Posti lopettaa

Järjettömin päätös pitkään aikaan on saanut sinetin. Turengin posti, jossa asiakkaita riittää jonoksi asti, on viimeistä päivää auki 8. toukokuuta. Valintatalo alkaa hoitamaan asiamiespostia siitä eteenpäin. Sitä vaan mietin että jos kukaan ei olisi ottanut asiamiespostia hoitaakseen olisiko oikea postitoimisto saanut jatkaa. Eli pitääkö Valintataloa syyttää siitä, että se mahdollisti postin lakkauttamisen?
8626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuohan on ollut Postin trendi jo pitkään. Ihmettelen kyllä myös asiaa, koska aina Turengin postissa sai hetken jonottaa, eli asiakkaitakin riittäisi. Onko tuo sitten vastaus nykyiseen taloustilanteeseen?

Muutama vuosi kun vierähtää, ei Postilla ole konttoria kuin Helsingissä.

Äänestä
  • Se on samaa trendia kun on VR:n ja Fortumin osalta.
    Kun yhtiöllä on omistjatho (valtio) sillä viisas johtja Liikenneministri.
    Sitten kun omistajataho on "munaton" perustaa vain erillaisia komiteoita ,joihin tulee ,yllätys, yllätys, ko firman johtokunnan jäseniä. Mikä onkaan tulos: suuri lasku,ja posiin ja asemien lakkauttaminen ja sähkön hinnan korotus.
    Näin meillä Suomessa. Amerikassa kapitalismin ihmemaassa, on toisin .

    Äänestä

Nykyajan kapitalistisessa yhteiskunnassa lasketaan kannattavaksi liiketoiminnaksi ainoastaan sellainen, joka tuottaa tuntuvaa voittoa. Se ei riitä että toiminta peittää omat kustannuksensa tai tuottaa pientä voittoa. Tämä oli syynä Turengin postin kohtaloon. Vielä parikymmentä vuotta sitten kaikissa pienissä kylissäkin oli omat postikonttorit, mutta sitten Pekka Vennamo tuli postin johtoon ja iso luuta alkoi lakaista.

Äänestä

että

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060624

"5 §
Toiminnan tarkoitus

Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin."

Näin se vaan menee. Ei tuota tarpeeksi voittoa -> lopetetaan. Piste.

Ei siinä kysellä kansalaisten mielipiteitä tai toiminnan järkevyyttä. Raha ratkaisee. Osakkeenomistajat eli omistajat määräävät ja päättävät. Jos en saa tarpeeksi osinkoja sijoittamilleni rahoille niin vaihdan putiikkia. Siitä tässä on kysymys.

Äänestä
  • Teidän kaltaiset porvarit tulevat olemaan pulassa sitten kun sosialistinen vallankumous alkaa. Pinnan alla kuohuu jo. Vallankumouksen alkuun ei mene enää kauan.

    Äänestä

  • huonosti kirjoitti:

    Teidän kaltaiset porvarit tulevat olemaan pulassa sitten kun sosialistinen vallankumous alkaa. Pinnan alla kuohuu jo. Vallankumouksen alkuun ei mene enää kauan.

    Mä en jaksais just nyt mitään vallankumousta.

    Äänestä

  • pakko? kirjoitti:

    Mä en jaksais just nyt mitään vallankumousta.

    Millanen posti tulee. Luulisi valtiota hetkauttavan ainakin kirjesalaisuuden säilyminen. Kun alkaa tuleen avonaista postia, ei muuta kuin poliisille rikosilmoitusta peliin.
    Jos tästä ...tanan nöjökansasta on edes siihen.

    Äänestä

  • huonosti kirjoitti:

    Teidän kaltaiset porvarit tulevat olemaan pulassa sitten kun sosialistinen vallankumous alkaa. Pinnan alla kuohuu jo. Vallankumouksen alkuun ei mene enää kauan.

    Jos sosialistinen vallankumous alkaa niin jakaako eturivin kiihkomieliset kommarit sitten postin? Kannattaisi ehkä miettiä kuka on syyllinen mihinkin asiaan ennenkuin lässyttää jostain vallankumouksesta ... senkin porvarit nyyh nyyh

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turengissa kirjoitti:

Järjettömin päätös pitkään aikaan on saanut sinetin. Turengin posti, jossa asiakkaita riittää jonoksi asti, on viimeistä päivää auki 8. toukokuuta. Valintatalo alkaa hoitamaan asiamiespostia siitä eteenpäin. Sitä vaan mietin että jos kukaan ei olisi ottanut asiamiespostia hoitaakseen olisiko oikea postitoimisto saanut jatkaa. Eli pitääkö Valintataloa syyttää siitä, että se mahdollisti postin lakkauttamisen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu