mustasukkaisuus...

...mieityttää. Miten helposti olette kumppanistanne mustasukkaisia? Onko siihen oikeasti ollut aihetta vai epäilettekö syyttä? Itse olen saanut tämän tunteen pidettyä aika hyvin kurissa. Silloin kun toinen on jossain huvittelemassa ja itse on vain kotosalla,tulee joskus mieleen, että hän löytäisi sieltä jotain parempaa ja kiinnostavampaa seuraa. Todellisuudessa tähän ei ole mitään aihetta ja luotan häneen täysin. Eli kaiketi tämä kertoo jotain omasta epävarmuudestani. Onko teillä mitään mielipidettä tai "teoriaa" onko mustasukkaisuus yleisempää naisten välisissä suhteissa kuin heterosuhteissa? Miten teillä on omissa suhteisanne?
191888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

en ole mustasukkainen.

Äänestä

kun kumpikin matkustelemme erikseen työn vuoksi suurimman osan vuodesta, tulisin hulluksi jos miettisin,missä ja mitä tekemässä toinen on...Kieltämättä joskus kaihertaa jossakin mielen perukoilla pieni mustasukkaisuuden tunne,kun tiedän toisen olevan vaikka juhlimassa ystäviensä kanssa toisella puolella maapalloa...Mutta luulen,että henkinen side on niin vahva,että eiköhän mahdollisista syrjähypyistä voisi selvitä,enemmän pelkään toisen menettämistä kokonaan muista syistä, kuin mahdollista syrjähyppyä,jos se ei katkaise välejämme..Hmmm, olipa sekavaa tekstiä, no, olen viettänyt vapaata suhdetta ja olen seurustellut huippu mustasukkaisen kanssa, kyllä se kultainen keskitie sittenkin on paras vaihtoehto :)

Äänestä
  • ..ja antoisa aihe jälleen kerran täällä. Mukavaa että joku otti tämän esille.

    Itse en perusluonteeltani ole mustasukkainen, mutta rakkauselämä menee niin syviin vesiin minussa, että se ajaa kaiken epävarmuuteni ihmisenä pintaan.

    Riitänkö toiselle? Olenko vaihdettavissa toiseen ihmiseen? Pääsenkö tarpeeksi lähelle ketään? Tuleeko elämääni koskaan vahvaa henkistä suhdetta toiseen ihmiseen? Hyväksyykö kukaan minut sellaisena kuin todella olen? Tulenko ymmärretyksi oikein? Olenko yhtään kiinnostava ihmisenä? Kestääkö kukaan arkea rinnallani? Vaaditaanko minulta aivan liikaa?

    Ainakin tässä viimeisimmässä suhteessani minulta vaaditaan niin paljon ja niin käsittämättömiä asioita, että siinä tulee jo esteet onnistumiselle. Olen lopulta vain tavallinen ihminen. Minullakin on tarpeita, mutta juuri niiden takia olen joutunut jäähyllle ja tämä jäähy saattaa kestää loppuelämäni. Harmi, harmi sillä minulla olisi edelleen suunnaton määrä rakkautta annettava juuri hänelle.

    Myös näihin naisten välisiin suhteisiin liittyy myös jonkin asteista painostuksen ilmapiiriä, kun eletään tiiviisti ja suhteellisen pienissä ympyröissä. Heteropariskunta pääsee aina "pakoon" ns. pahaa maailmaa, juoruja ja toisten ihmisten liiallista puuttumista. He saavat käsittääkseni helpommin "työrauhan" kehittää suhdettaan. Me naiset olemme toisinaan valtavan tunnemyllerryksen keskellä, jossa liian monet ihmiset tavalla tai toisella ovat kietoutuneet saman asian ympärille. Ja sotku on valmis:( Lumipallona lähtevät asiat palaavat vuoren kokoisina ja peittävät alleen kaiken hyvän ja kauniin. On siinä sitten irvistelijöillä hauskaa kerrakseen. Niin kauanhan asiat aina riemastuttavat, kun eivät osu omalle kohdalla.

    Miten tämä kaikki liittyy mustasukkaisuuteen?

    Ainakin itselläni liian tiiviissä ympyröissä rakkkaussuhteen luominen ottaa voimille. Korvaan kuiskutellut pahat sanat saavat aikaan mustasukkaisuuden siemenen. Ja kun tähän lisätään oma epävarmuuteni, niin olen kohta tilanteessa, jossa katselen kaikkea hiukkasen vääristyneenä ja itselleni epäedullisessa valossa.

    Olen huomannut, että harvat meistä osaavat lohduttaa ja valaa toivoa toiseen ihmiseen. Yleisin apu on kiirehtiminen neuvomaan konkreettisissa asioissa. Jätä se. Jätä se. Ota tuo. Tuo on hyvä tyyppi. Minusta nuo neuvot ovat niin pintapuolisia ja pelkästään ongelmien väistelyä, että ainakaan minua ne eivät tippaakaan auta. Päin vastoin saavat minut raivon partaalle!

    Ja tuota kokonaan menettämistä minäkin pelkään. Syrjähypyt ovat mielestäni kuin pieniä haavoja sormissa, jos ruusupuska on näyttävä.

    Vapaa suhde? Siinäkin oma aiheensa.

    Äänestä

  • Jennifer kirjoitti:

    ..ja antoisa aihe jälleen kerran täällä. Mukavaa että joku otti tämän esille.

    siinä oli paljon asiaa. Minuakin kalvaa eniten se; riitänkö ja kelpaanko ja voiko minut vaihtaa parempaan? On totta,että heteroilla ei ole murhetta ympäristön paineista, minulla tuntuu että ympäristön ennakkoluulot lesbouttani kohtaan ovat pienin ongelma sen rinnalla,että joudumme kokemaan rasismia (siis minä ja puolisoni) ja ennakkoluuloja, hullua kyllä, jopa muitten lesbojen osalta. Mutta sitten taas toisaalta,juuri ne vaikeudet saattavat olla se yhdessä pitävä liima, ja antaa tunteen, että ei toinen kaikkien näiden vastoinkäymisten jälkeen VOI jättää minua, mikä taas vähentää mustasukkaisuutta=hylätyksi tulemisen pelkoa...
    Vapaa suhde, niin siinäpä aihe; minulla se toimi aikansa, mutta ennen pitkää,vaikka luottamus oli ok, tuli kyllä tunne,että mitenköhän tosissaan tuo toinen minun kanssani loppujen lopuksi on? Olenko se tärkein vaan vain yksi muitten naisten joukossa,joita hän tapailee...Kaipa se erityiseksi itsensä tunteminen on kuitenkin aika vanha tarve tuntea?

    Äänestä

  • aziza kirjoitti:

    ..itsensä erityiseksi tunteminen olisi varmasti ihana tunne. Osaisinkohan minä edes ottaa sellaista vastaan...?

    Nyt olen saanut tuntea itseni erikoisen ärsyttäväksi persoonaksi:(

    Kyllä tässä on meikäläisellä pohdintojen aika..

    Jälleen kerran.

    minä olen aina ennen saanut tuntea itseni erikoisen kummajaiseksi ja oudoksi linnuksi,joka ei sovi oikein mihinkään lokeroon...Sitten löysin yhtä kummallisen naisen, voidaan olla toisillemme erityisen kummallisia :) Varmasti törmäät vielä siihen henkilöön,jolle olet se kaikkein erikoisin ja ainutlaatuisin - positiivisessa mielessä!

    Äänestä

Minulla ei ole kumppania, mutta tiedän, etten ole mustausukkaista tyyppiä. Jotkuthan voivat olla mustasukkaisia ystävistäänkin. Minä olen aina ollut rohkaisemassa ihmisiä etsimään uusia ihmissuhteita. Joskus olen ehkä saattanut loukata joitakin ihmisiä elämäni varrella tämän omituisen ominaisuuteni takia. Ehkä toimin vastoin omaa etuani... Olen ollut joskus rakastunut, enkä ole saanut rauhaa, ennen kuin ihastukseni kohde on löytänyt itselleen kumppanin, jonkun muun kuin minä. Sitten olen ollut surullinen, mutta eihän se ole ihan samaa kuin mustasukkaisuus. Olen oikeastikin iloinen, jos oikeat ihmiset löytävät toisensa ja ovat onnellisia. Onni ei ole aina niin henkilökohtaista.

Äänestä
  • ....voit kyllä suoraan haluta itsellesi sen, jota rakastat:)

    Äänestä

  • Jennifer kirjoitti:

    ....voit kyllä suoraan haluta itsellesi sen, jota rakastat:)

    En minä saa sitä kuitenkaan. Voisit neuvoa, miten noista "harhaluuloista" ja kuvitelmista pääsee. Senkin jälkeen, kun toinen on jo pariutunut, elättelen toiveita, eikä millään mene jakeluun, ettei mistään voikaan tulla ikinä mitään. Oikeastaan haluaminen alkaa vasta sitten, kun suhde olisi mahdottomuus. Ja sitähän se on, alusta alkaen... Enhän minä kuitenkaan saa ikinä ketään itselleni.

    Äänestä

  • Klaudia kirjoitti:

    ..anteeksi nyt, että minua naurattaa, kun sanot, että vasta kun toinen on jo pariutunut toisen kanssa, niin sinä alat haluamaan häntä itsellesi.

    Näin ainakin ymmärsin tekstisi.

    Kyllä tuo on aika paljon väärin perin menoa..
    Nainen pitää hurmata vapaana ollessaan. Siinä hetkessä on kaikki laitettava peliin..;)

    En osaa oikeastaan muuta neuvoa tähän sinulle sanoa kuin sen, että voisit kokeeksi luottaa itseesi. Päätä vaikka että juuri se itseluottamuksesi on sitä "harhaluuloasi".. Tiedä vaikkapa onnistuisit juuri sitä kautta.
    Joskus pitää vähän osata 'huijata' jopa itseäänkin.

    Kyllä se oikea kävelee vielä jonakin hetkenä vastaan, usko pois..:)

    Kyllä se oikea varmaan kävelee vastaan vielä montakin kertaa, ja aina toisen kainalossa. Tämän on elämä minulle opettanut. Tämä on ihan tavallista arkista elämää. Pitää ottaa vaan rauhallisesti. Hymyillään kun tavataan - ja sitten itketään salaa. Onpahan ainakin toisilla mukavaa, on kai? Toivon, että edes jollakulla olisi ikävä minua, edes vähän. No, saman taivaan alla elämme ainakin.

    mutta vaikka kirjoititkin humoristisesti niin mulle tuli kyllä pala kurkkuun noista kirjotuksistasi..siis eikö se just ole turvallista haluta toista sillon kun tietää sen täysin mahdottomaksi? Ja samalla tavallaan hakee sitä samaa hylkäämistä ja ulkopuolelle jäämistä uudelleen ja uudelleen,turvallisesti..

    Ja mulla ainakin aiemmissa suhteissa just tuo toisten työntäminen hakemaan uusia tuttavuuksia, vaikka vaan ystäviä, on ollut samaa itseni ajamista sellaseen hylkäämiseen:" ei tästä mitään kuitenkaan tule..huonosti käy..en saa taas tätäkään ihmistä"..

    Ainakin mulle tää on antanut tunteen, että en taaskaan ansaitse läheisyyttä ja erityisenä olemista.

    Ja toisaalta tää tällanen kuvio on pitänyt mulla mustasukkaisuutta pinnan alla, mutta jos joku murtais itsensä(tai siis nyt on murtanutkin) läpi ja lähelle, vois antaa itsensä olla turvallisesti mustis.

    Mustasukkaisuushan on usein aika vanhaa perua: että en pääsen sisään sinne minne nuo kaksi(yleensä), jään ulkopuolelle, en ole erityinen tai en ainakaan NIIN erityinen kun kuin joku toinen, jään aina vähän toiseksi ja voin jatkaa tän huonommuudentunteen ylläpitämistä. Eli tavallaan omaa mustasukkaisuuttaankin voi ylläpitää ihan siksi, että se palvelee omia itsensä satuttamisen tarpeita..Tai sitten voi päättää,etten tarvii tätä enää(vaikka se tarkoittais esim suhteesta ulos kävelemistä..)

    Kohtuumäärä mustasukkaisuutta on ihan hyvä mitta siitä,että haluaa olla toisen "oma" jollain tavalla.Mutta rajansa kaikessa. Tietysti kumppani voi myös kaataa vettä myllyyn ja kaivaa itselleen sopivia omistuksen osoituksia antamalla tiedostamattaankin aihetta mustasukkaisuuteen.Eri asia tietysti tunteeko itse tarvetta vastata toisen heittämiin täkyihin..

    (Olen tuntenut, riittävästi..mutta nyt en jaksa enää vaivautua..)

    Äänestä

Meillä on luottamus kunnossa toisten ihmisten suhteen -- onneksi kun kerran asumme 600 km päässä toisistamme.
Me olemmekin lähinnä mustasukkaisia toistemme ajasta välillä:-) Siis kun on joka päivä pakko illalla saada jutella se tunti, pari puhelimessa tai pitkin päivää aina välillä. Joskus sitä tulee sellainen tunne -- se hiipii -- että olenko minä vähemmän tärkeä kuin tuon työkiireet ja kissanristiäiset. Molemminpuolisesti:-)
Meistä kumpikaan ei liiku 'piireissä', joten emmepä pääse juuri juoruja kuuntelemaankaan.
Ainakaan ystäväpariskunnissa ei naisparien keskinäinen mustasukkaisuus ole sen yleisempää kuin muidenkaan pariskuntien.

Äänestä
  • Luulin, että meillä tyttöystäväni kanssa on luottamus kunnossa toisiimme, kunnes tajusin hänen epäolevän usein tekemisiäni. Olen uskollista tyyppiä, joten luulisi asian olevan ok. Joskus vaan tuntuu, että pitäisi pettää niin olisihan mistä epäillä. Olenkin ajatellut, että miksi toinen epäilee ilman aihetta ja tullut moiseen tulokseen.. Se joka epäilee toista jostakin toimii niin itse! Eli nyt epäilen tyttöystävääni epäluotettavasta käyttäytymisestä! Puhunkohan nyt ihan hulluja?? Niin ja kun on välimatkaakin vain vaivaiset viissataa kilsaa..

    Äänestä

  • mallu69 kirjoitti:

    Luulin, että meillä tyttöystäväni kanssa on luottamus kunnossa toisiimme, kunnes tajusin hänen epäolevän usein tekemisiäni. Olen uskollista tyyppiä, joten luulisi asian olevan ok. Joskus vaan tuntuu, että pitäisi pettää niin olisihan mistä epäillä. Olenkin ajatellut, että miksi toinen epäilee ilman aihetta ja tullut moiseen tulokseen.. Se joka epäilee toista jostakin toimii niin itse! Eli nyt epäilen tyttöystävääni epäluotettavasta käyttäytymisestä! Puhunkohan nyt ihan hulluja?? Niin ja kun on välimatkaakin vain vaivaiset viissataa kilsaa..

    usein syyllisyyttä?

    Äänestä

  • Tuntosarvet kirjoitti:

    usein syyllisyyttä?

    usein syyllisyyttä on kyllä mun kokemusten mukaan aika usein suu kiinni eikä edes osallistu keskusteluun aiheesta..revi siitä sitten jotain..

    Äänestä

Onkohan mustasukkaisuutta edes tutkittu ollenkaan? Luulisi, että on, on tuo sen verran oleellinen ilmiö ihmissuhteissa. Varmasti monimutkainen juttu, eikä selity täysin yksinkertaisilla kaavoilla tyyliin
- kun itse pettää, epäilee muitakin
- kun on tullut petetyksi, epäilee aina
- kun on horjuvainen itsetunto, ei luota toiseen
- kun on läheisriippuvainen, haluaa omia toisen jne.

En ole ollut eläissäni mustasukkainen. Onkohan se älyttömän suurta lapsellisuutta vai olisiko ei-omistava rakkaus jotenkin vajaata, pienempää?

Tai sitten se johtuu minun tapauksessani siitä, etten halua olla liian omistavan rakkauden kohteena, en siis tee toisellekaan sellaista, mitä en itselleni soisi. Luulen tietäväni (osa)syyn omalla kohdallani, olen niitä perheen hellittyjä kuopuksia, joista voisi tulla aivan mahdottomia ihmisiä, jos ne uskoisivat kaikkea saamaansa rakastavaa puolisokeutta. On se rakkaus tietysti hyvä juttu, antaa vahvuutta ja myönteisyyttä elämässä, mutta rakkaus myös omistaa ja sitoo. Ja minä helskutti olin vahdittu kakara, muut määräsivät, mitä sai tehdä, olin lapsekkaampi kuin ikätoverini. Kaipa varjelen itsenäisyyttä liikaa, vieläkin. Mutta mustis en ole, jotain hyvää edes.

Äänestä
  • ..mustasukkaisuus minustakaan kulje tiettyjen kaavojen mukaan. Minua itseasiassa riepoo suunnattomasti, kun joku heittää selkeät kaavat vähän yhden sun toisen asian ympärille. Aivan kuin ihmisen kaikki käyttäytyminen olisi helposti ja yksinkertaisesti selitettävissä, kun todellisuudessa me ihmiset olemme niin mutkikkaita olentoja, ettei alan asiantuntijatkaan pysty ihmismieltä kuin pelkästään arvailemaan..

    Mikä on sitten oikeasti tuota mustasukkaisuutta? Miten se määritellään?

    Omassa mielessäni mustasukkaisuuteen liittyy jotenkin negatiivinen sävy, hävettäväkin. Minun on vaikea löytää mustasukkaisuudesta sitä hyvää puolta, jonka mukaan ei edes rakasta, jos ei yhtään ole mustasukkainen.

    Myöskään minä en ole varsinaisesti mustasukkaista tyyppiä, mutta eri syystä kuin sinä kerroit..

    Lapsuuteni meni vaatimusten varjossa, joita en koskaan pystynyt täyttämään. Suorituksiini ei oltu tyytyväisiä ja minua ei kannustettu siinä kohdassa, missä todellisuudessa olin. Koska en yltänyt mahdottomuuksiin, olin huono. Minusta kasvoi jotenkin irrallinen omasta itsestäni.

    Kuitenkin koko ajan, lapsuudesta lähtien, minulla on ollut kapinamieli vaatimuksia kohtaan. En halua/voi olla sellainen kuin minun ulkopuoleltani minun vaaditaan olevan. Olen sittenkin ihan toisenlainen. Minä olen minä.

    Arvaa kuinka monta monituista kertaa on mieleni tullut eri yhteyksissä kajauttaa ilmoille sanat: Antakaa minun perkele olla oma itseni!!!!

    Tämä kaikki kietoutuu tuohon mustasukkaisuuteen siten, että en halua ensinnäkään mukautua kenenkään vaatimuksiin, (Tämä nykyinen rakastettuni on oikea vaatimusten mestari. Hänellä oli ja on tukuttain minulle vaatimuksia, johin en millään yllä.) jolloin en myöskään halua vaatia toiselta ihmiseltä liikaa. Tehdä toiselle rajoja. Jos teen rajat käyttäytymiselle, joudun olemaan mustasukkainen, jos toinen ylittää ne rajat. Toivon toisen toimivan ilman minun rajojen asettamista, omista lähtökohdistaan.

    Toisekseen en halua, että omia tunteitani rajoitetaan ja minulle synnytetään sitä kautta syyllisyyttä.

    Liitän mustasukkaisuuden vahvasti rajoituksiin, joissa en voisi olla oma itseni ja kun tätä en halua, en voi kahlita toistakaan. Olen hyvin tasa-arvoinen ihmissuhteissani. Mutta minulle pitää antaa paljon tilaa. Sen olen näistä epäonnistuneista suhteistani huomannut. Ja kaikki mikä tulee vaatimuksena minua kohtaan, on tuhoon tuomittu. Se ei tule onnistumaan.

    Joskus taannoin Lenita Airisto sanoi jossain haastattelussa, että oikein suurta rakkautta hän pelkää. Minä taidan tässä olla hänen kanssaan samanlainen. Liian suuri rakkaus jotenkin tulee liian lähelle, sitoo, tekee mustasukkaiseksi ja tilanne muuttuu ennenpitkää sietämättömäksi.

    Ja jotta koko ristiriitaisuuksieni skaala tulisi näkyviin, niin toisaalta salaa kaipaan sitä tajunnan vievää rakkautta, mutta ilman siihen liittyviä "hullutuksia" ja toisaalta enää en halua yhtään pikkusievää ihmissuhdetta, joissa liikutaan pintavesissä, ruokaa yhdessä väsäillen ja arkipäivän kuulumisia vaihdellen. Pinnallisuuden aikaa on ollut jo riittämiin elämässäni.

    Mitähän kristallipallo näyttää tulevaisuudestani...? Aikuinen nainen tekemässä lumeen enkelin kuvia. Tomaattisilmät, porkkananenä ja mansikkajono suuksi....
    Ei, ei. Ei ne ole lumiukkoja. Minun enkeleitäni ovat!

    Äänestä

mustasukkaista tyyppiä ole. Toki se että hän halua lähteä kavereidensa kanssa baariin ilman minua, epäilyttää, mutta hän jos joku on luotettvain ihminen kehen olen ikinä tutustunut. Hän ei ole seurustelumme aikana kertaakaan pettänyt yhtäkään lupausta mitä on luvannut.

Tosin hän on minusta mustis, mutta pelkällä hyvällä tavalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Veera kirjoitti:

...mieityttää. Miten helposti olette kumppanistanne mustasukkaisia? Onko siihen oikeasti ollut aihetta vai epäilettekö syyttä? Itse olen saanut tämän tunteen pidettyä aika hyvin kurissa. Silloin kun toinen on jossain huvittelemassa ja itse on vain kotosalla,tulee joskus mieleen, että hän löytäisi sieltä jotain parempaa ja kiinnostavampaa seuraa. Todellisuudessa tähän ei ole mitään aihetta ja luotan häneen täysin. Eli kaiketi tämä kertoo jotain omasta epävarmuudestani. Onko teillä mitään mielipidettä tai "teoriaa" onko mustasukkaisuus yleisempää naisten välisissä suhteissa kuin heterosuhteissa? Miten teillä on omissa suhteisanne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu