Hullu juttu!

Olen parikymppinen nuorimies ja taustoistani johtuen elämäni on ollut, no sanoisinko että vailla tietynlaista pysyvyyttä. Ehkä tämä on saanut minut etsimään identiteettiäni pidemmän aikaa, olipa kyse sitten elämänkatsomuksesta, uravalinnoista tai seksuaalisuudesta.

Olen pitänyt itseäni homona ja vanhemmat sekä veljeni ovat tietoisia asiasta. Olen työskennellyt aktiivisesti eräissä homojärjestöissä näkyvilläkin paikoilla enkä ole siis millään tavalla piilotellut kaapissa.

Kävipä sitten muutama viikko niin, että olin eräissä ystävieni juhlissa, ja ajauduin juttusille erään naisen kanssa. Aivan fantastisen kaunis ja älykäs nainen, joka oli minua jonkun verran vanhempi. Juttu jatkui ja jatkui ja jatkui... Ja nyt ollaan sitten harrastettu kiihkeää seksiä opiskelijakämpässäni kohta parin viikon ajan. :/

Mitä hemmettiä tämä on?! Miten selitän tämän jälleen kerran lähipiirilleni? Miten kertoisin menneisyydestäni tälle ihanalle naiselle? Olen aivan päästäni sekaisin ja menen kännykän kanssa vessaankin, jos se nainen sattuisi viestittämään.
111385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ole sen kummempaa. Satuit nyt vaan tapaan ihmisen joka vei jalat alta. Tietysti tuntuu kiusalliselta, jos muut ja järjestö saa tietää. Jos haluat enemmän tämän naisen kanssa, niin ei sitä pysty ikuisuuksiin muilta salaan. Jossain vaiheessa täytyy olla rehellinen joka suuntaan. Mutta taisit löytää itsestäsi bi-puolen. ;)

Äänestä
  • Tämä on vain niin tolkuttoman kamalaa ja ihanaa samaan aikaan. Nainen on mua 8 vuotta vanhempi, hyvin perinteinen ja konservatiivinen hyvällä tavalla ja muutenkin jotain aivan ennennäkemätöntä. No on kai, kun en ole koskaan ollut naisen kanssa ja kuitenkin kaikki meni niin äärettömän hienosti. Huh, tässä tulee aivan kuuma. Olen aivan hullu, kun emme tapaa tänä iltana!!! Tuossa on nainen, jota aion kosia ja jonka kanssa haluan vääntää huoneet täyteen lapsia!!!

    Mutta toi järjestöjuttu on tosiaan ainakin yhtä kinkkinen tapaus kuin perheelle kertominen.

    Äänestä

"Olen työskennellyt aktiivisesti eräissä homojärjestöissä näkyvilläkin paikoilla enkä ole siis millään tavalla piilotellut kaapissa"

-on siis älykäs nainen, joten varmaan myös seuraa aikaansa, eikä ole ns. tynnyrissä kasvanut, joten jos työskentelet näkyvillä paikoilla, niin miten olet varma ettei hän ole tietoinen suuntautumisestasi, älykkäänä naisena haluaa leikkiä aikansa kanssasi ja jos vielä saa sinulta seksiäkin, niin miksei nauttisi hetken, tietää kumminkin ettet pysty/halua kumminkaan pitempiaikaista suhdetta, joten jospa se onkin vain sellaista; "hetken, hetken pienen elämästä joskus saada voisin jne."

Äänestä
  • tietää kumminkin ettet pysty/halua kumminkaan pitempiaikaista suhdetta, joten jospa se onkin vain sellaista; "hetken, hetken pienen elämästä joskus saada voisin jne."    

    Ja mistä sinä tiedät, etten pysty tai halua mitään pidempiaikaista tämän henkilön kanssa?

    Äänestä

  • kerrohan mulle... kirjoitti:

    tietää kumminkin ettet pysty/halua kumminkaan pitempiaikaista suhdetta, joten jospa se onkin vain sellaista; "hetken, hetken pienen elämästä joskus saada voisin jne."    

    Ja mistä sinä tiedät, etten pysty tai halua mitään pidempiaikaista tämän henkilön kanssa?

    Se kyllä puhui siitä naisesta eikä susta... Odotahan, kun pääset tutustumaan heterosuhteiden negatiivisiin puoliin - ja naisillakin niitä riittää. Nythän elät vielä kuherruskuukautta sen löytämäsi heterouden kanssa, mutta "krapula" koittaa sitten aikanaan :D

    Äänestä

luulet olevasi hetero etkä pusi-pusi poika. jätä se nainen ja vedä miestä pyllyyn pusi-pusi v***n hintti.

Äänestä
  • Okei siis. Miten te muka voitte väittää ettei tämän keskustelun aloittelija voi olla rakastunut tähän naiseen ihan pysyvästi! Haloo?!!! Olettteko te ihan kajahtaneita. Mistä te sen tiedätte, että hän ei muka pysty olemaan rakastunut tähän naiseen. Hän on nyt onnellinen. Mikä teitä riivaa? Kateus? Minä ainakin toivon sinulle tämän keskustelun aloittajalle kaikkea hyvää. Kannustan sinua ehdottomasti kertomaan tälle naisella menneisyydestäsi: Luottamus on kaiken a ja o. En sitäpaitsi usko, että tämä nainen sinua sen takia jättää. Kukapa ei joskus olisi tehnyt jotain "typerää". Ja minä olen hetero niin voin sanoa, että ainakaan minun kohdallani naiset eivät ole olleet yhtään vaikeita. Nauti tästä iiiiiihanasta mahdollisuudesta rakastaa kaunista naista! Kosi häntä, perustakaa perhe, ihan mitä vain ikinä haluat.

    Äänestä

Kirjoittaja on siis etsinyt aktiivisesti seksuaali-identiteettiään, mutta pitää itseään homona? Mielenkiintoinen asetelma. Vielä mielenkiintoisempaa on se, että hän bongaa naisen ystäviensä juhlista ja miettii, mitähän nainen tuumaa hänen "menneisyydestään". Näin siitä huolimatta, että hän on kertomansa mukaan ulkona kaapista, joten olisi johdonmukaista olettaa niin ystävien kuin naisenkin melko varmasti tietävän asioista, kuten näkyvästä toiminnasta homojärjestöissä. Sen lisäksi avoimen toiminnan luulisi sulkevan pois puheet epämääräisestä "menneisyydestä" ikään kuin kyseessä olisi jotenkin hävettävä asia. Listaa epäjohdonmukaisuuksista voi jatkaa...

Kirjoittaja kysyy lopuksi mitä tämä on. Vastaus lienee helppo: kyseessä on jälleen kerran yksi epätodennäköinen parantumis/eheytymistarina, joita jotkin tahot tarjoavat tänne aina tasaisin väliajoin tarkoituksenaan nostaa turhia toiveita homoseksuaalisuutensa kanssa kamppailevissa homoissa, jotka täällä käyvät kuikuilemassa. Tarinan opetus on se, että jokaiselle löytyy parannus, kunhan vain jaksaa odottaa sitä "oikeaa" naista vastaantulevaksi. Kaikki muu siinä välissä on kokeilua ja itsensä etsintää, eli tyypillistä kasvua aikuisuuteen. Erittäin tyypillinen narratiivi, joka on löydettävissä kaikesta kristillisten antihomopropagandasta, joka puetaan lahkoille tyypilliseen henkilökohtaiseen kasvukertomukseen vrt. uskoontulo/Jeesuksen löytäminen.

Tarina saattaisi saada hiukan toisenlaisen luonteen, mikäli kirjoittaja kertoisi tajunneensa olevansa biseksuaali ja pitävänsä niin miehistä kuin naisistakin. Nyt kirjoituksen päämäärähakuisuus ei liene jäänyt keneltäkään huomaamatta.

Äänestä
  • viisaita sanoja, joita näin oppimaton normigay ei osaisi tuoda kirjoitetussa muodossa esille, lukemattomissa ja erittäin mielenkiintoisissa keskusteluissa olen joutunut lähes väittelyasteelle asti puolustamaan homouttani kaikenlaiselle parannus- ja käännytystyölle, onneksi keskustelu on viimeinkin kääntymässä vähän kerrallaan siihen suuntaan, että homous on synnynnäinen ominaisuus, jonka väkinäinen muuntaminen tuottaa huomattavasti enemmän vahinkoa, kuin "hyötyä", joten lääkärikunta ei onneksi edes yritäkkään "hoitaa/parantaa" homoutta, siksi kai kaikenlaiset hihhuliparantajat mellastavat gay-sivuilla eheytysneuvojina

    Äänestä

"voi aikoja voi tapojan" tulla vastaamaan..Muista toki että kaikki seksi avioliiton ulkopuolella on huorintekoa.

Äänestä
  • Kristillinen avioliitto nykyisenään on Jumalanpilkkaa. Pelolla ihmisiä hallitsevan yhteiskunnan yritys vääristää rakkauden todellista luonnetta. Rakkaus on LUOTTAMUSTA ILMAN SITOUTUMISTA. Eikä se katso sukupuolta, suuntautumista eikä edes lajia. Eikä sitä voi estää järjellä. Jos alkuperäisen viestin kirjoittaja rakastaa, kenenkään ei pidä sitä arvostella. Unohtakaa avioliitot ja suuntautumiset ja nauttikaa siitä mistä haluatte!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


enpä olisi uskonut kirjoitti:

Olen parikymppinen nuorimies ja taustoistani johtuen elämäni on ollut, no sanoisinko että vailla tietynlaista pysyvyyttä. Ehkä tämä on saanut minut etsimään identiteettiäni pidemmän aikaa, olipa kyse sitten elämänkatsomuksesta, uravalinnoista tai seksuaalisuudesta.

Olen pitänyt itseäni homona ja vanhemmat sekä veljeni ovat tietoisia asiasta. Olen työskennellyt aktiivisesti eräissä homojärjestöissä näkyvilläkin paikoilla enkä ole siis millään tavalla piilotellut kaapissa.

Kävipä sitten muutama viikko niin, että olin eräissä ystävieni juhlissa, ja ajauduin juttusille erään naisen kanssa. Aivan fantastisen kaunis ja älykäs nainen, joka oli minua jonkun verran vanhempi. Juttu jatkui ja jatkui ja jatkui... Ja nyt ollaan sitten harrastettu kiihkeää seksiä opiskelijakämpässäni kohta parin viikon ajan. :/

Mitä hemmettiä tämä on?! Miten selitän tämän jälleen kerran lähipiirilleni? Miten kertoisin menneisyydestäni tälle ihanalle naiselle? Olen aivan päästäni sekaisin ja menen kännykän kanssa vessaankin, jos se nainen sattuisi viestittämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu