rikki revittynä...

Kuinka kauan ihminen voi kärsiä erosta? Vaikka
toista osapuolta ei kaipaakaan. Koska voi olettaa
olevansa valmis uuteen suhteeseen? Koska tuska
hellittää? Ja ennen kaikkea miten karistaa pelko
pois?
Nämä ovat kysymyksiä joita olen joutunut
pohtimaan viimeaikoina, ja paljon.
Nyt tietysti kysytte miksi.
Siksi että uhrasin koko nuoruuteni toiselle,
itseäni 10 vuotta vanhemmalle ihmiselle. Olin 15
kun aloitimme seurustelun, 20 kun menimme
naimisiin. Yritimme saada lapsia, mutta kahden
keskenmenon jälkeen mieheni tuli siihen tulokseen
että etsii toisen naisen itselleen perijän
synnyttäjäksi. 25 vuotiaana olin eronnut nainen.
Täysin rikki revitty. Olin omistanut koko elämäni
vain miehelleni. 15 vuotiaasta on niin helppo
muovata itsellensä juuri sopiva, kuuliainen
palvelija. Kesti miltei kaksi vuotta ennen kuin
opin itsenäiseksi, sellaiseksi ihmiseksi joka ei
hae tekemisilleen toisten hyväksyntää, joka tekee
asioita joskus vain itsensä vuoksi. Mutta
vieläkään en uskalla antaa itselleni lupaa
tuntea.. Jos joku (niin kuin nyt) on pääsemässä
rakentamani muurin sisälle pakenen.. niin lujaa
kuin suinkin voin. Pelkään sairaanloisesti sitä
että satuttaisin itseäni tunnetasolla. Ja
kuitenkin satutan itse itseäni tukahduttamalla
tunteeni.
Poppakonstia tuskin pelkojeni poistoon löytyy.
Löytyisikin.. käyttäisin sitä heti.
Ehkä vain aika parantaa haavat, ehkä kaikki arvet
eivät parane koskaan täysin. Mutta näin on vaikea
elää.. Kaipaan kumppania rinnalleni, mutta en
uskalla päästää ketää kyllin lähelle. Ehkä
sittenkin kaipaan rohkeutta, ottaa riskejä..elää
täysipainoista elämää.
8901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olet??
Olen sua kaipaillut!!!!!

Äänestä
  • Kiitos olemassa olostasi.. Sinun piristävään
    vaikutukseesi voi aina luottaa

    Äänestä

on avain paranemiseen. Ja minusta tuntuu että
olet oikealla tiellä. Tiedostat itse mistä
vaikeutesi johtuvat.
Aika on todellakin se mikä lopulta parantaa
haavat. Lisäksi vahva tahto ja ystävien tuki ovat
parasta lääkettä.

Äänestä

Ota itseesi niskasta kiinni ja anna palaa..
turhaan valitat..

Äänestä

Hello! Tunnistin itseni viestistäsi. Aloitin
myöskin seurustelun nuorena ja onnea kesti
kymmnenisen vuotta. Eron hetkellä kipeä abortti
ym. Ja ero helvettiä ja sekoilua kolme vuotta.
Nyt en ole tavannut exääni puoleen vuoteen.
Erosta on nyt neljä ja puoli vuotta ja vihdoinkin
tunnen olevani selvillä vesillä. Ammatti-ihmiset
kuulemma sanovat että erosta toipumiseen menee
keskimäärin kaksi vuotta... Itselläni meni
kauemmin. Ja vieläkin kartan tunteita enkä halua
kiintyä kehenkään. On se vain hassua että mitä
vähemmän kiinnostunut olet vastakkaisesta
sukupuolesta niin sitä enemmän on ottajia... Voin
lohduttaa sinua sillä että vuoden kuluttua tuntuu
jo paremmalta ja siitä taas vuoden kuluttua vielä
paremmalta. Älä masennu- huominen on aina parempi
päivä. Toivon itsekin että vielä jonain päivänä
kykenen taas rakastamaan ja uskon siihen. Erot
ovat aina kamalia mutta niistä selviää ja oppii
aina jotain. Vai mitä?

Äänestä
  • Itse erosin viime syksynä. Osasin ja odotinkin jo
    eroa, mutta sitten kun se tuli niin tapahtui
    jotain. Järki sanoi et ole nyt tyytyväinen, mutta
    ei onnistunut.. alkoi mennä yöunet, muutuin niin
    etten itsekkään enää ymmärtänyt mitä tapahtuu.
    Asiaa varmasti pahensi vielä se että jouduin
    olemaan exän kans tekemisissä. Sairaslomallakin
    olin pariviikkoa syynä, ylirasitus, kuumeilua.
    Tämä aika oli yhtä helvettiä. Sama tuli exällekin
    kun näki mut muiden seurassa. Tais kummankin
    tuska käydä sietämättömäksi kun taas ollaan
    yhdessä.. suhteessä joka on tuhoon tuomittu. Ero
    on varmasta kohta taas edessä, mutta eikai se
    enää niin pahana tule... toivottavasti. Vuosia
    tein kaikkeni suhteen eteen, jotenkin ei vaan
    osaa luovuttaa... vaikka pitäs. Mitä olette
    mieltä, kummalle sukupuolelle ero on raskaampi,
    jotenkin tuntuu että miehet ottaa tämän pahemmin,
    ainakin minä. Kaiken pahinta mulle oli kun exä
    otti heti uuden ja yritti hallita muakin?!? Ja
    jos minä olisin ottanut uuden, niin narun jatkona
    se exä olis ollu.. ainakin omien sanojen mukaan.
    mix helvetissä pitää tehdä semmosta mitä ei itse
    kestä toisen tekevän ja mix juosta karkuun omia
    tunteita?!?!?

    Äänestä

tsemppiä sulle kyllä sinun pitäisi antaa periksi alkaa elää omaa elämää tidät kyllä kun se oikea tulee vastaan ja pystyt jakamaan hänen kanssa surut ja murheet menin itsekin aivan rikki kun tuli ensimmäisestä avoliitosta ero en edes pystynyt asua samassa kaupungissa en kestänyt nähdä häntä toisen sylissä jonka hän löysi minun olessa armeijassa vieläkin minulla tulee hän mieleen vaikka aikaa on kulunut jo7 vuotta

Äänestä

Tuttua.
Neuvo nro.1: opettele tuntemaan itsesi paremmin.
2: opi nauttimaan elämästäsi yksinkin tai kavereiden kanssa, harrastuksia. Merkitys elämälle.
3: Rakenna itseäsi uudelleen. Jonkin ajan kuluttua sitä toisen yhteydessä kasvanutta ihmistä ei enää ole. Elämä on jatkuvaa muutosta lapsuudesta aikuisuuteen. Mikään ei ole pysyvää.
Mikään ei ole todella turvallista. Kaikki muuttuu. Hyväksy se. Jonain päivänä sinäkin kuolet.
4: Jos toinen ei enää halua sinua ehkä joku toinen haluaa. Nosta itsetuntoasi, mutta älä tekemällä itsestäsi helppoa. Tapaile erilaisia ihmisiä. Tutustu ja tutkaile. Älä loukkaa ketään äläkä anna kenenkään itseäsikään loukata.
5: Muista itsearvosi. Kaikki me olemme yksin joskus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Xaija kirjoitti:

Kuinka kauan ihminen voi kärsiä erosta? Vaikka
toista osapuolta ei kaipaakaan. Koska voi olettaa
olevansa valmis uuteen suhteeseen? Koska tuska
hellittää? Ja ennen kaikkea miten karistaa pelko
pois?
Nämä ovat kysymyksiä joita olen joutunut
pohtimaan viimeaikoina, ja paljon.
Nyt tietysti kysytte miksi.
Siksi että uhrasin koko nuoruuteni toiselle,
itseäni 10 vuotta vanhemmalle ihmiselle. Olin 15
kun aloitimme seurustelun, 20 kun menimme
naimisiin. Yritimme saada lapsia, mutta kahden
keskenmenon jälkeen mieheni tuli siihen tulokseen
että etsii toisen naisen itselleen perijän
synnyttäjäksi. 25 vuotiaana olin eronnut nainen.
Täysin rikki revitty. Olin omistanut koko elämäni
vain miehelleni. 15 vuotiaasta on niin helppo
muovata itsellensä juuri sopiva, kuuliainen
palvelija. Kesti miltei kaksi vuotta ennen kuin
opin itsenäiseksi, sellaiseksi ihmiseksi joka ei
hae tekemisilleen toisten hyväksyntää, joka tekee
asioita joskus vain itsensä vuoksi. Mutta
vieläkään en uskalla antaa itselleni lupaa
tuntea.. Jos joku (niin kuin nyt) on pääsemässä
rakentamani muurin sisälle pakenen.. niin lujaa
kuin suinkin voin. Pelkään sairaanloisesti sitä
että satuttaisin itseäni tunnetasolla. Ja
kuitenkin satutan itse itseäni tukahduttamalla
tunteeni.
Poppakonstia tuskin pelkojeni poistoon löytyy.
Löytyisikin.. käyttäisin sitä heti.
Ehkä vain aika parantaa haavat, ehkä kaikki arvet
eivät parane koskaan täysin. Mutta näin on vaikea
elää.. Kaipaan kumppania rinnalleni, mutta en
uskalla päästää ketää kyllin lähelle. Ehkä
sittenkin kaipaan rohkeutta, ottaa riskejä..elää
täysipainoista elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu