokainen maailman ihminen tekis samoja pahoja asioita, mut tärkeintä on, että mä en enää tee. Tunnustin omat syntini ja pyrin niistä pois. Sitä mukaa alko asiat mennä parempaan päin.
En tietenkään sano, että tekisit samoja asioita kun mä. Mutta uskon, että masentuneena ainakin katkeruus on aika tuttu tunne. Jos keksit mitkä asiat sun mieltä painaa ota ne vakavasti ja tee suunnitelmia, miten pääset niistä eroon. Osa voi olla vaikeitakin, muttei mikään oo mahdotonta. Kaikki lähtee itsekunnioituksesta.
Loppujen lopuks, Jumala ei tahdo kenellekään pahaa. Ihminen vaan saa sen minkä se ansaitsee. Jos tekee pahaa, saa palkaks pahaa. Jos tekee hyvää, saa palkaks hyvää. Pahat teot johtaa vaikeuksiin, jotka on kuitenkin välttämättömiä, jotta voi kasvaa ihmisenä ja jälkeenpäin niistäkin voi löytyy paljon hyvää.
Ihmiset aina ajttelee että, kun tosi hyvin eläneet ihmiset saa vaikeita asioita kärsimyksekseen, niin se on vääryyttä. Lopulta kuitenkin ne vaikeudet voi olla vaan siunausta sille ihmiselle ja se voi saavuttaa sitä kautta paljon enemmän. Vaikeudet opettaa kärsivällisyyttä, kärsivällisyys taas luo toivoa. Eikä ilman toivoa ole elämää.
Mä oon sitä mieltä, että mun omat ongelmat on kasvattanu mua ihmisenä. En välttämättä olis koskaan tajunnu alkaa kunnioittamaan itteäni ilman niitä.
Omasta parantumisesta kiitän yksinomaan Jumalaa. Monet ajattelee, että uskominen rajoittaa elämää negatiivisesti. "Joutuu" käymään kirkossa ja sitoutumaan asioihin, jotka tuntuu turhilta tai muuttuu jokskin "hihhuliks." Alkaa naurattaa tollaset ajatukset, koska itekkin ajattelin niin. Aika harvoin tulee kirkossa käytyä, lähinnä juhlapyhinä vanhempien kanssa. Pidän uskoa yllä muuten, enkä kyllä "hihhulikaan" ole. Uskon avulla katoaa pahat asiat, joista irti pääseminen on enemminkin lahja, kuin uhraus. Saa rauhan. Ei tee enää pahaa, eikä sitä edes kaipaa. On yksinkertasesti parempi ihminen. Sen lisäks tää elämä ei oo ikuista. Ei koskaan voi tietää, millon tulee kuolema kohdalle. Usko Jumalaan on vaan hyvästä.
Sä tarviit apua ja mä nään paljon tuttuu tossa sun tekstissä. Ihmisten apu ei aina toimi, ne on vaan ihmisiä. Sun täytyy löytää oma keino millä autat ittees. Se mistä sä sen löydät, sun pitää ite selvittää.
Muista, saat vaan sen minkä ansaitset. :)
No oon taas annellu näitä ihme vinkkejä kaikille, mut mulla on sama vika. Koska itsari on synti, en haluis sitä tehä. Mulla on sellanen olo, et mun elämällä ei oo mtn merkitystä. oon vaa turhaa olemassa, kuluttamassa yhteiskuntaa ja saastuttamassa maailmaa pelkällä olemassaolollani. Mut sitte löysin harrastuksen, jonka ansiosta en oo niin masis ennen ku kuolo mut korjaa (joka muuten ois aika kiva juttu) nii rupesin eläinten- ja luonnonsuojelijaksi. Jos kiinnostaa nii käy kattoo SEY, Animalia ja WWF. Paljo juttua josta ei oo ikinä tienny ja joista tääki "hyvinvointivaltio" on nii mukavasti ollu hiljaa ja lakassu nätisti sinne maton alle muhimaan. :D Meinaan ompahan puuhaa, et oon niin kauan elossa ku musta oikeesti on hyötyä. ^^
ikää on? 10-17 vuotta :D se kuuluu siihe ikää... teet nyt mitä lystää äläkä kitise turhii
Mistä johtuu tämä lamaannuksesi? - Romahtiko itsetuntosi? Ennen kuvittelit olevasi jotenkin erityisen hyvä (kaunis, älykäs, whatever), ja sittemmin todellisuus löi naamallesi? Yritä sopeutua uuteen tilanteeseen. Optimismisi ei kai palaudu, tarkastelet maailmaa jatkossa vähän kyynisemmästä näkökulmasta, mutta yritä tehdä siitä vahvuutesi. - Onko kotiongelmia tms tai ihmissuhteissa yleisesti? Jos tarkoitat sellaista tuolla, että aiemmin elämäsi on ollut kestämistä ja selviämistä. Ei hätää, se on ohimenevää (perheongelmat). Niistä pääset eroon siinä vaiheessa viimeistään, kun muutat pois kotoa. Ja jos tuntuu, "ettet koskaan saa ketään" niin älä välitä, sulla on vielä paljon aikaa. Usko pois, meitä on muitakin! - Ja suht kohta hyvän pohjan elämälle takaa ihan hampaat irvessä kouluttautuminen. Useille hyväksi elämäksi riittää sellainen taloudellisesti turvattu elämä. Ja sellaisen on mahdollisempaa saavuttaa, kun ei mene siitä missä on aita matalin, vaan tosiaan hampaat irvessä runnoo läpi vaikka pitkän matikan (nimim. kokemusta on). Amiksestakin pääsee amkiin ja sieltä yliopistoon, yleisesti korkeakouluissa hengaava väki on ihan mukavaa ja fiksua ja saat hyviä kavereitakin.