Näin palstaamme jo kauemmin seuranneena voisi luulla että S24 käytäntöjen kritisoiminen ja mahdollisten epäkohtien julkinen pohtiminen olisi kielletty, koska tällaiset aloitukset häviävät täältä alta aikayksikön.
"Sheriffit saavat käyttää harkintavaltaansa poistaessaan viestejä".
Säännöissä ei kielletä tämän harkintavallan laadun kyseenalaistamista, joten tulkintani mukaan tästä pitää saada keskustella vapaasti palstan käyttäjien kesken, eikä mainittu aihe tai mielipiteet palstan toiminnasta sinänsä anna oikeutta tai aihetta poistoon.
Onko tämä kirjoitukseni sellainen joka alla siteerattujen sääntöjen mukaan pitäisi poistaa?
****
Otteita S24 keskustelusäännöistä ja sheriffin ohjeista:
Millainen viesti on sääntöjen vastainen?
Viesti sisältää rasistista, väkivaltaan yllyttävää, raakaa pornografiaa, lapsipornoon liittyvää tai muuten epäeettistä tekstiä. Toisten käyttäjien tai julkisuuden henkilöiden loukkaaminen ja herjaaminen kuuluu myös asiattomaan sisältöön. Toisaalta myös viesti, joka sisältää esimerkiksi uskonnollista julistusta ja on lähetty esimerkiksi Teiniäidit- tai Maailman menoa -palstalle, ei kuulu sinne, ja on tästä syystä asiaton. Massapostitus, eli samansisältöisen viestin lähettäminen usealle palstalle on kielletty.
Myös tuotteita ja palveluita markkinoivat viestit ovat asiattomia.
Sheriffi puuttuu tilanteeseen jos joku kirjoittaa viestejä, jotka rikkovat keskustelujen sääntöjä. Sheriffillä on oikeus poistaa asiattomat viestit heti, kun sellaisen näkee. Myös Suomi24:n ylläpito poistaa asiattomia viestejä.
Sheriffit saavat käyttää harkintavaltaansa poistaessaan viestejä. Joillakin keskustelupalstoilla voi olla tiukempi linja kuin toisilla palstoilla ja tämä keskustelijoiden on hyväksyttävä.
Sheriffiä ei kannata turhaan syyttää sensuroinnista. Poistetut viestit eivät useinkaan edusta keskustelun laadukkainta tasoa.
Koko säännöstö täällä: http://www.suomi24.fi/ego/c8/http://keskustelu.suomi24.fi/sheriffi/toiminta.chtml

Vastaukset 4
Vanhimmat
yritetty on asialinjaa ja vähän herättää keskusteluakin.
Mitäpä sitä, masentaa vaan...
Otteita S24 keskustelusäännöistä ja sheriffin ohjeista:
Millainen viesti on sääntöjen vastainen?
Viesti sisältää rasistista, väkivaltaan yllyttävää, raakaa pornografiaa, lapsipornoon liittyvää tai muuten epäeettistä tekstiä. Toisten käyttäjien tai julkisuuden henkilöiden loukkaaminen ja herjaaminen kuuluu myös asiattomaan sisältöön.
pointtisi? Mikä on mielestäsi tässä ketjussa sääntöjenvastaista?
koko palstan sisällöstä, mieti sitä hetken hiljaa.