58v ukkeli

Elikkäs, olen sairastanut keskivaikeaa masennusta liki 10 vuotta. En ole ollut sairauspäivärahalla, vaan olemme yrittäneet tulla vaimon palkalla jotenkuten toimeen. Nyt kuitenkin olo on ollut jo jonkin aikaa sen verran hyvä, että tammikuussa hakeuduin työttömäksi työnhakijaksi työvoimatoimistoon.
Koska minulla ei täyty työssäoloehto, olen nyt odotusajalla ilmeisesti 5kk, ennenkuin työvoimatukea aletaan maksaa. Vaimon tulot ei esteenä, työvoimapoliittinen lausunto siitä.
Nyt kuitenkin toimistosta soitettiin eilen, edttä he yrittävät järjestää minulle työvalmennuskurssille paikkaa.
Nyt ihmettelen, mitä teen. Voinko kieltäytyä, ja jos, niin tuleeko siitä myös karenssi? Ihmettelen koko asiaa, koska silloin kun olin työelämässä, ennen sairastumistani, olin kova tekemään töitä. Siis töitä, enkä silloinkaan tarvinnut mitään työvalmennusta. Mikä neuvoksi, mitä pitäisi tehdä? Kiitos etukäteen vastauksista!
3472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos tarkoittaa työnhakukurssia, kannattaa mennä. Minä olen ollut jo kahdella kurssilla ja kolmattakin tarjottiin, mutta normaaliälyiselle riittää yksikin kurssi.
Karenssin saa toimistosta riippuen nykyisin helpolla.
Mutta muista nauhoittaa keskustelut, kun menet työkkäriin. Minä teen niin aina eikä eukot tiedä mitään koko toimituksesta.
Jos tulee jotain epäselvää, on nauhoite mukava todiste.

Äänestä

''Nyt kuitenkin toimistosta soitettiin eilen, edttä he yrittävät järjestää minulle työvalmennuskurssille paikkaa.
Nyt ihmettelen, mitä teen.''

Tuo nyt riippuu siitä, mistä tuossa oikein on kysymys. Oletan, että kyse on työelämävalmennuksesta ja siis ilmaistyöstä. Siitä kieltäytymisen seuraukset riippuvat siitä, mitä olet sopinut työnhakusuunnitelmassa. Jos olet mennyt allekirjoittamaan sellaisen työnhakusuunnitelman, missä suostut työkkärin toimenpiteisiin, työharjoitteluun, - valmennukseen tms., niin karenssia paukkuu kieltäytyessäsi.

Poikkeuksen tekee kuntouttava työtoiminta, Se on aina 25-v täyttäneelle vapaaehtoista. Ainakin vielä. Ovat kyllä jo suunnitelleet senkin muuttamista pakolliseksi, vaan vielä se ei sitä ole.

Toisaalta kirjoita työvalmennuskurssista. Onkohan nyt niin, että liian moni työtön osaa toimia oikein ilmaistyöhön pakotettaessa, että työvoimaviranomaiset ovat keksineet uuden kiertotien, miten pakottaa ilmaistyöhön.

Vaikka kyse olisikin kurssista, niin se lienee pääasiassa ilmaistyöntekoa. On vain niin, että jos työkkäri tarjoaa koulutusta, niin siitä ei taida voida kieltäytyä ilman karenssia. Kieroa hommaa.

Seuraavana lainsäännös, mistä ilmenee, että vain sellaisesta ilmaistyöstä kieltäytymisestä voidaan rangaista, mistä on sovittu aktivointi/työnhakusuunnitelmassa:

Työnhakijalla, joka ilman 4 momentissa tarkoitettua tai siihen rinnastettavaa pätevää syytä kieltäytyy työvoimatoimiston tarjoamasta työnhakusuunnitelmaan tai työllistymisohjelmaan SISÄLTYVÄSTÄ työkokeilusta, työelämävalmennuksesta taikka muusta niihin rinnastettavasta kohtuulliseksi katsottavasta työllistymistä edistävästä toimenpiteestä, ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 60 päivän ajalta kieltäytymisestä lukien.

Luepa vielä tuo viesti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000040939215#22000000040939215

Äänestä

Mitä hittoa, ollut masennuksesta siis 10 vuotta pois työelämästä.
Millainen hoito sulla on oikein ollutkaan?
Eikö tuolla määrällä jo saa eläkettä?
Ihan hienoa kyllä että jaksat tai jaksaisit tehhdä duunia, ei sillä, mutta itse olisin jo hakeutunut eläkkeelle ja nyt tekisin vapaaehtoistyötä enkä menisi itseäni tuonne työkkäriin kiusattavaksi.
Siellä on sellainen rumpa että masennut taas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselee kirjoitti:

Elikkäs, olen sairastanut keskivaikeaa masennusta liki 10 vuotta. En ole ollut sairauspäivärahalla, vaan olemme yrittäneet tulla vaimon palkalla jotenkuten toimeen. Nyt kuitenkin olo on ollut jo jonkin aikaa sen verran hyvä, että tammikuussa hakeuduin työttömäksi työnhakijaksi työvoimatoimistoon.
Koska minulla ei täyty työssäoloehto, olen nyt odotusajalla ilmeisesti 5kk, ennenkuin työvoimatukea aletaan maksaa. Vaimon tulot ei esteenä, työvoimapoliittinen lausunto siitä.
Nyt kuitenkin toimistosta soitettiin eilen, edttä he yrittävät järjestää minulle työvalmennuskurssille paikkaa.
Nyt ihmettelen, mitä teen. Voinko kieltäytyä, ja jos, niin tuleeko siitä myös karenssi? Ihmettelen koko asiaa, koska silloin kun olin työelämässä, ennen sairastumistani, olin kova tekemään töitä. Siis töitä, enkä silloinkaan tarvinnut mitään työvalmennusta. Mikä neuvoksi, mitä pitäisi tehdä? Kiitos etukäteen vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu