Gynelle

En tiedä kirjotanko oikeeseen paikaan mutta..
Olen menossa ensi viikolla ensimmäistä kertaa gynelle. Tuleeko se maksamaan paljon? Sattuuko se? Jotkut sanonut että se vähän sattuu...? Onko näin?
Vähän jännittää mennä sinne mutta....
4460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hinta riippuu siitä, että menetkö yksityiselle puolelle vai julkiselle.

Julkisella maksaa todennäköisesti vain pelkkä vastaanottomaksu, yksityisellä hinnat ovat yleensä siinä 40 euron hujakoilla Kela-korvauksen jälkeen.

Sattuminenkin riippuu siitä, että mitä sinulle tehdään. Mutta korkeintaan tuntuu hieman epämiellyttävälle, ei varsinaisesti satu, kunhan ei jännitä turhia.

Äänestä

Kyllä minuakin ensimmäinen gynekerta jännitti kamalasti, mutta en niinkään jännittänyt kipua vaan sitä että pitää olla ilkosillaan haarat levällään jonkun vieraan ihmisen edessä.

Mutta se ei sitten ollutkaan ollenkaan niin kamalaa. Varsinkin nykyiselle gynekologille menen ihan mielelläni, hän on hurjan mukava ja lämmin ihminen.

Papa-koe voi aiheuttaa pientä nipistystä, tai omalla kohdallani se tuntuu ikäänkuin kuin joku raaputtaisi vähän sellaisesta kohdasta joka on muutenkin arka. Mutta se kestää vain sekunnin tai pari, ja sitä en muutenkaan kutsuisi kivuksi, nipistys on oikeampi sana. Tietenkin pitää muistaa että jokaisen kipukynnys on erilainen, minua ei verikokeetkaan koskaan ole sattuneet, eikä sen puoleen lävistyksetkään esim. rustoon. Joten itse ilmeisesti kestän aika hyvin kipua.

Gynekologissa ei mielestäni kuitenkaan ole mitään kamalaa, itse kävisin gynellä mieluusti vaikka joka viikko jos se tarkoittaisi ettei koskaan tarvitsisi käydä hammaslääkärissä! =D

Äänestä
  • Miua vaan jännittää se vähän. En tiedä et jännitänkö sitä kipua vai mitä.. Sitä en vielä miettinyt edes tota haarat levällään ennenku mainihit.. :)
    Kestääkö se kaunaki kun se gyne on ns "hommansa tehnyt"?

    Äänestä

  • ..olen menossa kirjoitti:

    Miua vaan jännittää se vähän. En tiedä et jännitänkö sitä kipua vai mitä.. Sitä en vielä miettinyt edes tota haarat levällään ennenku mainihit.. :)
    Kestääkö se kaunaki kun se gyne on ns "hommansa tehnyt"?

    Se gyne näkee joka päivä naisia haarat levällään, se on sille ihan tavallista :) Älä yhtään jännitä, ei siinä ole mitään kauheaa! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


..olen menossa kirjoitti:

En tiedä kirjotanko oikeeseen paikaan mutta..
Olen menossa ensi viikolla ensimmäistä kertaa gynelle. Tuleeko se maksamaan paljon? Sattuuko se? Jotkut sanonut että se vähän sattuu...? Onko näin?
Vähän jännittää mennä sinne mutta....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu