Keskipäivän avaus.

Mites ilmat teillä? Tänään olen aurannut tiet ja pihat kaikille naapureille kun tuota valkosta mömmöö on satanut kaiken yötä ettei naapurin mummot etes paskalle pääse. Isäntä tuolla vielä makoilee ja kävin aamupalat heittämässä nenun etteen. Kait se tuost vielä virkoaa.
Jälkikasvut kusetin tuos aamulla jotta pääsivät töihin. Aika avuttomia nuo "pullamössöpojat".
Nyt sitten lähden tuonne mettään paistia hakemaan. Traktoria pitäs korjata iltapäivällä kunhan pyräytän varaosat hakemaan.
Kivvaa perjantaita teille muillekkin. Mites teijän isännät siellä jaksaa? Uuniin oon pannut paistit ja lisukkeet kunhan tuo isäntä muistas vahtia ettei vaan palais pohjaan.
Pyysin kyl äitimuoria pistäytyy ohitte että kattos tuon isännän perään pikkusen.
5310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meitä on joka junaan
Kirjoittanut: umalehtinen 16.9.2005 klo 17.50

Tänään kaupan kassassa edessäni oli naisihminen ,jolla oli iso
mäyräkoira ja
koiran purkkiruokaa. Kuten arvata saattaa rahat loppuivat kesken ja se koiran
ruoka jäi ostamatta. Sain juuri ja juuri pidettyä mölyt mahassani. Suututti.
Kauppias oli itse kassalla ja sanoin hänelle, että olisi ottanut edelliseltä
sen olut lastin pois ja myynyt vain koiran ruoan. Johon kauppias ettei hän ole
kenenkään vartija. Sitten jonossa takanani ollut mies jätti ostoksensa kärryyn,
ja kertoi poistuessaan naisen tuoksahtaneen vahvasti alkoholille, ja hän ei osta
kaupasta, jossa rikotaan alkoholi lakia. kauppa on ainoa alueellamme. En jäänyt
katsomaan kuinka moni muu jätti tavaransa kärryihin ja häipyi.
Aion kysyä naisesta ja kysellä minkälainen koira hänellä on ja miten hoidettu.
Onneksi asuinalueeni on pienehkö ja täällä koiraihmiset tietävät toinen
toisensa.

Äänestä

mutta ei tarpeeksi lämmintä, että voisi pestä ikkunoita. Isäntä on tienaamassa leipää, jotta frouva voisi vain "herrastella".

Onpa hyvä, että joku huolehtii mummojen hyyskäpoluista. Kaikesta huolehtijoille on nähtävästi tilausta. Mikä kampiakseli traktorista meni? Vai onko traktorissa kampiakselia?

Äänestä
  • kun muuten nuo koiranpaholaiset syövät ne paskat sieltä nurkilta kun mummot ei ehi huussiin.
    Traktorista ei menny kampiakseli vaan pallonivel etuakselista. V***n kallis remppa.

    Äänestä

minullakin. Emäntä tosin jaksaa muistuttaa, että minunkin jotain pitäisi kodin eteen tehdä, mutta miksi ihmeessä??? Tuleehan ne hommat tehtyä kuitenkin.

Vuosikaudet se on kaakattanut siitäkin, etten koskaan imuroi, mutta ei se kuitenkaan koskaan osaa sanoa siihen mitään, kun esitän vastakysymyksen: miksi sitä molempien siivota pitäisi???

Ruokaa laitan kyllä meille molemmille, siis omana työvuoronani. Meillä kun on kirjattu kalenteriin kaikki se, milloin minun vuoroni on tehdä mitäkin. Yleensä se kalenteri on täynnänsä vaimon vuoroja, minun vähän harvemmin.

Mutta minähän olenkin tämän perheen pää ja saan monessa asiassa itse määrätä oman rytmini töiden suhteen.

Äänestä
  • kun hommat kutsuu. Isäntä potki punkasta ylös.
    Ei monen tunnin kauneusunosia kerkeä ottamaan. Mutta vaikka naamavärkki on vähän venähtänyt niin tuo isäntä ei jätä kun palvelen niin hyvin.Saattaahan se pikkusen vieraita katella mutta tullee se kotia kuitenni.
    Traktori tuli korjattua ja metällä meni aikaa.
    Huomenna on lepopäivä ja mietin että mikä olis tällä kertaa syynä? Taidan ottaa risiiniöljyä ja istua vessassa koko päivän. Eihän siitä suurempaaa hyötyä ole mutta saa tuo miesväki laitella omat pöperönsä. Siinä pytyllä voi sitten vaikka suunnitella aikansa kuluksi. Yhtä hääpukua kun pittää juhannukseksi suunnitella.
    Väri-idiksiä saa sieltä pöntöstä niistä eri ruskeansävyisistä väreistä. Saa pikkusen inspiraatiota. Pittää muistaa ottaa kamera mukaan. Onneksi meillä on langaton netti että voi tietsikan ottaa huussiin. Laittelen sitten teille ihguille kyssäreitä niistä väreistä.
    No mutta nyt on pantava menemään. Isännällä ja pojilla pittää olla aamupalat kohta valmiina ja harmaatkin pitää lenkittää. Sit paistia uuniin ja kalassakin pitää käyvä. Isäntä tahtos tänään kalapataa. Täs toisella kädellä paninkin jo leipätaikinan pyttyyn ja nyt se on nousemassa.
    Eihän luoja laiskoja elätä. Mutta tuo meijän isäntä ei ole laiska vaikka se makkaakin. Kun hän siinä makaillessa suunnittelleepi. Ei hää
    paremmin niist kerro mutta ihan varmasti joku päivä jotakin suurta sieltä pullahtaa. Siinä jää teille kateellisille haavi auki. Niih.
    Jotta kyll se Justiina on ihan oikeassa. Antaa viisaan isännän mietiskellä.
    Käänsin kelloja pikkusen että saa tässä rupatella. Ei tuo isäntä huomaa. Pikkukiire täs ny tulee kuitenni. Kipasin tuos possut ruokkimassa. Suuttuukohan tuo isäntä kun annoin kaikki eiliset ruuanjämät niille? Ei jääny aamupalaks pekonia. Äkkiäkös tuost kipasen yhren possun pilkkomassa aamupalaks.Pitäs riittää tuoreen limpun kans.
    Aamuteeksi hajen kuusenhavuista ainekset. Nii ja nyt kun auton tässä korjaan nii pääsee sit kauppaan suurostoksille. Autosta meni bensamittari sököks. Nyt ei voi ajella ku ei tiedä että onko sitä bensiiniä vaiko eikö.
    Pikkusen kestää tää kun tuos välis isäntä halus pikkusen sämpylää.
    Mukavaa lauantaita sinulle. Älä ressaa liikoja. Hilijaa hyvä tullee ja onneks miehillä tuota älyä riittää. Myö muijat sit teijä perässä kuletaan kieli pitkällä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pozzulainen kirjoitti:

Mites ilmat teillä? Tänään olen aurannut tiet ja pihat kaikille naapureille kun tuota valkosta mömmöö on satanut kaiken yötä ettei naapurin mummot etes paskalle pääse. Isäntä tuolla vielä makoilee ja kävin aamupalat heittämässä nenun etteen. Kait se tuost vielä virkoaa.
Jälkikasvut kusetin tuos aamulla jotta pääsivät töihin. Aika avuttomia nuo "pullamössöpojat".
Nyt sitten lähden tuonne mettään paistia hakemaan. Traktoria pitäs korjata iltapäivällä kunhan pyräytän varaosat hakemaan.
Kivvaa perjantaita teille muillekkin. Mites teijän isännät siellä jaksaa? Uuniin oon pannut paistit ja lisukkeet kunhan tuo isäntä muistas vahtia ettei vaan palais pohjaan.
Pyysin kyl äitimuoria pistäytyy ohitte että kattos tuon isännän perään pikkusen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu