millaiset oireet tarkalleen on alapään tulehduksessa? en tiedä liittyykö tämä yhdynnästä vai mistä, mutta tuntuu että se laukaisee parin päivän päästä valkovuodossa oudon hajun. Käytämme kondomia. Entisen kumppanin kanssa ei ollut tätä ongelmaa. Ei kutinoita eikä kirvelyjä, vain outo haju. Olen käyttänyt muutaman kerran Lactalia, ja se on helpottanut. Tosin vain yhden tuubin, kunnes jonkin ajan kuluttua haju on palannut.
Oisiko jo aika hakeutua gynekologille? en ole ennen käynyt, joten sekin tuntuu kammottavalle :/. Olen 25 v.
Oisiko jo aika hakeutua gynekologille? en ole ennen käynyt, joten sekin tuntuu kammottavalle :/. Olen 25 v.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Silloin kun aloittaa seksielämän, olisi hyvä myös käydä gynellä ihan perustarkastuksessa. Ja varsinkin jos sulla noita alapään vaivoja on, niin olisi hyvä käydä papa-kokeessa.
Siitäkin huolimatta, että käytätte kumia. Papasta kun näkyy myös jos on tulehduksia.
Sinullakin on kumppaneita ollut kuitenkin useampi kuin yksi, joten ei muuta kuin aikaa lekurille varailemaan.
Turha sitä gyneä on jännittää. Jos sisääsi mahtuu penis eikä sekään satu,niin lääkärin tutkimus ei ole mitään siihen verrattuna.